UUTINEN - Torstaina, 08.12.2016 klo 12:14
Eläinten hyvinvointifoorumi 2016 - Koirien ja koiraihmisten mieli- tapahtuma järjestetään tänään
Helsingin yliopiston järjestämää tapahtumaa on mahdollista seurata myös livenä netin kautta.
Tänä vuonna aiheina ovat koiran mieli sekä koiran käytösmallit.
Aiheesta uutisoi alunperin Uusimaa -lehti
Tapahtuman tiedote sekä linkki liveseurantaan löytyvät Helsingin yliopiston nettisivuilta
Koirat.com - 08.12.2016
Aiheeseen liittyviä uutisia:
- Ihmisten mielenterveysongelmilla on paljon samankaltaisuuksia koirien pelkojen kanssa
- Koira-avusteisen hoivan pilottikurssista hyviä tuloksia Helsingissä
- Koirillekin määrätään mielialalääkkeitä
- Koirat tarvitsevat lajityypillistä tekemistä eivätkä välttämättä paljoa harrastuksia
- Koira auttaa fysioterapeutin työtä
- Tutkijana 30 vuotta - professori Outi Vainio on todistanut koiramaailman muutosta
- Tutkimuksessa ei saatu selville, miksi koirat syövät omaa kakkaansa
- Eläinlääkäriliiton puheenjohtaja varoittaa rescuekoirien tuonnista
- Pyörätuolilla kulkevasta koiravanhuksesta tehtiin eläinsuojeluilmoitus
- Koira haistaa ihmisen pelon
- Eläinfysioterapeutti on sunnitellut monet apuvälineet itse
- Eroahdistuksen hoito vaatii pitkäjänteistä työtä
- Koira-avusteinen kuntoutus yleistyy
- Monien käytösongelmien takana on omistajalle sopimaton koirarotu
- Norwichinterrieri tunnisti omistajansa syövän
- Pieni Ele-kampanjalla kerätään varoja mm. avustajakoirille
- Koiravanhus pääsi "jatkoajalle" fysioterapian avulla
- Koirat ovat anteliaita
- Koiria huolletaan paremmin kuin ihmisiä
- Koiran sisäiselle kellolle toisenlainen selitys
- Mitä löytökoiran ottaminen vaatii?
- Laserlaitteiden käyttö koirien lihashuollossa yleistyy
- Terveempi koira-tutkimukselle kerätään rahalahjoituksia
- Kreikasta tuodulta koiralta löytyi penikkatauti
- "Hassu" tapa voi olla oikeasti oire koiran sairaudesta tai vammasta
- Milloin on oikea aika eutanasialle?
- Koira tunnisti omistajaa kohtaan negatiivisesti käyttäytyneet henkilöt
- Koe-eläin uralta eläköityneiden koirien uudelleensijoituksesta ensimmäiset kokemukset
- Seurakunta tarjosi keskusteluryhmän lemmikkinsä menettäneille
- Vaaditaanko koirilta liian nopeasti sopeutumista?
- Koiratkin tarvitsevat aivojumppaa
- Vierasta koiraa ei saa silittää pään päältä
- Koirat vain remmilenkeille rakettimyynnin aikana
- Koira tunnistaa kasvot
- Koira ymmärtää, mitä ihminen näkee ja kuulee
- Koiria inhimillistetään liikaa
- Koirankouluttajan erikoiset asiakkaat
- Tutkijat yrittävät selvittää koirien ajatusmaailmaa
- Liiallinen huomio voi laukaista eroahdistuksen
- Lemmikitkin kärsivät lomaltapaluustressistä
- Koirat.com arvioi: Onnistu koirasi koulutuksessa – Tommyn kannustava koulutusopas
- Painepaita jakaa mielipiteitä
- Koirien masennuslääkitys lisääntyy
- Maailman pienimmän työkoiran titteli myönnettiin
- Koirat avuksi mielenterveyskuntoutukseen
- Karvakorvat kuulolla-kampanja käynnistyi Helsingissä
- Koirat.com arvioi: Alexandra Horowitz - Koiran silmin: mitä koira näkee, haistaa ja ymmärtää
- Idols-finalistin koira lakkasi syömästä
- Koirat eivät käyttäydy kuten ihmiset
- Lapset eivät osaa lukea koiraa