Koirat.com

Hei!

Olen yksin asuva nuori nainen, käyn kokopäiväisesti töissä ja muutin joku aika sitten maalta kaupunkiin, jättäen kaikki maalaiselämään tottuneet lemmikkini vanhempieni luokse. Tämän myötä olen alkanut pyöritellä päässäni ajatusta ihan omasta koirasta, sillä elämä tuntuu ihan liian tyhjältä ilman sellaista. :/ Rotuja olen käynyt läpi todella paljon, ja nyt vahvoilla olevia kandidaatteja on muutamia. Auttakaahan siis miestä mäessä, jooko?

¤ Koiralle tarjottava liikunnan määrä ja laatu
Kävelyn ja juoksemisen lisäksi en harrasta mitään muuta aikaavievää, joten töistä päästyäni minulla on erittäin hyvät mahdollisuudet tarjota koiralle monipuolista liikuntaa niin tavallisen lenkkeilyn kuin vähän rankemman metsässä samoamisen muodossa. Jos jonkinlaista ihanteellista aikataulua pitäisi miettiä, se olisi todennäköisesti tällainen: 15-30 min pissatus/minilenkki aamulla viereisessä metsässä, töiden jälkeen sellainen 1,5-2 h rankempaa liikuntaa + älyllisesti haastavaa aktivieettia, illemmalla 1 h lenkityksen jälkeen muutamia pienempiä pissatuslenkkejä. Varsinaisiin koiraharrastuksiin en ole vielä hirveästi perehtynyt, mutta vapaapäivinä sellaisiakin voisi kokeilla. Satunnaisesti viikonloppuisin koiralla olisi mahdollisuus päästä maalle juoksemaan vapaana.

¤ Talon koko (kerrostalo tms, maalla vai kaupungissa)
30,5 neliön (+ parveke) kerrostaloasunto ihanteellisella lenkkeily- ja metsäalueella kaupungissa.

¤ Lapsien määrä
Ei ole, eikä näillä näkymin ole tulossakaan.

¤ Aiemmat koirakokemukset
Perheemme ensimmäinen koira (leonbergin ja keskiaasiankoiran risteytys) tuli meille 2009. Vuotta myöhemmin laumaan liittyi noin vuoden ikäinen rescue-tanskandoggi, joka oli lenkeillä kova pelkäämään kaikkea ja kaikkia ja siksi rähisi remmissä. Hiukan kokemusta on siis isokokoisista, itsepäisistä sekä pelokkaista koirista ja niiden vaatimasta sinnikkäästä koulutuksesta. Ennen omia koiria ja niiden jälkeen olen satunnaisesti hoitanut mm. mäyräkoiraa, kultaistanoutajaa sekä rottweileria.

¤ Harrastustoiveet
Kuten jo ylempänä totesinkin, koiraharrastukset ovat vielä vähän pimennossa, enkä niistä yleisesti ottaen ole koskaan hirveästi perustanut. Olen kuitenkin avoin kaikelle, varsinkin jos joku ehdotettu rotu selvästi sopisi harrastamaan jotakin tiettyä lajia. Sen verran osaan kuitenkin sanoa, että näyttelyt ja ylenpalttinen koirapuistoilu ei kiinnosta.

¤ Turkkitoivomukset
Mitään kovin spesifiä vastausta en osaa antaa, pidän niin karvattomista, lyhytkarvaisista kuin puolipitkäkarvaisistakin. Ainoastaan jatkuva trimmaaminen sekä "hassut" karvatyypit (kihara yms.) eivät kiinnosta. Karvanlähtöaikaan asunnossa vallitseva villakoirameri ei hetkauta, niihin on jo totuttu ja imuri on paras kaveri.

¤ Minkä kokoinen koira
Tämä on ehdottomasti tällä hetkellä suurin epävarmuustekijä koko koiranhankkimisprosessissa. Olen aina ollut selvästi "koiran kokoisten" rotujen kannattaja, pienet terrierit, spanielit ja chihuahuat eivät ole siellä listan kärjessä (sitä paitsi pelkään rikkovani ne :D), mutta jotenkin en vain osaa mieltää edes saksanpaimenkoiran kokoista eläintä kerrostaloyksiöön. Monia keskustelupalstoja olen seurannut ja mielipiteet ovat olleet hyvin jakautuvia; jotkut sanovat ehdottoman ein suuremmille roduille kerrostaloissa, monet taas painottavat, että eihän se koira asunnossa urheile vaan usein jopa nukkuu omistajan ollessa poissa, ja siksi tarjottavan aktiviteetin laatu ja määrä ratkaisevat. Keskikokoisista (ja tapauskohtaisesti aavistuksen pienemmistä) roduista pitävänä kaipaisinkin tähän kommentteja, jotka mahdollisesti valottaisivat sellaisiakin näkökulmia, joita en ole kenties tullut ajatelleeksi. Pääasia on, että koiralla olisi mukava olla silloinkin, kun ei olla ulkona menossa ja touhuamassa.

¤ Koiran luonne (metsästysvietti, kovuus, itsepäisyys jne)
Työpäiväni kestävät hiukan alle kahdeksan tuntia, minkä vuoksi toivoisin koiralta jonkinasteista itsenäisyyttä. Voimakas vahtivietti ja haukkuherkkyys eivät ole ihanteellisia piirteitä ottaen huomioon, että asun tosiaan kerrostaloasunnon ensimmäisessä kerroksessa ja kaikki talon asukkaat ravaavat oveni ohi. Miellyttämishalua ei tarvitse olla, mutta olisi totta kai plussaa. Toivoisin myös hiukan arvokkuutta ja omapäisyyttä, mutta koulutettavissa koiran pitää ehdottomasti olla. Tulta ja tappuraa olevaa energiapalloa en halua, sisätiloissa pitäisi osata rauhoittua ja sitten ulkona taas voidaan olla täysillä mukana. Metsäsysvietistä en ole kovin innostunut, mutta en rajaa sitä täysin poiskaan. Kerroinkin, etten koirapuistoja harrasta joten jokaisen koiran kaveri ei välttämättä tarvitse olla. Mielummin otan hieman kovemman kuin pehmeämmän luonteen omaavan rodun. Nämä ovat sitten vain suurpiirteisiä toivomuksia rodun luonteenpiirteistä, eivätkä ole mitenkään kiveenhakattuja (onhan rodun sisälläkin yksilöissä suuria eroja), joten kysellä ja ehdotella saa.

¤ Rotuja/roturyhmiä, joita olet jo pohtinut
Kovin monen tapaan minua viehättää juuri nämä alkukantaiset ja tietylllä tavalla karismaattiset rodut, muutamana suosikkina nyt mainittakoon vaikka siperianhusky, saksanpaimenkoira sekä dobermanni. Ahkeran perehtymisen myötä olen valitettavasti huomannut, että ihan näillä suosikkiroduillanikin on todella paljon terveysongelmia, mikä on tehnyt sen oikean koiran löytämisestä todella vaikeaa. Haluaisinkin nyt siis kuulla listani koirista, miten paikkaansapitäviä käsitykseni niistä ovat - ja toki otan vastaan omiakin ehdotuksianne, varsinkin jos ne ovat rotuja joita ei välttämättä heti ajattelisi.

- saksanpaimenkoira (suhteellisen paljon sairauksia, mm. luusto- ja luonneongelmat, ovatko miten yleisiä? Ei taida kuitenkaan olla kovin sopiva kerrostaloon?)
- dobermanni (sydän- ja maksaviat kuulostavat pelottavilta, mitenköhän sairas rotu oikeasti on? Alkaako hyppiä seinille yksiössä?)
- faaraokoira (terveydentila kuulemma hyvä, mutta onko liian iso ja energinen kerrostaloon?)
- italianvinttikoira (kaikinpuolin sopiva koira, mutta lukemani perusteella ei taida oppia sisäsiistiksi ainakaan kovin helposti?)
- kääpiöbullterrieri (paljon sairauksia ja jotenkin sain sellaisen vaikutelman, että olisivat kovin tapaturma-alttiita. :D)
- shiba (tällä hetkellä ehkä kaikkein ihanteellisin omaa elämäntilannetta ajatellen, mutta miten vaikeita ovat kouluttaa? Lisäksi olisi kiva kuulla, miten usein nämä draamalapset oikeasti kiljuvat.)

Kiitos tuhannesti jos joku viitsii vastata ja kertoa omia näkemyksiään! :)

Itse en shiba omista, mutta kaverini koiran touhuja sivusta tiiviisti seuranneena voisi kyllä istua noihin sun kriteereihin :) Kaverini koira ainakin rakastaa samoilla metsissä ja jaksaa kyllä tarjoamasi lenkitysmäärät. Sisällä ovat oman käsitykseni mukaan erittäin huomaamattomia ja ns. omissa oloissaan viihtyviä eli eivät jatkuvasti vaadi huomiota ja tekemistä, joten varmasti mahtuu yksiöön. On myös erittäin terve rotu.

Koulutettavuus shiboilla on vähän mitä on riippuu kovasti yksilöstä. Tyypillinen shiba siis ei tee mitään, jos ei siitä itse tarpeeksi paljon hyödy eli mitään loistavaa tokokoiraa shibasta suurella todennäköisyydellä ei saa, mutta etpähän sellaista ollut etsimässäkään :) Shibojahan usein verrataan kissoihin; ovat luonteeltaan, tavoiltaan ja jopa tietyllä tapaa olemukseltaan aika kissamaisia.

Shibat ovat myös usein myös voimakkaasti metsästysviettisiä, eli sitten ei kyllä sinulle sovi, jos se on ongelma. Suurinta osaa shiboista ei voi esim. pitää irti, sillä lähtee eläinten perään niin näön kuin hajunkin perusteella, ja siinä vaiheessa korvat katoavat täysin.

Tuo kiljuminen sitten.. Se on kovin yksilökohtaista, toisissa on enemmän draamaa kuin toisissa Kaverini shiba ei juuri ole kiljumista harrastanut, muutamia kertoja ilmeisesti kun esim. opettelivat kynsien leikkuuta, mutta muuten kyllä leikkiessään päästelee kovin kummallisia ääniä. Mutta hiljaisia koiriahan shibat ovat, eivät esim. hauku oikeastaan juuri ollenkaan.

Tässä tiivistetysti oma tietouteni shiboista, tältä palstalta löytyy ainakin pari shiban omistajaa, joten heiltä voi varmasti kysellä tarkemmin :)

Jos pidät faaraokoiraa liian suurena kerrostaloyksiöön, on cirneco dell'etna samannäköinen ja samantyyppinen koira, mutta pienempi. Cirneco on keskikokoinen (42-50 cm, 8-12 kg) lyhytkarvainen ja pystykorvainen koira. Cirnecon turkki on alusvillaton ja karvanlähtö on yleensä vähäistä. Turkin hoidoksi riittää pesu tarpeen vaatiessa.

Cirneco sopii hyvin kerrostalon asukiksi ja kaupunkilaiskoiraksi. Cirneco on myös kätevän kokoinen, sillä sitä jaksaa kantaa tarvittaessa hetken vaikkapa rullaportaissa ja se mahtuu yleisissä kulkuneuvoissa syliin, vaikka ei ihan pikkukoira olekaan. Se menee kuitenkin yllättävän pieneen tilaan!

Luonteeltaan cirneco on ystävällinen, iloinen, eloisa, leikkisä, älykäs ja hyvin läheisyydenhaluinen ja seurallinen koira. Cirneco rakastaa pusuja ja rapsutuksia ja sen lempipaikka on sohvalla
ihmisensä kainalossa tai sängyssä peiton alla vierellä (jos se sallitaan). Cirneco tulee yleensä kaikenikäisten ihmisten kanssa hyvin tomeen, myös lasten kanssa. Nuorena cirneco on yleensä erittäin vilkas, mutta aikuisena kotioloissa yleensä melko rauhallinen koira, mutta aina valmis tarvittaessa leikkimään ja toimintaan.

Cirneco tarvitsee määrätietoisen ja johdonmukaisen, mutta lempeän peruskasvatuksen. Älykkäänä koirana cirneco oppii nopeasti asiat, kun motivointikeinona käytetään palkkiota (kehuja sekä namia tai lelua). Cirneco yleensä nauttii paljon uusien asioiden opettelusta yhdessä omistajansa kanssa. Miellyttämisenhalua cirnecolla ei ole esimerkiksi palveluskoirien tapaan, mutta kyllä se aika hyvin kuitenkin tottelee, vaikka ei aina ensimmäisestä käskystä tai ihan heti. :) Cirnecolla on kuitenkin yleensä huomattavasti enemmän miellyttämisenhalua kuin vinttikoirilla. Aikuinen hyvin sosiaalistettu ja peruskasvatettu cirneco on yleensä helppo ja vaivaton ja mitä mukavin seuralainen.

Cirneco tarvitsee yhden pidemmän noin tunnin lenkin päivässä parin lyhyemmän lenkin lisäksi, mutta ei yleensä turhaudu, vaikka pitkät lenkit jäisivät silloin tällöin väliin. Cirnecoa olisi hyvä juoksuttaa
ainakin pari kertaa viikossa vapaana turvallisella alueella poissa autoteiden läheisyydestä. Cirneco sopii myös juoksulenkille mukaan, sillä se on kestävä ja ketterä koira.

Cirnecon kanssa voi halutessaan ja yksilöstä riippuen harrastaa näyttelyiden lisäksi vinttikoirien maasto- ja ratajuoksua, agilityä, verijälkeä ja koiratanssia.

Cirneco on koirarotu terveemmästä päästä.

Italianvinttikoiralla voi tosiaankin olla mainitsemasi ongelma kuten monella muullakin pienikokoisella rodulla. Italiaano on cirnecoa huomattavasti kylmänarempi koira Jos haluat koiran pakkasillakin mukaan pitkille lenkeille, pitäisin cirnecoa sinulle sopivampana rotuna näistä kahdesta rodusta. Italiaano on kuitenkin mitä ihanin seurakoira kuten cirnecokin.

Tutustu molempiin rotuihin meidän sivuillamme ja rotuyhdistyksen sivuilla. Kummastakin rodusta voi kysellä myös sähköpostitse lisää.

Lyhyt cirnecoeisttelyvideo
Cara-pennun ensimmäinen päivä kotonaan
Tosca agilitykisoissa
Dina maastojuoksukisoissa
Koiratanssia cirnecon kanssa 4.16 minuutin kohdalla


Italianvinttikoira Minos ja cirnecot Lucky ja Tosca

Yksiöön mahtuu hyvin kaksikin cirnecoa! (kuvassa Miki ja Tosca-pentu silloisessa vajaan 30 neliön yksiössä asuessaan)

Lapidary kirjoitti:

- shiba (tällä hetkellä ehkä kaikkein ihanteellisin omaa elämäntilannetta ajatellen, mutta miten vaikeita ovat kouluttaa? Lisäksi olisi kiva kuulla, miten usein nämä draamalapset oikeasti kiljuvat.)

Jos shiba -harrastajat eivät huomaa rotutoivettasi, niin koirarodut -palstalla on shiboille oma keskustelu mikä löytyy tästä linkistä jos vaikka haluat sinne laittaa kysymyksesi rodusta :)

Kiitos, NiiNu! Kirjoituksesi shibasta vastaa juuri sitä kuvaa, minkä olenkin kyseisestä rodusta saanut. :) Katselin pari videota YouTubesta, ja se kiljuminen kyllä kuulostaa ihan siltä kuin päätä oltaisiin hakkaamassa irti. xD Huvittavaa näin sivusta katsottuna, mutta kerrostalon asukkina pitää vielä vähän tuota harkita, heh.

Griffonille myös kiitokset, löysinkin tuon topicin ja olen sitä ahkerasti lueskellut.

Erjis, nyt kolahti ja kovaa! En tajua, miten cirneco on voinut mennä minulta täysin ohi, älyttömän hurmaavia. Katsoin kaikki antamasi linkit läpi ja alkaa kyllä hyvin vahvasti näyttää siltä, että tuo voisi olla se minun rotuni. :) Pitääkin alkaa tässä selvitellä, josko noita pääsisi näkemään livenä jossain niin saisi vähän parempaa tuntumaa.

Hienoa, että kolahti! Cirneco on hyvin persoonallinen ja sielukas koira ja yleensä aika huumorintajuinenkin!

Jos asut pääkaupunkiseudulla tai tulet käymään täällä, niin tervetuloa tutustumaan meidän Toscaan, Siennaan ja Luckyyn!

Mun mielestä whippet on hyvä koira yksiöön ja soveltuis noin muutenkin sulle

Whippetin kanssa voi harrastaa kaikkea liikunnallista lenkkeilystä ratajuoksuun. Whippet on sosiaalinen, seurallinen ja omistajansa huomiosta nauttiva koira. Ei ole herkkähaukkuinen.

Whippet on erittäin terve koirarotu. Se kaipaa liikuntaa, joten se soveltuu parhaiten aktiiviselle harrastajalle tai liikkujalle.

Whippetn karva on lyhyttä.Palelee helposti kovilla pakkasilla ,joten silloin tarvis olla jotain vaatetusta.

Paino 9-15 kg
Säkäkorkeus Uros 47–51 cm, narttu 44–47 cm

Shiban sielunelämää pari vuotta sivusta seuranneena uskallan kertoa jotain omista kippuroistani :)

Meillä asustaa tänään 1v. täyttänyt valkoinen uros ja marraskuussa 2-vuotta täyttävä narttu. Enkä todellakaan osaisi kuvitella elämää ilman shibaa. Rotu todellakin vei mennessään, ja olen äärimmäisen onnellinen rotuvalinnastani, joka ei oikeampi voisi olla.

Shiba todellakin on omanarvontuntoinen, rohkea, vakava ja sielukas koira. Se rakastaa omistajaansa täysillä, jos luottamus on kunnossa. Shibaa ei kouluteta "kovalla" kädellä, sillä se muistaa kaikki vääryydet mitä on elämässään kokenut, se on viisas ja harkitseva työskentelijä ja omistajan täytyy pystyä ymmärtämään itsenäistä koiraansa, jotta vaatimukset pysyvät "tasapainossa".

Kerrostaloasuminen ei liene shiballe ongelma, ja liikunnan puolesta määrä on varmasti riittävä. Shiballe parempaa lenkkiä kuin metsässä samoaminen ja haisteleminen ei varmaankaan ole. Koirapuistoa ja uusia, joka päivä vaihtuvia ystäviä shiba ei mielestäni kaipaa, ja osa shiboista ei välttämättä aikuistuttuaan tule toimeen samaa sukupuolta olevien koirien kanssa. Me käymme koirapuistossa vain tuttujen kanssa ja poistumme tieltä, jos joku uusi tulee sisään. Sisällä shiba on todellakin huomaamaton ja hiljainen, seuraa kyllä omistajaa huoneesta toiseen ja on tietoinen mitä milloinkin tapahtuu, mutta ei todellakaan ole koko ajan vahtaamassa jokaista liikettä ja toimintaa, niin kuin noutajat/paimenet tekevät omasta kokemuksestani. Vieraiden ollessa kylässä, koirat käyvät haistelemassa tulijat ja poistuvat sitten melun tieltä nukkumaan toisaalle.

Äänenkäyttö on omalaatuista, mutta kiljuminen ei ole meillä todellakaan edes jokapäiväistä ellei sitten lasketa "kotiintulorituaalisooloja" sellaiseksi. Meillä kiljutaan enää todella harvoin. Pentuina saattoivat muutamia kertoja kiljua epämukavan toiminnan (tai vaikka roska jalassa) takia, mutta nykyään nuo eivät hätkähdä juuri mistään.

Harrastuspuolella shiboja on nähtävissä muutamia yksilöitä. Näyttelyissä käy aika paljon shiboja, agilityssäkin on saavutettu tuloksia, omiaan nuo ovat jäljestykseen, ja tiedän joidenkin käyvän haussa, metsällä ja TOKO:ssakin. Itse olen käynyt narttuni kanssa perustottelevaisuuskurssilla ja nyt uroksen kanssa olemme agilityn alkeissa. Harrastaa siis voi, kunhan motivaatio on kunnossa ja sen etsimiseen saattaa mennä hetki aikaa. Narttuni palkkautuu lelulla ahkeran treenaamisen tuloksena ja urokseni toimii raa'an jauhelihan ja pekonin voimalla. Tietty nopeus ja sähäkkyys ja päätön meininki näiltä puuttuu, verrattaessa vaikkapa paimeniin. Shibat harkitsevat ja pohtivat ja ehkäpä myös vähän testaavat omistajaa, onko omistaja ihan varma siitä mitä pitääkään tehdä. Urokseni tutkii uuden esteen/tehtävän ensin tarkkaan ja vasta sitten ryhtyy hommiin, se ei kuitenkaan ole sillä tavoin pehmeä, että jättäisi epäonnistuttuaan jotain tekemättä, mutta uudet asiat on vain sulateltava hitaammin. Oman kokemukseni mukaan shibat eivät myöskään kestä kovinkaan paljon toistoja, vaan kyllästyvät aika nopeasti ja motivaatio katoaa. Omistajan on hyvä tiedostaa nämä, jotta harrastamisesta tulisi mielekästä ja ymmärrys koiraa kohtaan olisi kunnossa.

Omaan makuun shiba on näppärän kokoinen koira. Narttuni on 38cm ja n. 10kg ja urokseni on 46cm ja 15,5kg, joka on jo shibaurokseksi aivan liian iso. Niitä molempia kuitenkin nostelee helposti, menevät mukana bussissa/ratikassa/junassa/autossa jne. Turkki on mielettömän helppo, hylkii likaa erittäin hyvin, pysyy kuivana ja lämpimänä ja on mielestäni myös hyvinkin hajuton.

Metsästysviettiä näillä on ja nenä kulkee maassa paljonkin. Vapaana uskallan pitää paikoissa, joissa ei ole autotietä lähettyvillä mm. vanhempieni luona, sekä toisinaan pidän narttuani irti ja urosta liinassa lähimetsässä/pellolla. Kahdestaan kierrokset nousevat ja häviäminen on nopeampaa, koko ajan katseen alla, luoksetulon mahdollisuus on nartullani suht hyvä. Toki jos nenän edestä lähtisi jänis juoksemaan olisivat koirat samantien perässä ja lopettaisivat vasta, kun saalis katoaa tai roikkuu suussa.

Luonteen pehmeydestä voisin sanoa, että shiba on enemmän pehmeä kuin kova, vaikka aika jästipää tuo oma urokseni onkin. Eroja varmasti löytyy paljonkin rodun sisällä, osittain löytyy myös luonnetestattujakin shiboja jos kiinnostaa lukea niistä juttua.

Terveyspuoli shiballa ei valitettavasti ole niin hyvä kuin yleisesti luullaan. Löytyy D/D-lonkkia ja tekoniveliä, allergioita ja heikkoja hermoja, sekä omalla nartullani on suurella todennäköisyydellä epilepsia.

Pentua katsellessa kannattaa ehdottomasti tutustua emoon ennakolta ja mahdollisesti myös siihen isukkiinkin, niin luonteeseen kuin terveyspuoleenkin. Ja ehdottomasti itse ottaisin koiran vain semmoisesta pentueesta, jolta löytyy terveystarkastuksia jo vaikka pidemmältäkin aika väliltä/suvusta, terveystarkastukset eivät ole shiboilla vielä arkipäivää vaikka parempaan suuntaan ollaankin menossa. Seuraava pentu tulee luultavasti myös haettua ulkomailta, mikäli en sitä ennen päätä kokeilla toista japanilaista rotua, joka myös houkuttelee erittäin paljon.

Mikäli shiba innostaa, niin meidän tosikoita saa tulla moikkaamaan. Asumme Kanta-Hämeessä, pääjunaradan varrella ja otamme vieraita mielellämme vastaan :)

Tässä vielä Oo ja Koo.

griffon kirjoitti:

[quote=Lapidary] - shiba (tällä hetkellä ehkä kaikkein ihanteellisin omaa elämäntilannetta ajatellen, mutta miten vaikeita ovat kouluttaa? Lisäksi olisi kiva kuulla, miten usein nämä draamalapset oikeasti kiljuvat.)

Jos shiba -harrastajat eivät huomaa rotutoivettasi, niin koirarodut -palstalla on shiboille oma keskustelu mikä löytyy tästä linkistä jos vaikka haluat sinne laittaa kysymyksesi rodusta :)[/quote]
Itse etsin aika pitkään englannin bulldoggia, mutta sitten silmiini osui ilmoitus luovutusikäisistä Vanha englannin bulldogin pennuista, Soitin omistajalle ja hän sanoi että jos pian tulet niin pääset ekana valitsemaan. Olin ykkösvlitsija ja sain sen minkä halusin, eikä ole tarvinnut katua. Kirjoitin tähän, kun en oikein muuta keksinyt. Bulldoggeja on aika vähän tarjolla ja tätä rotua on suomessa noin 60 kpl. Hyvää koirasyksyä t.juki

^Onko vanha englanninbulldoggi sun rotuehdotus aloittajalle vai mikä viestisi tarkoitus on?
Jos ehdotat rotua, niin ehdotusta pitää myös vähän perustella miksi juuri se rotu on mielestäsi paras. Lisäksi olisi vielä hyvä liittää linkki rotuyhdistyksen sivuille, mistä voi tarvittaessa lukea rodusta lisää.

Bulleista voin kommentoida jotakin, vaikka meillä onkin standardeja eikä minejä. Kävin itsekin uudestaan lukaisemassa noi sairaudet ja eipä ole meidän yhdelläkään koirista mun mielestä noita ollut. Kahdella koiralla on ollut ongelmia tassujen kanssa. Iho-ongelmat on rajoittunut tasan siihen, että Nuppu on uidessaan onnistunut ärsyttämään ihonsa. Nuppu siis viihtyy vedessä kesällä koko päivän (ja olisi yönkin jos sitä ei pakotettaisi sisälle). Kahdella koiralla on korva mennyt luppaan verikorvan vuoksi, eli siksi että ne on sen kolauttanut johonkin. Pääasiassa koirat on kuitenkin elänyt vanhoiksi: Tesse-uros kuoli kunnioitettavassa 13 vuoden iässä ja Rosa porskuttaa vieläkin menossa mukana, vaikka ikää on myös sen 13 vuotta.

Tapaturma-alttiitahan noi on. Sijoituskoira oli pentutemutessaan rikkonut jalkansa, mutta bullit ei kipua helposti näytä ja kun homma huomattiin, oli se mennyt niin pahaksi, että vaati muistaakseni parikin leikkausta. Ja noihan myös leikkii aika rajusti keskenään, tönivät toisiaan jne. Menevät myös läpi kivistä ja kannoista - ainakin omasta mielestään.

Mitäs bulleista muuta. Meillä Nuppu asui kaupungissa noin 50 neliöisessä kaksiossa ja oli oikein tyytyväinen. Vaatii kyllä harrastustoimintaa sen verran, että näkee vaivaa peruskoulutuksen kanssa. Mitään mega-harrastuskoiraa bullista tuskin tulee, koska sen miellyttämishalu kestää niin kauan kuin sattuu milläkin kerralla huvittamaan. Meidän Tessellä oli kylläkin ALO-koulutustunnus ja BH. Liikuntaa vaatii, mutta aloittajan liikuntamäärä kuulostaa aika hyvältä. Luonteeltaan ihanteellinen bulli on iloinen, ihmisrakas ja kiltti. Meillä ei ollut mitään ongelmaa Nupun kanssa kaupungissa. Ainut ongelma olivat kanssaeläjät, jotka olivat sitä mieltä, että hoivataan tappajakoiraa.

Minien ongelma Suomessa saattaa olla kyllä toi niiden vähäisyys. Äidillä on muistaakseni kasvatusoikeudet noihinkin, mutta geenipooli on aika tosi pieni Suomessa eli melkein kannattaa tuoda ulkomailta että saadaan geeneihin vaihtelua.

Cirnecon kanssa voi halutessaan ja yksilöstä riippuen harrastaa näyttelyiden lisäksi vinttikoirien maasto- ja ratajuoksua, agilityä, verijälkeä ja koiratanssia.