Avustajakoiran omistajuussuhde aiheuttaa ongelmia koiran kuntouttamisessa
Loukkaantuneelle avustajakoira Lordille organisoidaan vapaaehtoisten voimin kuntoutuskampanjaa, jotta koira saataisiin takaisin töihin avustamaan pyörätuolissa kulkevaa haltijaansa.
Lordi loukkaantui ollessaan töissä haltijansa, pyörätuolilla kulkevan Maarit Nenosen mukana kuntoutusjaksolla. Nenosen tekemien selvitysten mukaan koira olisi heti loukkaantumisen jälkeen tarvinnut välitöntä hoitoa ja fysioterapiaa. Hän ei kuitenkaan omista koiraa, vaan Invalidiliitto, jonka suostumus tarvitaan eläinlääkärihoitoihin. Liitto ei puoltanut laajoja hoitoja, vaikka koira ei pystykään tällä hetkellä suoriutumaan kaikista avustustehtävistään. Nyt koiran kouluttanut eläintenkouluttaja organisoi vapaaehtoisvoimin kampanjaa, jotta Lordi saataisiin kuntoutettua ja takaisin töihin.
Aiheesta uutisoi alunperin Turun Sanomat
Aiheeseen liittyviä uutisia:
- Pelastuskoiria kaivataan lisää
- Koira avuksi energialaitokselle tunnistamaan kaukolämpövuotoja
- Koira tunnistaa epilepsiakohtauksen
- Koulukoira rauhoittaa oppilaita ja lisää yhteishenkeä
- Opaskoirakoulusta valmistuu vuosittain 30 uutta koiraa näkövammaisille
- Koira-avusteisen hoivan pilottikurssista hyviä tuloksia Helsingissä
- Vuoden virkakoirat on valittu
- Varastetut koiranpennut saatiin takaisin sosiaalisen median avulla
- Hajutunnistuskoirille uusi käyttökohde - malaria
- Ruskeat labradorinnoutajat lyhytikäisempiä kuin mustat ja keltaiset
- Kasvatuskoira toimii opettajan apuna erityisluokalla
- Koira auttaa fysioterapeutin työtä
- Koirat auttavat parkison-potilasta
- Evira tuomitsee pyörätuolin käyttämisen koiralla
- Noutajapörssi auttaa yhdistämään koirattomat metsästäjät ja metsästyskelpoiset noutajat
- Hypokoira tunnistaa diabeetikon verensokerin liian alhaisen tason
- Koirien hajuerottelukoulutuksessa käytetään jopa tilattuja luteita
- Poliisikoiralle löytyi eläköitymisen jälkeen uusi tehtävä
- Kennelliitto julkaisi vuoden 2017 rekisteröintitilastot
- Räjähdekoira löytänyt jo lähes sata kiloa laittomia ilotulitteita
- Avustajakoiria opetetaan tunnistamaan kipua - ensimmäiset tulokset ovat lupaavia
- Pyörätuolilla kulkevasta koiravanhuksesta tehtiin eläinsuojeluilmoitus
- Vuoden virkakoirat on valittu
- 18 uutta sankarikoiraa
- Huumekoiran työpäivä koiran omasta vinkkelistä
- Koirien määrä kasvaa Helsingissä väkilukua nopeammin
- Koira auttaa löytämään kadonneet pesäpallot
- Koira oppi tunnistamaan lasten virtsatietulehduksen
- Pieni Ele-kampanjalla kerätään varoja mm. avustajakoirille
- Hyötykoirat auttavat monenlaisissa tehtävissä
- Rekisteröintitilastot julki: kotimaiset rodut kasvattavat suosiotaan
- Oikaisu avustajakoiran kuntouttamisongelma-uutiseen
- Opaskoiran hankinta on monivaiheinen prosessi
- Koira töihin hammaslääkäriasemalle
- Keto-koira auttaa diabeetikkoa
- Eläinlääkäritkään eivät tunne kunnolla borrelioosia
- Tänään 29.4 vietetään kansainvälistä opaskoirapäivää
- Suomalaisprojekti auttaa torjumaan norsunluun salametsästystä
- Lutikkakoirat auttavat lutikoden torjunnassa
- Porissa etsitään koirakoita lastensuojeluun
- Piittaamattomat koiranomistajat harmittavat näkövammaista
- 20 uutta sankarikoiraa
- Keski-Suomen kaverikoirilla juhlavuosi
- Maailmannäyttelystä tulee vuoden suurin koiratapahtuma
- Rahakoira Massi teki ensimmäisen löytönsä
- Opaskoirapentu aloittaa taipaleensa kasvamalla ensin tavallisessa perheessä
- Kennelliitto esittelee: sotakoirat
- Pelastuskoiraliitosta vuoden 2014 arjen sankari
- Kennelliitto julkaisi vuoden 2013 koirien rekisteröintimäärät
- Huumekoira teki ison löydön jo harjoitteluaikana
- Kouvolassa voi suorittaa kymppiluokan koiran kanssa
- Koirat auttavat dementiapotilasta
- Backmanin perhe koulutti itselleen hypokoiran
- Suomen Kennelliitto julkaisi viime vuoden rekisteröintitilastot
- 19 uutta sankarikoiraa
- Homekoirista hyviä kokemuksia Kouvolassa
- Rotukoiria ennätysmäärä
- Maailman pienimmän työkoiran titteli myönnettiin
- Opaskoirankäyttäjät tarvitsevat vapaaehtoisia
- Karvakorvat kuulolla-kampanja käynnistyi Helsingissä
- Suomalaiskoirat paljastivat suuren huume-erän
- Koirat auttavat kadonneiden etsinnässä
- Koirat haistavat paksusuolensyövän jo varhaisessa vaiheessa
- Suomeen ensimmäinen hypokoira