ROTUKYSELYT - Lauantaina, 09.04.2016 klo 13:37
Monipuolinen harrastuskoira?
Bella1512
Viestimäärä: 2
Olen siis etsimässä sopivaa harrastuskoiraa. Asun vielä kotona ja koiran olisi tarkoitus muuttaa mukanani kun lähden opiskelemaan, mutta jos koira ei kerrostaloon sopeutuisikaan, voisi se muuttaa takaisin äidilleni ja olla siellä opiskelujeni ajan.
¤ Koiralle tarjottava liikunnan määrä ja laatu
Aamulenkki n. ½h-1h hihnassa, iltapäivällä/illalla 1½h-2h. Joskus ulkoilua tulee vähemmän, joskus enemmän. Tykkään kuitenkin liikkua paljon, joten varsinkin viikonloppuisin liikuntaa tulisi enemmän. Kotimme lähellä on paljon metsää ja peltoja, joten vapaanapito onnistuu. Lisäksi tietenkin ulkoilut pihalla (meillä on n. 3500m2 aitaus). Yleensä joku on myös aina kotona, joten koira pääsee aina halutessaan pihalle ulkoilemaan. Joka päivä myös jotain aktivointia, kuten uusien temppujen opettelua tai tokoilua.
¤ Talon koko (kerrostalo tms, maalla vai kaupungissa)
Asumme taajaman ulkopuolella omakotitalossa.
¤ Lapsien määrä
Perheeseemme kuuluu minun lisäkseni yläkouluikäinen veljeni.
¤ Aiemmat koirakokemukset
Minulla on kokemusta perheemme kahdesta muusta koirasta, joita olen ulkoiluttanut ja kouluttanut. Koiramme ovat noin 5-vuotiaita isoja sekarotuisia, toisessa on suomenpystykorvaa, toinen on paimenkoirasekoitus. Pystykorvan kanssa olen treenaillut vähän tokoa ja agilityakin ollaan kokeiltu. Kuitenkin koiriamme on hankala motivoida ja ne eivät ole kauhean kiinnostuneita treenamisesta, joten siksi olemme ottamassa vielä kolmatta koiraa.
¤ Harrastustoiveet
Haluaisin harrastaa koirani kanssa laajasti eri lajeja, kuten tokoa, agilitya, canicrossia ja rally-tokoa, joissa haluaisin kilpaillakin. Harrastusmielessä myös temppujen opettaminen ja palveluskoiralajitkin kiinnostavat. Niissä en kuitenkaan suunnitellut aikovani kilpailla. Tarkoitus olisi myös käydä ohjatuissa treeneissä viikoittain kotitreenien ohella.
¤ Turkkitoivomukset
Toivoisin aika helppohoitoista turkkia. Olen valmis harjaamaan koirani 1-2 kertaa viikossa.
¤ Minkä kokoinen koira
Koolla ei ole paljoakaan väliä, mutta keskikokoinen tuntuu sopivimmalta. Minulla on kuitenkin kokemusta vähän isommistakin koirista, joten nekään eivät ole ihan poissuljettuja.
¤ Koiran luonne (metsästysvietti, kovuus, itsepäisyys jne)
Haluisin iloisen, aktiivisen ja miellyttämishaluisen koiran, jonka kanssa voi harrastaa monia eri lajeja ja kilpaillakin niissä. Liiallinen metsästysvietti ei ole toivottavaa, sillä haluan pystyä pitämään koiraa vapaana. Koira ei myöskään saisi olla kovin haukkuherkkä tulevan kerrostaloasumisen vuoksi.
¤ Rotuja/roturyhmiä, joita olet jo pohtinut
Olen harkinnut mm. shelttiä, labradorinnoutajaa, belgianpaimenkoiraa ja sileäkarvaista collieta, mutta olen avoin uusille ehdotuksille ja tutustun kaikkiin ehdotettuihin rotuihin.

magik
Viestimäärä: 3965
Bella1512
Viestimäärä: 2
griffon
moderaattori
Viestimäärä: 5797
^^ Muistaahan magik, että rotuehdotukset pitäisi myös jotenkin perustella
NWFP
Viestimäärä: 47
Voin henkoht suositella lk collieta. Otin itse aikoinaan (2008) ensimmäiseksi omaksi koiraksi nahkacollien. Meillä oli kotona ollut kultainennoutaja, jonka kanssa olin vähäh touhuillut koko elämäni. Halusin helpon koiran, jolla voisin harrastaa. Eniten olin mieltynyt paimenkoiriin, joten lyhytkarvainen collie sopi hyvin kriteetreihin.
Oma nahka on ollut helppo arjessa, mutta myös mukava, miettyttämisenhaluinen harrastuskoira. Kisattiin agissa 3-luokassa, tokosta on TK2, BH suoritettu ja nyt kun Kendi on eläkkeellä muista lajeista niin käydään rally-kokeissa, josta on meillä on hyväksytty tulos alokasluokasta. Myös toisesta lkcolliesta on kokemusta perhepiiristä. Siskon nahka on myös erittäin helppo ja kiltti koira.
Sheltti käy myös hyvin ensimmäiseksi koiraksi ja sopii useimmiten moniin harrastuksiin. Sheltit saattavat olla vähän sähäkämpiä kuin colliet. Mutta molemmissa roduissa on tietysti sisäistä vaihtelua, löytyy niin rauhallisia ja kuin vilkkaita yksilöitä. Sheltti on tietysti pienemmän kokonsa puolesta helpompi hallita, jos kohdalle sattuu vaativampi tapaus. Molemmissa roduissa on arkoja yksilöitä, ehkä shelteissä enemmän (shelttejä myös luvullisesti enemmän), joten kannattaa tutustua hyvin tulevan pentueen vanhempien luonteisiin.

sk collie Lubin's Flying Finn - Kendi
australiankelpie Nallikallion Riehakas Rasavilli - Terra
muut:
plottinajokoira Morbacken's Ursus Nightwish - Briti
jämtlanninpystykorva Rentoniemen Milli - Lyyli
blogi

KESKUSTELUN TILASTOJA: | Kpl: |
Rekisteröityneitä käyttäjiä | 28228 |
Moderaattoreita | 16 |
Viestiketjuja yhteensä | 6348 |
Viestejä yhteensä | 545766 |
Uudet käyttäjät tänään | 0 |
Viestiketjuja aloitettu tänään | 0 |
Viestejä kirjoitettu tänään | 0 |
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkki | Sipulu |
Peukkuja ylös | 265915 |
(Tilastot päivitetty viimeksi 14.05.2024 klo 04:00) |