TERVEYS - Keskiviikkona, 10.08.2011 klo 15:29
Kilpirauhasen vajaatoiminta tai jotain muuta?
MAD
Viestimäärä: 6504
Nyt on ruennu pikkasen huolestuttamaan tuon koiran unenlahjat.
Illalla käydään iltapissalla siinä yheksän-kymmenen aikaan, jonka jälkeen koira aloittaa välittömästi nukkumisen. Aamulla se ei herää silloin kun me ihmiset, vaan tänäänkin veteli hirsiä tonne kahteen asti, jonka jälkeen pakotin sen ulos lenkille. Käytiin ulkona ja unet jatkuu. Ja ne jatkuu vaikka koko illan, jos ei tota oikeen pyytämällä pyydä ulos.
Koira ei voi olla masentunut, sillä treenejä, yhdessäoloa, hellittelyä, lenkkeilyä on tarjolla useaan otteeseen monta tuntia päivässä. Kun sen saa houkuteltua lenkille niin se on ihan reipas, samoin treeneissä on tosi innokas. Mutta sit tää muu aika vaan köllitään sängyn alla. Eniten ehkä häiritsee se, miten nuo aamu-unet jatkuu pitkälle iltapäivään jos ei käy herättelemässä tota. Epäilisin itse heti kilpparia, MUTTA mitään muuta oiretta ei ole kun tuo jatkuva väsymys. Ei lähde karva, ei ole iho-oireita ja tosiaankin treeneissä on ihan virkeän oloinen. Voiko vaan olla niin, että tuo rakastaa nukkumista yli kaiken, vai mitä muita mahdollisia sairauksia voi olla kun kilppari, joihin liittyy tollanen mieletön nukkuminen?
Jotenkin tuntuu hölmöltä olla huolissaan tämmösestä, mutta kun se on ihan selkeesti muuttunut tässä vajaassa puolessa vuodessa tollaseksi sängyn alla nysvääjäksi. Koira on siis 2,5 vuotias espanjanvesikoiranarttu, eli periaatteessa myös aikuistumisen kynnyksellä, joten olen ajatellut pitkään että ehkä se vaan on rauhottunut tässä kun ikää on tullut lisää. En kyllä itse tiedä yhtäkään koiraa joka olisi näin lahjakas uniltaan... Ruokaa saa kahdesti päivässä, ei yli- eikä alipainoinen. Tällä hetkellä ei ole mitenkään järkyttävän paksussa turkissakaan, joten mikään älyttömän kuuma ei pitäs olla. Verikokeisiin varmaan mennään tässä alkusyksystä minimoimaan kilpparin mahdollisuus.
Onko siis ideoita mikä tuota vaivaa, vai vaivaako mikään?

Rez
Viestimäärä: 1140
^ Onko koiralla maha ihan ok? Onko ollut ripaskaa, ummetusta, närästystä, ilmavaivoja..? Onko anaalirauhasia tyhjätty? Noi mulle omasta kokemuksesta tulee ekana mieleen. Perusverenkuva olis varmaan ihan hyvä katsastaa.
Kukaan ei ole hyödytön - aina voi olla edes huonona esimerkkinä.
MAD
Viestimäärä: 6504
Ei mitään mahavaivoja. Anaalirauhanen oli tulehtunut n. 1 kk sitten, mutta parani heti ja antibiootit on syöty loppuun jo pari viikkoa sitten.
KESKUSTELUN TILASTOJA: | Kpl: |
Rekisteröityneitä käyttäjiä | 28247 |
Moderaattoreita | 16 |
Viestiketjuja yhteensä | 6355 |
Viestejä yhteensä | 545793 |
Uudet käyttäjät tänään | 5 |
Viestiketjuja aloitettu tänään | 0 |
Viestejä kirjoitettu tänään | 1 |
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkki | Sipulu |
Peukkuja ylös | 265918 |
(Tilastot päivitetty viimeksi 18.05.2024 klo 18:15) |