AIKUISTEN PALSTA - Perjantaina, 13.04.2012 klo 22:26
Kuvia koirista 11
nnora
Viestimäärä: 2246
unintended
Viestimäärä: 166
[ot]
No siis mun mielestä koirapuistoissa kaikensorttinen dominointi on väärin, koska siitä nimenomaan syntyy noita ongelmatilanteista. Mutta mistä sitä omistaja voi tietää, että koira joutuu jallitettavaksi? Tai no ensimmäisen kerran ymmärtää, mutta ehkä sitten omistaja on halunnut jatkossa jotenkin treenata noita tilanteita. Vaikkakin treenauspaikkana hyvin hankala, ellei jopa mahdoton tilanne hallittavuuden kannalta. Ikävä välikohtaus yhtäkaikki jokaiselle osapuolelle.
Ihan oikein, ja tämähän onkin syy siihen miksi minä en käy vanhemman koirani kanssa koirapuistoissa jos siellä muita on. :) Mutta joo, ehkä ekasta viestistä sitten ymmärsin väärin tms. Tosin aggressiivisen puolustautumisen ennemmin hyväksyn, kuin hyökkäyksen ilman syytä.
[/ot]
Ohmu ja Kide kiittää kehuista.
Kuura on aivan syötävän söpö. Ja Nimue sievä, tykkään vielä etenkin tuosta nimestä. Rapen kuvat ihania. Ja lappalaiskoiraedustus.
Kettuprinssi kirjoitti:
En minä ainakaan veisi räjähdysaltista koiraani puistoon, jossa tiedän sen joutuvan jallitettavaksi. Ja on kuulemma kyseinen pari ennenkin ollut puistossa ja vastaukseksi tullut ihmisille kyseisen junnukoiran omistajalta, että koira käy taatusti taistelumielellä kimppuun, jos toinen uros yrittää dominoida.
No siis mun mielestä koirapuistoissa kaikensorttinen dominointi on väärin, koska siitä nimenomaan syntyy noita ongelmatilanteista. Mutta mistä sitä omistaja voi tietää, että koira joutuu jallitettavaksi? Tai no ensimmäisen kerran ymmärtää, mutta ehkä sitten omistaja on halunnut jatkossa jotenkin treenata noita tilanteita. Vaikkakin treenauspaikkana hyvin hankala, ellei jopa mahdoton tilanne hallittavuuden kannalta. Ikävä välikohtaus yhtäkaikki jokaiselle osapuolelle.
Kettuprinssi kirjoitti:
mutta en siltikään edelleenkään veisi aggressiivisesti puolustautuvaa isompaa koiraa puistoon, missä sen omistaja tietää, että koira voi satuttaa pahastikin toista.
Ihan oikein, ja tämähän onkin syy siihen miksi minä en käy vanhemman koirani kanssa koirapuistoissa jos siellä muita on. :) Mutta joo, ehkä ekasta viestistä sitten ymmärsin väärin tms. Tosin aggressiivisen puolustautumisen ennemmin hyväksyn, kuin hyökkäyksen ilman syytä.
[/ot]
Ohmu ja Kide kiittää kehuista.
Kuura on aivan syötävän söpö. Ja Nimue sievä, tykkään vielä etenkin tuosta nimestä. Rapen kuvat ihania. Ja lappalaiskoiraedustus.
Kettuprinssi
Viestimäärä: 2473
Pappakoira oli hoidossa kämppiksen äiteellä, joten hiskisiskojen ja kääkkien kanssa puistoilemaan ihanassa auringossa.
Siellä oli kaksi muutakin malamuuttia, joten tuli kunnon muuttimutapainit! Ekoissa kuvissa on Nessi, huomatkaa miten iso puhdasverinen narttumuutti on siskoihin verrattuna. Mutta odottakaas...
Uros-muutti Nappi! Aivan älyttömän iso, meinasin tipahtaa jaloiltani kuin näin tämän kaverin.

(Viestiä on muokattu sunnuntaina, 22.04.2012 klo 08:51)
Kettuprinssi
Viestimäärä: 2473
Robin kääkkähymy ja epäluuloinen Alia.
Niki.
Niki.
Sanni
Viestimäärä: 1032
Ihana kuva nnoran pellolla rinta rinnan juoksevista kavereista!
"Jotta säilyttäisi todellisen suhteudentajun omasta tärkeydestään, jokaisella pitäisi olla koira palvomassa häntä ja kissa, joka jättäisi hänet huomiotta."
http://vilmaneiti.blogspot.com/
http://vilmaneiti.blogspot.com/
vevve
Viestimäärä: 658
Rorys
Viestimäärä: 5244
Sasha
Viestimäärä: 773
Rorys
Viestimäärä: 5244
neruda
Viestimäärä: 2829
henh
Viestimäärä: 1158
blanko:n Kuura on kyllä söpis! Voi ku nuo kestäis paremmin kylmää, mä en mikää hirmu innokas koiran pukija oo...
nenssi:llä kivoja partasuita kuvissa
Onpas komea muuttipoika Kettuprinssin kuvissa! Oioioi! Ei nuo hiskitytötkään paljoa häviä
Ulkona oli niin nätti ja keväinen ilma että koiran lisäks lenkille lähti kamera:
Me löydettiin ensimmäiset kevään merkit
Dalluhymyä:
Tuo ei valitettavasti oikeeta dalluhymyilyä osaa
Pitäis ottaa joskus kuvia meiän koirapuistoilusta, sielläkin käy joskus paljon porukkaa ja kaikki tulee hyvin toimeen keskenään

Ruttt
Viestimäärä: 321
Ruttt
Viestimäärä: 321
ransa
Viestimäärä: 2013
Ihan pikkurikkisen vain pentusaastetta...
Tämmöinen haettiin äitini kanssa tänään. Jatkoi jo matkaa vanhempieni kanssa heille kotiin, mutta kaipa se ensi viikonloppuna on lähdettävä katsomaan tytteliä. Eihän tuosta malta pitkään olla erossa!
Tämmöinen haettiin äitini kanssa tänään. Jatkoi jo matkaa vanhempieni kanssa heille kotiin, mutta kaipa se ensi viikonloppuna on lähdettävä katsomaan tytteliä. Eihän tuosta malta pitkään olla erossa!
hypophrenia
Viestimäärä: 1231
Sasha
Viestimäärä: 773
Rorys
Viestimäärä: 5244
Mankku
Viestimäärä: 1307
Tässä taas tämä pölliskä. Toivon, että siitä tulee isona yhtä komee, mitä tuossa minun avattaressa seisoo. :)
Kuvakulma ja -laatu nyt ei mitään parhaimmasta päästä ole. Mut tuo on niin vilkas, ettei se pysy paikallaan muuta kun nukkuessaan.
Kuvakulma ja -laatu nyt ei mitään parhaimmasta päästä ole. Mut tuo on niin vilkas, ettei se pysy paikallaan muuta kun nukkuessaan.
- chodsky pes uros, etsijäkoirakokelas s. 6/2013
- schapendoes uros, s. 6/2017
- schapendoes uros, s. 6/2017
KESKUSTELUN TILASTOJA: | Kpl: |
Rekisteröityneitä käyttäjiä | 28247 |
Moderaattoreita | 16 |
Viestiketjuja yhteensä | 6355 |
Viestejä yhteensä | 545793 |
Uudet käyttäjät tänään | 5 |
Viestiketjuja aloitettu tänään | 0 |
Viestejä kirjoitettu tänään | 1 |
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkki | Sipulu |
Peukkuja ylös | 265918 |
(Tilastot päivitetty viimeksi 18.05.2024 klo 18:30) |