Koirat.com

Tiedän että tästä tulee pitkä sepustus, olen satuilijatyyppiä. Pyydän jo anteeksi ja kiitän jaksavia lukijoita.

Ensimmäinen koira haussa. Olen jo pidempään enemmän tai vähemmän aktiivisesti etsinyt itselleni rotua ja lukenut kaikkea blogipostauksista kasvattajien sivuihin ja suomi24-keskusteluihin (olen saanut ainakin hyvät naurut näistä, jos en muuta). Rotumäärittelytkin käyty läpi muutamaan otteeseen.

Tämä kaikki uudessa tiedossa pyöriskely onkin nyt johtanut siihen, että luulot omista taidoista ovat sekä kateissa, pilvissä että todella matalalla. Olen myös jo ihan sekaisin siitä, mitä oikeastaan haluan ja mitä "tarvitsen". Pentu on ajankohtainen + - parin vuoden päästä, mutta olen sitä tyyppiä, joka haluaa tutkia ja katsella rauhassa ennen toimimista. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty uusi asia onnistuu todennäköisemmin.

Koirasta haluan kaverin, myös lenkkikaverin. Kummasti jopa haluaa aina lähteä ulos vaikka mihin säähän, jos kylässä on joku hurtta. Vaikkei se hurtta tarvitsisikaan erityisesti pitempää lenkkiä. Koira pitää seuraa lenkeillä ja raahaa laiskan sohvaperunan ulos turhan tv-ohjelman sijaan.

Olen rauhallinen ja viihdyn kotona (=en bileissä tai kaupungilla tai kavereilla). Tarvitsen jotain piristämään tulevaa opiskelurupeamaa. Arki "harmaantuu" itselläni helposti, jos jotain tavoittelemisen arvoista ei ole. Tässä tapauksessa se koira, jota on koulutettava, lenkitettävä.

Koiralle tarjottava liikunnan määrä ja laatu
En ihan osaa suhteuttaa omia lenkkejä koiralenkkeihin, mutta kokeillaan. Omilla satunnaisilla kävelylenkeilläni vietän välillä sen parikin tuntia. Viihdyn koirien seurassa ja vien läheisten koiria kyläillessä mielelläni ulos. Nämä arvioidut lenkit varmasti sopeutetaan sitten siihen omaan elämään koiran kanssa.

Aamulla pissalenkki vartista puoleen tuntiin, en usko että yliopistoaamuina kauheasti mitään muuta ehtii, jos ei neljältä meinaa herätä. Päivän menojen jälkeen ainakin tunnin lenkki ja muuta aktivointia joko tässä yhteydessä tai illemmalla. Illalla myös pissatuslenkki, riippuen miten ehtii, onko vartin vai jopa ihan keskipitkä lenkki. Lähistöllä varmasti koirapuistoja, koiran ei kuitenkaan tarvitse olla koirapuistokoira. Kaupungissa vapaana kulkeminen on usein hankalaa, mutta kai siihenkin saa jostain löydettyä syrjäisen niityn tai sopivan metsän. Vaikka sitten tunnin lenkin päästä. Tässä tilanteessa vapaana jolkottelu jäisi viikonloppuhommiksi.

(Lisämainintana, jos päädyn johonkin rotuun, joka vaatii tästä vielä hieman enemmän ulkoilua, niin uskon, että "ainakin tunti" on mahdollista venyttää kahden tunnin kunnon ulkoiluun.)

Liikunnasta vielä, minulla ei ole tästä kokemusta, joten en tiedä mitä käytännössä tarkoittaa, kun koiran kanssa riekutaan ulkona kaksi tuntia koulun ja töiden jälkeen. Jaksanko? Mitä jos en jaksa, edes pari kertaa?

Talon koko
Tulee olemaan pieni asunto kaupungissa. Yksiö tai kaksio.

Lapsien määrä
Ei ole, ei tule. Ainakaan ennen kuin koira viettää vanhuksen elämää. Lähisuvulla on kaikenikäisiä lapsia, mutta uskon että kun koira on totutettu kaikkeen mahdolliseen, myös heitä voidaan tavata silloin tällöin. En ainakaan ole koskaan kuullut että olisi olemassa jokin lapsia vihaavaa rotua...

Aiemmat koirakokemukset
Ei omaa koiraa. Muiden koiria olen rapsutellut, nähnyt ja lenkittänyt. Tavannut muun muassa rauhallisen dobermannin, raivokkaan dobermannin (tästä en paljoa muista, olin sen verran pieni), erilaisia saksanpaimenkoiria, mukavan valkoisenpaimenkoiran, corgi-mixin, riehakkaan kääpiöpinserityyppisen mixin ja muitakin pörröisiä elikoita. Pieni lapsenmieleni kovin innostui aina niistä koirista silloin nuorempana, mutta siinä kyläilyn aikanahan ei koettu koiran sairautta, rahan puutosta, käytösongelmia itse asiassa näitä kyllä olen nähnyt eikä sitä, kun oma jaksaminen ei riitä. Pennusta asti olen tuntenut dobermannin, saksanpaimenkoiran, valkoisenpaimenkoiran sekä tuon kääpiöpinseri-venäjäntoy-chihuahua-whatever-mixin. Pentujen säätäminen siis nähty ulkopuolisen silmin.

Harrastustoiveet
Ei toiveita. En ole kilpailuhenkinen, enkä ihan kauhean ihmissosiaalinenkaan. Agility ei ainakaan kiinnosta, sen osaan sanoa. Opiskelijabudjetilla ei varmaan kovin moneen kurssiin ja harrastukseen ole varaa. Autoakaan ei ole, joten matkat hoidetaan julkisilla ja omilla jaloilla. Pentukurssiin aion kyllä investoida. Mahdollisesti näistä lajeista, mistä olen kuullut, kiinnostaa jälki ja toko. Esimerkiksi. Haluan keskittyä kouluttamaan parhaimmin toimivan kotikoiran ikinä, jos näin sanotaan.

Turkkitoivomukset
Pidän dobermannin ja sakemannin turkeista eniten. En haluaisi trimmata (investointi koneeseen tai vaihtoehtoisesti säännölliseen trimmauttamiseen...) enkä halua nyppiä. Harjaan mielelläni vaikka päivittäin. Varmasti sen oman mussukan turkki on ihan kiva kuitenkin, vaikka olisi mikä. Myös esimerkiksi papillonin turkki on ihan ok omaan silmään.

Minkä kokoinen koira
Varmasti kätevin ja järkevin olisi pienestä koirasta pienehköön keskikokoiseen, mutta rakastan niin kovasti isoja koiria. Onko se ihan kamalan vaikeaa kulkea välillä julkisilla vaikkapa sakemannin kokoisen kanssa? Kannattaako vain unohtaa ja jättää myöhemmälle ajalle... Pienemmän ruokaan menisi ainakin teoriassa myös vähemmän rahaa. Tavallaan kuitenkin "pärjäisin" voimakkaammankin koiran kanssa, olen pitkä ja jäntevä ja pituudestani tulee pakostikin lisämassaa. Ei tällä varrella mitään vauhkoontuneita jättimastiffeja tietenkään kuitenkaan pidetä.

Koiran luonne
Pitäisi ensikoiran omistajan pärjätä. Olen itse ihmisenä "pehmeä" ja herkkä. Niin siinä mielessä, että loukkaan helposti, mutta myös siinä, että aistin ilmapiirin muutokset ja huomaan piilotellut mielialat. Olen ollut kymmenen vuotta hevosten kanssa tekemisissä, ja niiltä olen oppinut lempeää jämäkkyyttä, johdonmukaisuutta ja vastuuta. Olen melko varma, että voisin pärjätä sellaisenkin rodun kanssa, jota ei usein kukaan suosittelee ensikoiraksi. Koiran kovuuteen ja pehmeyteen uskon sopeutuvani.

Vieteistä en osaa sanoa mitään. Miten metsävietti näkyy perus arjessa? Onko metsästysviettisellä sitten lähinnä se tarve rodunomaiselle tekemiselle, metsästykselle?

Rotuja/roturyhmiä, joita olet jo pohtinut
Olen valmis "taipumaan" rotuun, joka on minulle todella mahtava ja sopii kuin nappi paitaan, mutta en muuten ole siitä lukenut tietoa hullunkiilto silmissä.

Kiinnostavia rotuja:

Dobermanni - hankala, liian aktiivinen, koko, lonkat(ko)?
Saksanpaimenkoira - hankala, liian aktiivinen, koko, saako näitä kunnollisella selällä?
Valkoinenpaimenkoira - liian aktiivinen, koko, arkoja/vikapäisiä paljon?
Englanninkääpiöterrieri - mutta kun haluan ison tämmöisen.. (huumorilla vaan :D) vaikuttavat mukavilta
Prahanrottakoira - mukava pikkuinen, sanooko ne jalat kovinkin helposti naks?

Mietittyjä rotuja:

Colliet - ei tunnu omalta
Sheltti - ei oikein nappaa.. sama kuin yllä
Suomenlapinkoira - ei oikein nappaa.. sama kuin yllä
Cirneco - hmm.. ei tämäkään ihan omalta rodulta tunnu
Cavalier - ilmeisesti todella sairaita?
Papillon - ihan söpöjä, eivät säväytä

Kommentteja, mielipiteitä, kokemuksia, ehdotuksia kehiin. Kaikki kelpaa. Haluaisin rotuehdotuksien lisäksi myös mielellään vastauksia tai vastamietteitä näihin kaikkiin pohdintoihini. Jaksaako sitä aktiivista koiraa sitten kuitenkaan aktivoida? Mikä aktivointi on riittävää? Mikä ulkoilu on riittävää? Painaako ison, mahdollisesti allergisen herkkämahaisen koiran ruokinta budjettia liikaa? Osaanko sittenkään kouluttaa vain kirjaoppineena sitä vilkasta tai uppiniskaista koiraa?

Mug kirjoitti:


Tämä kaikki uudessa tiedossa pyöriskely onkin nyt johtanut siihen, että luulot omista taidoista ovat sekä kateissa, pilvissä että todella matalalla. Olen myös jo ihan sekaisin siitä, mitä oikeastaan haluan ja mitä "tarvitsen".

Tämä kyllä näkyy myös viestissäsi. Miettimäsi rodut ovat ihan todella erilaisia, joten nyt olisi tärkeintä koittaa miettiä mitä sitä haluaa ja lähteä sitten sitä kautta miettimään niitä rotuja.

Jos et ole varma minkä verran jaksat ja harrastaminen ei lähtökohtaisesti välttämättä kiinnosta, niin jätä ajatuksista kaikkein aktiivisimmat ja paljon aktivointia vaativat rodut pois. Niiden vähempi aktiviisten kanssa voi kyllä harrastella ja lenkkeillä enempikin, jos innostuu. Mutta jos käsissä on jo lähtökohtaisesti toimintaa ja työtä vaativa hyrrä, eikä sitten huvitakkaan oikeastaan itse tehdä niin paljoa, niin ollaan ongelmissa.

Sarahia kiitos. Hauskaahan siellä pilvilinnoissa on, mutta sitten ei olekaan kovin hauskaa, kun on pilvilinnoissaan hankkinut työkoiran seurakoiraksi eikä jaksa enää yhtään. Kuten tässä todennäköisesti kävisi.

Osaatko kokemattomalle kuvailla, millaista koira-arki käytännössä on ja mitä kaikkea seurahurtan kotiaktivointi voi olla? Itse kun olen tottunut kissoihin kotona, on oman koiran kuvittelu työn takana ja hankalaa miettiä, mikä itselle sopisi.

Itse työssäkäyvänä yliopisto-opiskelijana sanon, että se parin tunnin lenkkeilyaika päivittäin voi oikeasti olla ensinnäkin aika rankkaa, ja toisekseen lähes mahdotonta niinä päivinä, kun on sekä luentoja, töitä että kotona tehtäviä koulutehtäviä. Niin kauan, kun et tiedä, mihin omat voimavarat, aika ja into riittävät, en suosittele yhtäkään superaktiivista (isoa) työkoiraa, sillä sellaisen kanssa on äkkiä pulassa, jos sekä koulutustaidot että aktivointiaika eivät olekaan ihan sitä, mitä alunperin on itsestään kuvitellut. Enkä sano tätä pahalla, vaan ihan siksi, että sitä ei ehkä tule ajatelleeksi silloin, kun aikaa ja energiaa tuntuu olevan vaikka ja mihin.

Mä lähtisin sinuna nyt liikkeelle siitä, mikä on minimi, mitä voit koiralle tarjota. Jos minkäänlainen harrastaminen ei lähtökohtaisesti kiinnosta, en näe syytä miettiä yhtäkään aktiivista työkoirarotua. Työkoirat tarvitsevat työtä, ja siinä, missä tunnin lenkki voi omistajalle olla ponnistus, dobberille tai sakulle se on lähinnä pieni warm-up ;) Roduissa on laaja kirjo, ja väitän, että minkä tahansa rotuisen koiran kanssa voi huvikseen harrastella. Tavoitteellinen kilpailu on asia erikseen, mutta kohdallasi sellaista haavetta ei ymmärtääkseni ole.

Jos et ihan pientä koiraa halua, perhosen ja dobberin väliin mahtuu aika monta kokoluokkaa ja rotua. Rotukirjosta on helppo rajata, kun tekee itselleen listan, mitä ominaisuuksia missään nimessä ei halua (esim. kääpiökoko, lyhytkuonoisuus, lyhytjalkaisuus, trimmattava turkki, you name it), ja minkälaiseen käyttöön koiraa etsii. Nämä asiat tuntuvat sinulla olevan vielä aika lailla auki. Kun keksit ominaisuudet, jotka sinua miellyttävät, on helpompi rajata pohdinnat esimerkiksi yhteen tai kahteen roturyhmään, ja siellä harrastaa karsintaa. Jos et keksi muita, jo ulkonäköominaisuudetkin auttavat alkurajaamisessa. Esim turkin laatu, mittasuhteet, koko. Kun saat siten rajattua, voit miettiä, onko rajauksen sisään jäänyt koiria, jotka olisivat aktiivisuustasoltaan ja keskimääräiseltä terveydeltään sopivia sinulle. Niistä voit sitten tiukentaa rajausta, mitkä olisivat muilta ominaisuuksiltaan soveltuvia sinun arkeesi ja ensimmäiseksi koiraksi. Itse tosin uskon, että lähes rodun kuin rodun voi ottaa ekaksi koiraksi, kunhan valitsee yksilön huolella ja on miettinyt tarkkaan sen käytön, mihin koira tulee.

Kannattaa miettiä myös omat rahalliset valmiudet tarkkaan. Opiskelijana ekassa (?) omassa asunnossa arki iskee aika äkkiä vasten kasvoja - ja lompakkoa.

Josko tämä helpottaisi? Aikanaan itse valitsin ensimmäisen rotuni näin:
En halua
trimmattavaa turkkia, hoitoa tarvitsevaa turkkia, pesemistä joka ulkoilun jälkeen, pukemista jo pikkupakkasilla, sairaita ylijalostuksen piirteitä kuten lyhyttä kuonoa tai tappijalkoja, huulipoimuja, karvatonta, täyskääpiötä eli kokoluokkaa rotta.
En halua
riistaviettiä, erakkoluonnetta, kuolaavaa, työnarkomaania, joka sekoaa parista vapaapäivästä.
En halua
terrieriä, laumanvartijaa, molossia, seurapuudelififiä, metsästysrotuja, noutajaa.
Haluan
pienehkön koon, riittävän, helppohoitoisen turkin Suomen keleihin, koiran näköisen koiran, perusterveen rodun, jos sellaisia on.
Haluan
aktiivisuutta, jotta jaksaa lenkkeillä, säänkestävyyttä, intoa olla ja tehdä yhdessä, varman ja rohkean luonteen, kyvyn ihan vaan olla ja rauhoittua.
Haluan
paimenen tai pystykorvan.

Paimenissa pieniä, turkin kannalta helpohkoja oli sheltti ja schipperke, pystäreissä pieniä, suht sopivan oloisia kriteereihin oli japaninpystykorva ja pienet saksanpystykorvat. Saksalaiset karsin, koska tapasin liikaa turhanpäiten räksyttäviä, ja turkki ei ollut ihan toivomani kaltainen. Lisäksi terveyden tutkiminen oli niillä mielestäni aivan retuperällä. Japsin karsin, koska turkki ja valkoinen väri eivät niin kovasti inspiroineet, rotua en päässyt paljon näkemään, joten ulkonäköseikkojen perusteella poiskarsinta. Jotenkin paimenet kiehtoivat enemmän, siellä isommissakin roduissa monta, mitä kaiholla katselen ja katselin, mutta tuolloin en isompaa halunnut ja voinut vielä ottaa. Sheltistä ja schipperkestä valitsin lopulta schipperken, koska se täsmäsi useampaan haluan/en halua -kriteeriin. Ja hyvin meni, ihan mun juttu olleet nämä mustat pikkupirut ;)

Mug kirjoitti:



Osaatko kokemattomalle kuvailla, millaista koira-arki käytännössä on ja mitä kaikkea seurahurtan kotiaktivointi voi olla? Itse kun olen tottunut kissoihin kotona, on oman koiran kuvittelu työn takana ja hankalaa miettiä, mikä itselle sopisi.

Ja vielä tähän vastaus.

Koira-arki on, pentuaikaa lukuunottamatta, aika pitkälti samanlaista, kuin normaali arki oli ennen koiria, mutta antoisampaa ja aikataulutetumpaa. Koiria täytyy päästä viemään ulos kolmesti päivässä vähintään, oli mitä muuta ohjelmaa tahansa. Toisaalta mulla kulkee koirat paljon myös mukana, eli en koe, että rajoittaisivat liiaksi elämää. Eri asia ehkä olisi, jos tykkäisin kovasti bailata ja hillua pitkin kyliä, nukkua pitkään ja lähteä extempore reissuille ulkomaita myöten. Siihen ei koiranomistajan arki oikein taivu. Oikeasti arki on paljon sitä, millaiseksi olet sen valmis tekemään. Kyllä mä edelleen silloin tällöin käyn juhlimassa ja ulkomailla, vaikka mulla näitä elukoita onkin. Järjestelykysymys se on.

Mitä paremmin koiralle on opetettu yksinolot, remmikäytös ja muut perusasiat, sitä iisimpää arki toki yleensä on, mutta pienten haasteidenkin kanssa pärjää kyllä. Mun toinen on aika kova kommentoimaan remmissä muita koiria, mutta en koe, että lenkkeily olisi hankalaa tai millään tavalla kamalaa. Paljon on itsestä kiinni, miten asioihin suhtautuu. Jos kokee koiran pakkopullana, oman arjen hankaloittajana ja sosiaalisen elämän esteenä, sellaiseksi se muodostuu. Itse koen koirat mahdollisuutena. Olen niiden avulla tutustunut ihaniin uusiin ihmisiin, saanut uutta sisältöä omaan elämään harrastusten muodossa, ja aina on niin ihanaa, kun kotiin tullessa tulee maailman onnellisin jengi ovelle vastaan "Niin siistii kun tulit kotiin!!" :)

Kotiaktivointi voi olla mitä vaan. Koiraa voi ja kannattaa viedä uusiin paikkoihin ja uusiin tilanteisiin. Etenkin pentuaikana tämä on tärkeää, mutta mulla ainakin nuo ihan aikuisetkin koirat väsähtävät helposti, jos käydään jossain tapahtumassa tai isommassa ihmishälinässä, vaikka keskustassa lenkillä kotikulmien sijaan. Ihan minkä vaan koiran kanssa voi lähteä vaikka mätsäriin. Omien kanssa olen käynyt yleisönä ratsastuskilpailuissa, fudismatsissa, joulupolulla jne. Kaikki käy, ja koira oppii käyttäytymään erilaisissa tilanteissa, erilaisissa ympäristöissä.

Temppujen opettaminen on myös kivaa, samoin naksuttimella sheippaus, ja se on erityisen tehokas tapa väsyttää koiraa. Näitä voi tehdä myös ulkona häiriössä sitten, kun koira osaa perusteet. Naksulla sheippaus tarkoittaa, että koirat tulee itse tarjota asioita, joista sitten naksautellaan ja palkitaan. Siinä koira joutuu käyttämään todella paljon omaa päättelykykyä, melkein kuulee kun aivot raksuttaa. Kotona voi myös piilottaa koiralle nameja tai leluja (tai ihan päivän ruuan) etsittäväksi. Erilaiset hajutyöskentelyhommat ovat myös todella hyvää aktivointia koiralle kuin koiralle. Näistä löytyy paljon eri variaatioita hajutunnistuksesta jäljestykseen, eli jokaiselle koiralle löytynee sopiva hajuhomma. Myös aktivointilelujakin kannattaa kokeilla. Oikeastaan koiran kanssa aika pitkälle vain mielikuvitus on rajana.

Itse koen kotiaktivoinnissa haastavimpana tilan riittämättömyyden ja oman viitseliäisyyden. Kotona tulee niin helposti vain oltua. Kun on aikataulutetut treenit jossain muualla, tulee herkemmin lähdettyä ja treenattua kunnolla. Mutta tämäkin on paljon ihmisestä kiinni. Pentujen kanssa olen jaksanut kotona tehdä tosi paljon, aikuisten kanssa käyn mielummin kodin ulkopuolella treenaamassa, vaikka kyllä me kotonakin hömppäillään välillä.

suibe, kiitos paljon, näitä oli kiva lukea! Nyt tuli runsaasti hyviä neuvoja ja rohkaisuakin tähän mun epämääräiseen tilanteeseen. Hyvä kuulla joltakulta lähes samassa tilanteessa olevalta kokemuksia ja viisastua vähän. Pitänee jatkaa tutkimuksia, nyt kriittisemmin ja syvällisemmin.

Olen muuten joskus noista "pikkupiruista" lukenut, ja ymmärtänyt että ovat aika säpäköitä ja täpäköitä. Totta vai tarua?


Muoks. Kiinnostuin nyt uudestaan tuosta eurasierista. Olen siitäkin joskus lukenut ja on päässyt niiden itseä miellyttävien rotujen puolelle. Osaako joku sanoa, sopiiko eurasier omasta mielestään minulle? Kuinka paljon tekemistä ja menemistä vaativat?

Mug kirjoitti:



Olen muuten joskus noista "pikkupiruista" lukenut, ja ymmärtänyt että ovat aika säpäköitä ja täpäköitä. Totta vai tarua?

Kyllä hyvä pikku-perkele on säpäkkä ja täpäkkä. Aika paljon on seurakoiramaistunut tämäkin rotu, mutta ainakin omista löytyy tarvittaessa se little black devil, nuoremmasta hyvinkin herkästi.

suibe kiitos selvennyksestä.

Vielä kaipailen mielipiteitä näihin kriteereihin ja rotuihin. Tosiaan alkuperäistä listaa muokatakseni jätän suosiolla dobermannin ja sakun (sekä yhtälailla kaikki vastaavat aktiiviset työkoirat) mahdolliselle myöhemmälle ajalle, ehkä joskus sitten kun on tietoa, taitoa ja jaksamista.

En ole varma miksi, mutta en ole viime aikoina juuri tutkaillut noita pystykorvia. Jumiuduin vain tuohon lappalaiseen joka ei loppujen lopuksi jotenkin sykähdyttänyt. Pystykorvatyyppiset turkkikoirat kun kuitenkin viehättävät. Kirjoitin tuossa aiemmin eurasierista ja se kyllä iskee nyt eniten. Lisäkysymyksiä riittää... Keeshond on ilmeisesti samantyyppinen mutta eurasier on itsepäisempi, hiljaisempi ja pidättyväisempi? Ja onko eurasereilla todellisuudessa mikä kokoskaala, kasvaako osa jättiläisiksi? Eurasier kuulostaa mahtavalta myös sen vuoksi, että se on jalostettu nimenomaan seurakoiraksi. Nyt alan taas innostua (ehkä liikaakin...), apua!