UUTINEN - Lauantaina, 02.05.2015 klo 22:29
Seurakunta tarjosi keskusteluryhmän lemmikkinsä menettäneille
Espoon tuomiokirkkoseurakunta järjesti viime vuonna keskusteluryhmän lemmikkinsä menettäneille
Ryhmää yritettiin järjestää myös tänä keväänä, mutta osallistujia ei ilmoittautunut tarpeeksi. Ryhmää yritetään järjestää mahdollisesti uudestaan syksyllä. Ensimmäisestä ryhmästä saadut kokemukset olivat positiivisia, joskin eräs seurakuntalainen myös pahoitti ryhmästä mielensä.
Aiheesta lisää MTV:n uutisissa
Koirat.com - 02.05.2015
Aiheeseen liittyviä uutisia:
- Koulukoira rauhoittaa oppilaita ja lisää yhteishenkeä
- Koira-avusteisen hoivan pilottikurssista hyviä tuloksia Helsingissä
- Koira auttaa fysioterapeutin työtä
- Tutkijana 30 vuotta - professori Outi Vainio on todistanut koiramaailman muutosta
- Pyörätuolilla kulkevasta koiravanhuksesta tehtiin eläinsuojeluilmoitus
- Eläinfysioterapeutti on sunnitellut monet apuvälineet itse
- Eroahdistuksen hoito vaatii pitkäjänteistä työtä
- Koira-avusteinen kuntoutus yleistyy
- Koiran kanssa kahvilaan? Moni espoolaiskahvila sallii koirat
- Koiravanhus pääsi "jatkoajalle" fysioterapian avulla
- Koiria huolletaan paremmin kuin ihmisiä
- Eläinten hyvinvointifoorumi 2016 - Koirien ja koiraihmisten mieli- tapahtuma järjestetään tänään
- Lemmikin kuolemasta pitää puhua lapselle rehellisesti
- Orlandoon lähetettiin lohtukoiria
- Laserlaitteiden käyttö koirien lihashuollossa yleistyy
- Seurakunta järjestää koiratreffit
- Agilityharrastus pähkinänkuoressa
- Bullterrieri hyökkäsi lhasa apson päälle Espoon Painiityssä
- Pääkaupunkiseudun koirapuistoja kunnostetaan
- Espoo jakaa tarroja koirankakkaroskiksille
- Maailman pienimmän työkoiran titteli myönnettiin
- Nettikaupassa huijattiin pennunostajaa
- Karvakorvat kuulolla-kampanja käynnistyi Helsingissä
- Lukukoira auttaa lukemaanopettelussa
- Kahden koiran kavaltamisesta ehdollista
- Koirille hartaushetki Turussa
- Jokakeväinen koirankakka- ja myrkytys(huhu)ilmiö on taas täällä
- Buddhismia koirille Hongkongissa