AIKUISTEN PALSTA - Lauantaina, 23.04.2011 klo 20:44
Kesäsuunnitelmia?
SiVe
Viestimäärä: 1170
Kevättä rinnassa.
Onko jo kesäsuunnitelmat tehty vai vieläkö kaikki avonnaista?
Omat menot jäänee pieniksi, MuumiMaailmassa tulee varmaan muksujen kanssa käytyä, ja mökki vuokrattu loppukesästä.
Onko jo kesäsuunnitelmat tehty vai vieläkö kaikki avonnaista?
Omat menot jäänee pieniksi, MuumiMaailmassa tulee varmaan muksujen kanssa käytyä, ja mökki vuokrattu loppukesästä.
- -08 Karjalankarhukoira x samojedi/labradori-mix n. Rape
Tigru
Viestimäärä: 2736
Sipulu
Viestimäärä: 16096
Miehen ja kahden kaverin kanssa pikkuinen road trip Poriin. Kaveri alkoi puhua, että tahtoisi joskus kesällä Poriin, kun ei ole siellä käynyt mutta aina ollut haaveissa ja itse puhuin, että tänäkin vuonna olisi taas ihana päästä Yyteriin. Isäni on juuri muuttanut Porissa naisystävänsä luo asumaan, mutta pitää yksiötään varastona omille tavaroilleen. Päästään ihanan halvalla, kun saadaan retken ajaksi majoittua tuohon yksiöön!
Sitten olisi tarkoitus miehen kanssa piipahtaa ainakin Tallinnassa ja ehkäpä Tukholmassakin. Sen lisäksi vain uimista, rentoutumista, pidemmällä asuvien ystävien näkemisiä kuten tietenkin myös tässä lähellä asustelevienkin, koiran kanssa treenailua ja muuta kivaa.
Kävi muuten hyvä tuuri, että mulla on heinäkuun kolme vikaa viikkoa näillä näkymin lähes kokonaan vailla töitä ja miehellä tuohon aikaan kesäloma. Nyt vain kahmin pitkiä vuoroja ennen tuota lomaa, niin pärjätään mainiosti ja voidaan vaan nauttia kesästä

Varjo 12/2010 ♥
Nika
Viestimäärä: 903
Kesäsuunnitelmathan tuli tehtyä jo viime syyskuussa
Kesäkuun ensimmäiset neljä viikkoa menee Raumalla töissä. Juhannuksen ja sitä seuraavan viikon vietän ensin kummien ja sitten äidin mökillä. Sen jälkeen neljä viikkoa töitä Rovaniemellä, josta lähden melko lailla suoraan Roomaan viikoksi. Kun sieltä pitää palata, muutan itseni takaisin Ouluun ja palaan kouluun. Miten niin tiiviisti suunniteltu kesä...

Kääpiöpinseri Sakis 8/2009
sillycow
Viestimäärä: 1428
Ei kerrassan mitään suunnitelmia! Avo ei ole lomalla kuten ei ole koskaan ollut (yrittäjä) ja kesä on pahinta mahdollista aikaa lomailla kun työntekijät lomailee. Mökki ihmisiä en ole koskaan ollut, sen yhden yön jaksan olla melkein 200-vuotiaassa hirsitalossa joka siirrettiin ja kunnostettiin toiseen paikkaan (avon isän kotitalo ja sukutalo) sen tunnelman takia, mutta sen jälkeen alkaa ahdistaa jo. Uimassa olisi kiva käydä jossain ja koiria uittamassa, muuten vaan ollaan ja ihmetellään. Eipä tuo kesä tuo mitään erikoista eikä jännää meiän elämään lisää
Annny
Viestimäärä: 273
Kesä menee varmaan kivasti suurimmaksi osaksi koiratouhuissa :D Agikisoja, tokokisoja, näyttelyitä, hakua, lukematon määrä treenejä lajissa kuin lajissa...varmaan viron puolellakin käydään näyttelyissä pyörähtämässä. Juhannuksena suunnataan jälleen Piikkiöön juhannus agikisoihin
Ehkä jokunen festari (provinssi ainakin) johonkin väliin
Muuten sitten töitätöitätöitä.
Ehkä jokunen festari (provinssi ainakin) johonkin väliin
Muuten sitten töitätöitätöitä.
"Anything your dog can do my Border Collie can do better ;)"
Tapire
Viestimäärä: 236
Kesäkuun 16.päivä kaverin kanssa Linkin Parkin konserttiin. Ja sen suurempia varmoja suunnitelmia ei ole.
Toivottavasti saisi töitä, kun niitä on kovin haettu. Jos ei tule mitään, niin maaseudun rauhaan Hyrynsalmelle sitten, sinne olen menossa jo toukokuussakin, ellei tule esteitä.
Toivottavasti saisi töitä, kun niitä on kovin haettu. Jos ei tule mitään, niin maaseudun rauhaan Hyrynsalmelle sitten, sinne olen menossa jo toukokuussakin, ellei tule esteitä.
ellikeksi
Viestimäärä: 3147
Eipä ole paljoa kummempia suunnitelmia... Oli kyllä tarkoitus käydä Suomessa, mutta rabies testin tulokset menee heinäkuun loppuun, jolloin lomakin on jo ohi...
Ajattelin kustantaa siskon tytön kyläilemään, jos ei Finnair kovasti asiaa hankaloita.
Muutoin koitetaan opettaa Davea uimaan ja noutamaan vedestä. Tzillailla :D
Ajattelin kustantaa siskon tytön kyläilemään, jos ei Finnair kovasti asiaa hankaloita.
Muutoin koitetaan opettaa Davea uimaan ja noutamaan vedestä. Tzillailla :D
Enne
Viestimäärä: 17
Mulla on jo kovasti suunnitelmia:)
-toukokuun lopussa miehen kans riikaan kylpylään 5pv.
- heinäkuussa lähdemme telttailemaan ja suomea kiertelemään
- sieltä savonlinnan oopperajuhlille,majoitutaan hotelliin koirien kanssa:)
- ehkä samalla reissulla pöyrähdämme lappiin meidän mökille
- tammerfestiin ja keskustassa maleksimista
-pyöräilyä kaupungilla ja kavereiden tapaamista
- kaverin kanssa viikonlopuksi viroon kylpylään
HUH! Siinäpäs sitä jo olikin,ihanaa kun on paljon tekemistä. Muuten aion pulahtaa koirien kanssa järveen joka päivä ja grillailla:)

AfterShock
Viestimäärä: 312
Voi miten ihania suunnitelmia kaikilla!
Mulla tule olemaan kokonaan kesä- ja heinäkuut töissä (ja osa touko ja elokuustakin) ja viikonloput vapaana. Varmaan menee lähinnä töistä palautuessa ja koirien kanssa lenkkeillessä. Toivottavasti elokuussa pääsis vaikka FLOW-festareille, jolloin mulla ois jo työt loppu. Johonkin koiranäyttelyynkin saatan lähtee..
Oispa ihana löytää joku kesäheila jonka kans vois hengailla ja makoilla rannalla :)

Mulla tuli tästä mieleen ihan näin OT:na, että viime kesänä mietin että näin upean kesän kruunais vielä se, että nyt löytäisin jonkun ihanan miehen (vaikka mun piti sinkkuilla seuraavat 15 vuotta! ) ja kuinkas kävikään. Heinäkuussa tuon nykyisen avokin tapasin ja oli kyllä aivan mieletön loppukesä sitten!AfterShock kirjoitti:
Oispa ihana löytää joku kesäheila jonka kans vois hengailla ja makoilla rannalla :)
Toivottavasti löytyisi sullekin "kesäheila", ties vaikka pidempiaikaisempikin :)
Varjo 12/2010 ♥
metaphnora
Viestimäärä: 276
Meillä olisi avon kanssa muutto (todennäköisesti) Helsinkiin buukattuna kesälle, joten muuton/sopeutumisen merkeissä menee luultavasti meidän kesä. :---) Koirien kanssa olisi tarkoitus tehdä pitkiä metsälenkkejä ja kenties uida. Perussettiä.
maaku
Viestimäärä: 104
Töitä ei toistaiseksi ole tiedossa, mutta toivottavasti nyt edes jotain hommia saisin kesäksi. Varmaan poikaystävän porukoiden mökillä tulee käytyä taas, Flow -festareille oisi tarkoitus mennä ja varmaan ainakin Kuopion koiranäyttelyssä pyörähtää. Ja sitten tehdä ihan perinteisiä kesäjuttuja, hengata terassilla, käydä uimassa ym. Lisäksi ajateltiin yrittää kaveriporukan kanssa kokoontua pelailemaan jalkapalloa säännöllisen epäsäännöllisin väliajoin.
Sloughi Elmo 6/2013
mamma77
Viestimäärä: 77
Mulla on ihanasti kesälomat viikko toukokuun alussa ja kolme syyskuussa..kesällä ois tarkoitus muuttaa kun saadaan remppa valmiiksi,siinäpä se aika ja vähät rahat meneekin..mutta syksyllä aattelin lähteä eräretkeilemään koiran kanssa joku lyhyt vaellus alle 30km ja yö jossain mökissä,jos vaan saan kaverin mukaan..yksin en edes koiran kanssa uskalla lähteä.Mökillä varmaan menee kaikki viikonloput.
Ahkerat äidit kasvattaa laiskoja tyttäriä.
Dintti
Viestimäärä: 260
duppe_
Viestimäärä: 35
Tarkoituksena oli vuokrata mökki viikoksi pohjoisesta. Nyt kuitenkin voi olla, että olemme jopa muuttamassa P-Suomeen loppukesästä, joten saa nähdä, tyydytäänkö mökkeilemään vain miehen vanhempien mökillä Savossa. Olen menossa myös heppakurssille! Edellisen kerran olinkin heppaleirillä 15 vuotta sitten, joten on melko pikkutyttömäinen olo. Lomailun lisäksi olen ajatellut opiskella avoimessa yliopistossa huvin vuoksi...
Rapido
Viestimäärä: 299
kiivilintu
Viestimäärä: 2242
Kesällä tiedossa on töitä... Anoin justiinsa vapaata vajaaksi viikoksi juhannuksen jälkeen, että pääsisi jussiksi lähtemään Keski-Suomeen perheen mökille. Harmittaa tosi paljon jos en pääse, itku tulee varmaan, kun on sen verta rakas paikka, kun siellä tuli lapsena oltua joka kesä koulun lopusta koulun alkuun... Muuten varmaan kaupunkikesän viettoa ja ajelua tohon lähimökille. Harmittaa vaan kun siellä ei ole omaa rantaa Helsinkiin pitäisi myös päästä kavereita, isää, ex-äitipuolta ja siskoja katsomaan ja tietty Poriin äitiä ja koiria katsomaan. Lappiin en tänä kesänä pääse ollenkaan.
Pääosassa Jedi ja ne toiset.
mmaija
Viestimäärä: 2692
Kesästä tulee varmasti ihan tylsä, pääsen korkeintaan avon sukulaisten mökille ja sielläkään ei tehdä muuta kun juodaan itsensä vesinokkaeläimeksi... Avon kesäloma alkaa jo parin viikon päästä joten luultavasti leviän vaan rannalla kaiket päivät kavereiden kanssa ja käyn koiraa uittamassa kun toinen on töissä.
Kovasti myös jotkut festarit kiinnostaisivat, mutta taitaa rahatilanne ja aika tulla vastaan tässä.
Tietysti pitää tosiaan auringossa makoilla mahdollisimman paljon, koska meillä on kaverin kanssa jokakesänen veto kumpi on johonkin tiettyyn aikaan mennessä ruskettunut enemmän. En oo vielä koskaan voittanut, oon ihan toivoton.

Pemutyttö Muhku, 1.6.2010
Gööttityttö Mytty, 17.11.2015
Gööttityttö Mytty, 17.11.2015
unemelodie
Viestimäärä: 513
Kesällä on suunnitelmissa matkata Joensuuhun äitini ja hänen perheensä luo. Kyllä siinä ainakin kilometrejä tulee länsi-suomesta matkata. Päästiin avon kanssa kummeiksi sisarpuolelleni, joten nähtäväksi jää sattuuko niinkin sopivasti, että ristiäiset olisivat kummankin kesäloman aikana :) Muutoin tiedossa pelkkää oleilua ja arjen pyörittelyä.
En voi tarjota lohtua
sillä olen vain ihminen..
En voi tarjota lämpöä
sillä itsekin palelen..
ja maata astelee
varjo mustuvan taivaan
yllään yön kylmä laulu..
sillä olen vain ihminen..
En voi tarjota lämpöä
sillä itsekin palelen..
ja maata astelee
varjo mustuvan taivaan
yllään yön kylmä laulu..
KESKUSTELUN TILASTOJA: | Kpl: |
Rekisteröityneitä käyttäjiä | 28247 |
Moderaattoreita | 16 |
Viestiketjuja yhteensä | 6355 |
Viestejä yhteensä | 545793 |
Uudet käyttäjät tänään | 5 |
Viestiketjuja aloitettu tänään | 0 |
Viestejä kirjoitettu tänään | 1 |
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkki | Sipulu |
Peukkuja ylös | 265918 |
(Tilastot päivitetty viimeksi 18.05.2024 klo 20:15) |