Koirat.com

Mulla ei ole koskaan edes käynyt mielessäkään, että joku mies ei hyväksyisi minua myös meikittömänä. Kuinka paljon sitä pakkelia laitetaan, jos on ihan eri ihminen sitten meikittömänä?

Mä meikkaan joka päivä, kuuluu normirutiineihin, mutta en mä koskaan ole arastellut esiintyä (edes) uusille uusille miestuttavuuksille ihan au naturel.

Mähän olen kyllä naimisissa, mutta esim. mieheni tavattuani olin ilman meikkiä hänen edessään jo muutaman päivän jälkeen. Mulla on jotenkin sellanen käsitys, että miehet ei edes huomaa eroa, olet sitten meikattu tai meikitön, ainakaan kamalasti.

Äykh, minä haluan niiiiin paljon vain olla sinkkuna! Olen tapaillut yhtä tyyppiä jonkin aikaa, ja eilen se oli yötä täällä, mutta kun ei sitä oikeata ihastuksen tunnetta vaan tunnu syntyvän. Ja ahdistaa kun se toinen on aidosti kiinnostunut minusta ja oikein kunnolla ihastunut, mutta minä vaan pidättelen.

Tai no korjaan, haluan olla sinkkuna niin kauan kunnes oikeasti koen sitä ihastuksen tunnetta jotain kohtaan!

Sinkkukesä 2012 (ei sillä etteikö se sitä olisi ollut jo syksynä, talvena ja keväänä ) täältä tullaan!

boxerowner kirjoitti:

Mitä oon nyt tässä asiaa pohtinut, niin taitaa vaan olla itselle helpompaa ajatella siten, et kun on ylipainoa, niin kukaan ei pidä viehättävänä. Se seikka kun on edes jollain tavalla omissa käsissä ja muutettavissa. Helpompi ajatella, että "sitten kun saan laihdutettua niin varmasti edes joku kiinnostuu", kuin ettei kukaan kiinnostu, koska luonne nyt on mitä on tai että naama on ku petolinnun peräsin. Niille asioille ei oikein mitään voi.. Omien tunteiden säästämisestähän tässä on kyse (ainakin omalla kohdalla).

Ja mä ainakin tarvin jonkun syyn, miksi kukaan ei kiinnostu ja jolla voin sitten itselleni (ja muille) selitellä miksi sinkkuna ollaan yhä ja aina vaan... Tyhmäähän se on, tiedän, mutta ei mulla vaan toimi se ajattelutapa, että kohdalle nyt ei vaan oo sattunut sopivaa miestä.

Tottahan sen järjellä ymmärtää, että kokonaisuus ratkaisee ja että langanlaiha ei tarvitse olla löytääkseen kumppanin, mutta ei niin jaksa kovin kauaa ajatella kun katseet pyyhkäisee ohi, eikä koskaan pysähdy kohdalle.

Mulla on ainakin realiteetit ollu just se mitä mä olen. Mä olen pullea, en mitenkään häävin näköinen ja luonne ei todellakaan ole puhdasta kultaa. Jos olisin koira niin mut ois varmaan jo lopetettu luonnevikaisena. Ainakaan mitään jalostusmateriaalia en ole, ja jos joskus lapsia saan niin toivoa täytyy ettei kukaan sano että aivan ovat äireensä näköisiä.

Jos mä olisin sinkku niin mitään vientiä ei todennäköisesti olisi. Täts it ja se on silleen. Ikävä kyllä mun mies makuni on aina ollut sellainen ulkokultainen, eipä sillä kyllähän se luonne sieltä yleensä sitten pääsee jossain vaiheessa kehiin ja ihan ällöttävimmät persreiät karsiutuu. Jos nyt pitäisi lähteä mies metsälle niin se ois otettava lusikka kauniiseen käteen ja laskettava niitä odotuksia siellä toisessa päässä. Ei auttaisi, kun peilistä ei katso mikään prinsessa ruusunen (tai edes sen etäinen serkku) niin eipä sitä prinssi rohkeaakaan passaa odotella valkealla ratsullaan saapuvaksi.

Ja se ettei miesten katseet muuta kuin pyyhkäise ohi niin se on sitten mentävä itse luokse ja tehtävä tikusta asiaa. Mikäs sen estää, jos kerran joku kiinnostaa niin ei muuta ku juttusille, siinähän sille toisellekin osapuolelle selviää minkälainen nainen on kyseessä ja mitä on mielessä.

Mä kuulun näin seurustelevanikin siihen ihmisryhmään joka ottaa ja jutustelee baarissa ihan kenen kanssa vaan. Baaritiskillä saatan höpötellä kaikenmaailman juttuja ihan täysin vieraille ihmisille. Ja en siis ole metsästämässä mitään miestä, vaan kuuluu luonteeseen joka on sosiaalinen, humassa vähän liiankin kanssa. Yllättävän paljon tapaa kaikenlaisia mahtavia tyyppejä kun vaan menee jutustelemaan rohkeasti.