UUTINEN - Sunnuntaina, 06.12.2015 klo 17:55
Koiratkin palvelivat sodan aikana
Puolustusvoimilla oli Suomen sotien aikana käytössä satoja koiria etenkin partioapuna ja viestikoirina
Sotakoirat mm. auttoivat jäljestämään vihollisia ja viemään viestejä. Nykyäänkin lähes jokaisessa varuskunnassa on koiria erilaisissa tehtävissä.
Aiheesta lisää Iltasanomissa
Koirat.com - 06.12.2015
Aiheeseen liittyviä uutisia:
- Pelastuskoiria kaivataan lisää
- Koira avuksi energialaitokselle tunnistamaan kaukolämpövuotoja
- Koira-avusteisen hoivan pilottikurssista hyviä tuloksia Helsingissä
- Vuoden virkakoirat on valittu
- Poliisikoiralle löytyi eläköitymisen jälkeen uusi tehtävä
- Lutikkakoira auttaa taloyhtiöitä ja kierrätyskeskuksia
- Pyörätuolilla kulkevasta koiravanhuksesta tehtiin eläinsuojeluilmoitus
- Vuoden virkakoirat on valittu
- Huumekoiran työpäivä koiran omasta vinkkelistä
- Poliisikoiralaitos 90 vuotta
- Etsijäkoirat osallistuvat Jukolan viestiin
- Koira lievittää hammaslääkäripelkoa
- Poliisikoiria lennätetään laskuvarjoilla estämään salametsästystä
- Vaarallisia nakinpalasia heitelty puistoihin Porissa
- Poliisikoira löysi eksyneen miehen
- Koiravaljakkoharrastaja jahtaa ennätystä
- Ranen perhe järjestää hyväntekeväisyystapahtuman
- Kuukauden karkuteillä ollut saksanpaimenkoira löytyi
- Yliaktiivisilla koirilla on muuttunut verenkuva
- Koirat auttavat usein poliisia
- Turhia luola- ja paimennuskokeita tulisi välttää
- Saksanpaimenkoirien arvostelusta kohu Cruftsissa
- Koira putosi laivasta - löytyi 5 viikon jälkeen elossa
- Saksanpaimenkoirien MM-kisat Lahdessa
- Valtion koirista valtaosa tulee kotimaisilta kasvattajilta
- Vapaana kulkenut koira tappoi chihuahuan
- Vaaralliseksi määritellyt rodut eivät olekaan vaarallisia
- Tänään 29.4 vietetään kansainvälistä opaskoirapäivää
- Suomalaisprojekti auttaa torjumaan norsunluun salametsästystä
- Koira etsii kaukolämpöputkien vuotokohtia
- Koirat yhä useammin mukaan hoitolaitoksiin
- Lutikkakoirat auttavat lutikoden torjunnassa
- Ensimmäinen parsoni poliisikoirana
- Id-jälkikoirat nykyään harrastajien varassa
- Rahakoira Massi teki ensimmäisen löytönsä
- Poliisikoira tunnistaa nyt myös kiintolevyt
- Kennelliitto esittelee: sotakoirat
- Nenäpunkkia on joskus vaikea diagnosoida
- Pelastuskoiraliitosta vuoden 2014 arjen sankari
- Kennelliitto julkaisi vuoden 2013 koirien rekisteröintimäärät
- Huumekoira teki ison löydön jo harjoitteluaikana
- Vuoden koirateko-palkinto Niinisalon varuskuntaan
- Huumekoiran kuono ei erota työ- ja vapaa-aikaa
- Tryffelikoirat töissä Tampereen seudulla
- Rajavartiolaitokselle uusi koiranpentu Viking Linen tukemana
- Homekoiraohjaajille toimintaohjeet
- Suomen Kennelliitto julkaisi viime vuoden rekisteröintitilastot
- Varastettu koira saatiin takaisin
- Suomen suurin koiratapahtuma on ensi viikonloppuna
- Sotilaiden Afganistanista tuomat koirat helpottavat kotiinpaluuta
- Rotukoiria ennätysmäärä
- Koiranpentu hylättiin - poliisi kaipaa vihjeitä
- Suomalaiset saksanpaimenkoirat menestyivät MM-kisoissa
- Pelastuskoirat etsivät yhä useammin dementoituneita vanhuksia
- Koiranpentu hirtettiin
- Koirat auttavat kadonneiden etsinnässä
- Turun tullille Viagra-koiria
- Saksanpaimenkoira pelasti omistajansa hangesta
- Koirat.com testaa - Dog E-Walk koulutuslaite
- Koirat karkoitavat apinoita Japanissa
- Suomelle joukkuekultaa saksanpaimenkoirien MM-kisoissa
- Loikkarit saadaan kiinni rajakoirien ansiosta
- Suomelle kultaa pelastuskoirien MM-kisoissa
- Koira tappoi pikkuvauvan Saksassa