UUTINEN - Maanantaina, 08.04.2013 klo 20:47
Homekoiraohjaajille toimintaohjeet
Ohjeet laadittiin sen jälkeen, kun ympäristöministeriössä oli todettu alalla toimivien yrittäjien työskentelevän vaihtelevin tavoin.
Ympäristöministeriön suunnittelijan Karoliina Viitamäen mukaan koirien havaintojen raportoinnissa ja käytännön toiminnassa on suuria eroja. Suomessa toimii nykyään parikymmentä homekoiraohjaajaa.
Aiheesta lisää Turun Sanomissa
Koirat.com - 08.04.2013
Aiheeseen liittyviä uutisia:
- Pelastuskoiria kaivataan lisää
- Koira avuksi energialaitokselle tunnistamaan kaukolämpövuotoja
- Koira-avusteisen hoivan pilottikurssista hyviä tuloksia Helsingissä
- Koirien hajuerottelukoulutuksessa käytetään jopa tilattuja luteita
- Poliisikoiralle löytyi eläköitymisen jälkeen uusi tehtävä
- Lutikkakoira auttaa taloyhtiöitä ja kierrätyskeskuksia
- Huumekoiran työpäivä koiran omasta vinkkelistä
- Etsijäkoirat osallistuvat Jukolan viestiin
- Koira lievittää hammaslääkäripelkoa
- Homekoira-ala kasvaa
- Hyötykoirat auttavat monenlaisissa tehtävissä
- Koiria huolletaan paremmin kuin ihmisiä
- Turhia luola- ja paimennuskokeita tulisi välttää
- Koiratkin palvelivat sodan aikana
- Suomalaisprojekti auttaa torjumaan norsunluun salametsästystä
- Koira etsii kaukolämpöputkien vuotokohtia
- Koirat yhä useammin mukaan hoitolaitoksiin
- Lutikkakoirat auttavat lutikoden torjunnassa
- Ensimmäinen parsoni poliisikoirana
- Rahakoira Massi teki ensimmäisen löytönsä
- Poliisikoira tunnistaa nyt myös kiintolevyt
- Kennelliitto esittelee: sotakoirat
- Homekoirayrittäjille tulossa valtakunnallinen tasontarkastusjärjestelmä
- Pelastuskoiraliitosta vuoden 2014 arjen sankari
- Huumekoira teki ison löydön jo harjoitteluaikana
- Huumekoiran kuono ei erota työ- ja vapaa-aikaa
- Tryffelikoirat töissä Tampereen seudulla
- Rajavartiolaitokselle uusi koiranpentu Viking Linen tukemana
- Homekoirista hyviä kokemuksia Kouvolassa
- Pelastuskoirat etsivät yhä useammin dementoituneita vanhuksia
- Koiranpentu hirtettiin
- Koirat auttavat kadonneiden etsinnässä
- Turun tullille Viagra-koiria
- Koirat karkoitavat apinoita Japanissa
- Ensimmäiset eläinkouluttajat ovat valmistuneet