Koirat.com

Tarkoituksenamme on poikaystäväni kanssa mahdollisesti jo lähitulevaisuudessa hankkia koira ja kartoittelisin jo nyt vähän kokemuksia roduista. Meillä kummallakin on koirakokemusta ja tälläkin hetkellä meillä on yksi koira ja toisesta jouduimme juuri luopumaan koiran vakavien sairauksien vuoksi.

¤ Koiralle tarjottava liikunnan määrä ja laatu

Arkipäivisin aamulla 15-30 min, töiden jälkeen noin tunnin lenkki ja illalla vielä noin 30 min lenkki. Rakastan luonnossa liikkumista ja viikonloppuisin koiran kassa tulisi ulkoiltua enemmän kuin arkisin ja remmilenkkien lisäksi koira saisi olla vapaana. Kesäisin mökillä koira saisi myös uida. Mökkimatkamme on n. 20 minuuttia, joten siellä vietetään paljon aikaa myös kesäloman ulkopuolella.

¤ Talon koko (kerrostalo tms, maalla vai kaupungissa)

Asumme kerrostalokaksiossa kaupungin laitamilla, jossa on hyvät ulkoilumahdollisuudet.

¤ Lapsien määrä

Toistaiseksi ei ole omia lapsia, mutta seuraavaan 10-vuoteen uskon niitäkin tulevan.

¤ Aiemmat koirakokemukset

Poikaystävällä on ollut kotona pääosin seurakoiria. Itselläni on kokemusta lapinkoirasta, kultaisestanoutajasta ja bordercolliesta.

Lisäksi meillä oli kaksi yhteistä koiraa, joista toinen jouduttiin vastikään lopettamaan vakavien sairauksien vuoksi. Tällä hetkellä kotonamme asustelee 12-vuotias keskikokoinen villakoirauros, joka on luonteeltaa melko kova ja röyhkeä, mutta siitä huolimatta kiltti ja tottelevainen. Toinen koiramme oli novascotiannoutaja uros, joka ehti täyttämään juuri ennen lopetusta 3,5-vuotta. Noutaja taas oli todella pehmeä luonteinen, kiltti ja tottelevainen.

¤ Harrastustoiveet

Etsimme koiraa ensisijaisesti perheenjäseneksi, mutta haluaisimme kokeilla eri harrastuslajejakin. Tällä hetkellä kiinnostaa näyttelyt, toko, jäljestys ja agility, mutta koiran toivoisimme soveltuvan mahdollisimman moneen menoon.

¤ Turkkitoivomukset

Turkin toivoisimme olevan mahdollisimman helppohoitoinen, mutta luonteenpiirteet ovat etusijalla.

¤ Minkä kokoinen koira

Koiran aikuispaino olisi 15-35 kg.

¤ Koiran luonne (metsästysvietti, kovuus, itsepäisyys jne)

Etsimme koiraa, joka:
- olisi ensisijaisesti tasapainoinen ja iloinen lenkkikaveri
- olisi suhteellisen helposti koulutettavissa ja sen kanssa voisi mahdollisesti myös harrastaa tavoitteellisesti
- osaisi tarvittaessa myös rauhoittua itsekseen (ei pomppisi seinille, jos yksittäisinä päivinä lenkit jäisivät lyhyemmiksi tai aktivointi vähäisemmäksi)
- voisi olla vapaana metsässä sekä omassa pihassa
- olisi avoin ihmisiä kohtaan ja tulisi pääasiassa toimeen muiden koirien kanssa

Haukkuherkkyys tai voimakas vahtivietti ei ole toivottavaa, koska koira tulisi kerrostaloon.

¤ Rotuja/roturyhmiä, joita olet jo pohtinut

Noutajarotuja olemme miettineet ja tällä hetkellä etusijalla ovat kultainennoutaja ja labradorinnoutaja.

Uusi koira tulisi olemaan narttu, joka tulisi olemaan paljon mukanamme erilaisissa paikoissa. Kumpikohan näistä roduista olisi sopeutuvaisempi erilaisissa tilanteissa?

Mun nähdäkseni molemmat istuu noihin kriteereihin ja kyse on lopulta ehkä eniten omista mieltymyksistä.

Jos nyt yleistetään näyttelylinjaisten eroja, niin pitäisin labbiksia keskimäärin hieman kultaisia aktiivisempina ja kovempina. Ja tosiaan, viittaan nyt nimenomaan näyttelylinjaisiin koiriin. Omakohtaista kokemusta on vain labbiksesta, mutta mitä olen rotujen FB-ryhmiä seuraillut ja muuten yksilöitä tavannut, niin molemmat on energisiä nuorena, mutta labbis voi todennäköisemmin olla oikea "pain in the ass".

Sulla kun itselläsi on kokemusta kultaisesta, niin osaatko arvioida niiden luustotilannetta? Itsellä on kintereistä rikkinäinen labbis ja sen kanssa ortopedeilla ravatessa on tullut sellainen fiilis, että tää rotu on vähän joka puolelta rikki... Maallikot puhuvat molempien rotujen lonkkavioista huolestuneina, mutta musta labbiksen kohdalla paljon merkittävämpi huolenaihe ovat varsinkin kyynärät, kintereet ja polvet, jotka on ennusteeltaan huonompia ja vaikuttavat tilastojenkin valossa voimakkaammin elinikään ja elämänlaatuun - jonkin verran kuulee myös olkien ja nuljuluiden ongelmista. Selkiä ei vielä ihan kauheesti kuvata, mutta määrät on kasvamaan päin kuitenkin. Kultsujen luustolausunnot (lonkat ja kyynärät) näyttäis olevan hieman kehnompia kuin labbisten, mutta en tosiaan tiedä onko kultaisilla esimerkiksi kintereiden ja polvien osteokondroosia, nuljuluiden murtumia tai polvien ristisideongelmia riesanaan.

Luustotilanteeseen ja näyttelylinjaisten raskaaseen rakenteeseen viitaten kumpikaan näistä roduista ei myöskään olisi mun ykkösvalintani ainakaan yhtään tavoitteellisempaan agilityyn. Kevyemmän käyttö-/sekalinjaisen kanssa voisin ehkä harkita, mutta rodussa painitaan kuuleman samojen ongelmien kanssa ihan linjaan katsomatta (käyttökasvattajalta kuultua). Ja kun näyttelyt mainitsit, niin noilla kevyemmillä ei sitten taas sillä puolella pärjätä. Itselläni ei ainakaan kiinnostus riittäisi kovinkaan montaa kertaa maksella kalliita osallistumismaksuja, jos tulos on aina H tai EH. Muutenkin luulen, ettette ehkä ensisijaisesti hae käyttökoiraa.

Miettisin mitkä lajit kiinnostavat lopulta eniten tai tavoitteellisimmin. Jos näyttelyt ja mejä, niin näyttelylinjainen kultsu tai labbis voisi olla hyvä valinta. Mikäli taas agility kiehtoo enemmän, niin suuntaisin katsetta vaikkapa spanieleiden ja/tai vesikoirien suuntaan, mikäli tämä FCI 8 -ryhmä tuntuu omimmalta.

Kyllä komppaan edellistä kirjoittajaa. :)
Näyttelylinjaisista kultaisista mitä kokemusta on, on hyvin paljon todennäköisempää saada sellainen koira, jota ei lenkkeilyn tai näyttelyiden lisäksi kiinnosta paljon muu työskentely, eli se tietynlainen moottori varsinkaan tavoitteelliseen harrastamiseen puuttuu. Labbiksista vähemmän lähempää kokemusta. Miksi ei uusi tolleri tulisi kysymykseen?

Noista harrastuskiinnostuksista johtuen kallistuisin tollerin jälkeen mielummin springeriin, walesiin tai fieldspanieliin, kuin labbikseen tai kultaiseen. Samasta paketista kun ei noista kahdesta oikein saa näyttelytähteä ja agilityssä ehjänä pysyvää kaveria. Ja tosiaan voi saada lapaseen myös sellaisen koiran, jota ei harrastaminen kovin paljoa kiinnosta, jolloin se omakin innostus voi kadota kuin tuhka tuuleen.

En ole kuullut, että kultainen olisi labbista sairaampi tai terveempi. Ymmärtääkseni kumpikin rotu taistelee juuri noiden luusto- ja nivelsairauksien kanssa. Meidän tollerimme lopetettiin juuri 3,5-vuotiaana rikkinäisen rakenteen vuoksi. Hänellä oli huonot lonkat ja toisessa nivelrikko sekä selässä spondyloosi, välilevyrappeumaa ja välilevynpullistuma, joka painoi hermoa. Meille jäi tästä tapauksesta vähän pelko tulevankin koiran sairastumismahdollisuudelle. Mutta jokaisessa rodussa on omat heikkoutensa ja me haluamme nimenomaan kiinnittää huomiota rodun luonteeseen, siksi pysyttelemme edelleen noutajissa.

Tolleria emme kokeneet omaksi roduksemme. Meidän tollerimme oli herkkä, todella pehmeä, vieraita kohtaan pidättyväinen (sosiaalistamisesta huolimatta) ja hyvin itsenäinen. Vaikka se ei ollut meille se sopivin mahdollinen, oli siinä yksi ominaisuus ylitse muiden. Se oli loppuun asti kivuista huolimatta maailman kiltein. Se ei yleensä muista ihmisistä ja koirista välittänyt, mutta sopeutui tilanteisiin aina, eikä tarvinnut pelätä, että se olisi paha jollekin.

Edesmenneen tollerimme kanssa minun oli tarkoitus harrastaa. Mätsäreitä pidemmälle emme kuitenkaan päässeet, kun hänellä todettiin piilokives. Myös tuo pidättyväisyys oli pieni haaste ja loppujen lopuksi nuo sairaudet estivät harrastamisen. Meillä oli ensimmäinen Nose Work –kerta 4 päivää koiran kuoleman jälkeen, joten jäi sitten sekin kokeilematta. Nyt siis olen edelleen aika avoimin mielin tuon harrastamisen suhteen, mutta näyttelylinjaista haemme ehdottomasti. Agility ei ole välttämätön ja varsinkin vankkarakenteisella labukalla en sitä harrastaisi. Viralliset näyttelyt haluaisin kuitenkin kokea jo koettujen mätsäreiden lisäksi.

Noutajien lisäksi myös spanielit kiinnostavat. Cockerspanielia olemme katsoneet ja siinä viehättää myös seurallisuus, avoimuus ja innokkuus. Turkki niillä vaan on työläämpi kuin noutajilla ja ovat myös kooltaan pienempi kuin muut katsomamme rodut.

Wales vaikuttaa harrastusominaisuuksiltaan ja kooltaan juuri siltä mitä haemme. Mietityttää vain, ovatko nämäkin pidättyväisiä? Näillä myös turkin kanssa töitä ja lukemani perusteella ilmeisesti pidemmät hapsut takkuuntuvat herkästi?

Vesikoirathan on monesti trimmattavia ja villakoiran omistajana voin ainakin omasta puolestani sanoa, että ennemmin imuroin kerran päivässä kuin trimmailen kerran kuukaudessa. Siksi siis vesikoirat ovat nopeasti poissuljettu.

Tää taitaa olla jälleen kerran se rotu, jolle olisi todella paljon kysyntää, mutta jota ei ole olemassakaan. Rotuja on satoja, mutta just se helpolla ja säänkestävällä turkilla varustettu täydellinen seurakoira puuttuu.

Jos agility ei ole ehdottomuus, niin kumpi tahansa otsikon noutajaroduista tosiaan menee kriteereihin. Kallistuisin siihen, joka tuntuu itselle sopivalta. Näyttelylinjaiseen labbikseen tai kultsuun päätyessään joutuu kuitenkin hyväksymään sen seikan, että luusto-ongelmien riski on vieläkin konkreettisempi kuin tollereilla: tollerit ovat tilastojen valossa luustoltaan terveempiä kuin nämä kaksi muuta rotua ja niillä on myös pienempi koko/keveys etunaan (ts. kevyempi koira pärjää keskimäärin paremmin heikommalla luustolla kuin raskas koira).

Spanieleissa on paljon samaa kuin noutajissa: samanlaisia elämäniloisia ja onnellisia hönttejä. Jos nyt raakasti yleistetään niin spanielit on keskimäärin ehkä hieman pehmeämpiä kuin keskiverto näyttelylabbis. Kultsujen olen ymmärtänyt olevan labbiksia pehmeämpiä, joten se saattais olla tällä saralla ehkä lähempänä spanieleita. Tunnetuimmista spanieleista (cockeri, enkkusprinkku, welshi ja fieldi) cockerspanieli lienee keskimäärin kovin. Spanielit on ehkä myös noutajia vilkkaampia ja voimakkaammin sellaisia happy-go-lucky-henkisiä tyyppejä - kaikki eivät niiden touhotusta jaksa. Sekä spanieleiden että noutajien koulutettavuuden pitäisi olla hyvä. Spanielit kestävät toistoja ehkä heikommin kuin keskivertonoutajat. Mun sprinkku palkkautuu erinomaisesti niin laumalla, saalisleikeillä kuin ruuallakin, mutta labbis motivoituu lähinnä ruuasta. Labbiksen kohdalla tosin luusto-ongelmat asettavat rajoitteita, koska vauhdikkaat saalisleikit ovat kiellettyjen listalla.

Walesinspringerspanielin pidättyväisyydestä en osaa sanoa. Mulla on sellainen kuva, että welsheissä esiintyisi enemmän epävarmuutta ja arkuutta kuin englantilaisilla serkuillaan, mutta joiltakin ihmisiltä olen kuullut, että heidän käsityksensä on ihan päinvastainen - liekö siis kyse lähinnä yksilötason eroista. Mun oma sprinkkuni on pidättyväinen, mutta tuon ylitsevuotavan sosiaalisen labbiksen myötä olen oppinut arvostamaankin ystävällistä pidättyväisyyttä. Varmimmin kaikkien kaverin saa ehkä näyttelylinjaisesta cockerspanielista...?

Jos trimmaaminen ei nappaa, niin sitten spanielit ei kyllä ehkä ole oikea valinta. Cockerin turkki on ymmärtääkseni haastavimmasta päästä spanieleita, walesinspringerspanieli taas turkiltaan helpoimpia. Spanielin turkin pitäminen näyttelykuntoisena vaatii kyllä säännöllisen trimmin noin kuukauden välein. Trimmi pitää sisällään nyppimistä, koneella ajelemista, konerajojen ohentamista ja saksimista. Kotikoiralla trimmin voi ehkä venyttää pariin kuukauteen, mutta kotikoiratkin on ehdottomasti trimmattava koiran hyvinvoinnin vuoksi. Takkuuntuminen ja oksien/lumen/yms. tarttuminen riippuu pitkälti turkin laadusta. Se määräytyy toki ensisijaisesti perimän mukaan, mutta myös turkinhoidolla on merkityksensä. Cockereista en osaa sanoa, mutta mun sprinkkuni turkkia ei ainakaan tarvitse selvitellä sen kummemmin trimmien välissä. En usko, että walesinspringerspanielinkaan kohdalla takkuuntuminen olisi kovin suuri ongelma.

Koitin nyt vielä etsiä muutamia muitakin rotuvaihtoehtoja, mutta kuten todettu, niin sellaista ei oikein tunnu olevan kysynnästä huolimatta. Stabijhoun (stabyhoun) voisi olla yksi vaihtoehto.

Taidamme päätyä labradoriin. Siitä löytyy eniten kaipaamiamme ominaisuuksia ja ainoastaan mietityttää juurikin se koko, kun näyttisnartutkin voi painaa sen 35 kg. Tollerimme oli suhteellisen iso uros ja painoi 25 kg eli onhan se labradoriin nähden vielä pieni.