ROTUKYSELYT - Tiistaina, 05.04.2016 klo 19:27
Reipas seurakoira vaihtelevaan elämäntapaan
Töpseli
Viestimäärä: 10
Etsin reipasta seurakoiraa, joka kulkisi työpäivät pois lukien pitkälti siellä missä minäkin. Tällä hetkellä asun osan viikosta yksin kerrostalossa pikkukaupunkiympäristössä, osan aikaa miesystävän luona maalla, missä meillä on myös muutama lemmikkilammas. Koira saisi siis sopeutua molempiin ympäristöihin. Koira tulisi saada koulutettua suhtautumaan lampaisiin neutraalisti, eli mitään lammaspaimenta tai laumanvartijaa en ole hakemassa. Riistavietti ja haukkuherkkyys ovat lähtökohtaisesti ei-toivottuja ominaisuuksia.
Koira saa olla perusreipas, mutta ei aktiivisin ja energisin; koira ei saisi turhautua vaikka sitä ei jatkuvasti aktivoida. Meno on toki varsin vaihtelevaa, kun toisinaan koira saisi olla lenkki- ja sohvakaverina kaupungissa, toisinaan maalla ja enemmän ulkona ja pihan touhuissa mukana. Normaaleina arkipäivinä päivittäinen lenkitys jää alle kahteen tuntiin; lyhyt aamupissa ja lenkitys töiden jälkeen ja illalla, ainakin toinen lenkki näistä pidempi. Viikonloppuisin ja muuten mahdollisuuksien mukaan pidempää lenkkiä ja vapaana juoksua, arkenakin koirapuistoilu mahdollista.
Turkin pituudella ei ole väliä, mutta paljon huoltoa vaativa turkki ei ole toivottu - viikoittainen harjaus on toki ok. Koira saisi olla myös perus säänkestävä, eli talvellakin voidaan ulkoilla, tarvittaessa toki vaikka takki päällä. Koko ei sinänsä ole ratkaiseva tekijä, mutta aivan pientä koiraa en hae, jotta koira pärjää menossa ja metsälenkeillä mukana kesät talvet. Keskikokoiset, rakenteeltaan terveet rodut siis kiinnostavat.
Lapsuudenkodissa oli koira ja olen ollut koirien kanssa paljon tekemisissä. Koiran kouluttaminen pennusta alkaen on kuitenkin minulle uutta, ja siksi haluaisinkin suhteellisen helposti koulutettavan rodun. Koiran ei kenties tarvitse olla maailman lässyköin, muttei etenkään itsepäinen ja kova.
Eri koirarotuja haarukoidessani alkoi, kas vain, tuntua, että olen ”vaatimuksillani” sulkenut aika suuren osan roduista pois... Pyydänkin apua teiltä, jotta löytäisin koiran jonka kanssa voisin jakaa elämäni tekemättä sitä kuitenkaan onnettomaksi :) Muussa tapauksessa koiraa ei tietysti tule. Itselleni ovat jääneet vaihtoehdoiksi ainakin dalmatialainen, shetlanninlammaskoira ja kultainen noutaja (ehkä myös labradori?), vaikka näitä rotuja en dalmatialaista lukuunottamatta ole koskaan ajatellut ”sillä silmällä”. Ulkoisesti miellyttävätkin monet aivan muut rodut, esim. bordercollie, koojkerhondje, seisojat ja vinttikoirat mutta tässä haetaankin nyt luonteensa ja aktiivisuutensa kannalta passeleinta koiraa, ja ulkoiset ominaisuudet ovat sivuseikka.
Torpatkaa rohkeasti (mutta ystävällisesti...) mahdolliset harhakuvitelmani tai ehdotelkaa rotuja joita en kenties ole osannut itse ajatella! :)

- Dalluneiti Alva s. 24.3.2016 -
Töpseli
Viestimäärä: 10
Angat
Viestimäärä: 2172
Mun omat rodut ei tuohon kuvaukseen sovi enkä oikein muita osaa suuresti suositella, mutta ihanaa, että olet hakemassa koiraa joka luonteensa puolesta sopii elämääsi, etkä yrittämässä väkisin vääntää ulkoisesti miellyttävästä koirasta sellaista Varmasti toiveitasi vastaava koira löytyy!
myrkku
Viestimäärä: 2138
Töpseli kirjoitti:
Itselleni ovat jääneet vaihtoehdoiksi ainakin dalmatialainen, shetlanninlammaskoira ja kultainen noutaja (ehkä myös labradori?), vaikka näitä rotuja en dalmatialaista lukuunottamatta ole koskaan ajatellut ”sillä silmällä”.
Mä kun luin dallun omistajan silmillä sun tekstiä, niin kuvittelin kyllä dalmatialaisen sopivan lähes kaikkiin kohtiin oikein hyvin. Ja sitten olitkin itse jo pohtinut rotua :D
Dallu on oikein hyvä ja istuu yleisesti noihin kriteereihin oikein passelisti. Sen ei pitäisi turhautua tuhoamaan vaikka olisi pidempikin aika löysäilyllä (itse olen viikonkin ollut sängyn pohjalla, eikä hätään ole saanut hoitajaa lenkittämään pidemmällä), kunhan se pääasiallisesti pääsee käyttämään aivojaan ja liikkumaan normaalisti. Toki yksilöitä on ja jonkin verran oon törmännyt heikkohermoisempiinkin dalluihin, joilla räjähtää pää nopeasti. Pentueen vanhemmat/suvun tuntemalla ja yksilön itselleen valitsemalla pääsee toisaalta taas pitkälle :)
Jotkut kuvailee dalluja herkiksi, jotkut taas kovapäisiksi. Ota siinä nyt sitten selvää :D Mun kokemus rajoittuu kahteen. Toinen on kovapäinen eikä ota itseensä niin helposti. Toinen oli (vaihtoi kotia siitä johtumattomista syistä parivuotiaana, niin en osaa sanoa millaiseksi kehittyi) sitten herkempi ja esim. uutena vuotena esiintyi pientä hermostuneisuutta, muttei paniikkia kuitenkaan, mutta normaali elämä oli ihan helppoa ja se nukkui junissa/busseissa matkat ja sopeutui hyvin eri ympäristöihin. Mutta siihen minusta vaikuttaa perusluonnekin. Kovapäisempi on selkeästi vakaampi ja rauhallisempi muutenkin, muttei niin hyvin syttyvä tai viettiä nostava. Tämä kodinvaihtaja taas oli hyvin helposti motivoitava (lelu, ruoka, kehut) ja vietin nostava, mutta vilkkaampi ja hiukan rauhattomampi, ei kuitenkaan häiritsevään pisteeseen asti (vaikka olin rauhallisempaan aiemmin tottunut).
Riistavietistä sen verran, että harvalla dallulla enää sellaista kummoisesti on. Ja niiden lukee tottuvan vieraisiin eläinlajeihin hyvin, kun ne on pennusta asti saaneet nähdä niitä. Jopa tämä oma, hyvin saalisviettinen (lähtee riistan ja nopeasti liikkuvan perään herkästi), on tottunut kissaan aikuisiän jälkeen.
Vahtiminen on lähes aina ilmoittavaa, oma ei tuntemattomia sisälle päästäisi, mutta se onkin sen kodinvaihtajataustan takia. Mutta toimii hyvin murtovarashälyttimenä, harva haluaa sisälle taloon missä haukkuu kovaan ääneen +20kg koira. (Haukkuherkkiä dallut ei kuitenkaan ole).
Mä veikkaan, että dallu olisi hyvin sinun elämään istuva rotu. Se on parhaimmillaan sopeutuva seurayksilö, joka haluaa olla mukana elämässä, muttei vaadi mitään himoharrastajaa ollakseen tyytyväinen (vaikkei sitä haittaakaan tehdä, motivointi huipulle saamiseksi voi vain olla haastavampaa ;D).
Töpseli
Viestimäärä: 10
Kiitos Myrkku viestistä! Joo, itseasiassa mä oon viime päivinä tutkinut tuota dalmatialaista enemmän ja enenmmän, ja vakuuttunut itsekin että se tosiaan taitaa olla mulle sopivin rotu :) Ulkoisestikin se kyllä miellyttää enemmän kuin nuo muut loppukahinoissa olleet. Olen ollut yhteydessä pariin kasvattajaankin, ja saanut vahvistusta valintaan. Myös kaikki mitä sä nyt kirjoitit vahvisti mun käsitystä rodusta. Pitää vaan tosiaan koittaa löytää passeli yksilö, ja siinä täytyy jonkun verran nojata kasvattajan apuun. Pilkkukuume nousee kohisten :)
- Dalluneiti Alva s. 24.3.2016 -
myrkku
Viestimäärä: 2138
Hei, kiva kuulla että hyvin paljon rönsyilevästä viestistä oli apua :D Ja onnea valinnasta, pilkut on oikein hyviä seura- ja touhuilukoiria, toivottavasti oikeanlainen penne pääsee ilostuttamaan arkeasi pian
meerikyllikki
Viestimäärä: 3
Ihan kuin minun kirjoitus, veit sanat suustani. Itse olen myös hakemassa juuri näillä kriteereillä koiraa, mahdollisesti aikuista sellaista. Asumistilanne lähes sama, eli viikot kaupungissa kerrostalossa, viikonloput/lomat ym. vapaat maalla (tosin lampaita tai muitakaan eläimiä siellä ei ole). Itse olen rodusta varma eli sheltti jota suosittelen sinullekin! Se on juuri minun ja ehkä sinunkin? kriteerit täyttävä koira.
Töpseli
Viestimäärä: 10
Minäkin olen nyt rodusta varma, mutta minulle roduksi valikoitui tosiaan dalmatiankoira. Pentukin on jo kiikarissa! (eli tämän ketjun voisi varmaan lukita)
Sheltin tappioksi koituivat etenkin pieni koko ja paimenvietti. Ihania karvakasoja ovat toki :)
Sheltin tappioksi koituivat etenkin pieni koko ja paimenvietti. Ihania karvakasoja ovat toki :)
- Dalluneiti Alva s. 24.3.2016 -
griffon
moderaattori
Viestimäärä: 5797
^Mukava kuulla että se oma rotu löytyi Ja kiitos kun kerroit täällä, ettei jää suotta kysely avoimeksi, koska ainahan sen saa tarvittaessa pyynnöstä auki
KESKUSTELUN TILASTOJA: | Kpl: |
Rekisteröityneitä käyttäjiä | 28229 |
Moderaattoreita | 16 |
Viestiketjuja yhteensä | 6348 |
Viestejä yhteensä | 545766 |
Uudet käyttäjät tänään | 1 |
Viestiketjuja aloitettu tänään | 0 |
Viestejä kirjoitettu tänään | 0 |
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkki | Sipulu |
Peukkuja ylös | 265915 |
(Tilastot päivitetty viimeksi 14.05.2024 klo 07:30) |