Koirat.com

En löytänyt tämän tyyppistä ketjua ennestään. Olis kiva kuulla, millasia vähä huonompia puolia teidän muuten niin rakkailla koirilla on. Ne voi olla melko viattomia asioita, jotka on oikeestaan osa koiran ihanaa persoonaa tai sit jotain, mikä oikeesti harmittaa: sairaus, joku luonteenpiirre tai muu ominaisuus, jonka takia oot ehkä joskus jopa miettiny koirasta luopumista.

Toi mun vehnä on tietyissä tilanteissa tosi hermostunu ja varovainen. Se ilmenee lähinnä sisällä kotona tai kavereiden luona (ulkona on liian kivaa tommosten murehtimiseen ) eikä se varsinaisesti haittaa meidän arkea mitenkään, mutta joskus harmittaa vaan tieto siitä, että koiralla ei oo hyvä olla. Joskus huomaan jopa, että toi koiran piirre häiritsee mua, ku oon ite kovapäinen ihminen ja valitsin ekaks koiraks terrierin, jonka kuvittelin jakavan sen ominaisuuden mun kanssa.

Toi koira ei myöskään oo tippaakan hellydenkipeä Se eii varsinaisesti oo mikään iso ongelma, mutta ku olis niin kiva ottaa illalla telkkaria katsoessa koira syliin rapsuteltavaks. Olis kiva pitää koiraa hyvänä ja huomata, kuinka se nauttii mun kosketuksesta ja menee rennoks ja onnelliseks. Se on kyllä tosi kiintyny muhun: Ulkona se ei päästä mua silmistään ja sisällä on koko ajan lähellä, mutta ei ikinä iholla. Mun on välillä vaikea kunnioittaa sen yksityisyyttä ja omaa tilaa, ku joka kerta ohi mennessä tekis mieli rapsuttaa vähä korvan takaa tai silittää partakarvoja (mä oon hellyydenkipeä vissiin sit koiranki puolesta ) Se ei millään tavalla moiti noita mun yhtäkkisiä huomionosoituksia, mutta ku se ei kerran niistä tykkää, niin oo yrittäny pitää sormeni kurissa (edes joka toinen kerta ). Yritän totutella siihen, että paras tapa pitää tota koiraa hyvänä on päästää se ulos vapaana juoksemaan. Siitä se nauttii sydämensä pohjasta!

collie:arkuus,rappusten pelko,liiallinen herkkyys,huono vatsaisuus. Tääkin on vaan kärsittävä kun collien otti ja tiedosti, että arkoja tapauksia rodussa tuppaa olemaan.

saksanpaimenkoira:liiallinen huomion kipeys,eroahdistus ja monia kertoja illassa/yössä tapahtuva haukkuminen pimeän tultua jos avo ei ole kotona ja joskus silloinkin. Mutta on vaan kärsittävä kun vahtiva koira haluttiin.

Noh,olipas noita nyt monta kun mietin, että tulee per koira ehkä yks Mutta silti, kummastakaan en luopuis ja kumpaakin rotua tulee varmaan tulevaisuudessa olemaan kodissa jos jalostus ei mene ihan sairaalloiseksi. Aamen

seropissa eniten aiheuttaa päänvaivaa tuo allergia. Ennen kala-allergian selviämistä oli rapsuttelu ja tulehdukset jokapäiväistä, ja vaikka nyt ollaan hyvin rajoitetulla dieetillä on pelko suuri että tuo alkaa kutisemaan uudelleen.
Käytöksessä on sitten parikin juttua jotka saisivat olla toisin.
Ensinnäkin koiran hermorakenne. Joka uusi asia on pelottava ja potentiaalisesti vaarallinen kunnes toisin todetaan. Toinen on kiihtyvyys, harrastuksissa kiva juttu joo mutta näin muuten aiheuttaa harmaita hiuksia. Koira kiihtyy nollasta sataan nanosekunnissa.
Vahtikäyttäytyminen ja terävyys.
Myös se, että ei kuuntele muita kuin minua aiheuttaa harmaita hiuksia. Tämä yhdistettynä kiihtyvyyteen, vahtikäyttäytymiseen, saalistusviettiin ja terävyyteen meinasi viedä koiran kuoppaan kesällä.

labukassa: korkeanpaikankammo. Sekä liikkuvan alustan pelko ja siitä seuraava jähmettyminen.
Portaiden pelko, siis oikeasti paniikki, liittyy tuohon korkeanpaikan kammoon.
Näin nuorena korvien unohtuminen naulakkoon välillä.
Itsepäisyys ja motivointi, kun tuo seropi on kiihtyvyyden ja saalisvietin takia niiiiin helposti motivoitavissa, saa välillä tuon kanssa miettiä että tjaa, mikä asia olis niin arvokas että tuo suostuu nostamaan pyllyään.

Molemmissa ärsyttää "vaatekammo", eli inhoavat yli kaiken pukemista. Myös valjaat ovat kauheita, labukalla tämä kammo on oikeastaan kaikkea muuta paitsi jokapäiväisessä käytössä olevaa pantaa ja hihnaa kohtaan.
Mun oma vika kun en ole pennusta asti pukenut ja en ole siedättänyt niitä kammojen esiinnyttyä.

raggetti kirjoitti:

Molemmissa ärsyttää "vaatekammo", eli inhoavat yli kaiken pukemista. Myös valjaat ovat kauheita, labukalla tämä kammo on oikeastaan kaikkea muuta paitsi jokapäiväisessä käytössä olevaa pantaa ja hihnaa kohtaan.
Mun oma vika kun en ole pennusta asti pukenut ja en ole siedättänyt niitä kammojen esiinnyttyä.

Meillä on kans sama, Kusti inhoaa valjaita, heijastinliivejä ja vaatteita. Lähtee aina karkuun kun alan ottamaan noita esille. En ymmärrä, mikä noissa on niin kamalaa. Eipä tuo nyt niin iso ongelma ole mutta välillä vaan miettii että mikähän niissä nyt sitten on niin hirveetä herran mielestä. Lexa ei kans tykkää heijastinliivistä eikä vaatteista mutta ei varsinaisesti lähde kyllä karkuun ja tulee kyllä kutsuttaessa puettavaksi.

Meidän ranskanbulldogin huonoja puolia:
Vahtiminen. Koira haukkuu äänille, joita kuulee ulkoa. Haukkuu myös ovikellolle, mutta rauhottuu, kun käsketään paikalle jne. Vanhempieni luona, ovi on päivällä aina auki ja kaikki vain tulevat sisään, niin koirahan ryntää ovelle räksyttämään ja on tilanteessa todella kiihtynyt eikä kuuntele mitään käskyjä silloin. Käydään siellä kuitenkin vain parina päivänä kk, joten en ole saanut motivaatiota kouluttaa pois tästä.

Koira myös vahtii vieraita, jotka tulee kylään. Saattaa kyllä leikkiä vieraan kanssa, touhuta omiaan, nukkua, jos vieraat ovat ihan rauhassa, mutta jos nousevat seisomaan tai liikkuvat, niin silloin ollaan heti tiitteränä paikalla. Myös saattaa hyppiä vieraita vasten. Tämän suhteen ois tarkoitus opettaa koiralle parempi toimintamalli, vähän jo äskettäin harjoiteltiin, ihan hyvin meni harjoitukset. Myös kylään tulevia koiria pitää vahtia ja alkuun rähisemällä "osoittaa kaapin paikka".

Nylkyttäminen. Eli lähes kaikkia koiria pitää yrittää nylkyttää. Jos toinen koira ei kerro tuolle, että tuollainen käytös ei ole kivaa, niin ei lopeta. Tai no jos saa olla toisen koiran kanssa useamman tunnin, niin sitten saattaa jossain vaiheessa lopettaa.. kissaakin pitää varalta nylkyttää, kun ei voi olla varma, että mikä se on.

Mustasukkaisuus ihmisistä toisille koirille. Sen ymmärrän, että minusta tai avosta on mustasukkainen joillekin koirille. Jos silitän toista koiraa, niin katson kyllä missä oma koira on ja olen valmiina käskemään sen pois, jos yrittää "tulla väliin" härkkimään toista koiraa. Mutta sitten koira saattaa olla mustasukkainen vaikka minun vanhemmista muille koirille..

muoks. että tällaisia lähinnä koulutusongelmia meillä. Niin ja ei oikeastaan edes hauku paljoa (äänille), ongelma on ehkä enemmän se, että osaa hiljaa -käskyä..

Hugo on arka ja hirvittävän herkkä.
Siitä ei pääse ei yli, ei ympäri, ja sen kanssa on vaan elettävä...
Se pelkää vieraita, varsinkin lapsia, ja on hyvin varovainen tekemisissään.

Mutta, onhan siinä kääntöpuolikin. Hugo on kamalan nöyrä, eikä tee koskaan mitään pahojaan. Ei ole mikään rämäpää itsensäloukkaaja.

Enkä mä haluaiskaan mitään kaikkienkaveri-rämäpäätä, vaan tollanen runosielunen herkkis sopii mun luonteelle kuin nenä päähän

Lunalla on taipumus vetää joistakin asioista ihan suhteettoman suuret herneet nenään. Asia jota se ei heti hoksaa tai ymmärrä saa sen paniikkiin. Tiedä sit pitäiskö tuota nimittää heikkohermoisuudeksi vaikka useimpiin asioihin se kuitenki suhtautuu uteliaasti.

Toinen ehdoton miinus on sen tapa vonkua. Maailman v*ttumaisin ääni ku koira melkein piiputtaa ja yrittää peittää sitä puhisemalla jolloin syntyvä ääni kuulostaa raivostuttavalta tuf-piip yhdistelmältä. ARhg.

Elkää ymmärtäkö väärin. Hurttani on ihana. Eilenkin sen kanssa oli oikein mukava lajitella minigrip-pusseja. Koira haisteli jokaisen läpi tarkistakseen laadun.

Chilin (terrieri) terävyys, puolustushalukkuus ja vahtiminen ärsyttävät toisinaan. Samoin välillä tuo turkin vähyys kylmäväisyyden takia, mutta se on sitten toisaalta hyväkin puoli, jos siivoamista ajattelee :)

Sumusta (bc) en paljon juuri huonoja puolia keksi. Tai, no yksin vois jäädä paremmin vieraassa paikassa ja ulkonäöstä korjaisin sen pihtikintut takaa, mutta muuten aika täydellinen paketti mulle.

Urho: Itsepäinen vempula joka ei varmasti liiku tai tee yhtään mitään ellei sitä juuri satu huvittamaan. Ihan sama vaikka sen edessä tanssis tiputanssia tai heiluttelis sisäfileitä niin herra ei tee ellei halua. Tiesin tämän rotua valitessani, mutta ärsyttäähän tuo. Rakastan kuitenkin sitä, että herra viihtyy mieluummin lattialla turkismattona kuin että se pomppisi edessä jatkuvalla syötöllä kuin hokien mamma, mitä tehdään? Toki silloin kun itsellä olis kova lenkki-into ja mukaan ei ole tulijoita niin mietityttää että asuukohan meillä nyt koira ollenkaan. Kateellisuus on myös vähän raskas piirre, etenkin silloin kun yritän leikata pennun kynsiä tai tehdä muuta tarkkaa niin johan tunkee muutama lisäkilo syliin.

Mooses: Sama kuin yllä alkaa jo näkymään, toki tällä hetkellä vetäis itsensä vaikka solmuun ruoasta. Vahtiminen, tai se muf puff pörinä minkä äänet aiheuttavat. Tai auta armias jos joku kehtaa kävellä meidän takapihan takana sijaitsevassa metsässä, siitä syntyy sellainen meteli että kaikunee Hämeenlinnassa saakka. Hyvin ärsyttävää. Urhon komentaminen rasittaa, ja se, kun se hyökkää aina mukaan kun kuulee että mä puen. Ihan sama vaikka se olis täysin taju kankaalla niin eipä oo kauaa kun sen kuudes aisti kertoo sille että mamma ihan varmasti yrittää saada housuja jalkaan -menenpä auttamaan! Lisäksi tuo edellämainittu kateellisuus tälläkin kaverilla.

Tuo Santtujn mainitsema vonkuna on kyllä mustakin pidemmän päälle tosi raivostuttavaa. Piski on itsepintainen kuin mikä ja saattaa märistä leikkikaveria tai vaikka pöydällä olevaa ruokaa helposti sen puoli tuntia ennen kuin luovuttaa. Vaan ketäpä tässä syyttäis kuin itteä, kun on joskus tullut annettua periksi sille vänisemiselle. Ja toisaalta joskus tuo vonkunaääni muistuttaa ittellekin, että oho jäi juusto ja kinkku pöydälle voileivän tekemisen jälkeen...

Pessin ehdottomasti ärsyttävin luonteenpiirre on kuitenkin raivokas reviirivahti. Se omii paikat todella nopeasti ja puolustaa ja vahtii niitä raivokkaasti tunkeilijoilta. Ja tää on ainoa syy, jonka takia sen irtipito on toisinaan riskiä. Se pysähtyy kaiken muun perään juostessaan, mutta jos se irtiollessaan havaitsee toisen koiran niin se käy päälle kuin yleinen syyttäjä. Aggressiivinen ei ole, mutta jalkoihin juokseva raivona haukkuva piski ei liene kovinkaan monen toisen koiranomistajan toivomus.

Sitten toisinaan, esim. pimeällä ulkona, sillä yhtäkkia saattaa alkaa pelottaa, ja se pelko joko menee nopeasti ohi tai ei mene. Jos se jää päälle, niin häntä tippuu selkälinjan alle ja askellus muuttuu äärimmäisen jännittyneeksi ja varovaiseksi. Ja saattaa kestää varttitunninkin (joka, ymmärrän kyllä on varmasti lyhyt aika monien arkojen koirien omistajille, mutta ei minulle, jonka koira normaalitilassaan on aina rohkea ja toimintakykyinen) ennen kuin Pessi rauhoittuu.

Luulin että tästä listasta tulisi paljon pidempi, mutta itseasiassa ei siinä pikkuhauvassa loppujen lopuksi ole hirveästi huonoja puolia. Jos yhden jutun vaihtaisin, olisi se tuo keskimmäisenä mainittu, mutta kun senkin kanssa voi vaivatta elää jos on vain itse tarpeeksi sukkela ja valitsee irtipitopaikat ja -ajat viisaasti. Ja yritän nyt välttää heittäytymästä hirveän sentimentaaliseksi (mää olen siis itse takaisin Ranskassa nyt ja oon ollut jo vajaa kaks vuorokautta erossa pikkumiehestäni, ja vielä kolme viikkoa lisää tiedossa...), niin totean vain että mun pikkupiski-Pessiläiseni on aika ihana koira, jonka hassut ja oudot tavat ja päähänpistot ovat vaan suloisia lisiä sen hurmaavaan persoonallisuuteen, ja olen kyllä onnekas ihminen kun mulla on niin mainio pieni miekkonen elämänkumppaninani.
Ja käsi pystyyn jotka voivat allekirjoittaa: minä kyllä rakastan koiraani ihan hurjasti!

Osku:
-Jonkinasteinen hermoheikkous - ilmenee lievänä paukkuarkuutena ja mm. paineilmatyökalujen käyttöäänten pelkona
-hormonien ja hajujen maailmassa eläminen - ärsyttävää lähinnä kaupunkilenkeillä kuolajojojen ilmaantumisena ja muutenkin vähän turhan ahkerana merkkailuna
-machoilu - yhdistettynä siihen, että jos jossain tapellaan, Osku haluaa mukaan. Argh!
-vahtiminen - joskus ihan hyvä ominaisuus (silloin kun vkl-aamuina ei muuten heräisi ajoissa siihen, että auto ajaa pihaan), muuten todella rasittavaa, kun puhkutaan ja puhistaan, vaikka äänen aiheuttaisi lentokone
-rauhoittumattomuus muualla kuin omalla porukalla kotona - kylässä tai muiden kyläillessä meillä ei osata rauhoittua ja tokoreeneissäkin multa on kysytty, että onko toi ikinä rauhallinen tai rento, siellä tosin saa ollakin meno päällä

Sakke:
-Iso ja kömpelö - mä olen oikeasti järkyttynyt kuinka iso kääntösäde voi saksanpaimenkoiralla olla ja kuinka kömpelön oloinen tuo muutenkin välillä on
-mustavalkoisuus - joskus raivostuttavuuteen asti tuo koira ei vain osaa joustaa tai soveltaa jos joskus on tehty tietyllä tapaa ja nyt yritettäisiin muuttaa sitä
-karvanlähtö - jotain ihan kamalaa
-piippailu - tekee mieli vääntää elukalta niskat nurin, kun joka välissä käytetään ääntä vaikka itsekseen eteisessä loikoillen ja aina kun jotain tapahtuu
-hitaasti syttyvä - aivan erilainen koulutettava kuin Osku, Sakke tuntuu tekevän vain minun mielikseni ei siksi, että syttyisi tekemiselle kuten Osku, ei juuri motivoi itseä, vaikka imarteleekin ehkä olla koiralle niin tärkeä

Meillä ehkä ärsyttävintä Muhkun kanssa on se että hää tuppaa olemaan vähän nössö. Seuraa yleensä joka paikkaan, jos menee vessaan niin neiti jää nukkumaan vessan oven taakse, joskus ehkä jopa päästää itku-ääniä.
Myöskin aamuisin sänkyyn tuleminen rasittaa, joku sisäinen kello tuolla vissiin on kun joka aamu 10 minuuttia ennen ruoka-aikaa on pakko tulla sänkyyn, käydä murisemaan ja tunkea naama samalle tyynylle miun kanssa. Jos murina ei auta ja käännän kylkeä (niinkun yleensä tuppaa tapahtumaan) niin alkaa hillitön itku ja parku. Yleensä se siitä rauhottuu nopeasti jos ei kiinnitä huomiota mutta kovasti neiti jaksaa melkein joka aamu yrittää
Joskus myös käskyt menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Muhku kyllä osaa mutta kun ei aina vissiin vaan kiinnosta. Maahan - käsky on ehkä hankalin, joka kerta saa toistaa sen kymmenen kertaa. Pikkuhiljaa sitten Muhku menee maahan, mutta kyllä siinä aina kestääkin.

SIitä huolimatta on kyllä oikein kiva pötkylä tuo

Oikeastaan kaikki huonot puolet liittyy samaan ongelmaan. Sillä on turhan heikot hermot. Paukkuarkuus (minkä laukaisi kyllä pelottava tilanne, mutta silti), piippaus, paineistuminen kohtuullisen vähästä kuormituksesta jne. Ja heikkoihin hermoihin kun yhdistyy se, että kyseessä on mun eka koira, niin ei koiran tapakasvatuskaan ole aina tukenut mahdollisimman tasapainoiseksi kasvamista. Onneksi koiran muut ominaisuudet kuitenkin ovat sellaisia, että sen kanssa on helppo elää. Eikä ne hermotkaan kuitenkaan ihan pelkkiä riekaleita ole, koiralla ei ole jatkuvia pelkotiloja, eroahdistusoireita tms. isoja ongelmia. Kunnon harrastuskoiraksi tuosta ei olisi varmaan paremmallakaan ohjaajalla, mutta kotikoirana se pärjää hyvin.

Ninjan huonona puolena voisi mainita sen, että se stressaantuu ilman omaa perhettä. Hoitoon vieraaseen paikkaan vieminen olisi sille aika kova paikka. Todennäköisesti jos sen veisi vieraaseen paikkaan hoitoon vieraalle ihmiselle, joka jättäisi sen hoidon aikana hetkeksi yksin, keksisi tuo tavan päästä asunnosta ulos etsimään mammaa.
Myös muutettaessa Ninnu ei tunne oloaan kotoisaksi heti, kuten Bea. Sitä ei siis voi jättää uuteen kotiin muutamaan päivään yksin. Ilmeisesti hän on silloin sitä mieltä, että hänet on hylätty vieraaseen paikkaan tai jotain..

Bean huonona puolena on pelko muita koiria kohtaan. On siis ottanut useamman koiran niskaansa ja nyt on sitä mieltä että hyökkäys on paras puolustus Käskyn alla ei mitään ongelmaa, mutta yllättävät tilanteet on aina ikäviä. Usein tapahtuu jotain sellaista että joku päästää hampaat irvessä räksyttävän fifinsä pitkällä flexillä melkein Bean iholle. Näin hitaasti käyvä ihminen kuin minä ei keksi siinä mitään muuta hätäratkaisua kun napata Bean syliin ja kipittää poispäin.

Pennusata ei nyt vielä osaa mitään sanoa, se on vauva ja siksi aika vallaton

Vahtivietti, etenkin kerrostalossa. Vaikka vähän Helmi kotona nykyään haukkuu.

Eroahdistus tai mikä ikinä. Yleensä kyllä tuntuu, että perään huutelu on harmistumista siitä, ettei H pääse mukaan. Ajoittain ei huutele ollenkaan. Nukkuu myös vapaaehtoisesti eri kerroksessa vanhempien luona. Kotona pakko pitää samassa huoneessa, kun naapurit tapaavat lompsia korkokengissään rappuja aamuyöstä, jolloin saattaa haukahtaa. Ei myöskään kovin helposti vieraaseen paikkaan jätettävissä. Ei kylläkään ole koskaan tuhonnut mitään villasukkaa isompaa. Ei voi myöskään jättää narussa odottamaan ilman, että huutaa perään.

Haukkuminen leikkiessä vieraiden koirien kanssa. Periaatteessa ei haittaa, mutta korviin sattuu toisinaan.

Rähiseminen muille lenkillä. Ajoittaista ja tapahtuu yleensä lähellä kotona. Rähisee myös parrakkaille miehille, mikä sinällään on hassua, että ex-avollani oli partaa vaikka muille jakaa. Myös kaikille jotka tuijottavat/huomioivat haukkuu.

Piippailu etenkin junassa.

Eli ongelmat liittyvät kaikki äänenkäyttöön. Muuten on kyllä ihana, vapaana pidettävä (lenkeillä ja tallilla, kovin pienelle pihalle en kyllä jättäisi), koirasosiaalinen, hellyyden kipeä, leikkisä, ketterä, tykkää agilitystä, on usein innostunut tokoilustakin. Mutta se ääni!

Kaikki pitää tunkee suuhun lenkillä mikä haisee vähänkään sapuskalta. Sit kun siihen saa about kontrollin, niin seuraavalla kerralla taas kun antaa vähän remmissä vapaata, niin kohta se taas löytää jotain pullankönttää. Saati sitten kun hällä on joku typerä tapa koirapuistossa saaha ihan mitä tahansa sinne hampaiden väliin, ja saa sit miettiä et sulaahan se kepin nysä sitten varmasti... (meillä on lelut mukana, kun ollaan siellä yksin, niin kuluttaa onneksi tuon energiansa sit juoksemalla lelu suussa).

Metsästysvietti tietty, kaikki mahdolliset jäljet pitää lenkillä tsekata :D Kyllä se ihan jees remmissä osaa kävelläkin, ei siinä mitään, mut kun sille haluaa antaa flexissä vapaata, mut aina se menee siihen et se lilluu aina siellä ääripäässä flexia omissa maailmoissaan. (toisaalta se saa enemmän liikutaakin tuolla tavalla, joten lyhyellä remmillä koko ajan pitäminen maksimoi vaan energiaa ja koira alkaa olla enemmän sietämätön)

- ei viihdy sylissä

- ei oikein ymmärrä lenkkeilyn päälle, vaan haistelisi mieluummin puskia

- ei tule toimeen nykyään monien koirien kanssa

- huonohkot polvet

Muuta en keksi, mutta eilen juuri mietin, että saa olla onnellinen, kun on saanut itselleen noin helpon ja mukavan otuksen kuin Otto.

-mustavalkoisuus - joskus raivostuttavuuteen asti tuo koira ei vain osaa joustaa tai soveltaa jos joskus on tehty tietyllä tapaa ja nyt yritettäisiin muuttaa sitä

Ajattelin ensin, että mitä hittoa se koira sille voi, minkä värinen se on ja mitä vikaa on mustavalkoisuudessa. Kunnes luin rivin loppuun :D

Yksi sana : haukkuminen.

Saalistusvietti. Jos on vapaana metsässä ja näköpiirissä jänis tms. niin se pitää ajaa pois.

Epäsosiaalisuus vieraiden koirien kanssa. Neiti hyväksyy seuraansa vain tutuiksi ja turvallisiksi kokemansa vanhat tuttavuudet.

Epävarmuus tietyissä tilanteissa. Kuten esim. nuo vieraat koirat ja nyt uuden vuoden jälkeen tuoreena muistissa raketit... Jos paukkuu liian lähellä omaa kotia, niin sitä pitää puolustaa ts. haukkua.

Muita huonoja puolia en näin äkkiseltään saanut päähäni. Molemmat ollaan omissa oloissaan viihtyviä, rapsuttelut ja hellimisetkin tapahtuu vasta päivän päätteeksi. Mulla kun on luonnostaan hyvin suuri oman tilan tarve ja joko sessellä on sama juttu, tai sit se tajuaa ettei äippä tykkää jatkuvasta kyljessä kihnuttamisesta ja rapsuttelusta.