RUOKINTA - Sunnuntaina, 03.11.2013 klo 03:23
Koiran epämääräiset oireet
Kattjjaaaa
Viestimäärä: 79
Ensiksi sanon heti alkuun, että olen heti maanantai aamuna soittamassa eläinlääkärille kun eläinklinikka taas aukeaa.
Minulla on 7kk vanha brasilianterrieri poika, jolla on ollut viimeaikoina aikapaljon terveysongelmia ja sairastamista. Ensimmäinen eläinlääkärireissu oli elokuussa ja silloin epäiltiin lievää suolistotulehdusta. Koira sai eläinlääkäristä specificin vatsapotilaan ruokaa ja olo parani muutamassa päivässä. Ai niin eläinlääkärissä otettiin röntgen ja verikoe ja mitään ei löytynyt. Kuumetta ei paljoa ollut.
Lokakuussa oireet palasivat ja sain taas koiralle sitä vatsaspotilaan ruokaa, mutta eläinlääkärissä ei kuulemma ollut tarvetta käydä. Eläinlääkärinruoka auttoi taas nopeasti ja koira oli taas oma itsensä.
Muutama päivä sitten koiralla alkoi tulla ihan uudenlaisia oireita:
-Juo enemmän kuin yleensä 1-½kupillista päivässä
-Piereskelee paljon
-On väsyneempi kuin yleensä
- Vatsa on turvonnut, aristaa hieman vatsaa
- Röyhtäilee paljon
- hieman apaattinen
-Venyttää itseään (leikkiinkutsu-asento ja siinä venyttää)
Ruokinnassa on tapahtunut tälläviikolla muutos, ruokamerkki vaihtui taas kun edellinen merkki (brit care) ei enää sopinut. Ollaan muuten joudutta vaihtamaan muutaman kerran aiemmin merkkiä, kun niistä on tullut kutinaa,silmien vuotamista yms.. Nyt syö carnilove merkkistä viljatonta ruokaa. Lenkeillä kävelee samallalailla kuin ennen, mutta leikkii vähemmän. Koira syö ihan normaalisti.
Mikä voisi teidän mielestä aiheuttaa tuommoiset oireet?

brasilianterrieri uros "Dio" s. 24.03.2013
Tigru
moderaattori
Viestimäärä: 2736
KESKUSTELUN TILASTOJA: | Kpl: |
Rekisteröityneitä käyttäjiä | 28240 |
Moderaattoreita | 16 |
Viestiketjuja yhteensä | 6353 |
Viestejä yhteensä | 545785 |
Uudet käyttäjät tänään | 4 |
Viestiketjuja aloitettu tänään | 2 |
Viestejä kirjoitettu tänään | 9 |
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkki | Sipulu |
Peukkuja ylös | 265917 |
(Tilastot päivitetty viimeksi 16.05.2024 klo 22:15) |