UUTINEN - Torstaina, 19.09.2013 klo 19:38
Kouvolassa voi suorittaa kymppiluokan koiran kanssa
Kouvolan Valkealan kristillisessä kansanopistossa voi suorittaa kymppiluokan koiran kanssa
Kennelkymppi-nimisen luokan oppilaat suorittavat koulussa normaalia kymppiluokan opetusohjelmaa, joka tähtää peruskoulun arvosanojen korottamiseen. Samalla oppilaat oppivat koiranhoitoa. Oppituntien ajan koirat makoilevat oppilaidensa pulpettien vierellä.
Aiheesta uutisoi ensimmäisenä Ylen uutiset
Koirat.com - 19.09.2013
Aiheeseen liittyviä uutisia:
- Pelastuskoiria kaivataan lisää
- Koira avuksi energialaitokselle tunnistamaan kaukolämpövuotoja
- Koira tunnistaa epilepsiakohtauksen
- Koulukoira rauhoittaa oppilaita ja lisää yhteishenkeä
- Opaskoirakoulusta valmistuu vuosittain 30 uutta koiraa näkövammaisille
- Koira-avusteisen hoivan pilottikurssista hyviä tuloksia Helsingissä
- Hajutunnistuskoirille uusi käyttökohde - malaria
- Kasvatuskoira toimii opettajan apuna erityisluokalla
- Koira auttaa fysioterapeutin työtä
- Koirat auttavat parkison-potilasta
- Hypokoira tunnistaa diabeetikon verensokerin liian alhaisen tason
- Koirien hajuerottelukoulutuksessa käytetään jopa tilattuja luteita
- Poliisikoiralle löytyi eläköitymisen jälkeen uusi tehtävä
- Kuusankoskella pahoinpidelty koira pääsi uuteen kotiin
- Avustajakoiria opetetaan tunnistamaan kipua - ensimmäiset tulokset ovat lupaavia
- 18 uutta sankarikoiraa
- Koira auttaa löytämään kadonneet pesäpallot
- Koira oppi tunnistamaan lasten virtsatietulehduksen
- Pieni Ele-kampanjalla kerätään varoja mm. avustajakoirille
- Hyötykoirat auttavat monenlaisissa tehtävissä
- Oikaisu avustajakoiran kuntouttamisongelma-uutiseen
- Avustajakoiran omistajuussuhde aiheuttaa ongelmia koiran kuntouttamisessa
- Opaskoiran hankinta on monivaiheinen prosessi
- Ärhäkkää ripulia liikkeellä Kouvolassa
- Koira töihin hammaslääkäriasemalle
- Kansalaisaloite rotanmyrkyn saamisen vaikeuttamiseksi
- Liikennevahingoissa koiraa kohdellaan esineenä
- Kulttuurikoiratoiminnasta apua yksinäisyyteen ja vuorovaikutustaitoihin
- Marraskuussa Maretariumiin pääsee myös koiran kanssa
- Koirien haukunnasta sakkoja
- Keto-koira auttaa diabeetikkoa
- Kuumaan autoon jätetty koira kuoli Kouvolassa
- Tänään 29.4 vietetään kansainvälistä opaskoirapäivää
- Lutikkakoirat auttavat lutikoden torjunnassa
- Porissa etsitään koirakoita lastensuojeluun
- Piittaamattomat koiranomistajat harmittavat näkövammaista
- 20 uutta sankarikoiraa
- Keski-Suomen kaverikoirilla juhlavuosi
- Opaskoirapentu aloittaa taipaleensa kasvamalla ensin tavallisessa perheessä
- Kannuksen kennellinja oli Keski-Pohjanmaan ammattiopiston suosituin hakukohde
- Pelastuskoiraliitosta vuoden 2014 arjen sankari
- Oulussa kartoitetaan koirapalveluita
- Pelastuskoirille uusi harjoituspaikka Kotkaan
- Kotkalaisnaiselle syyte koirien salakuljetuksesta
- Koirat auttavat dementiapotilasta
- Backmanin perhe koulutti itselleen hypokoiran
- Irlanninsusikoira pelastettiin sadevesikaivosta
- Tanja Karpela peräänkuuluttaa tarkempaa valvontaa koira-alalle
- Koira kuristui remmiinsä
- Uudessa-Seelannissa koulutetaan koiria ajamaan autoa
- Lukukoirat myös Kotkassa
- Homekoirista hyviä kokemuksia Kouvolassa
- Maailman pienimmän työkoiran titteli myönnettiin
- Koiratrimmaukselle suunnitteilla ammattitutkinto
- Kouvolan kaupunki jakaa koirankakkaroskis-tarroja
- Opaskoirankäyttäjät tarvitsevat vapaaehtoisia
- Karvakorvat kuulolla-kampanja käynnistyi Helsingissä
- Koirat auttavat kadonneiden etsinnässä
- Väkivaltaisesti kuollut koira löytyi Kouvolasta
- Suomeen ensimmäinen hypokoira