RUOKINTA - Lauantaina, 01.10.2011 klo 11:05
Mopsini nirsoilee ruuan kanssa.
DigDog
Viestimäärä: 3
Minulla on noin 9 kk vanha uros Mopsi.
Sille maistui ruoka kun se tuli taloon, mutta nyt menneet kuukaudet se on nirsoillut ruuasta valtavasti. Mikään nappi merkki ei sille kelpaa, eikä juurikaan herkutkaan maistu. Silloin tällöin sille kelpaa herkku tai kaksi per päivä, mutta kun ei kasvava pentu voi pelkällä herkulla elää.
Merkkejä olen vaihdellut etsien sille kelpaavaa nappia, mutta ei se taidakkaan enää olla siitä kyse. Aloitin Royal Canilla, mutta jouduin vaihtamaan sen, kun minun täytyy ostaa sitä niin kaukaa eläinkaupasta. Kun sitä ei myydä normaali elintarvike kaupoissa.
Nyt olen kokeillut Royal Canin, Pedigree, Friskies, ja Purina one merkin välillä. Mikään ei ole kelvannut. Kyllä se ekan kerran maistaa uutta ruokaansa, mutta samantien perääntyy kuin ei tykkäisi siitä.
Olen houkutellut sen syömään napit laittamalla sen lemppari raakaa jauhelihaa ruuan päälle. Joskus se syö pelkän jauhelian ja joskus puolet ruuastaan. Mutta tahdon opettaa sen syömään ruokansa ilman kikka-poo konsteja.
Onko ongelmana maku vai jokin muu? Koira on todettu kaikin puolin terveeksi, eikä sillä ole mitään ongelmia muutenkaan. Syödä se selvästi pystyy, kun osaa tulla kerjäämään meiltä aikuisilta ruokapöydän alle ihmisten ruokaa.
Olisiko muutenkin nyt ehdottaa jotain pysyvää merkkiä joka on kaikin puolin hyvä sille. Tiedän, että koiran ruokaa ei saisi vaihtaa tuosta noin vaan, mutta minkäs teet kun se ei syö edes vanhaa pois. Jotain mitä saa ihan perus elintarvike kaupoista kuten prisma, citymarket.
Kaikki apu ja neuvo olisi nyt kaivattu. Kiitos.

Eldarwen
Viestimäärä: 2007
Meidän 8v mopsi ei suostu syömään mitään muuta kuin Hauhaun purkkiruokaa. Mieluummin syö pölyä nurkista kuin koskee johonkin muuhun ruokaan. Edes herkut ei mene ilman tutkimista ja haistelua ja välillä lähdetään pois.
Nappulaa sen tosin on aina ollut vaikea syödä muutenkin ton naaman takia, purkkiruoat menee paljon helpommin. Voisit kokeilla vaikka sitä. Mopsin kokoselle koiralle ei sitä mee kuin se n. purkki päivässä muutenkaan.
Pehmeän ruoan takia ei tosin oo hampaat saanu tekemistä, tuo kun ei suostu luihin tai mihinkään purujuttuihin koskemaankaan. Että hampaiden pesua kannattaa sitten harrastaa jos tolle linjalle menee.

No purkki ruokana olen antanut sille jauhelihan korvikkeena Hau hau champion riisi-jauhelihaa nappeihin sekotettuna, kun se tykkää jauhelihasta.
Ei se oikeaa kunnon jauheliaa voita, mutta ennen se sitäkin suostu syömään. Tunttuu nyt vain kun sitä tarjoaa, niin se enemmän pilaa sen mahdollisuuden syödä nappinsa.
Tahdon pitää koirani nappien ystävänä, sillä se menee niin paljon helpommin. Hampaat yritän säännölisesti pestä ja tarjota sille pedigree plakin poisto tikkuja joita se innoissaan nakertaa iltaisin.
Että kyllä sen pääsääntöinen ruoka on neljä kertaa päivässä. Kello 7:00 - kello 12:00 - Kello 16:00 - Kello 20:00.
Kello 12:00 ja 16:00 ruoka annetaan nappeina ja jauhelihan keralla. Tämä systeemi toimi sille pitkään kunnes yhtäkkiä alkoi nirsoilla. Nyt se syö kerran tai kaksi päivässä juuri ja juuri siihen omaan itsepäiseen nälkään mitä se kerryttää olemalla syömättä.

tarun
Viestimäärä: 900
Tuon ikäinen koira ei enää tarvitse ruokaa neljää kertaa päivässä, itse vähentäisin ruokintakerrat suoraan vaikka kahteen. Nappulamerkkejä ei kannata tosiaan vaihdella maistuvuuden mukaan, tärkeintä on että ruoka sopii koiralle, ts. iho, turkki ym. on hyvässä kunnossa.
Koita jonkin aikaa antaa pelkkää nappulaa, ruoka esillä vaikka kymmenisen minuuttia, sitten kuppi pois. Koira syö jos syö ja oppii, että sen kymmenen minuutin aikana kannattaa vierailla sillä ruokakipolla, seuraava ruoka kun tulee vasta illalla tai aamulla. Seuraavalla kerralla sama ruoka, missään nimessä ei kannata lisäillä mitään ekstroja, muuten koira saa nirsoilullaan periksi eli herkkuja tulee syömättömyydestä. Terve koira ei itseään nälkään tapa. Ei myöskään herkkuja ruokintakertojen välissä, ennen kuin ruoka alkaa maittaa. Ja kun se alkaa maittaa, sillon voit lisätä jauhelihaa ym. mitä on ollut tapana sekaan lisätä.
Syötävä ruokamääräkin on varmasti vähentynyt ihan pikkupentuajoista, tuon ikäinen ei enää mahdottomia määriä tarvitse. Ja ruokapussinkylkien annossuosituksiin ei kannata tuijotella liikaa, ne on yleensä aika huimasti yläkanttiin, riippuen tietty merkistä sun muusta.
Meillä ainakin on tuo nirsoilu kausittaista, esimerkiksi jos jollain naapuruston nartulla on tärppipäivät, ei tuota paljoa ruokakipon sisältö kiinnosta... Syö sitten, kun hormonimyrsky on mennyt ohitse.

Carlos, sekarotuinen, s. 14.9.2010
Sarahia
moderaattori
Viestimäärä: 4470
Tervetuloa palstalle! Aiheesta löytyy jo useita ketjuja, joten jatketaan jossain niistä. Niistä voi myös löytyä vanhoista viesteistä jo neuvoja valmiiksi.
Tässä noita ketjuja vielä:
Nirso koira
Ruokahaluttomuus
Pennun ruokinta
Lisää löytyy haulla.
Tässä noita ketjuja vielä:
Nirso koira
Ruokahaluttomuus
Pennun ruokinta
Lisää löytyy haulla.
KESKUSTELUN TILASTOJA: | Kpl: |
Rekisteröityneitä käyttäjiä | 28237 |
Moderaattoreita | 16 |
Viestiketjuja yhteensä | 6351 |
Viestejä yhteensä | 545776 |
Uudet käyttäjät tänään | 1 |
Viestiketjuja aloitettu tänään | 0 |
Viestejä kirjoitettu tänään | 0 |
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkki | Sipulu |
Peukkuja ylös | 265916 |
(Tilastot päivitetty viimeksi 16.05.2024 klo 05:30) |