Koirat.com

Näin eilen shar pei-rotuisen koiran kaupungilla ja tuli mieleen tämä keskustelu. Oikein pisti vihaksi ja säälin koiraa, että mikä hitto on se hyvä syy, että koira näytti siltä miltä nyt näytti. Onko sellainen koira kaunis? Viehettävä? Komea?

Mielestäni on teoreettisella tasolla erinomainen ajatus pistä boikottiin sellaiset rodut, joiden jalostuksessa ei tunnu olevan minkäänlaista järkeä. Tämä boikotti voi tapahtua esimerkiksi juuri esimerkkitapauksen mukaan, että yksinkertaisesti kieltäydytään kursimasta lonkkia ja silmiä ruotuun, jossa niiden kaiken järjen mukaan kuuluisi olla. Tai jos koira sokeutuu vuotiaana liikajalostuksen johdosta, eläinlääkäri voi kieltäytyä hoitamasta koiraa ja viitata kintaalla, että itse olet koiran hankkinut, vaikka tiesit sen olevan sairas ja osoitella vain rotujärjestön ja kennelliiton suuntaan. Tämä lienee herättäisi keskustelua ja propagandaa, joka olisi riittävä hätähuuto näille järjenjättiläisille, jotka ihannoivat juurikin tämän rodun standardia sellaisenaan.
Käytännössä - rodun omistaja vaihtaa eläinlääkäriasemaa. Eli plus-miinus-nolla.
Niinkuin jo joku aiemmin sanoin, että olisi mainio keino "boikotoida" rotua, jos se olisi heti pentuna pakko lonkka- ja kyynärkuvata, mielestäni myös silmät kuuluisi tarkituttaa ja mahdolliset allergiat. Ja eläinlääkäri olisi velvollinen puolivuosittain lähettämään listan rotujärjestöihin ja kennelliittoon esimerkiksi juuri kuinka monta saksanpaimenkoiraa on pitänyt lonkkaleikata tai lopettaa lonkkien takia. Mikä on riittävä hätähuuto, että asioille tehdään mitään...

Asiahan on kuitenkin niin, että suomi on vain pienen pieni maa suurempien joukossa. Kun koko maailma ihannoin (niinkuin esimerkiksi laihuuden ihannointi) jotakin tiettyä tyyliä tai tapaa, juurikin tämän shar pein rotumääritelmä ja ihanne kuva rotumääritelmän mukaisesta koirasta, ei muuksi muutu, on täällä turha soitella asian puolesta. Niinkuin kaikkien rotujen jalostus oikeasti on, vastuuntuntoinen kasvattaja jalostaa terveitä koiria niiden standardien puitteissa mitkä ovat, ja jos niissä puitteissa ei täysin tervettä koiraa voida jalostaa, sitä ei voida. Näyttelyt on kuitenkin se viime käden mittari, ainakin vielä tänäpäivänä 7.3.2011, jolla mitataan paremmuus ja kauneus. Terveyden kanssa näyttelyillä ei ole mitään tekemistä, ellei sairaus vaikuta koiran ulkonäköön. Ja niin kauan kuin näyttelyt jakavat muotivalion arvoja, ei asiaan tule muutosta. Kun muotovalioiden jako siirtyy eläinlääkäriin, on koirilla edessä valoisampi tulevaisuus.

Tässä nyt kuitenkin vielä kuvia, jotka ovat standardien mukaan kauniita, minun silmääni sairaita.
Linkki 1
Linkki 2
Linkki 3
Linkki 4
Linkki 5

Linkit korjattu toimiviksi. Käytäthän jatkossa linkitystoimintoa.
Vanis

^Yhtä kuvaa lukuunottamatta nuo ovat pentujen kuvia, joista minä en ainakaan osaa päätellä, kuinka ryppyisiä koirat ovat aikuisiällä. Jos vaivauduit keskustelua lukemaan, huomasit varmaan, mikä huomattava ero voi olla aikuisen shar pein ja pennun ryppyisyyden välillä. Sen sijaan tuo yksi aikuinen koira tuossa on kyllä aika surullinen näky.

Maddy: Juu kyllä. Tietoisesti valitsin noita pentujen kuvia ja sieltä ryppyisimmästä päästä ja vastineeksi melko huolestuttavan näköisen aikuisen koiran. Ajatuksena herätellä ihmisiä ajattelemaan ja havahtumaan.

Lähipiiriin ilmaantui Chow Chow ja en kyllä voinut millään yhtyä pennun ihasteluihin :( Koiran sukutaulua kun katseli niin näky oli kyllä aika karmaiseva. Mutta vaikeahan se on p*skasta rodusta puristaa terveitä eläimiä jalostuskäyttöön kun koko kanta on enemmän ja vähemmän sairasta. Rotu sai uuden Pevisan vuoden alusta mutta ei taida sillä olla enää mitään merkitystä suuntaan tai toiseen.

Pahinta oli se että pennun omistajaperheellä ei ole mitään käsitystä rodun terveystilanteesta, heille tulee myöhemmin täytenä yllätyksenä mahdolliset silmäleikkaukset, polvioperaatiot, ontumiset, iho-ongelmat suun ja nielun ongelmista puhumattakaan.

Tosi surullista. Onkohan chow chowlla luonteen puolessakin jotakin vikaa, kun useammin kuin kerranpari on koirapuistossa chow chow (kiinanpystykorva) hyökännyt koirani kimppuun. Tiedän tästä kylästä kolme kiinalaista ja kaikki on joko aggressiivisia tai erittäin aggressiivisia.

^Sama homma. Elämänsä pahimpaan tappeluun Tao joutui irti päässeen chow chown kanssa. Rakki roikkui hellittämättä Taon kurkussa kiinni koko ajan, ja Tao puri koiraa kaikkialta mihin ylsi. Se koira sai tappelussa pahat vammat, Tao isompana ja paksunahkaisena vain naarmun, mikä oli kyllä ihme sen kurkkuotteen huomioon ottaen.. Omistajan seuraava koira oli onneksi helpommin hallittavissa, mutta valitettavan äkkiarvaamaton ja aggresiivinen sekin. Monet muutkin tapaamani chowit ovat olleet aika äskyjä tapauksia.

Sohvannurkkadiagnosointina mietin että kuinkakohan paljon noiden koirien fyysinen kunto ja kropan kondis ylipäätänsä aiheuttaa tota aggressiivisuutta. Ja muutenkin jalostusvalinnat, vois hyvin kuvitella että rotupiireissä on enemmän ja vähemmän tiedossa aggressiivisia sukulinjoja, mutta kun jalostus on mitä on, niin ei kai tuommoiset pikkuseikat paljoa paina vaakakupissa jos vaan on tarpeeksi näyttelytitteleitä nimen edessä.

Vanis kirjoitti:

^Sama homma. Elämänsä pahimpaan tappeluun Tao joutui irti päässeen chow chown kanssa. Rakki roikkui hellittämättä Taon kurkussa kiinni koko ajan, ja Tao puri koiraa kaikkialta mihin ylsi. Se koira sai tappelussa pahat vammat, Tao isompana ja paksunahkaisena vain naarmun, mikä oli kyllä ihme sen kurkkuotteen huomioon ottaen.. Omistajan seuraava koira oli onneksi helpommin hallittavissa, mutta valitettavan äkkiarvaamaton ja aggresiivinen sekin. Monet muutkin tapaamani chowit ovat olleet aika äskyjä tapauksia.

Oisko siihen sitten syynä se että jos koiralla on hyvin usein jotain fyysistä kränää ja kipuja niin se sitten näkyisi myös juuri "päävikoina". Surullista. Surullista koiran puolesta, sekä sen (ehkä vähän urvelon) perheen joka on koiran ottanut.

Meillä koira ei onneksi lähtenyt räjähdysmäisesti näitten pystykorvien tappeluun mukaan. Meillä nuori ja kiihkeä uros, niin ei olisi jälki ollut taas sitä mitä edes huvittaa katsella.

Tuli mieleen myös, kun saksanpaimenkoirat nyt on ihan yleisellä tasolla "vihaisena tunnettu rotu". Ja niimpä, kyllä se pitää paikkansa. Meidän perheestä ei löydy kuin kaksi ihmistä, joiden kimppuun ei ole hyökännyt tai ole yrittänyt hyökätä saksanpaimenkoira. Niin kauan kuin jaksan muistaa, on saksanpaimenkoiralla aina ollut vihaisen koiran titteli ja jo kauan ennen kuin olen ollut edes pilkkeenä iskän silmäkulmassa.
Kun tuossa aiemmin sanottiin, tai minä tulkitsin sen näin, että jos koiran runko on jo itsessään niin sairas, että koiraa saa kursia elämänsä aikana useampia kertoja leikkauspöydällä kokoon, voiko olettaa, että se on päästäänkään terve(?)
Olen tainnut täällä jossain jo aiemmin päivitellä saksanpaimenkoiran jalostusohjelmaa tai sitä, ettei sitä ole ja jaksan edelleen päivitellä, että miksi sen koiran pitää olla jo ulkomuodoltaan niin sairaan näköinen ja se on sitten kaunista ja siistiä. Sitten kun ulkomuoto on vain se tärkein, vaikka koira ei ilman titaani-implantteja kestäisi edes kasassa, sitä vaan käytetään jalostukseen. Oli hermot sitten mitä vaan ja vaikkei niitä olisi lainkaan. Millään ei tunne sen rodun kohdalla olevan mitään väliä. Ja sitten ihmetellään missä menee vikaan...
Onko kukaan muu törmännyt tälläiseen? Tai jotain arkistohavaintoa, onko saksanpaimenkoira yleisesti ottaen jotenkin "mielipuolirotu". Jos puhutaan säännöstä, eikä poikkeuksesta, nimittäin on niitä komeita ja terveitäkin saksanpaimenkoiria.

Saksanpaimenkoira on yksi Suomen runsaslukuisimmista ja näkyvimmistä roduista, joten joukkoon kyllä mahtuu kaikenlaista viheltäjää - niin koirien kuin omistajien osalta. Rekisteröityjen lisäksi on varmaan toinen samanlainen setti rekisteröimättömiä saksanpaimenia + sekarotuiset. Saksanpaimenkoira on palveluskoira eikä todellakaan sovi jokaiseen kotiin ja jokaiselle ohjaajalle.

Täälläkin muistellaan kauhulla juuri chow chown hyökkäyksiä. Naapurilla oli moinen, monta kertaa irtosi meidän koirien kimppuun kun lenkillä kuljettiin pihan ohi (ja piha on kaukana tiestä...). Puripa se kerran yhtä lenkkeiijääkin sääreen. Koiran tyyli oli se, että se meidät huomattuaan juoksi täysillä päin ja iski kiinni lähinpänä olevaan sen kummemmin kyselemättä. Huutamalla ja potkimalla sitten lähti, onneksi.

No, sen kummemmin kantaa ottamatta; minä tunnen useita tosi mukavia sakemanneja.

Hoplaa!

Rekkaamaton sharpikka




Onko paha?

Lurch kirjoitti:

Yksi fb-tuttu laittoi kuvan mopsistaan, joka oli valittu näyttelyssä rotunsa parhaaksi. Kuva on täynnä kehuja ja onnitteluita, ja ensimmäinen asia joka itselleni tuli mieleen sitä kuvaa katsoessa oli "sairas." Koira on ensinnäkin ihan tolkuton takakorkea läski, ja kulmaukset ovat jotakin ihan kamalaa katsottavaa. Kaulaa ei ole nimeksikään ja kirsu on jossain silmämunien välissä jemmassa. Onneksi ei ollut liikkuvaa kuvaa, en tiedä olisinko uskaltanut katsoa. Miksi näyttelyissä nykyään tuntuu olevan palkintosijoja havitellessa pakollista, että koirat ovat kaikkien muiden mahdollisten vääristymien lisäksi vielä ihan sairaalloisen ylipainoisia? En viitsi sitä kuvaa tänne linkittää kun saattaisi tulla sanomista, mutta sen voin kertoa ettei se koira voi näyttää terveeltä yhtään kenenkään mielestä.

Suututtaa ja surettaa. Nykyajan jalostus- ja näyttelytouhu, spit.

vems kirjoitti:

^ Mopsit taitavat olla nykyään aika pitkälti kaikki enemmän tai vähemmän vammaisen näköisiä. Sääli. Avo haaveilee ranskiksesta, mutta mun mielestä ne on ihan yhtälailla kammottavan olosia elukoita oksettavine epämuodostumine, ettei sellaista meille tule.

kiivilintu kirjoitti:

Syksylllä (?) oli Koiramme-lehdessä jäätävä kuva jostain multivalioultimatechampion labukasta. Mun silmään se oli tasapaksu ja lihava. Omaa silmää kyseisessä rodussa miellyttää enemmän esim. tämä. Ja sitten herää kysymys, että oi miksi mulla ei ole mettälinjaista cockeria?

Lurch kirjoitti:

T
muoks: labukat on kyllä aika kauheaa katseltavaa nykyään. Vaikka olisivat ihan normaalipainoisia, niin mun mielestä melkein kaikki näy-labukat näyttää jotenkin kauhean raskailta.

Samaa mieltä. Ja kun niillä tuntuu se ylipainoisuus olevan jotenkin normi, melkein järjestään niillä tuntuu olevan ekstraa ja se kuuluu kaikkien mielestä ihan asiaan.

SanttuJ kirjoitti:

Syksylllä (?) oli Koiramme-lehdessä jäätävä kuva jostain multivalioultimatechampion labukasta. Mun silmään se oli tasapaksu ja lihava. Omaa silmää kyseisessä rodussa miellyttää enemmän esim. tämä. Ja sitten herää kysymys, että oi miksi mulla ei ole mettälinjaista cockeria?

Kaverilla on metsästyslinjainen cockeri ja kun vertaa sitä näyttelylinjaiseen, joita löytyy saman perheen sisältä, niin onhan ne pikkasen erinäköisiä.

Mä näin eilen oikein sirpakan näköisen mopsin. Ja uskallan väitää, et aika moni muukin tankkeriksi leimattu rotu ois himpan paremman näköinen, jos niitä ei syötettäis niin tolkuttoman isoiksi. Ranskiksetki on niin näpsäkän näköisiä kun niitä ei oo syötetty näyttelykuntoon.

myrkku kirjoitti:

Ompa kiva tietää etten oo ainoa joka näkee sairaiden rotujen ihannoinnin sairaana. Ei se vaan ole minusta oikein että joku koira ei pysty juoksemaan oksentamatta tai lämpöhalvaus on tosi iso riski sen takia että ulkomuoto "vaatii" sen mallisen pään.
Tässä esimerkkikuvassa näkee aika hyvin sen eron. Molemmat koirat on juosseet öbaut saman verran, Mindi varmasti vielä vähän enemmän, ja ranskis näyttää jo siltä että lysähtää kohta maahan (niinkuin se kohta tekikin). En vain näe mitään kaunista sen naamassa, ihan hyvässä kunnossa se oli ranskikseksi, kylkiluut tuntui ja lihaksia oli yms. Ei vaan kestänyt kuumaa ja juoksemista.

Minua inhottaa ja väristyttää ja kammoksuttaa nämä rodut, ihania ne on luonteeltaan, mikä on tosi sääli sitten ettei kroppa kestä sitä kaikkea mitä mielellä olisi potentiaalia.

SanttuJ kirjoitti:

Ompa kiva tietää etten oo ainoa joka näkee sairaiden rotujen ihannoinnin sairaana.

Mä en usko, et niitä rotuja ihannoidaan sen takia et ne on sairaita. Eiköhän niitä ihannoida siitä huolimatta, et ne on sairaita. Sairasta on taas se, et perinnöllisille sairauksille tai rakenteellisille heikkouksille ei tehdä mitään, vaikka ne olisivatkin tiedossa. Ja näitä peiteltyjä ominaisuuksia ja vähäteltyjä sairauksia taas löytyy ikävä kyllä lähes kaikista roduista.

naukunen kirjoitti:

Mua itseäni vähän kiusaa se, kun kasvatetaan jotain rotua, kuten vaikka ranskista, enkkubullaa, kingcharlesia tms. koska "nää on niin one of a kind" ja mahdollisista roturisteytyksistä puhuttaessa kieltäydytään jyrkästi koska "hieno rotu menee pilalle". Oikeasti, jos niitä koirarotuja on satoja, niin voiko olla että juuri englanninbulldogilla on niin käsittämättömän persoonallinen ja omaleimaisen harvinainen luonne, että se antaa siunauksen sille touhulle?

myrkku kirjoitti:

Minusta on sairasta ihannoida sellaista rotua joka ei saa kunnolla henkeä ja vieläpä jalostaa sitä vielä eteenpäin niin ettei asiaa edes yritetä korjata.
Kyllä minullakin on tiedossa että monilla, liian monilla, roduilla on ongelmia, mutta piilossa olevat sairaudet on vaikeampikin korjata kuin suoraan ulkonäössä olevat ongelmat (tarkoittaen ryttykuonojen hengittämiseongelmaa esimerkiksi, tai muuta ääripäähän menevää).

Mutta kun ei haluta parantaa, halutaan niitä lyttykuonoja, kyömyselkiä, ylikorostettuja/olemattomia kulmauksia. Ja tämä on raivostuttavaa

Kerttunen kirjoitti:

^Ei kannata kuitenkaan yleistää. Kyllä enkkubullien, ranskisten yms. kasvattajissa on niitäkin jotka oikeasti yrittävät tehdä asioille jotakin. Valitettavasti ovat kuitenkin vielä vähemmistössä. Olen kuitenkin optimisti ja haluan uskoa että pikkuhiljaa noiden rotujen tilanne paranee. Esim. enkkubullan rotumääritelmään on jo kirjattu vaatimus, että koiran tulee hengittää normaalisti. En tiedä miten tuo näyttelykehissä vielä näkyy, ei ehkä mitenkään, mutta onpahan askel oikeaan suuntaan.

Erityisesti mopsin tilanne harmittaa erityisesti. Se olisi niin täydellinen rotu minulle, mutta en minäkään voi edes kuvitella ottavani niin epäterveellä rakenteella varustettua koiraa.

Muoks. Piti oikein tarkistaa enkkubullan rotumääritelmä. "Hengitysvaikeudet ovat vakava virhe", siellä sanotaan. Toivottavasti tuomarit oikeasti alkavat puuttua rohinoihin.

maddy kirjoitti:

Mä en kyllä usko, että englanninbulldoggia pystyy enää pelastamaan rotuna ilman roturisteytyksiä. Hengitysvaikeudet eivät ole edes ainoa ongelma rodulla, vaan lisänä on ainakin liian tiukan hännän aiheuttamat ongelmat ja se, etteivät koirat pysty luonnollisesti lisääntymään. Ja muitakin ongelmia löytyy.

Kerttunen kirjoitti:

^Totta. Järeämpiä keinoja varmasti tarvitaan, mutta kuten sanottua rotumääritelmän muuttaminen on hyvä alku, vaikka tavoitteeseen tuskin päästään ilman risteytyksiä.

Muoks: eli nää viestit on siirretty purkautumisosasto 23:lta

Kävin jäpättämässä tuohon toiseen jalostusketjuun pitkät pätkät, mutta sillä välin oli Melina vikkeline sormineen ehtinyt siirtää sen keskustelun tähän ketjuun. Läjäytämpä siis tämän sekavan tajunnanvirtahoureeni nyt tähän.

Mihis me jäätiin? Itse oon sitä purkautumisosastolla mainitsemaani mopsia miettinyt eilisestä asti, enkä kuvaa uudestaan ja uudestaan katsottuanikaan saa siitä koirasta terveen näköistä. On tullut kyllä törmättyä useamman kerran aikaisemminkin siihen, että selvästi sairaan näköinen, huonosti liikkuva ja/tai räävittömän ylipainoinen koira loistaa siellä näyttelykehässä ja tuomarit kilvan palkitsevat.

Tuo näyttelysikojen syöttäminen erityisesti on ottanut pannuun jo useamman vuoden. Koirat pitää näyttelyihin erikseen lihottaa (elleivät ole sitten läskejä ympäri vuoden, tätähän näkee) jotta ne pärjäisivät kehässä, niillä olisi "massaa." Luulisi että arvostettaisiin lihaksikasta ja moitteettomasti liikkuvaa koiraa, mutta ei, erityisesti näissä mastiffityyppisissä näkee paljon juuri niitä kuola poskella rahjustavia läskimooseksia joiden liikkuminen ei ole sulavasta kuullutkaan. Oma bordeauxindoggini oletettavasti naurettaisiin kehästä hyvin äkkiä pihalle, koska se on reippaasti kevyempi (siis sekä rakenteeltaan muutenkin että ihratilanteen osalta) kuin mitä siellä tuomareiden silmää miellyttääkseen tarvitsisi olla. Eipä olla koskaan vaivauduttu edes kokeilemaan. On the other hand, koirani on aina liikkunut vaivattomasti ja mielellään, nyt vanhemmiten se on ehkä aavistuksen jäykistynyt mutta jaksaa ja kykenee siitä huolimatta lenkkeilemään ja touhuamaan ihan mukavasti. Ja se alkaa tämän rotuiseksi ollakin jo melkoinen metusalemi, kun huhtikuussa tulee kymmenen vuotta täyteen. Bordeauxindoggin toki kuuluu olla kohtalaisen raskas ja molossityyppinen eikä mikään ajokoira, mutta joku raja se on kerjätessäkin pidettävä.

Pidän tästä rodusta valtavasti, mutta terveysongelmat oikeasti hirvittävät. Tämän minulla nyt olevan yksilön kohdalla olen päässyt vähällä, koska se ei ole muuten sairastellut paitsi nuorempana pitkittyneet juoksut -> märkäkohtu joka leikattiin ja joskus ammoin virtsatietulehdus.
Toki borkuissa on terveitä, normaaliin elämään kykeneviä ja hyvin liikkuvia yksilöitä, mutta niitä ongelmia siis löytyy myös. Sököjä lonkkia ja kyynäriä, iho-ongelmia (esimerkiksi furunkuloosia), nartuilla hormonaalisia kremppoja (mm. juuri tätä omallani esiintynyttä juoksuhäikkää), polvi- ja ristisideongelmia ja niin edespäin. Läpeensä terveestä rodusta ei siis voida puhua, vaikka väännettäisiin miten. En oikeasti enää tiedä uskallanko tämän jälkeen bordeauxindoggia ottaa. Yhden tämänrotuisen viisivuotiaana (tuli meille ollessaan neljä) terveysongelmien vuoksi monttuun laittaneena ei ajatus saman toistamisesta kamalasti naurata. Mielestäni tämä on ihan hirveän sääli, koska pidän rodun luonteesta todella paljon. Aika näyttää.

Musta esim enkkubullien kanssa tilanne on jo niin toivoton, että on ihan mahdottomuus lähteä tänhetkisestä enkkubullikannasta tekemään mitään parannuksia, kun jalostuskelpoisia yksilöitä ei kertakaikkiaan ole. Niinpä olen maddyn kanssa samoilla linjoilla siitä, että roturisteytykset on ainoa vaihtoehto jos halutaan edes jotain tuosta rodusta säilyttää. Rodussa kun tuntuu olevan ihan kaikki pielessä: hengitystiet on ahtaat, lonkat ja muu vastaava ihan surkeassa kunnossa, iho-ongelmia näyttää löytyvän, tiukka häntä ja sen ongelmat ja tietenkin toi ulkonäkö, joka ei vastaa millään muotoa enää koiran ulkomuotoa vaan ennemmin vaikkapa jotain vammaista virtahepoa. Rodun kasvattajat, jotka väittävät yrittävänsä tehdä asioille jotain, eivät ole mun mielestä sen vastuuntuntoisempia kuin kukaan muukaan kasvattaja, koska hehän ovat alunperin tehneet valinnan ruveta harrastamaan tuota rotua, mikä on jo mun mielestä jotenkin moraalitonta. Sitä paitsi, kukaan kasvattaja ei pysty tekemään yhtään mitään tuolle rodulle käyttämällä jalostukseen esim hyvin hengittäviä elukoita, kun siinä samassa paketissa taas kaikki tai lähes kaikki muu kusee niin totaalisesti.

^Samaa mieltä. Miksi kenenkään ei pitäisi ostaa englanninbulldoggia sivustolla kerrankin kerrotaan totuutta, kommenteista löytyy näitä joiden mielestä "tuo on vaan yleistystä". Huoh.

Aika hurjaa luettavaa toi enkkubullisivu. Vetää hiljaiseksi.

muoks. Lukaisin koko ketjun läpi ja mun on pakko kommentoida tota saksanpaimenkoirajuttua myös. Ja ihan yleisesti monien paimenkoirien ns. äkkipikaista luonnetta. Itsellä on käynyt tervu belgi päälle koirapuistossa sellaiset 10 vuotta takaperin. Seisoskelin puistossa kaikessa rauhassa, kun nuori tervu juoksi päin, hyppäsi vasten ja nappasi kiinni olkapäästä. Tässä kohtaan omistaja vaan naureskeli että onpa leikkisä pentu. Mun mielestä tämä antaa hyvää osviittaa siitä, miksi näillä roduilla on agressiivinen maine. Toki löytyy myös ihan lahopääluonteita joukosta, mutta jos omistajalla on asenne, että koira saa kasvaa pellossa ja tehdä mitä lystää, on tilanne ikävän usein tämä. Samoihin aikoihin kuin tämä tapaus sattui, lähti meidän naapurustosta kaksi nuorta sakua piikille. Olivat koirapuistossa laittaneet palasiksi pikkukoiran kun omistaja, vanhempi rouva, ei ollut mitään asialle saanut tehtyä. Kyseisellä rouvalla oli ennen näitä sakuja aivan ihana, vanha sakunarttu, joka oli kiltti ja avoin kaikille ihmisille. Näissäkin uskoisin, että kyse oli lähinnä siitä, että eläkeläisrouvalla oli niitä kaksi ja ne eivät saaneet tarpeeksi liikuntaa ja aktivointia, mitä olisivat vaatineet ja kaikki fyysinen ja henkinen turhautuminen lähti lapasesta ja rupesi ilmenemään agressiivisuutena ja huonona käytöksenä. Eli siis aktiivisia, paljon liikuntaa ja tekemistä vaativia rotuja myydään perheisiin, missä ne lähinnä makaa sohvalla ja pompottaa koko perhettä mennen tullen, niin onko ihme että päässä rupeaa naksumaan? Nostan hattua kasvattajille, jotka oikeasti keskittyy siihen, että kasvatit saavat kodit, joissa niille tarjotaan sellainen elämä, joka täyttää rodun aktiivisuusvaatimukset. Valitettavan moni koiranostaja tekee päätöksensä heppoisin perustein (ulkonäkö, tutun tutun kiva koira tai oma kokemus kaksikymmentävuotta takaperin jne.), mutta tässä vaiheessa pitäisi kasvattajalla soida hälytyskellot, mikäli elämä ei kuulosta sellaiselta, että se sopii tälle kyseiselle rodulle. On pelottavaa, että edelleen rekisteröidyt kasvattajat myyvät koiria eteenpäin puhelinsoitolla "moi, sulla oli pentuja, saanko tulla hakemaan?".