AIKUISTEN PALSTA - Perjantaina, 01.06.2012 klo 16:17
Unelmiesi mielikuvituskoira
keimu
Viestimäärä: 4291
Tuli itseasiassa eräästä jalostuskeskustelusta mieleen, onko muilla sellaisia ns. unelmien koiria/rotuja, joita syntyisi yhdistämällä kahden tai useamman tietyn rodun "parhaat" puolet.
Itse oon jo pitkään miettinyt, että mun unelmien koira olisi staffin kokoinen ja näköinen mutta rottweilerin luonteen omaava koira.
Pointtina nyt siis keskustelussa on nimenomaan ottaa tiettyjä ominaisuuksia rodusta x ja yhdistää niitä toiseen rotuun, jolta kyseiset ominaisuudet puuttuvat, mutta omistaa taas sitten jotain muita miellyttävää. Yhdistelmä voi olla kahdesta tai useammasta rodusta tehty.
Muokkasin otsikosta virheen pois.
Vanis

(Viestiä on muokattu perjantaina, 01.06.2012 klo 18:22)
Sanni
Viestimäärä: 1032
Jospa avataan "unelmien koira"-haaveilu niinkin yksinkertaisesti, että ottaisin mielelläni toiseksi (ja kolmanneksi jne.) koiraksikin amerikancockerspanielin, jos niitä olisi nahkaversioina.
"Jotta säilyttäisi todellisen suhteudentajun omasta tärkeydestään, jokaisella pitäisi olla koira palvomassa häntä ja kissa, joka jättäisi hänet huomiotta."
http://vilmaneiti.blogspot.com/
http://vilmaneiti.blogspot.com/
ellikeksi
Viestimäärä: 3147
Oon tylsä ja sanon et mulla on jo unelmien koira, tosin sattumankaltaisista yhdistelmistä, joista ei ole tarkkaa tietoa XD.
Davessa on sopivassa suhteessa söpöyttä ja "miehekkyyttä". Siitä kun tykkää niin teinitytöt kuin karskimmat spurgut.
Sisällä hiljainen sohvaperuna, mutta ulkona löytyy vähintäänkin 6 vaihdetta (tosin useimmissa tapauksessa se käyttää sitä nopeinta mahdollista). Sopivan kokoinen erilaisiin harrastuksiin, ihmeen voimakas ja kestävä (ei säänkestävä tosin) "pieneksi koiraksi".
Se on mun lomakoira, jossa silti on tarpeeksi haastetta. Sen hoksottimet on partaveitsen terävät, toisin kuin omistajallaan. Onneksi Dave antaa mulle sen usein anteeksi.

(Viestiä on muokattu perjantaina, 01.06.2012 klo 16:35)
Liinuska
Viestimäärä: 1312
No n.16 kk sitten ostin unelmakoiran joka on nyt lähemmäs painajaista kuin sitä mitä kuvittelin.. Mutta..
Unelmakoirani olisi Roni, joka osaisi käyttäytyä moitteettomasti vaikka keskellä vilkkainta keskustaa, se motivoituisi hyvin, sen kanssa olisi helppo harrastaa, se osaisi hienoja asioita vähän niin kuin extrana ja olisi avoin ja ystävällinen kaikille.. No vuoden-parin päästä sitten ;)

Malinois narttu RP Stara s. 9.9.2014 "Tara"
Rottweiler uros Roni s. 1.2.2011 - 1.12.2014
Rottweiler uros Roni s. 1.2.2011 - 1.12.2014
neruda
Viestimäärä: 2829
Bernin luonne ja ulkonäkö (kauniin bernin, ei minkään ripakintun) yhdistettynä jonkun toisen, terveemmän rodun terveystilanteeseen. Siinäpä se.
Berninpaimenkoira "Manta" s. 2015
Berninpaimenkoira "Mooses" 30.9.2010-7.1.2016
Berninpaimenkoira "Urho" 28.8.2009-5.1.2011
Berninpaimenkoira "Mooses" 30.9.2010-7.1.2016
Berninpaimenkoira "Urho" 28.8.2009-5.1.2011
maddy
Viestimäärä: 3542
Dave on ihana. Ja just sen takia siitä tykkäänkin, kun se kuulostaa myös aika paljon Oskarilta. Oskuhan on staffi-pointteri-mix. Ja jos mä saisin yhdistellä unelmarotujani, ottaisin turkin pointterilta/staffilta/muulta lyhyt- ja sileäkarvaiselta rodulta, luonteeseen haluaisin tiettyä omapäisyyttä ehkäpä jostain molossirodusta, sitten joltain paimenkoiralta tai ehkä ennemminkin tarkemmin ottaen karjakoiralta yhteistyöhalua ja räväkkyyttä (ilman pehmeämpien paimenien "mitä sitten tehdään?" -pällistelyä), perusluonne voisi olla joltain kiharakarvaiselta noutajalta rotua sen tarkemmin tuntematta, mutta ei tarttisi olla ihan hirveästi kaikkien perään, mutta toimeen saisi tulla niin koirien kuin ihmisten kanssa, ja koko sitten vaikkapa pinseriltä.
Alerte
Viestimäärä: 3393
Mun unelmien mielikuvituskoirassa olisi sileäkarvaisen kettuterrierin peräänantamattomuutta ja opportunismia sekä 'särkymättömyyttä'. Sen karva olisi yhtä hauskan kikkurakakkarainen, lämmittävä ja silti helppohoitoinen kuin mudilla. Koiran sosiaalisuus, motivointi, vauhti ja työmoraali olisivat niin kuin australiankelpiellä, mutta se olisi silti yhtä tasainen, rauhallinen suorittaja kuin hollanninpaimenkoira. Väriltään ja ulkonäöltään muuten se olisi kuin chodsky pes, ehkä aavistuksen pienempi ja siroluisempi, niin kuin mudi. Se olisi yhtä nopea ja ketterä kuin manchesterinterrieri. Ylipäänsä yhtä huumorintajuinen ja luova niin kuin terrierit, mutta kuitenkin ohjaajapehmeä ja nöyrän paimenkoiramainen.
Vitsit, mudi liippaa kyllä aika läheltä
Vitsit, mudi liippaa kyllä aika läheltä
Niii
Viestimäärä: 4297
Mulla tulis rotikka/isovillakoira mix! Ottaisin rotikan ulkonäön ja koon tosin rakenteeltaan saisi olla sporttisempi ei nuin raskas, mutta ei sitten kuitenkaan mikään rimpula, eli jotain rotikan ja villiksen väliltä. Luonne oisi kuin rotikalla mutta siihen ripaus isovillakoiraa. Eli sais olla avoin ja sosiaalinen, enempi semmonen koirapuisto koira jonka vois viiä minne vaan.
Muoks. Niin ja mä haluun, että sillä ois pystykorvat!
Muoks. Niin ja mä haluun, että sillä ois pystykorvat!
Rottweiler -08
Isovillakoira-13
Maatiaiskissat -07 -08
Isovillakoira-13
Maatiaiskissat -07 -08
(Viestiä on muokattu perjantaina, 01.06.2012 klo 20:26)
Johannna
Viestimäärä: 3878
jannie
Viestimäärä: 4637
Mun unelmakoira olis sellanen vähän isompi, normaalirakenteinen ja kaikin puolin sopusuhtainen. Ehkä ruusukorvainen, kantaisi häntää selkälinjalla. Sen turkki olisi säänkestävä ja suhteellisen lyhyt, en nyt keksi tähän hätään mitään koiraa millä ois sellanen paitsi anoppilan sekarotuiset tytöt
Se olisi luonteeltaan tasapainoinen, kovemmanpuoleinen muttei liian terävä, mieluummin paimen- kuin metsästyskoiratyyppinen. Sellanen joka vähän harkitsisi ennen tottelemista, mutta joka olisi kuitenkin koulutettavissa perus kotikoiraksi.
Ja se olisi terve. Sillä ei olisi sukurasitteena autoimmuunisairauksia tai epäterveestä rakenteesta johtuvia ongelmia. Maailmassa olisi monta minulle sopivaa koirarotua, jos tämä viimeinen kappale jätettäisiin kirjoittamatta.

O.o there's no s**t like oh s**t
Perhospojat Hugo & Elmo http://blog.perhosvaikutus.net/
kollektiivilaihduttajat http://crazydogladies.blogspot.fi/
Perhospojat Hugo & Elmo http://blog.perhosvaikutus.net/
kollektiivilaihduttajat http://crazydogladies.blogspot.fi/
zevertti
Viestimäärä: 102
Juurikin mietin tätä aihetta! Mulla on monta rotua jotka ei ihan käy mut ei yhtään joka olis perfect....Tällaset voisin ottaa:
Liian suuri kääpiöpinseri (8-10 kg, säkä 35-37 cm), joka ei hauku
Keskarivillis ilman villaa
Parsoni ilman metsästysviettiä
Oikea ihanne olis medikokoinen (max 42 cm säkä), helppoturkkinen koira, jossa olis reippaasti vääntöä kuten terriereillä ilman sitä viettiä tai riidanhaluisuutta, yhteistyökykyä ilman paimenkoiramaista perässä roikkumista sekä tasapainoisuutta ilman useilla roduilla esiintyvää arkuutta.

parsonuros Vertti
schipperkenarttu Varpu
schipperkenarttu Varpu
magik
Viestimäärä: 3965
Ruusunen89
Viestimäärä: 506
^Mulle taas malikan ja labbiksen risteytys. :P
Labradorinnoutaja Kupla (s. 15.12.2011)
----------------------------------------------------------------------------
RiemuKuplan tassuttelua
----------------------------------------------------------------------------
RiemuKuplan tassuttelua
smiushki
Viestimäärä: 820
Emuli
Viestimäärä: 326
Mulla taas beagle joka ei ihan niin itsepäinen olis Mutta kuitenkin aika jämäkkä pitää olla Vaikeeta sanoo. Ei tuosta kyllä oikein mitään lähtis muuttamaan, niin ihana rotu tuo on jo tollasenaan
Birdie
Viestimäärä: 1184
Ebeli
Viestimäärä: 1299
~franja~
Viestimäärä: 282
Yks unelmien yhdistelmä asuu lähistöllä - hoffin kokoinen husky-sakunnäköinen saku-labbis-collie-mix. :D
Mä ottaisin sakemannilta ehdottomasti turkin - just sopivanpituinen ja sisältää aluskarvan. Tykkään ketterästi maastossa liikkuvasta koirasta ja sellaisesta, jonka ei tarvii koko ajan säheltää ihmisen ympärillä mutta haluaa pysytellä ihmisensä lähellä. Mut mulla on ihana pentu kasvamassa, oon tätä nykyä oikein tyytyväinen. Tai enemmänkin: oivaltavuutta pennussa on enemmän kuin uskalsin toivoa. Fiksu koira.
Yleisesti toivoisin, että olisi enemmän rotuvaihtoehtoja kokoluokassa 14-20 kg. Ei sillä, ettenkö tykkäis isommista koirista mutta hivenen pienempi on kätevämpi pieneen asuntoon, julkisilla matkustamaan yms.
Ehdottomasti koiran on osattava ja kyettävä (ulkoisilta ominaisuuksiltaan) puhumaan koiraa. Mut se ei saa rakastaa omaa ääntänsä, niin sanotusti.

"Hyvin mielenkiintoinen on myös havainto, että koirilla, kuten ns sivistyneillä ihmisilläkin, on melko yleisesti neurooseja. Sen sijaan neurooseja ei esiinny luonnonkansoilla eikä susilla. Koirakin maksaa tuon hinnan eläessään ihmisen kanssa - koira on itse asiassa sivistynyt susi." - Kaarina Kauhala
Perunkarvatonkoira ♂ synt. 10.2.2012
Kaksi vireää ikääntyvää kissaa
Pääkaupunkiseudun pentutreffit
Perunkarvatonkoira ♂ synt. 10.2.2012
Kaksi vireää ikääntyvää kissaa
Pääkaupunkiseudun pentutreffit
mmirmeli
Viestimäärä: 198
Mä ihan tykkään kelpiestä aikalailla tollasenaan. Mutta sitten voisin tykätä esim. lyhytkarvasesta sheltistä, jos sellasia olis saatavilla. Sit tykkäisin, jos kaikissa roduissa olisi kaikki värit sallittuja, kuten bortsuissa (ainoostaan liian valkoiset koirat ovat virhe). Ja jos sais jalostuskriteerejä painottumaan luonne- ja terveyspuolelle, niin sekin olisi mukavaa.
aku FI MVA TK1 Mimosan Villi Vaeltaja - Valo
"For an idea that does not seem insane, there is no hope" - Einstein
"For an idea that does not seem insane, there is no hope" - Einstein
Tattistavaan
Viestimäärä: 740
Mulle on kyllä tää laumanvartijan rauhallisuus, itsevarmuus ja omanarvontunto joka parhaiten iskee, ei tarvitse kaikenaikaa olla aktivoimassa yms ettei rupea tuhoamaan paikkoja ja muutenkin riehumaan. Sopii meikäläiselle kuin nenä päähän
Owczarek Podhalanski Runo Visenna tuttavallisemmin Nalle
Pyreneittenmastiffi Mini
Keskiaasiankoira Little Freak's Dzhamal tuttavallisemmin Jallu
Pyreneittenmastiffi Mini
Keskiaasiankoira Little Freak's Dzhamal tuttavallisemmin Jallu
KESKUSTELUN TILASTOJA: | Kpl: |
Rekisteröityneitä käyttäjiä | 28247 |
Moderaattoreita | 16 |
Viestiketjuja yhteensä | 6355 |
Viestejä yhteensä | 545793 |
Uudet käyttäjät tänään | 5 |
Viestiketjuja aloitettu tänään | 0 |
Viestejä kirjoitettu tänään | 1 |
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkki | Sipulu |
Peukkuja ylös | 265918 |
(Tilastot päivitetty viimeksi 18.05.2024 klo 20:15) |