Koirat.com

Haluaisin herätellä keskustelua haluttomuudesta. En halunnut laittaa tätä Parisuhdepulinaan, koska siellä se ei ehkä tavoittaisi kaikkia palstalaisia, ja mahdollisimman monenlaisia kokemuksia ja mietteitä olisi mielenkiintoinen kuulla.

Viestiä muokattu. Melina

Ensi alkuun, pidän itseäni tosi seksuaalisena ihmisisenä. Olen spontaani ja kokeilunhaluinen, vähän villi. Etenkin, kun olen sinkku, ei haluttomuuden suhteen ole minkäänlaisia ongelmia: seksi on innovatiivista, hauskaa ja vapauttavaa.

Kuitenkin olen ollut kahdessa melko pitkässä suhteessa (2 vuotta ja 3 vuotta) ja kummassakin olen kärsinyt pitkiä jaksoja haluttomuudesta. Haluttomuus on vain hypännyt jostain esiin noin vuoden seurustelun jälkeen, se tunkee väliin niin huomaamatta, että alkuun ei aiheuta mitään muutoksia. Haluttomuuden käsittelyhän on tosi helppoa. Välttelee vaan tietynlaisia tilanteita, hakeutuu niistä pois, muuttaa aihetta, esittää tyhmää. Ja niin se pääsee kasvamaan.

2 vuoden suhteen kanssa kyse oli siitä, että hän oli varsin alkoholisoitunut ja väkivaltainen, ja aloin automaattisesti vetäytyä kuoreen sisälle. Kun kysymys miksi emme harrasta enää seksiä nostettiin pöydälle, suoritettiin "tästä ei sitten puhuta enää" -pano ja pari kuukautta myöhemmin suhde olikin jo loppu. En sanoisi, että suhde loppui haluttomuuteen, pikemminkin haluttomuus oli merkki siitä, että muutenkin menivät jo sukset ristiin. Minulla oksetti ajatus harrastaa seksiä miehen kanssa. Tämä mies ei kuitenkaan ollut erityisen seksuaalinen, joten varsinaista kissa pöydälle -tilannetta ei koskaan tullutkaan. Se vain lipui ohi.

3 vuoden suhde oli sitten jo toinen juttu. Mies oli äärimmäisen seksuaalinen. Alkuun meillä kemiat kohtasi, eka vuosi oli yhtä sitä itseään, ja meille kuittailtiin kaveripiireissä. Olin äärimmäisen onnellinen. Musta tuntui ekaa kertaa että kaikki on kohdallaan ja pystyn tukeutumaan poikaystävääni täydellisesti. Kaikki meni tosi hyvin. Me ei riidelty. Jonkin verran mulla oli stressiä ja vaihdoin pillerit, ja sitten alkoi haluttomuus, joka todella koetteli meidän suhdettamme. Mies oli heti helisemässä. Mulla ei huvittanut. Mutta pidin hänestä niin paljon, että monesti "uhrauduin" ihan vain tehdäkseni hänen mielikseen. Koska ei minusta seksi tuntunut yhtään vastenmieliseltä hänen kanssaan, niin kuin edellisessä suhteessa. Ei vaan kertakaikkiaan huvittanut. Vetosin siihen, että olen laiska, ja pakotin itseni työskentelemään suhteen eteen. Jotenkin tuntuu että tämä haluttomuuskausi oli erittäin kummallinen, koska meillä oli kaikki niin hyvin. Ehkä juuri siksi. Kun kaikki oli niin mukavan tasaista ja häiriötöntä, meidän arki vain valui eteenpäin, niin nätisti. Poikaystävä (raukka !) joutui tekemään kaikki aloitteet seksiin, kunnes lopulta alkoi turtua, kun sanoin niin monesti ei. Musta itsestäni tuntui melkein kuin nämä aloitteet olisivat häirinneet sitä arkiharmoniaa mikä meillä oli - kiihkeä 'rakastavaisten' kausi oli tullut ja mennyt. Kun erosimme, kaikki oli laimentunut, mitään petielämää ei ollutkaan. Tapasimme kuitenkin muutaman kerran eron jälkeen kiihkeissä merkeissä. Koko homma tavallaan alkoi hetkeksi alusta.

Kun olen haluton, tottakai en tahdo, että kukaan ehdottaa yhtään mitään, vaan antaa minulle aikaa. Toisaalta tämä on hyvin kinkkistä, koska jos haluttomuuteen todella uppoaa, sitä voi jatkaa ja jatkaa. En pitäisi ihmeellisenä, vaikka vuosia. Siksi molempien osapuolten pitää yrittää tulla toisiaan vastaan. Keksiä jotain uutta, vaihtelua, etsiskellä kadonnutta intohimoa. Arvostan kovasti 3 vuoden suhdettani joka todella yritti etsiä järkisyitä (pillereiden vaihto) ja myös keskustella, ehdotella sopivan varovasti. Omana velvollisuutena koin, suhteemme tähden, että minun täytyi silloin tällöin tulla vastaan, vaikka pakottaa itseni. Koska tiedän, että minulla nämä ovat 'kausia', joilla on loppu. Toisaalta en tiedä, jos seurustelin pidempään, kuinka kauan yksi kausi kestäisi.

Minulla ei ole ollut haluttomuutta koskaan suhteessa, mutta nyt sinkkuna olen useamman kuukauden ajan tuntenut, ettei seksi voisi kiinnostaa vähempää! Aluksi olin, että okei ihan hyvä juttu ettei haluta kun seksiäkään ei ole saatavilla, mutta nyt kun tätä olotilaa on kestänyt kauemman(esimerkiksi ajatus seksistä oksettaa?!), pelkään että tapaan nyt jonkun ja olen vain, että: "Minä en halua sitten harrastaa seksiä, käykö?"

Oma tapaukseni siis todistaa, että haluttomuus todellakin ei johdu parisuhteesta, vaikka en siis sano ettei ole haluttomuuden eri "lajeja" jotka voivat johtuakin siitä toisesta osapuolesta.

Muokattu. Melina

Mielenkiintoinen keskustelu.

Itsellä tuli mieleen tuosta aiheesta ja aloituksestakin, että onkohan tuo termi haluttomuus ehkä kaikista kuvaavin sana? Pitäisikö ennemmin puhua ihmisten kohtaamattomista haluista? Tuskinpa esim. rosen poikaystävä masentuneisuudessaankaan oli täysin haluton, halusi ehkä vain huomattavasti harvemmin kuin rose? Sama tuli mieleen notten kommentista, että ehkä siinä vain halut eivät kohdanneet, ainakaan tämän toisen miehen kohdalla, joka olisi halunnut lähes jatkuvasti. Ylipäänsä aika harvoin ja harva ihminen on kokonaan ja jatkuvasti haluton seksiin, mutta toiset vain tulevat toimeen vähemmällä. Ja sitten jos toisena osapuoli on hyvinkin aktiivinen ja halukas, tulee asiasta ongelma.

Ihmisten halut on niin yksilöllisiä, ettei mitään normia, keskiarvoa, taida löytyä. Tässäkin asiassa ihmiset vertaa herkästi omaa aktiivisuuttaa siihen, mitä on jostain lukenut, nähnyt jne. Monestakin lähteestä saa sellaisen kuvan, että terveessä ja hyvinvoivassa parisuhteessa harrastetaan aktiivisesti seksiä ja aktiivinen on tässä tapauksessa useampi kerta viikkoon. Monelle taitaa iskeä rimakauhua siinä vaiheessa kun huomataan, ettei sitä seksiä enää harrasteta kuin noin kerta viikkon jos sitäkään. Varmasti moni on tässä vaiheessa puntaroinut, että onko suhde lopahtanut kun ei enää pelehditä niin useasti.

Myös naistenlehtien erilaiset seksivinkit luo varmaan joillekkin mitä ihmeellisempiä paineita. Pitäisi osata vaikka minkälaisia temppuja ja niksejä joissa saa toisen "villiksi halusta". Jos niitä temppuja ei osaa ottaa huumorilla niin seksistä tulee herkästi suorittamista, jolloin laatu taatusti kärsii ja halut vähenee. Pornoelokuvat luo kans joillekkin aivan epärealisen kuvan seksistä. Niin kauan kun kumppanin kanssa voi nauraa, laskea leikkiä seksistä, niin uskoisin kaiken olevan ihan hyvällä pohjalla. Ei se määrä vaan se laatu.

Meillä avokki on se haluttomampi osapuoli. Omat halut on kanin luokkaa ja avokki nyt ei muutenkaan ole seksuaalisesti hurjan aktiivinen ihminen. Aktiivisuuden erilaisuus ei yleensä haittaa, koska omalla avustuksella voi pahimpia kutinoita helpottaa. Pidempiaikaisempaan haluttomuuteen liittyy avokin kohdalla masentuneisuus, tympääntyminen elämään, jolloin mennään viikkoja ettei sitä yksinkertaisesti kiinnosta pelehtiä vällyjen välissä. Hatunnosto siitä, että toinen osaa ihan rehellisesti sanoa, ettei olo ole mitenkään erityisen seksuaalinen. Itselläkin yleensä aktiivisuus tässä kohtaa vähenee, koska vaikka sen tietää ettei se itsestä johdu niin itseensä sen ottaa. Toiseen ei uskalla erityisemmin edes koskea, kun ei voi olla varma ahdistaako sitä moinen tai ottaako se sen painostuksena seksiin. Tähän mennessä ollaan selvitty asioista ihan ajan kanssa ja sillä, ettei kumpikaan anna näiden asioiden tulla turhan pahasti väliin.

Itseä kanssa risoo noiden lehtien "tätä mies/nainen haluaa sängyssä" jutut.
Eipä oo kyllä kertaakaan osunut oikeeseen siinä mitä minä haluan..

Tässä olis kyllä aihe josta voisin puhua pitkäänkin, mutta enpä taas "julkisesti" voi..

^ Sama, ja sitten ne katugallupit joissa kysytään ihannenaisen ominaisuuksia. "Vaalea, luonnollinen plaa plaa plaa." Ja kaikki vastanneet ovat saman tyylisiä ihmisiä. Entäs ne muut tyyligenrejen edustajat?

Hyvä aihe. Joo, mulla vähän sama kun sonikilla olis paljonkin asiaan kommentoimista mutten myöskään voi näin julkisesti. Mieli tekis

Oispa täälläkin aiheeseen juttua omasta näkökulmasta, vaan ei kehtaa täällä alkaa huutelemaan. Keskustelupalstan ideahan tässä hieman toki vesittyy, kun ei sitten syystä tai toisesta voida keskustella..

Onneksi itsellä ei ole mitään estoja aukaista suutaan. Taidan olla lähinnä turhan avoin joidenkin asioiden suhteen. Muutaman kerran tullut jaettua jopa masturbointivinkkejä eteenpäin

^

Saisikohan tässä tilanteessa tehdä toisen tunnuksen ja puhua nimettömänä... :D

Mietin ihan samaa..

Selvitän ton anotunnarin mahdollisuuden

Hassua. Toisaalta mulla on aika varmaa tietoa että kukaan mun lähipiiristä ei täällä dataile. Siis: voin kirjoittaa sopivasti aivan mitä lystään. Anonyyminä jutut saattaisi sitten mennä överiksi, kun voisi vapaasti pistää niin paljon omaa settiä kuin huvittaisi.

Siis haluttomuus ja se, miten usein haluaa harrastaa seksiä ovat kaksi aivan eri asiaa! Itse ymmärrän haluttomuuden niin ettei siinä tee mieli seksiä yhtään, pidemmän aikaa. Sitä voi ehkä ajatella, mutta ajatuksista tekoihin tuntuu olevan vielä pitkä matka.

Jotkut ovat tyytyväisiä, jos harrastavat seksiä kerran kuussa, toiset kerran päivässä- ja uskon näiden halujen olevan ihmisellä ominaisia "omia haluja". Sekinhän vielä seksin harrastamisessa on, että mitä enemmän sitä harrastaa sitä enemmän sitä tekee mieli.

Mitkä ovat teidän mielestänne syitä haluttomuuteen?

Muokattu. Melina

Nojoo, mä joko ymmärsin väärin tai sitte mut ymmärrettiin väärin. Oon huono selittämään, varsinki kirjottamalla.

Mun pointti oli siis, että puhutaanko täällä välttämättä juurikin totaalisesta haluttomuudesta yhtään mihinkään koskaan, vai vain siitä halujen kohtaamattomuudesta. Totta kait jokainen suhteen alussa haluaa heiluttaa peittoa varmaan pari kertaa päivässäkin, mutta sitten, kun tää alkuhuuma siitä tasaantuu, saattaa toisesta osapuolesta tullakin sen aktiivisen osapuolen silmissä haluton, jos ei enää olekkaan aktiviteettia monta kertaa viikossa, ja toiselle osapuolelle riittäisikin se pari kertaa kuussa, kun tämä alun huuma on tasaantunut.

Ja joo, vaikka olisittekin tarkoittaneet omalla kohdallanne tällaista totaali-haluttomuutta, eikö samassa ketjussa kumminkin voisi keskustella myös tästä halujen kohtaamattomuudesta, kun kumminkin aika läheltä liippaavat toisiaan? Ja mitä olen omassa tuttavapiirissä asiasta kuullut, tuntuu olevan aika yleistä, että halujen määrä nimenomaan ei kohtaa.

Jos pointtini ei vieläkään kenellekkään auennut, saa tämän jättää sitten omaan arvoonsa, paremmin en osaa selittää.

2 kertaa vuodessa. No big deal any more. Syitä en sen tarkemmin latele, mutta henkisiä ja fyysisiä. Musta se ei vaan ole syy erota jos muuten menee hyvin. Oikeesti!