Purkautumisosasto 2
maddy
Viestimäärä: 3542
Ja tuohon tulotasosta tuskailuun vielä: Todella eri määriä ansaitsevat ihmiset tuskailevat palkkansa kanssa. Osa pärjää hienosti pienemmälläkin palkalla ja osalla ei isompikaan palkka tahdo riittää. Joten pelkästään se, että joku tuskailee pienehköä palkkaansa ei kerro vielä mitään, kun ei tiedä, miten tämä kyseinen henkilö käyttää rahojaan.
weebl
Viestimäärä: 4048
Itse kävin joskus yläasteella kampaajalla (ekaa kertaa vieläpä). Kampaajatäti oli todella mukava ja jutteli niitä näitä, tuli ihan mukava ja kotoisa olo siellä. Ja hiukset olivat aivan upeat, kaikki kehuivat.Tottakai sitä kampaajaa sitten mainostaa kaikille muillekkin mukavana ja osaavana.
Toisen kerran kun kävin niin tilanne olikin sitten täysin päinvastainen. Kampaajan oli hiljainen, nyrpeä ja hieman tylykin. Näytti siltä että olisi täysin kyllästynyt koko työhönsä. Ja hiukset olivat sillä kerralla niin kauheat että piti melkein itku kurkussa lähteä sieltä ja vetää huivi päähän. Ei jäänyt hyvä maku tuosta toisesta reissusta ja sai tuon jälkeen vähän huononpaa mainostusta
TeJo
Viestimäärä: 724
Sasha kirjoitti:
Ihan oikeasti, miksi MIKSI kuorma-autojen tai rekkojen tai vastaavien mölyävien pitää remuta klo 5.30 aamulla?? Ja melkein JOKA aamu? Mikä on homman nimi, mitä ne tekee? Ärsyttää aina herätä noin aikaisin tuohon meteliin.
Ja joo, kerrostaloasumisessa täytyy sietää elämisen ääniä, mutta eikö kuitenkin se hiljaisuus klo 22-07 koske myös tuota melua...
No ehkäpä siksi että niitten työt alkaa sillon... Itse lähden täältä joka aamu ajamaan klo 5.30 töihin. Kyllä sitä itsekkin sillon viel nukkus, mut pakkohan se o että kerkee kuormaa purkaa ajallaan..
Sasha
Viestimäärä: 773
(Pari kertaa on ollut roska-auto tyhjäämässä roskiksia viiden maissa aamulla.)
Ymmärrän kyllä tuollaiset työajat ja sen, että on pakko lähteä aikaisin. On itselläkin tullut liikuskeltua aamuyöllä työaikojen vuoksi. Mutta ei isoveljellä ainakaan rekalla lähtöön mene sitä varttia.
Korjatkaa jos oon väärässä tuosta lähdön kestosta. Voiko se olla vain sitä lähdön meteliä?
Muoks.
Ja kun se ei ole pelkkää auton ääntä vaan nimenomaan kolinaa ja pauketta.
Kotikolli Väinö (18.11.1997)
kadi
Viestimäärä: 839
Tai sitten niillä on kuskinvaihto siinä pihassa. Se voi hyvinkin kestää jopa vartin.
Roska-kuskit taas tyhjentelevät roskiksia silloin, kun niiden on aikataulutettu ne tyhjennettäväksi :) Ei se niiden kuskien vika ole, eikä autojen. Se on tätä logistiikan ihmettä.
Sasha
Viestimäärä: 773
Mulla on tuosta roskalaatikoiden tyhjennyksestä ollut sellainen käsitys, ettei sitäkään tehdä hiljaisuuden aikaan, ts. 22-07 välisenä aikana. Näin ainakin aiemmissa paikoissa, joissa olen asunut.
Ja kuitenkin tuossa samalla katoksella käy sitten päivällä roska-auto.
Noo, ei voi mitään, siitä omakotitalosta tässä muutenkin haaveillaan...
Kotikolli Väinö (18.11.1997)
kadi
Viestimäärä: 839
TeJo
Viestimäärä: 724
jannie
Viestimäärä: 4637
boxerowner kirjoitti:
Sain uuden työvuorolistan... Loman jälkeisellä viikolla 5 peräkkäistä yövuoroa, joista kaksi on 9h vuoroja (normaalisti meillä 8h vuorot). Lisäksi noihin viiteen vuoroon sisältyy to, pe ja la yöt, jolloin tanssirafla on auki.. Varsinkin noi viikonloppuyöt verottaa voimia aika paljon.
Kävin eilen mielenterveysyksikössä hoitajan juttusilla. Sen piti tänään aamusta jutella psykiatrin kanssa, että saataisko mulle lääkäriaikaa ja lupas soitella tänään puolenpäivän aikoihin. Vaan eipä soittanut.
Kiva ala tämä siis muittenkin mielestä. Mulla on stressistä johtuvaa hengenahdistusta ja pahaa närästystä, oireet loppu ku seinään kun kesäloma alkoi, ja nyt kun se loppuu torstaina, oon sunnuntaista asti taas närästellyt ja kärsinyt siitä hengenahdistuksesta. Ja mitä sanoo terveyskeskus? "Syö vähemmän närästävää ruokaa ja lopeta tupakointi". Joo, epäilemättä auttaiskin ihan v*tusti.
Perhospojat Hugo & Elmo http://blog.perhosvaikutus.net/
kollektiivilaihduttajat http://crazydogladies.blogspot.fi/
mill
Viestimäärä: 1617
Sasha kirjoitti:
Korjatkaa jos oon väärässä tuosta lähdön kestosta. Voiko se olla vain sitä lähdön meteliä?
Kyllä siinä voi vartti mennä, varsinkin kylmien öiden aikaan ja talvisin, jos joutuu odottamaan paineet ym.
Roskakuskilla taas ei yleensä varttia mene per paikka, mutta niiden työvuorot on monesti 6-14 ja 14-22 eli ei päde tuo 22-07 kuskeihin. Joillain alueilla on kyllä niin ettei saisi alottaa ennen seitsemää, mutta harvapa sitä pystyy noudattamaan kun piirit on ylisuuria.
boxerowner
Viestimäärä: 1490
jannie kirjoitti:
Kiva ala tämä siis muittenkin mielestä. Mulla on stressistä johtuvaa hengenahdistusta ja pahaa närästystä, oireet loppu ku seinään kun kesäloma alkoi, ja nyt kun se loppuu torstaina, oon sunnuntaista asti taas närästellyt ja kärsinyt siitä hengenahdistuksesta. Ja mitä sanoo terveyskeskus? "Syö vähemmän närästävää ruokaa ja lopeta tupakointi". Joo, epäilemättä auttaiskin ihan v*tusti.
Kamalaa, että työn tekemisestä oot saanut fyysisiä oireita.. Sain työkaverin kanssa vaihdettua tuota sumaa silleen, että mulla on sit kaks yötä, kaks vapaapäivää ja kolme yötä. Siinähän oli sekin hauska juttu, että tuon viiden peräkkäisen yövuoron jälkeen mulla olis ollut yksi vapaa(/nukkuma)päivä ja sit kaks päivävuoroa. Ihan sairasta! Ja kaiken kamaluuden kruunaa se, että sanoin päivällä pomolle, että "laitoit mulle sit viis yövuoroa" niin sen vastaus kuului kutakuinkin seuraavasti: "no juu, mutta sulla on siinä lomaviikko edellisellä viikolla, niin sun unirytmi nyt on varmasti jo muutenkin sekaisin" ynnä muuta skeidaa se heitti. Siis, mitä helvettiä se tietää mun unirytmistä??
Mä tykkään työstäni, ihan oikeasti, mutta nää yövuorojen sumat tappaa mut. Mä en jaksa. Lamaannuin jotenkin tuosta listasta ja pomon vastauksesta niin, että tekis vaan mieli itkeä.
Tuli mieleen sellainenkin, että jahka pääsen psykiatrin kanssa juttelemaan, niin täytyy sen kanssa arvioida mun työkunto. En jaksa.
Bokserinarttu ~ Rebekka 15.7.2010 Ready, steady, go!
Bokserinarttu ~ Armi 15.6.2012
vevve
Viestimäärä: 658
olin vuosikausia erään itselleni rakkaan koirarodun keskustelu foorumilla,minua on jo pitenmän aikaa vaivannut foorumin ilmapiiri todella sisäänlämpeävää sakkia.
minua vaivasi myös se ettei voitu puhua aikuisten kesken jopa rakastamaani koirarodun pahimmasta ongelmasta eli koiranomistajasta/kasvattajista enkä olisi halunnut edes nimiä.
Kauhukseni huomasin että kyseisen rodun foorumin terroristin ovat levinneet useille rotua käsiteleville sivustoille.
jannie
Viestimäärä: 4637
mäkin tykkään ihan hulluna tästä hommasta, mutta johtoporras luo ihan naurettavia oletuksia ja lisää vaan painetta koko ajan lisää lisää lisää lisää lisää. Mähän olen nyt se pisimpään talossa ollut työntekijä, kaikki muut on lähteneet enemmän tai vähemmän vapaaehtoisesti ja suurella osalla on syynä ollut juurkin tämä herra isoherra. Mä luulin jo, että olin tottunut, mutta tää kesä löi hirveesti uutta vettä myllyyn, ja kauhulla odotan ens kesää - Turku on kulttuuripääkaupunki ja tuuraan myös pomon täyden 4vk kesäloman. Voi että sitä tulee kivaa! Not. Lähimmässä esimiehessä jota pomoksi nimitän ei siis ole oikeastaan mitään vikaa, vaan se mörkö on siellä ihan ylimmällä tasolla.
Perhospojat Hugo & Elmo http://blog.perhosvaikutus.net/
kollektiivilaihduttajat http://crazydogladies.blogspot.fi/
Nutti
Viestimäärä: 1149
boxerowner kirjoitti:
Mä tykkään työstäni, ihan oikeasti, mutta nää yövuorojen sumat tappaa mut. Mä en jaksa. Lamaannuin jotenkin tuosta listasta ja pomon vastauksesta niin, että tekis vaan mieli itkeä.
Tuli mieleen sellainenkin, että jahka pääsen psykiatrin kanssa juttelemaan, niin täytyy sen kanssa arvioida mun työkunto. En jaksa.
I feel you. Sillon ku tein vielä kaikkia kolmea vuoroa, niin jaksaminen oli aika kortilla. Saattoi olla 7 yötä putkeen, 2 vapaata ja sitten päivävuoroja heti perään. Laskeskelin jälkeenpäin, että melkein vuoden tein noin yhdellä vapaapäivällä viikossa kolmivuorotyötä. No, tulihan sitä rahaakin, mutta alkoi pikku hiljaa pää leviämään. Muutin sitten paikkakuntaa niin onneksi hiljeni hetkeksi. Tarvittaessa töihin kutsuttava-soppari on kyllä oikeasti se vihoviimeisin mitä on, joko sullä aei oo töitä juuri ollenkaan, tai sitten niitä on niin paljon, että jaksaminen on vaarassa. Vuorotyön kuormitus nyt on muutenkin ihan toista luokkaa kuin säännöllisellä päivätyöllä, joten en yhtään ihmettele, että niitä 60+ respan tätejä ei enää oikein näy missään. Tuo työ syö niin paljon. Tutkimuksiakin on tehty mm. siitä, että yö/vuorotyö lisää esimerkiksi ylipainoa, masentuneisuutta ja sydän- ja verisuonitauteja.
Mutta tsemppiä kuitenki jatkoon, onneksi sait vaihdettua vuoroja vähän inhimillisemmiksi.
Rottweiler "Tara" s.23.8.2006
Vanis
Viestimäärä: 6114
SilverBride
Viestimäärä: 1700
KESKUSTELUN TILASTOJA: | Kpl: |
Rekisteröityneitä käyttäjiä | 28231 |
Moderaattoreita | 16 |
Viestiketjuja yhteensä | 6350 |
Viestejä yhteensä | 545774 |
Uudet käyttäjät tänään | 3 |
Viestiketjuja aloitettu tänään | 2 |
Viestejä kirjoitettu tänään | 8 |
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkki | Sipulu |
Peukkuja ylös | 265916 |
(Tilastot päivitetty viimeksi 14.05.2024 klo 21:30) |