Koirat.com

Hei, olen aikeissa etsiä itselleni sielunkumppaniksi, harrastuskaveriksi, seuraksi, avuksi, tueksi ja turvaksi sekä uskolliseksi ystäväksi ja tärkeäksi perheenjäseneksi mieluiten isoa tai keskikokoista koiraa, jolla olisi edellytyksiä toimia palveluskoiralajeissa ja joka olisi niin sanotusti ”väsymätön liikkuja”, jonka kanssa voisi tehdä pitkiä lenkkejä kävellen, juosten, pyöräillen, hiihtäen, uiden ja soutaen sekä lähteä pitkille vaelluksille. Pitkillä lenkeillä tarkoitan useita kymmeniä kilometrejä, paitsi en nyt sentään ui kerralla ihan niin paljon, mutta puhutaan kumminkin useista kilometreistä siinäkin tapauksessa. Vaelluksilla tarkoitan sekä päivä- ja viikonloppuvaelluksia kuin useiden viikkojen tai jopa kuukausien, ehkä kokonaisen vuoden vaellusrupeamaa.

Liikunnasta tulevalle koiralleni tuskin siis tulisi puute, mutta mitään tarhakoirarotua en voi tietenkään kerrostaloyksiöön ottaa. Asun kumminkin onneksi rauhallisessa lähiössä, jossa ei ole lainkaan autoteitä, joten täällä voi temmeltää melko vapaasti ilman pelkoa jäädä auton alle. Täällä on koko kaupungin upeimmat puistot, lyhyt rantatie, joka sopii hyvin lyhyisiin rauhoittaviin iltakävelyihin, ja pikkuinen metsikkö sekä venesatama. Talvisin siitä pääsee siis jäälle jossa tilaa riittää sillä asun Saimaan rannalla. Pidemmät ulkoilureitit ja pururadat sekä kaksi koirapuistoa eivät myöskään ole kovin kaukana.

Yksi haave siitä mitä voisin koirani kanssa harrastaa, on triatlon. Olen miettinyt voisiko koiran kanssa harrastaa triatlonia? Eräät roduthan ovat ilmeisesti kovia uimaan? :D

Ja uimisesta puheen ollen, toivon että koiran voisi kouluttaa vesipelastustehtäviin ja ”uimavalvojaksi” joka esimerkiksi seuraisi avannon reunalla, että pääni on kokoajan pinnalla.

Olette varmaan ainakin osa kuulleet epilepsiakoirista? Minulla on epilepsia. Se on lievä ja saan harvoin kohtauksia, ja jos saan ne eivät ole niitä stereotyyppisimpiä tajuttomuus-kouristus-kohtauksia vaan mitä monimuotoisempia kehon, mielen tai hermoston reaktioita, kuten muistin- tai ymmärryksen menetys joksikin aikaa, tai ilman syytä alkava yht äkkinen paniikki tai hysteerinen pelkotila/kauhukohtaus tai sitten täydellinen lamaantuminen tai tila joka saattaa vaikuttaa ulkopuolisesta kuin olisin humalassa. Joskus saan myös sellaisia tärinä-huonovointisuus-hikoilukohtauksia ja minua huimaa aika ajoin. Entisten lääkkeiden aikaan myös pyörtyilin, mutta en onneksi enää, kun vaihdettiin lääkitys. Lääkityksellä kohtaukset pysyvät pääsääntöisesti poissa mutta täysin kohtaukseton en kumminkaan ole, varsinkin koska unohtelen aina välillä ottaa lääkkeitä.

Minulla on oikeasti aika huono muisti ja huono keskittymiskyky. Minulla on epilepsian lisäksi ADD –keskittymis- ja tarkkaavuushäiriö, johon siihenkin lääkitys ihan hyvin toimii, lievittää oireita tehokkaasti, muttei kumminkaan valitettavasti poista niitä kokonaan. Joten visioni olisikin siis kouluttaa koirani minun tarpeitani vastaaviin avustustehtäviin. Sellaisia tehtäviä olisivat esimerkiksi muistuttaminen lääkkeistä, ruoka-ajoista ja riittävästä nesteytyksestä sekä säännöllisestä unirytmistä. Mikäli koira pystyy oppimaan tietyt rutiinit ja omaa pettämättömän ajantajun, (minkä useimmat eläimet ymmärtääkseni omaavat?) hän osaisi herättää minut aamulla, ellen herää herätyskelloon. Antaisi illalla ”käskyn” käydä nukkumaan, muistaisi aamuin illoin lääke ajat eli esimerkiksi toisi dosettini ja haistaisi alkavan epilepsiakohtauksen ja varottaisi siitä, kuten epilepsiakoirat tekevät. Jos koiran voi tällaiseen opettaa niin säännöllisen syömisen ja juomisen ”vahtiminen”/muistuttaminen olisi hirmu positiivinen lisä.

En tiedä mihin kaikkeen koiran voikaan lopulta kouluttaa, mutta otan siitä kyllä selvää. Haluaisin jonkun ammattilaisen auttavan minua kouluttamisessa.

”Uimavalvojaa” tarvitsisin siis epilepsiani takia. Minua on kielletty varmuuden vuoksi uimasta yksin, mutta on vaikea saada aina kaveria mukaan.

Epilepsiakohtauksien vainuamisen lisäksi toivoisin pystyväni opettamaan koirani tunnistamaan tunteitani. Esimerkiksi pelko, suru, ilo, innostus, vapautuneisuus, stressi jne. Tätä voisi hyödyntää niin että tunteeni tunnistaessaan ja saadessaan minulta ehkä lisäksi jonkin merkin, koira toimisi tunteen/tilanteen vaatimalla tavalla. Eli esimerkiksi jos olisin paniikissa ilman todellista vaaratekijää, ja ilmaisisin sen olevan ”väärä hälyytys” koira toimisi mahdollisimman rauhallisesti ja rauhoittelisi, esimerkiksi tulemalla lähelle ja laittamalla pään olkapäälle tai muuta sellaista ja itkiessäni ”myötäitkisi” ja lohduttaisi, toisi nenäliinan ja ”halaisi” ja stressaantuessani tai mennessäni ylikierroksille ”toppuuttelisi” eli toimisi taas hyvin rauhallisesti ja palauttaisi minut tähän hetkeen vaikka tulemalla luokseni osoittamaan ja vaatimaan hellyyttä. Ja todellisessa vaaratilanteessa jossa joku esimerkiksi uhkaisi minua tai meitä, ja antaisin merkin, koira osaisi toimia sen mukaisesti, eli olla valppaana ja varuillaan, tarvittaessa puolustaa ja suojella. Tämä olisi tarpeen koska valitettavasti eräs mies vainoaa minua kotikaupungissani. En toivo, että joutuisin sellaiseen tilanteeseen, jossa koirani vetäisi minut tämän miehen luokse mennessään uteliaana tämän miehen koiran luo esimerkiksi, jos hän tulisi jossain sattumalta vastaan. Eli toisin sanoen koira saisi olla vieraiden ihmisten suhteen aluksi hieman varautunut mutta mikäli mahdollista, silti sosiaalinen ja lempeä silloin kun hätää ei ole ja olen antanut vieraan ihmisen tai eläimen lähestymiseen luvan.

Kaveri-, tuki- tai halikoiratoiminnassa mukana oleminen olisi lähellä sydäntäni, mutta en tiedä onko olemassa koiraa jolla on sekä suojeluviettiä ja varautuneisuutta että edellytykset kumminkin toimia halikoirana?

Vapaaehtoistyö on joka tapauksessa iso osa elämääni, ja koiran ottaisin vapaaehtoistyöhön mielelläni mukaan. Vesipelastustehtävien lisäksi haluaisin olla koirani kanssa mukana Vapepan tai SPR:n ensivaste- ja pelastustehtävissä, eli tarkoitan siis pelastuskoiratoimintaa.
Lisäksi koiran voisi opettaa etsimään aina hukassa olevia tavaroitani ja auttamaan kotitöissä, eli esimerkiksi laittamaan hujan hajan olevat tavarat paikoilleen ja pitämään vaikka mattoa hampaissaan toisesta päästä kun minä ravistelen toisesta yms, mitä on vaikea yksin tehdä.

Eli asun siis yksin. Minulla ei ole lapsia, eikä muita lemmikkejä mutta molemmat ovat täysin mahdollisia joskus myöhemmin tulevaisuudessa.

Olen kiinnostunut jonkin verran myös veto-/rekikoiratoiminnasta/koiravaljakkoharrastukesta, mutta edellä mainitut harrastukset ovat kumminkin paljon tärkeämpiä. Kaikkea kun ei voi saada. :P
Haluaisin myös opettaa koiralle kaikenlaisia temppuja, pelejä ja leikkejä ja koiran kanssa harrastelijateatterissa esiintyminen olisi kiinnostava ajatus. Haluaisin kovasti myös harrastaa tai ainakin kokeilla koiratanssia, vaikken mikään hyvä tanssija itse olekaan, mutta ehkä senkin voi oppia.

Haluan tulevan koirakumppanini olevan arjessani aktiivisesti mukana ja osallistuvan innolla kaikkeen, mutta en halua silti että koira on levoton. Vanhemmillani on vene ja rakastan olla heidän veneellään. Olisi hauskaa opettaa koira olemaan veneessä ja auttamaan joissakin pienissä veneilyyn liittyvissä tehtävissä kuten köysissä ja fendereissä.

Kaikkea tätähän emme millään ehtisi harrastaa, vaikka minulla paljon onkin koiralle aikaa antaa. En käy tällä hetkellä missään töissä, paitsi muutaman tunnin kuussa vapaaehtoistöissä. Lähitulevaisuudelta on odotettavissa etäopiskelua ja keikka luontoista duunia kuten parin tunnin asiakas tapaamisia tai satunnaisia luentoja ja koulutuksia. Joskus myöhemmin ehkä kokopäiväistä työtä terapiatyössä, ja olisikin mahtavaa ottaa koira työpariksi! <3 Tiedättehän nämä terapiakoirat?
Koiran ei siis tarvitsisi juurikaan olla yksin, vaan ottaisin hänet mielelläni mukaan ”kaikkialle”. Mikään kotihiiri en siis ole vaan pääsääntöisesti aktiivinen ja sosiaalinen.

Rodun toivoisin olevan vahvasti ohjaajaansa kiintyvä, hyvän tilannetajun omaava ja älykäs. Rodun tulisi olla helposti koulutettava ja koulutuksessa olisi mahdollista edetä pitkälle. Suojeluviettiä tosiaan saisi olla jonkun verran, mutta ei aggressiivisuutta ilman erittäin hyvää syytä. Toivoisin että koiralla ei olisi metsästysviettiä mutta ei koira saa ihan passiivinenkaan olla. Palvelus- ja harrastuskoirille on ilmeisesti välttämätöntä omata jonkin verran viettiä. Ja kyllä minä itse asiassa tykkään siitä että koiralla on sitä omaakin luonnetta, mutta liian temperamenttinen jäärä ei saa olla.

Minulla ei ole koskaan ollut omaa koiraa, eikä lapsuudenperheessänikään ollut koskaan koiraa, muita lemmikkejä kylläkin. Olen kumminkin muuten ollut koirien kanssa sen verran tekemisissä että luotan itseeni koirien kanssa.

Koiran turkki saisi mieluiten olla pitkä tai keskipitkä. Olisin valmis harjaamaan sitä päivittäin ja tarvittaessa muutoinkin hoitamaan, mutta trimmaaminen ei ehkä ole se minun juttuni, enkä myöskään toivo koiran turkkiin menevän kovin paljon rahaa. Siitä huolimatta yksi rotu jota olen harkinnut, on iso villakoira, joten ei turkin trimmaus yms. mitenkään ylitsepääsemätön juttu todellakaan olisi, vaan ennemmin on kyse siitä onko minulla kovin kallishoitoiseen turkkiin varaa. Muutenkin olen ainakin toistaiseksi melko pienituloinen, joten ottakaa sekin huomioon rotuehdotuksissa.

Toivoisin rodun olevan yleisesti ottaen perusterve ja mahdollisimman pitkäikäinen.

Rotuja joita olen pohtinut ovat ison villakoiran lisäksi belgianpaimenkoira (mieluiten Groenenael tai tervueren, mutta Malinoiskin kävisi ja Laekenois myös), pitkäkarvainen collie, berninpaimenkoira, brienpaimenkoira, Valkoinenpaimenkoira, saksanpaimenkoira, hovawart, bouvier, Kultainen noutaja tai jokin muu noutaja, bordercollie, Newfoundlandinkoira, Leonberginkoira, laikakoirat esimerkiksi yakutianlaika, mastiffit, erityisesti tiibetinmastiffi, kaukasiankoira, samojedinkoira, pyreneittenkoira, lagotto romagnolo, alaskanmalamuutti, ja ehkä vanhaenglanninlammaskoira tai partacollie.

Näistä potentiaalisimpina vaihtoehtoina pidän tällähetkellä ehkä bouvieria, pitkäkarvaista collieta, nöffiä, sakemannia, berniä, belgianpaimenkoiraa ja leonberginkoiraa. Mutta ehdottakaa toki muitakin rotuja, jos joku mielestänne sopisi minulle paremmin, mitä en itse ole vielä ”hokannut”.

koiranomistajanperuskurssi.fi rotutestistä sain tulokseksi 10/10 sopivuudella belgianpaimenkoira, kaikki muunnokset, valkoinenpaimenkoira, brienpaimenkoira ja hovawart. 8/10 sopivuus oli dobermannilla, saksanpaimenkoiralla, bouvierilla, villakoirilla, rottweilerillä ja bokserilla. Rottweileriä tai bokseria en kumminkaan halua, enkä välttämättä dobermanniakaan, sillä kyseisellä rodulla taitaa esiintyä aika paljon sairauksia? Eikä näillä kolmella ole kunnon halailtavia ja rapsuteltavia pehmeitä silmääni miellyttäviä karvoja.

Iltalehden hauvakoneen tuloksen mukaan 30 eniten sopivaa rotua minulle olisivat: alaskanmalamuutti (79,4%), lagotto romagnolo (78.7%), amerikancockerspanieli (77,8%), walesinspringerspanieli (77.4%), puli (76.2%), newfoundlandinkoira (75.8%), afgaanivinttikoira (74,4%), samojedinkoira (73.5%), briard (73.5%), kerrynterrieri (72.8%), bichon havanais (72,8%), punainen irlanninsetteri (72,6%), airedalenterrieri (72.3%), lyhytkarvainen saksanseisoja (72,3%), suomenajokoira (72,1%), weimarinseisoja (72%), portugalinvesikoira (71,9%), norwichinterrieri (70.9%), vanhaenglanninlammaskoira, dalmatiankoira (70,8%), beauceron (70.6%), espanjanvesikoira, gordoninsetteri (70.5%), harrieri (70,4%), punavalkoinen irlanninsetteri (70.4%), pointteri (70.3%), keeshond (70,2%).

En ole ehtinyt noihin kaikkiin rotuihin vielä tutustua, mutta noissa oli joitakin liian pieniä, vaikka ihania ovatkin. Havannankoirasta kyllä esimerkiksi pidän, ihana sylikoira yms mutta, ei ehkä kokonsa puolesta ainakaan aja tarkoitustani harrastaa palveluskoiralajeja ja rankkaakin kestävyysurheilua. Eikä ole ehkä se kaikkein katu-uskottavin suojelukoirakaan. :P Vinttikoirista en myöskään ole mitenkään erityisen kiinnostunut. Tunnen pari punaista irlanninsetteriä ja he ainakin vaikuttavat minun makuuni vähän liiankin yli-innokkailta touhoilta. Haluan koiran kumminkin olevan perusolemukseltaan suhteellisen rauhallinen/maltillinen, esimerkiksi siinä mielessä, että tehtävät joihin aion koiraa yrittää kouluttaa, ovat ehkä sen verran haasteellisia, että en tiedä tulisivatko ne irlanninsetterin tyylillä kunnolla tehtyä :P muuten he ovat kyllä aivan ihania, mutta keskittymishäiriöiselle epileptikolle ei ehkä paras koira. 

Eniten minua kiinnostaa rotytyyppinä ehkä kumminkin paimenkoirat vaikka kyllä jotkin muutkin, kuten vaikka noutajat ja laumanvartijat.

Eli kysymys siis kuuluu: Mikä rotu saattaisi teidän mielestänne sopia (parhaiten) minulle, kertomani ja kriteereideni perusteella?

p.s. voisitteko vielä omien ehdotusten lisäksi ottaa kantaa, sopisiko pk collie, yakutianlaika tai samojedi minulle? Otin kyseisen rotuisten pentuilmoitusten yhteystiedot ylös, mutten ole vielä ottanut yhteyttä. Collie olisi naapurikunnassa, joten se minua alkoi kiinnostaa jo senkin takia heti, ja sydämeni sykkii muutenkin pk collielle <3 Yakutianlaikasta en rotuna tiedä paljoakaan, mutta sen verran mitä ilmoituksessa sanottiin, niin kiinnostuin.

Kiitos kaikille viitseliäille mahdollisista vastauksista. Tuli vähän pitkä viesti, toivottavasti joku edes jaksaa lukea. :P

Itse en avustajakoirien toimintaa niin tunne, mutta mielestäni tuo työmäärä, mitä olet yhdelle koiralle suunnitellut, kuulostaa hurjan suurelta. Avustajakoirat ovat toki töissä kokoajan, mutta avustaminen taitaa suuressa osassa tapauksia olla pitkin päivää satunnaisesti tapahtuvia tehtäviä tai reagointia satunnaiseen tilanteeseen. Koira kuitenkin näissä tehtävissä kykenee levähtämään ja rauhoittumaan välillä. Jos koiralla on avustamisen lisäksi vielä muita harrastuksia ja töitä, niin kulostaa omaan korvaan vaan se ohjaajalta sekä koiralta vaadittava työmäärä monien vuosien urakalta. Toki jos ei kaikessa tarvitse olla heti valmis niin eihän se varmasti haittaa jos siinä useampi vuosi pyörähtää. Oletko kysynyt ammatilaiselta avustajakoirakouluttajalta sitä, että voiko koiraa kouluttaa noin monipuolisiin tehtäviin? Tarkoitan siis kaikkia avustavia tehtäviä sekä monipuolisia harrastuksia yhteensä.

^Samaa mietin minäkin.

Lisäksi miettimäsi rodut ovat todella erilaisia keskenään. Esimerkiksi leonbergi tai nöffi ei kyllä hyvällä mielikuvituksellakaan ole sopiva kaveri triathlonille tai laumanvartijat eivät välttämättä niitä kaikista palvelualtteimpia. Koiran luonteista pyrkisin itse valitsemaan tasaisen rauhallisen koiran, joka oletusarvoisesti ei olisi kovin terävä, vahtiviettinen tai puolustushaluinen. Uskoisin, että suuri koko on monessa tilanteessa riittävä "pelote". Terävä ja puolustushaluinen koira voi monessa tilanteessa ottaa ns. ohjat omiin käsiinsä - koira peilaa monessa asiassa omistajansa tunnetiloja hyvin vahvasti, eikä tuolloin annetut merkit tai vastaavat välttämättä mene koiralle "perille" sen aistiessa tilanteen todellisen laidan. Esimerkiksi itse huomaan, että oma terävä ja vahtiviettinen koira reagoi omaan kiukkuisuuteen ja hermostuneisuuteen todella vahvasti pyörimällä jaloissa ja mittailemalla kanssaihmisiä varmistaakseen, ettei kukaan pääse tekemään minulle mitään. Tällöin antamani käskyt rauhoittua ja poistua paikalta ovat koiralle todella haastavia toteuttaa, ja jos tämän tunnetilan lisäksi olisin yhtään poissaoleva tms., voisi koira todella ottaa ohjat omiin käsiinsä ja toimia hyvinkin epätoivotulla tavalla. Toisaalta olen myös monesti miettinyt, miten koira mahtaisi toimia, jos esimerkiksi onnettomuustilanteessa se olisi läsnä ja ulkopuoliset ihmiset yrittäisivät tulla auttamaan minua. Varsinkin sairaustaustasi huomioonottaen kannattanee myös tämä huomioida rotua valittaessa.

belgianpaimenkoira vois olla semmoinen rotu mitä voisit harkita. Mulla ei ole ollut belgianpaimenkoiraa mutta tulipahan mieleen että vois sopia sulle :)

SanttuJ kirjoitti:

Itse en avustajakoirien toimintaa niin tunne, mutta mielestäni tuo työmäärä, mitä olet yhdelle koiralle suunnitellut, kuulostaa hurjan suurelta. Avustajakoirat ovat toki töissä kokoajan, mutta avustaminen taitaa suuressa osassa tapauksia olla pitkin päivää satunnaisesti tapahtuvia tehtäviä tai reagointia satunnaiseen tilanteeseen. Koira kuitenkin näissä tehtävissä kykenee levähtämään ja rauhoittumaan välillä. Jos koiralla on avustamisen lisäksi vielä muita harrastuksia ja töitä, niin kulostaa omaan korvaan vaan se ohjaajalta sekä koiralta vaadittava työmäärä monien vuosien urakalta. Toki jos ei kaikessa tarvitse olla heti valmis niin eihän se varmasti haittaa jos siinä useampi vuosi pyörähtää. Oletko kysynyt ammatilaiselta avustajakoirakouluttajalta sitä, että voiko koiraa kouluttaa noin monipuolisiin tehtäviin? Tarkoitan siis kaikkia avustavia tehtäviä sekä monipuolisia harrastuksia yhteensä.

Hei kiitos vastauksesta ja mielipiteestä. Niin kuten sanottu, kaikkea ei voi saada eikä kaikkea millään ehdi eikä jaksa. En tarkoitakaan että meidän pitäisi kaikkia noita harrastaa, vaan ne ovat niitä vaihtoehtoja, ja niistä toteutettaisiin tietenkin se mihin sillä on valmiuksia, intoa ja voimavaroja. Lähetin tänään paikallisen palveluskoirayhdistyksen yhdyshenkilölle asian tiimoilta.

Ja ei kaiken todellakaan tarvitse tapahtua hetkessä. Kaikki aikanaan pikkuhiljaa, ja molempien ehdoilla, ei ylikuormitukseen asti vaan niin että toiminta on hauskaa ja molemmille hyödyllistä.

Kiitos joka tapauksessa tästä muistutuksesta ettei sitten tule haalineeksi liikaa harrastuksi tai aseta liian korkeita tavoitteita.

Angat kirjoitti:

^Samaa mietin minäkin.

Lisäksi miettimäsi rodut ovat todella erilaisia keskenään. Esimerkiksi leonbergi tai nöffi ei kyllä hyvällä mielikuvituksellakaan ole sopiva kaveri triathlonille tai laumanvartijat eivät välttämättä niitä kaikista palvelualtteimpia. Koiran luonteista pyrkisin itse valitsemaan tasaisen rauhallisen koiran, joka oletusarvoisesti ei olisi kovin terävä, vahtiviettinen tai puolustushaluinen. Uskoisin, että suuri koko on monessa tilanteessa riittävä "pelote". Terävä ja puolustushaluinen koira voi monessa tilanteessa ottaa ns. ohjat omiin käsiinsä - koira peilaa monessa asiassa omistajansa tunnetiloja hyvin vahvasti, eikä tuolloin annetut merkit tai vastaavat välttämättä mene koiralle "perille" sen aistiessa tilanteen todellisen laidan. Esimerkiksi itse huomaan, että oma terävä ja vahtiviettinen koira reagoi omaan kiukkuisuuteen ja hermostuneisuuteen todella vahvasti pyörimällä jaloissa ja mittailemalla kanssaihmisiä varmistaakseen, ettei kukaan pääse tekemään minulle mitään. Tällöin antamani käskyt rauhoittua ja poistua paikalta ovat koiralle todella haastavia toteuttaa, ja jos tämän tunnetilan lisäksi olisin yhtään poissaoleva tms., voisi koira todella ottaa ohjat omiin käsiinsä ja toimia hyvinkin epätoivotulla tavalla. Toisaalta olen myös monesti miettinyt, miten koira mahtaisi toimia, jos esimerkiksi onnettomuustilanteessa se olisi läsnä ja ulkopuoliset ihmiset yrittäisivät tulla auttamaan minua. Varsinkin sairaustaustasi huomioonottaen kannattanee myös tämä huomioida rotua valittaessa.

Moi! Kiitos vastauksestasi! Olet varmasti oikeassa siinä että miettimäni rodut ovat erilaisia keskenään. Olen harkinnut tässä vaiheessa niin montaa rotua. Jollain rodulla olisi jokin hyvä ominaisuus, ja jollakin jokin toinen, sen takia ne ovat niin erilaisia. Sitä pitää sitten puntaroida mitkä ominaisuudet asettaa etusijalle.

Tuokin on varmaan ihan totta, kiitos vinkistä, että kannattaa miettiä mikä rotu olisi sellainen "turvallinen" joka ei toimi ihan miten sattuu jos joskus en ole ihan läsnä. Mutta kuten mainitsin, on olemassa myös epilepsiakoiria, joten he varmasti ovat sitten juuri tämän kaltaisiin tehtäviin soveltuvia, uskoisin. En ole vielä ehtinyt perehtyä epilepsiakoiriin tarkemmin. Mutta pikkuhiljaa. Jostain pitää aloittaa.

Mitä mieltä Sinä olisit, sopisiko bouvier minulle? Mainitsemistani koiraroduista bouvier ja belgianpaimenkoira ainakin näin "ensisilmäyksellä" vaikuttavat kaikkein monipuolisimmilta jo eniten toiveitani vastaavilta.

Entä pitkäkarvainen collie? Tai laika? Colliesta olisin tosi kiinnostunut, mutta pitää kumminkin pohtia rotua kaikin puolin tarkkaan. Vaikka haluaisinkin pitkäturkkisen tai ainakin keskipitkäkarvaisen rodun, niin uimakoiraksi luulisi soveltuvan paremmin lyhytkarvainen? Vai mitä olette mieltä?

Tuosta poissa olevuudesta vielä, että minulla on onneksi harvoin kohtauksia mikäli muistan lääkkeeni säännöllisesti. Lähiaikoina olen muistanut tosi hyvin, mutta joskus aiemmin unohtelin paljonkin jos oli muistin suhteen ns "huonompi kausi" eli se lääkkeistä muistuttaminen olisi oikeasti ihan huippujuttu!

Olisiko Sinulla ehdotuta siitä millainen rotu voisi sopia triatloniin? Se on vaelluksen lisäksi ehkä se mikä minua eniten kiinnostaisi. Ja mielestäni tuohon voisi aika helposti liittää sitten sen vesipelastuksen, mitä sitten voisi tehdä vaikka Vapepassakin, koska minun kanssanihan pelastustehtävää ei välttämättä koskaan tule, ja toivottavasti ei tule mutta se olisi kumminkin varmuuden vuoksi hyvä se vesipelastustaitoinen uimakaveri. Niin mikä rotu olisi semmoinen kova uimari ja himoliikkuja että jaksaa pitkiä lenkkejä pysyy pyörän vauhdissa? Vaikka eihän minun toki pikavauhtia edes tarvitse ajaa mikäli en innostu kilpailemaan. Olisiko mikään niin sanottu palveluskoirarotu sellainen?

Niitä pieniä avustustehtäviä minulla olisi intoa opettaa koiralle, mutta ymmärrän senkin, ettei kaikki koirat välttämättä kaikkea opi. Mutta haluaisin kumminkin sellaisen rodun joka nauttii fyysisen aktiviteeti lisäksi siitä älyllisestä aktiviteetistä, kuten tuollaisista pienistä arjen tehtävistä.

Siinäkin olet oikeassa että pelkkä iso kokokin voisi jo tepsiä suojelijana. Mutta kyllä siitäkin voisi etua olla ettei rotu ole mikään yli-innokas, yltiösosiaalinen jokaisen matkaan lähtevä sinisilmä,vaan mieluummin tuntemattomia kohtaan hieman varautunut. Ja tätä minä vähän ajattelinkin, että tähän astisten kokeusten perusteella moni koira vaistoaa hyvin tilanteita ja tunteita jo ihan luonnostaan, että sitä ei välttämättä tarvitsisi opettelemalla opetella, mutta kyllähän sellainen käsky kuin "murise" tai "hauku" voisi olla ihan hyvä, ja osottaisi kohdetta joka on uhkaava. Mikäli todellista vaaratilannetta ei ole, niin silloinhan kukaan ei ole uhkaamassa minua, mutta voisiko koira sitten silti tulkita niin että jos joku vaikka vaan kävelisi ohi nii hyökkäisi sen kimppuun? En minä agressivista koiraa ottaisikaan, mikä nyt mitenkään kimppuun kävisi. Pelkkä pelottelu varmaan useimmissa tilanteissa riittäisi. Mutta jos vaikka tulisi tilanne jossa joku käy minuun aidosti käsiksi, käyttäytyen väkivaltaisesti, niin silloin se että koira osaisi ottaa ohjat hätätilanteessa, voisi olla ihan hyvä juttu.

onko sinulla joku tuttu, joka auttaisi koiran koulutuksessa?
oletko valmis sitoutumaan alkuun vuoden - kaksi tekemään enemmän töitä, ennenkuin koirasta löytyisi niitä haluamiasi ominaisuuksia?

epilepsia-koiria ei tule jostain tietystä rodusta. suurin osa niistä on ns. vahingossa keksitty. jos otat jonkun pennun aikeissa saada siitä epilepsian tunnistava ja "hälyttävä", voi olla ettei koiraa kiinnosta vähääkään.

triathloniin kaveriksi sopii lelukoira. pari km uintia on vähän turhan rankka hyväkuntoisimmallekin noutajalle. ehkä jos löydät oikein terveen koiran ja jaksat treenata sen kanssa (ympärivuotisesti tarkoittaen talvella koirauimaloita jne) pitkäjänteisesti, voit saada siitä treenausavun muutaman vuoden päästä. mutta ei ole rotua jota sellaiseen suositeltaisiin. juoksumatkat ovat myös pitkiä, ja pyöräilyssäkin harva koira pystyy niin pitkää matkaa riittävällä vauhdilla. rekikoirat ja erityisesti vetoa harjoittelevat juoksevat parisenkymmentä km päivässä, mutta niissäkin pohjakunnon rakentaminen vie aikaa.

olet innokas, valmis ottamaan asioista selvää jne. monet haluamasi ominaisuudet vaan ovat sellaisia, jotka saavutetaan koiralta vuosikausien työn tuloksena. etenkin aloittelijalle jolla ei ole mitään kokemusta koirista ja niiden kouluttamisesta, on urakka vähän liian vaikea.

kokeile ensin vaikka ihan sitä koiran hoitamisen opettelua. käy katsomassa eri harrastusten treenejä. näet samalle erilaisia koiria ja rotuja (saman rodun sisällä on jo hirveästi vaihtelua). ota vaikka tuttujen tms koira hoitoon viikoksi-kahdeksi ja mieti pärjäätkö oikeasti vietikkään, paljon tekemistä ja koulutusta vaativan eläimen kanssa. jos oikeasti haluat tehdä noin paljon koiran kanssa ja asetat sille isot tavoitteet, niiden eteen tulee tehdä paljon töitä ja opetella eri taitoja.

Teräsmimmi kirjoitti:

Hei kiitos vastauksesta ja mielipiteestä. Niin kuten sanottu, kaikkea ei voi saada eikä kaikkea millään ehdi eikä jaksa. En tarkoitakaan että meidän pitäisi kaikkia noita harrastaa, vaan ne ovat niitä vaihtoehtoja, ja niistä toteutettaisiin tietenkin se mihin sillä on valmiuksia, intoa ja voimavaroja. Lähetin tänään paikallisen palveluskoirayhdistyksen yhdyshenkilölle asian tiimoilta.

Ja ei kaiken todellakaan tarvitse tapahtua hetkessä. Kaikki aikanaan pikkuhiljaa, ja molempien ehdoilla, ei ylikuormitukseen asti vaan niin että toiminta on hauskaa ja molemmille hyödyllistä.

Kiitos joka tapauksessa tästä muistutuksesta ettei sitten tule haalineeksi liikaa harrastuksi tai aseta liian korkeita tavoitteita.

Minä lähtisin miettimään ensiksi sinuna sitä, että mitkä koulutettavat asiat sekä ominaisuudet ovat tärkeimpiä. Kuten oli miettinytkin, ei varautunut koira sovellu kaveri-/halikoiraksi. Useimmat koirat myöskin puolustavat jollain tasolla omistajaansa tosipaikan tullen. Miellymisenhaluinen ja nöyrä koira on helpompi opettaa toimimaan erilaisissa tehtävissä, mutta ne myös yleensä lukevat sitä ohjaajaa paremmin, mitä itsenäinen koira. Koira muutenkin peilaa niitä omistajan tunteita, joten koiran opettaminen toimimaan vaistojensa vastaisesti kuulostaa mielestäni melko kaukaa haetulta. Tällä tarkoitan haavettasi opettaa koira rauhoittelemaan sinua ja toiminaan tukena. Yleensä kun se tilanne on täysin päinvastainen, eli sen ohjaajan tehtävä on "hallita" sen koiran tunnetilaa sekä virettä omalla käytöksellään.

Mietin myös käytännön tasolla uimavalvojan tehtävien opettamista koiralle. Jos olet tutustunut vepeen, niin tiedät varmaan, että koira ohjataan tehtävään ja lisäksi pelastettavat ovat tajuissaan, joten he voivat avustaa koiraa pelastusoperaatiossa pitämällä kiinni koiran vetämästä dummysta tai ottamalla kiinni sen valjaista. Käytännössä kuvailemasi tehtävä vaatisi mielestäni ensinnäkin sen, että opetat koiran reagoimaan tiettyyn toimintaan eli siihen, ettei pääsi ole enää veden pinnalla. Tämä tarkoittaisi sitä, ettet periaatteessa voisi sukellella koiran nähden, jos haluat opettaa sen toimimaan varmasti vahtivuorollaan. Lisäksi sinun tulisi uidessa käyttää aina liivejä tai muuta varustetta, joissa olisi kiinni patukka tms., josta koira voisi raahata sinut rantaa. Kaiken tämän saaminen niin toimintavarmaksi, että kannattaa yksin lähteä uimaan, vaatisi varmasti vähintään parin vuoden työn. Lisäksi koiran tulisi olla fyysisesti valmis ja kykenevä uimaan ja samalla vetämään perässään ihmistä. Vepeen suositellaan yleensä yli 25 kg painoisia koiria, koska niillä riittää massa ja voima näihin tehtäviin. Kaikesta työstä huolimatta kannattaa pitää mielessä, ettei koira ole koskaan 100 % luotettava.

SanttuJ kirjoitti:

[quote=Teräsmimmi]Hei kiitos vastauksesta ja mielipiteestä. Niin kuten sanottu, kaikkea ei voi saada eikä kaikkea millään ehdi eikä jaksa. En tarkoitakaan että meidän pitäisi kaikkia noita harrastaa, vaan ne ovat niitä vaihtoehtoja, ja niistä toteutettaisiin tietenkin se mihin sillä on valmiuksia, intoa ja voimavaroja. Lähetin tänään paikallisen palveluskoirayhdistyksen yhdyshenkilölle asian tiimoilta.

Ja ei kaiken todellakaan tarvitse tapahtua hetkessä. Kaikki aikanaan pikkuhiljaa, ja molempien ehdoilla, ei ylikuormitukseen asti vaan niin että toiminta on hauskaa ja molemmille hyödyllistä.

Kiitos joka tapauksessa tästä muistutuksesta ettei sitten tule haalineeksi liikaa harrastuksi tai aseta liian korkeita tavoitteita.

Minä lähtisin miettimään ensiksi sinuna sitä, että mitkä koulutettavat asiat sekä ominaisuudet ovat tärkeimpiä. Kuten oli miettinytkin, ei varautunut koira sovellu kaveri-/halikoiraksi. Useimmat koirat myöskin puolustavat jollain tasolla omistajaansa tosipaikan tullen. Miellymisenhaluinen ja nöyrä koira on helpompi opettaa toimimaan erilaisissa tehtävissä, mutta ne myös yleensä lukevat sitä ohjaajaa paremmin, mitä itsenäinen koira. Koira muutenkin peilaa niitä omistajan tunteita, joten koiran opettaminen toimimaan vaistojensa vastaisesti kuulostaa mielestäni melko kaukaa haetulta. Tällä tarkoitan haavettasi opettaa koira rauhoittelemaan sinua ja toiminaan tukena. Yleensä kun se tilanne on täysin päinvastainen, eli sen ohjaajan tehtävä on "hallita" sen koiran tunnetilaa sekä virettä omalla käytöksellään.

Mietin myös käytännön tasolla uimavalvojan tehtävien opettamista koiralle. Jos olet tutustunut vepeen, niin tiedät varmaan, että koira ohjataan tehtävään ja lisäksi pelastettavat ovat tajuissaan, joten he voivat avustaa koiraa pelastusoperaatiossa pitämällä kiinni koiran vetämästä dummysta tai ottamalla kiinni sen valjaista. Käytännössä kuvailemasi tehtävä vaatisi mielestäni ensinnäkin sen, että opetat koiran reagoimaan tiettyyn toimintaan eli siihen, ettei pääsi ole enää veden pinnalla. Tämä tarkoittaisi sitä, ettet periaatteessa voisi sukellella koiran nähden, jos haluat opettaa sen toimimaan varmasti vahtivuorollaan. Lisäksi sinun tulisi uidessa käyttää aina liivejä tai muuta varustetta, joissa olisi kiinni patukka tms., josta koira voisi raahata sinut rantaa. Kaiken tämän saaminen niin toimintavarmaksi, että kannattaa yksin lähteä uimaan, vaatisi varmasti vähintään parin vuoden työn. Lisäksi koiran tulisi olla fyysisesti valmis ja kykenevä uimaan ja samalla vetämään perässään ihmistä. Vepeen suositellaan yleensä yli 25 kg painoisia koiria, koska niillä riittää massa ja voima näihin tehtäviin. Kaikesta työstä huolimatta kannattaa pitää mielessä, ettei koira ole koskaan 100 % luotettava.[/quote]

Moi taas, kiitos jälleen valaisevasta vasauksesta. Olenkin juuri miettinyt mitkä ominaisuudet olisivat tärkeimpiä. Jos ensimmäinen koira ei sopisi esimerkiksi halikoiraksi, niin seuraava saattaisi sopia, eihän yhden koiran kanssa tarvitse kaikkea kokeilla. Minulla on ystäviä joiden koiran hoitajaksi olen ilmottautunut. Ilmoitin myös paikalliselle löytöeläintalolle kiinnostukseni toimia lenkittäjänä tai väliaikaiskotina koirille. Veljeni koiraa olen hoitanut joskus ja saan varmasti hoitaa jatkossakin. Aiemmin olen lenkittänyt paljon erilaisia koiria. Eniten erästä tiibetinmastiffia, joka toisen koiran nähdessään veti niin paljon, että piteleminen kävi kuntoilusta. Myöhemmin koira oppi oleman vetämättä niin paljon. Sen omistaja oli vanha ja heikko mies, joka ei kyennyt ulkoiluttamaan sitä. Me ulkoilutimme erään ystävän kanssa sitä lähes päivittäin pitkän aikaa 2-6 tuntia päivässä. Sen kanssa tehtiin monen laista, oli aivan ihana ystävä hän. Vaikka se veti niin mahdottomasti alussa kun näki toisia koiria, ja haukkui hirveästi, niin myöhemmin se tottui muihin koiriin kun veimme sitä koirapuistoon. Sitten se alkoi tulla toimeen jo pikkukoirienkin kanssa, joita myös ulkoilutimme säännöllisesti, joten pystyimme ulkoiluttamaan niitä yhtä aikaa, se oli aivan uskomatonta.

Mutta niin, asiaan, juttelin erään kokeneen vesipelastuskoiratuomarin kanssa. Kerroin suunnitelmistani. Hän antoi yhteystietoja, joilta voisin kysellä lisää ja ehdotti kolmea rotua: Landseer, nöffi ja leonberginkoira. Juttelin myös ihmisen kanssa joka on kouluttanut itse itselleen epilepsiakoiran ja kertoi pähkinän kuoressa miten se tapahtuu. Kerroin omasta epilepsiastani lisää, sekä muista haasteista ja hän oli sitä mieltä että minulla saattaisi hyvinkin olla riittävät perusteet saada Suomen kuulo- ja tukikoirayhdistykseltä koulutukseen apua. Hänen tyttärelläänkin on kuulemma tukikoira, joka saa kulkea hänen mukanaan kaikkialla vapaa-ajalla ja koulussa, saman kaltaisista syistä kuin mitä haasteita minullakin on.

Tuntemiltani kokeneiltakin koiran omistajilta voisin kysyä apuakoulutukseen, mutta olen varautunut ihan palkkaamaan jonkin ammattilaisen avuksi, jos jostain sellaisen löydän. Ja sitten on tietenkin näitä kursseja ja leirejä yms. Minut toivotettiin tervetulleeksi ensi kesänä Vesipelastuskoiraleirille.

Olen tietoinen siitä että jokainen koira on yksilö ja omaa laatuaan. Jos koira ei opi jotakin, niin sitten ei opi, siitä on silti varmasti iloa ja hyötyä monin tavoin. Ja kaikkea voi kokeilla, jos joku ei toimi, kokeillaan jotain muuta.

Siitäkin olen tietoinen että kouluttamisessa tällaisiin erikoistehtäviin menee vuosia, samoin treenaamisessa. En ole kuvitellutkaan että koira jaksaa heti uida kahta kilometriä, juosta maratonia tai pysyä pyörän tahdissa. Itsekinhän olen vasta aloittamassa kyseistä harrastusta, joten maraton ei esimerkiksi tulisi kuloonkaan vielä vähään aikaan. Ja kuten sanoin, en ole suunnitellut mitään kilpailemista joten matkoja voi aivan hyvin lyhentää koiran kunnon mukaan, eikä minun ole pakko ajaa pyörällä tuhatta ja sataa. Kyseessä olisi siis yhteinen harrastus, jossa molempien kuntotaso huomioitaisiin ja haluaisin tähän "kuntovalmennukseenkin" mahdollisesti palkata jonkun asiantuntijan, joka neuvoisi treenaamisessa ja ruokavaliossa yms.

Vielä siitä uimisesta sen verran, että on erittäin epätodennäköistä että todellista vaaratilannetta edes tulisi, mutta se olisi varmuuden varata se siihen valmiuteen opettaminen hyvä, ja sitä voisi mahdollisesti hyödyntää jossakin vapaaehtoistoiminnassa tms. Ennen kuin koira oppisi (jos oppisi) siihen, mukana tietenkin täytyisi olla joku toinen kaveri, esimerkiksi juuri tehtävään kouluttamisessa mahdollisesti samalla auttava henkilö.

Nämä kaikkihan ovat toki vasta suunnittelu asteella, ja aika näyttää mikä edes on toteutettavissa. Minun täytyy ensin tehdä pohjatyötä, että olisin varmasti valmis koiran huoltajaksi, tehdä talouslaskelmia ja sen sellaista, katsoa miten tämä toukokuussa alkava työkeikkailu alkaa tuottamaan yms. rahatilanteenkin mukaan on mietittävä se onko minulla esimerkiksi varaa palkata yksityistä koulutusavustajaa tai mitään kuntovalmentajaa, millaisiin harrastuksiin loppupeleissä on varaa, jne. Mutta taloustilanteen eläessä vuosien varrella, saattaa joidenkin toteuttamatta jääneiden suunnitelmien toteuttaminen onnistuakin joskus myöhemmin, joko saman koiran kanssa, tai mahdollisesti seuraavan koiran kanssa, sitten kun edellisestä on aika jo jättänyt.

Ainiin, tämä epilepsiakoiran omistaja sattuu asumaan melko lähellä minua ja puhuimme, että voisimme ehkä tavata joskus asian tiimoilta ja järjestää joskus tulevaisuudessa esimerkiksi koiratreffit.

kiva että täältä saa koiran omistajilta näkökulmaa asioihin. Jos sopii voisin päivitellä tänne miten projektini koiran hankinnassa ja sen valmistelussa sekä rodun valinnassa etenee.

tir kirjoitti:

onko sinulla joku tuttu, joka auttaisi koiran koulutuksessa?
oletko valmis sitoutumaan alkuun vuoden - kaksi tekemään enemmän töitä, ennenkuin koirasta löytyisi niitä haluamiasi ominaisuuksia?

epilepsia-koiria ei tule jostain tietystä rodusta. suurin osa niistä on ns. vahingossa keksitty. jos otat jonkun pennun aikeissa saada siitä epilepsian tunnistava ja "hälyttävä", voi olla ettei koiraa kiinnosta vähääkään.

triathloniin kaveriksi sopii lelukoira. pari km uintia on vähän turhan rankka hyväkuntoisimmallekin noutajalle. ehkä jos löydät oikein terveen koiran ja jaksat treenata sen kanssa (ympärivuotisesti tarkoittaen talvella koirauimaloita jne) pitkäjänteisesti, voit saada siitä treenausavun muutaman vuoden päästä. mutta ei ole rotua jota sellaiseen suositeltaisiin. juoksumatkat ovat myös pitkiä, ja pyöräilyssäkin harva koira pystyy niin pitkää matkaa riittävällä vauhdilla. rekikoirat ja erityisesti vetoa harjoittelevat juoksevat parisenkymmentä km päivässä, mutta niissäkin pohjakunnon rakentaminen vie aikaa.

olet innokas, valmis ottamaan asioista selvää jne. monet haluamasi ominaisuudet vaan ovat sellaisia, jotka saavutetaan koiralta vuosikausien työn tuloksena. etenkin aloittelijalle jolla ei ole mitään kokemusta koirista ja niiden kouluttamisesta, on urakka vähän liian vaikea.

kokeile ensin vaikka ihan sitä koiran hoitamisen opettelua. käy katsomassa eri harrastusten treenejä. näet samalle erilaisia koiria ja rotuja (saman rodun sisällä on jo hirveästi vaihtelua). ota vaikka tuttujen tms koira hoitoon viikoksi-kahdeksi ja mieti pärjäätkö oikeasti vietikkään, paljon tekemistä ja koulutusta vaativan eläimen kanssa. jos oikeasti haluat tehdä noin paljon koiran kanssa ja asetat sille isot tavoitteet, niiden eteen tulee tehdä paljon töitä ja opetella eri taitoja.

Hei, kiitos vastauksesta. Taisin vastata sinun viestiisi samalla kun vastasin Santun viestiin. :) Olen valmis ja innokas tekemään paljon töitä. Luonteeltanikin olen sellainen että jos johonkin ryhdyn, teen sen kunnolla, ja asiat jotka oikeasti kiinnostavat minua ja ovat minulle tärkeitä saavat minulta suurta panostusta. Minulla ei ole koskaan ollut omaa koiraa, mutta en silti sanoisi etteikö minulla olisi mitään kokemusta koirista. Kouluttamisesta ei varsinaisesti ole, mutta siitäkin onneksi jotain tiedän. Ja aion opetella ja hankkia lisää kokemusta.

En ole olettanutkaan että mitään tapahtuisi hetkessä. Meillähän on koko koiran elämän/terveiden "vetreiden" vuosien ajan aikaa opetella pikkuhiljaa uutta ja vahvistaa vanhoja taitoja, kehittää kuntoa ja taitoja jne. Ei minulla mitään kiirettä ole. Koira tulisi kumminkin ihan ensisijaisesti perheenjäseneksi, elämänkumppaniksi, niin sanotusti. Se mitä ominaisuuksia sillä lopulta on ja millisiin toimiin ne soveltuvat on sitten toissijainen asia. Suhtaudun mihin tahansa lemmikkiin, ja erityisesti koiraan ja muihin yhtä paljon erilaisia resursseja vaativiin lemmikkeihin samalla vakavuudella ja omistautuneisuudella kuin suhtautuisin lapsiin tai vanhuksiin tai muihin vastuullani oleviin ihmisiin.

Haluan tarjota tulevalle koiralleni mahdollisimman hyvät oltavat kaikin puolin ja intohimoisena koko elämäni ajan omasta koirasta haaveilleena oman tien kulkijana ja päättäväisenä toiminnan ihmisenä uskon vahvasti että tulen pärjäämään koiran kanssa ja olen harkinnut tätä ihan vakavissani jo sen verran pitkään että, minusta alan olla nyt valmis astumaan askeleen eteen päin ja alkaa ihan todella tekemään töitä koirahaaveideni eteen ja jossakin vaiheessa, ehkä melko piankin sitten hankkia sen ensimmäisen koirani. Haluaisin mahdollisuuksien mukaan tehdä tulevaisuudessa jotakin työtä jossa koira voisi olla mukana, jotakin ihmissuhdetyötä, jolloin koira voisi tuoda iloa muillekin kuin minulle. Oli se sitten ensimmäisen koiran, toisen tai kolmannen kanssa jne.

Mutta sekin jää nähtäväksi. :)

Kuullostaa siltä, että sinulla on paljon toiveita ja odotuksia koiran osalta, mutta toisaalta myös paljon aikaa ja aikeita omistautua asialle: miksei koira voisi siis olla joku vähän energisempi, työintoinen koira. Joka tapauksessa kannattaa ehkä katsella koiraa palvelukoirien joukosta ja unohtaa alkukantaiset laikat tms. sillä niitä en näe hyvänä ensikoirana jos koiralle olisi paljon koulutettavaa.

Koiran koulutus on yksinkertaista, mutta ei helppoa. Väittäisin että useimmilla meistä ensimmäinen koira menee sellaisena harjoittelukappaleena. Ja toisaalta uuden koiran kanssa on aina uudet virheet, sillä koirat ovat aina yksilöitä: jonkun kanssa joku asia toimii ja toisen kanssa ei.

Koska sinulla on epilepsia ja toivot koiralta kenties apua siihen, tulee mieleen heti käyttölinjainen labradorinnoutaja. Siinä olisi intoa ja energiaa myös muihin harrastuksiin ja labbikset ovat yleensä sen verran sosiaalisia että kaverikoirankin niistä saa. Vedestäkin lintuja noutavana rotuna se voisi jonkin verran olla uimisessa mukana. Labbiksella on aika miellyttämisen haluinen luonne, ja se suuntautuu helposti ohjaajaan. Tämä on tärkeää koiralta, jolle halutaan kouluttaa avustus tehtäviä sellaiseen asiaan kuin epilepsia kohtauksen hälyttämiseen. Vaikka koira osaisi reagoida kohtausta edeltäviin merkkeihin, se ei auta, jos koira ei pidä sinua silmällä.

Itse koulutan omalle terrierilleni hypo hajun tunnistusta. Miehelläni on ykköstyypin diabetes ja joitakin kertoja kuukaudessa verensokeri menee vaarallisen alas. Mieheni kuitenkin herää itse hypo tunteeseen ja pystyy hoitamaan tilanteet itse, varsinaista tarvetta hypokoiralle ei siis ole. Hypo hajun tunnistus koulutus on kuitenkin sen verran yksinkertaista, että olen kokeillut sitä koirallamme. Kävimme viime kesänä hajuerottelun alkeiskurssilla, jossa koirani oppi alle vuotiaana hajuerottelun perusteet. Nyt olemme päässeet siihen, että se etsii purkkiradalla hyponäytteen hajun ja ilmaisee sen tyhjien ja yhden normaalin hajun joukosta. Koulutus on ollut viimeaikoina vähän tauolla, eikä minulla ole tällä hetkellä hypo hajuja pakastimessa, joilla harjoitella. Olen kuitenkin miettinyt, oppiiko koira koskaan soveltamaan hypohajun ilmaisua siinä itse tilanteessa, vaikka oppisikin sen purkkiradalla. Aika haastavaa koiralle, joka on tottunut kotona olemaan itsekseen, eikä välttämättä pidä meitä, tai varsinkaan miestäni, niin tarkkaan silmällä. Ulkonakin se keskittyy pääasiassa omiin juttuihin jos en pyydä siltä huomiota. Purkkirataa se jaksaa tehdä keskittyneenä noin 10 minuuttia maksimissaan, sen jälkeen se alkaa tehdä virheitä. Hypokoiran pitäisi olla töissä "koko ajan". Oikea hypokoira saadaan suunnattomilla toistomäärillä. Hajutunnistusta pitää harjoitella joka ikinen päivä eikä siltikään kaikista tule hypokoiria.

Käyttölabbiksia suositellaan paljon hypokoiriksi. Toinen aika yleisen tuntuinen rotu on erilaiset vesikoirat. Niillä on hyvä hajuaisti ja lisäksi sopivasti miellyttämisen halua.

Koirasta kuin koirasta saat itsellesi elämänkumppanin, mutta ne muut toivomasi asiat pitäisi laittaa tärkeysjärjestykseen. :)

SiljaSiili kirjoitti:

Koska sinulla on epilepsia ja toivot koiralta kenties apua siihen, tulee mieleen heti käyttölinjainen labradorinnoutaja. Siinä olisi intoa ja energiaa myös muihin harrastuksiin ja labbikset ovat yleensä sen verran sosiaalisia että kaverikoirankin niistä saa. Vedestäkin lintuja noutavana rotuna se voisi jonkin verran olla uimisessa mukana. Labbiksella on aika miellyttämisen haluinen luonne, ja se suuntautuu helposti ohjaajaan. Tämä on tärkeää koiralta, jolle halutaan kouluttaa avustus tehtäviä sellaiseen asiaan kuin epilepsia kohtauksen hälyttämiseen. Vaikka koira osaisi reagoida kohtausta edeltäviin merkkeihin, se ei auta, jos koira ei pidä sinua silmällä.

Mä tähän heitän oman mielipiteeni, mutta käyttölinjaiset ei pääsääntöisesti ole sosiaalisia ja rakasta ihmisiä samalla tavalla mitä näyttelylinjainen. Käyttölinjainen on terävämpi ja varautuneempi sekä monesti yhden ihmisen koira. Hakuharrastukseen kyllä saa koulutettua kun maalimiesmotivaatio rakennetaan vahvaksi, mutta ei tosiaan välttättä suhtaudu muualla vieraisiin avoimesti. Täällä oli mielestäni hyvin tuotu esiin ne isoimmat erot näyttely- ja käyttölinjan välillä. Toki niitä avoimiakin yksilöitä löytyy ja tähän voi vaikuttaa pentuevalinnalla.

Käyttölinjainen on työnarkomaani ja yleensä kohtalaisen ohjaajapehmeä sekä nöyrä. Sen elämä pyörii melko tiiviisti työnteon, ruoan sekä omistajansa ympärillä.

Jos noutajista kiinnostaa sosiaalinen ja kevytrakenteinen koira, niin flätti eli sileäkarvainen noutaja yleensä rakastavat ihmisiä estoitta.

muoks. Jatketaan samaan eli SiljaSiilin kans on samaa mieltä siinä, että jos noin paljon haluaa tehdä ja harrastaa koiran kanssa, niin kannattaa katse kääntää palveluskoiriin. Nöffi ja lansu ovat toki perinteisiä vepekoiria, mutta olen saanut sen kuvan, että niillä ei enää nykypäivänä ole niin paljon tallella niitä vanhoja "vaistoja" hommaan. Tuttu harrastaa vepeä ja siellä on kuulemma tullut vastaan nöffejä, jotka ei edes kunnolla veteen suostu ja toisilla taas ei sitten hommaan riitä työinto.Jos nöffiin tai lansuun päätyy, niin tässäkin kannattaa varmasti miettiä mistä sen pennun ottaa. Lisäksi nöffi ja landseer ovat jo sen verran isoja koiria, etteivät varmasti ole rakenteensa puolesta ideaaleja pitkäkestoisille juoksulenkeille.

Meillä on bouvier ja voisin kuvitella bouvierin sopivan sinulle. Kaikkea ei tietenkään voi saada, mutta bouvier sopisi ainakin moneen mainitsemaasi asiaan. Voisin vähän kertoa meidän bouvierista.

Näitähän on enemmän näyttelyyn ja käyttöön suuntautuneita. Meillä on näyttelysukuinen narttu. Se on omalla tavallaan aivan mahtava tapaus. Se on juurikin erittäin kiintynyt perheeseen, mutta pitää oikeastaan kaikista ihmisistä. Vieraat se ottaa ilolla vastaan. Se tosin on vasta reilun vuoden ikäinen eli voi tästä vielä muuttua. Vaikka vieraat otetaan ilolla vastaan, se jonkin verran pihalla myös vahtii.

Meidän bouvier rakastaa uimista ja voisin kuvitella sen hyvin uimavalvojaksi. Kesällä se suhtautuikin ihmetellen ja tuli katsomaan, jos pää katosi pinnan alle. Tämän kanssa ollaan harkittu myös vepen harrastamista, koska vesi on todellakin tälle huippujuttu. Uimisen jälkeen on tosin ihan hepulissa.

Bouviereilla on hyvin erityyppisiä turkkeja, mutta tällä on juuri oikea karvanlaatu eli turkki on tosi helppohoitoinen. Välillä kun muistaa harjata ja trimmata niin pysyy hyvänä. Hyvä puoli on sekin, ettei karvaa sitten lähde. Haastavampiakin turkkeja bouviereilla on, mutta jos turkinhoito ei haittaa, niin sehän ei ole ongelma. Talvella plussakeleillä turkkiin tosin tarttuu lumipaakkuja.

Meidän bouvierin kanssa on jonkun verran ollut ongelmana motivointi. Se tekee mielellään, mutta se ei ole kovin innostunut toistosta. Muutenkin koulutuksessa rauhallinen koira, ei siis mikään hyvin vietikäs. Toisaalta se on aika helppo. Käyttöpuolelta löytyy taas vietikkäämpiä, mutta ne voivat olla muutenkin haastavampia ja terävämpiä.

Tämän hyvä puoli on se, että se on perusluonteeltaan niin kiltti. Sillä on yleensä myös hyvä tilannetaju, esim. ymmärtää, ettei pienen koiran kanssa voi leikkiä samalla tavalla kuin ison. Uskoisin kyllä, että vaikka esim. tämä bouvier on kaikkia kohtaan niin ystävällinen, se kyllä huomaisi, jos tilanne on uhkaava. Koirathan osaavat hyvin tulkita tilanteita. Käyttöpuolella on niitäkin, joiden kanssa harrastetaan suojelua.

Bouviereita löytyy paljon monista harrastuksista, joten siitä saa helposti kyllä myös hyvän harrastuskoiran. Tämän kanssa nyt ei ole vielä tullut harrastettua muuta kuin koirakoulua, jossa tekee innokaasti tehtäviä, sekä käydään pitkillä lenkeillä ja koirapuistossa. Bouvier on kyllä hyvä koira pitkille lenkeillä, ei väsy. Voisi hyvin sopia vaelluksille.

Tässä nyt oli vähän tästä meidän bouvierista. Voin kertoa enemmänkin, jos rotu kiinnostaa.