JUNNUPALSTA - Perjantaina, 09.04.2010 klo 22:54
Arvostele nick, ava ja allekirjotus!
Kennedy
Viestimäärä: 1808
tuleaari
nick: Tykkään tästä hurjasti! :D En aina välttämättä pidä pienellä kirjoitetuista nimistä, mutta tähän se jotenkin sopii ja siihen on tottunut. Tuleaari on myös mukavan kuuloinen sana ja mielikuva coton de tulearista on muksa myös. :3 Tämän tapaisia nickejä ei tällä hetkellä liikaa ole, tai ainakaan en ole huomannut, joten erottuu myös joukosta ja jää mieleen. 9
ava: No sellanen hemmohan se siellä. Suhtaudun ihmisavoihin vähän varauksella ja ristiriitaisesti, niissä on helppo flopata kunnolla. Tämä nyt on kuitenkin ihan kiva, etenkin kun on tällainen isompi ja pystysuunnassa. Henkilönkin tunnistan (yay) ja ihan kiva, ettei ole mikään perus promokuva tai muu taiteellinen höskä. Mukavan rento ja ihan hauskakin, jää mieleen verrattuna joihinkin hieman ei-niin-erottuviin ihmisavoihin verrattuna. :> 8

And this devilishly handsome sponge is your waiter?
Wrong
Viestimäärä: 12
Kennedy
Nick:Nick vähän tylsähkö eikä oikein korosta henkilöä. 7-
Ava: Manga-tyylinen en oikeen osaa sanoa mitään 7½
Alk: Enkusta plussaa, sopivan pituinen voisin vaikka sanoa että 9-
ka:vähän yli 7 ½

rats live on no evil star
Sipulu
Viestimäärä: 16096
Wrong
Nick: Hitusen tylsähkö ehkäpä. Mut iso alkukirjain plussaa. 7
Ava: No ainakin näkee kuka kirjottelee :) En osaa oikein muuta sanoa 7
Ak: Piste sydämen jälkeen häiritsee hitusen, mutta muuten okei. Sisällöltään kuitenkin vähän ehkä liian perus. Ja pienestä alkukirjaimesta miinusta :( 7

Varjo 12/2010 ♥
(Viestiä on muokattu tiistaina, 20.04.2010 klo 17:04)
Eeewau
Viestimäärä: 23
Wrong
Nick: 8
+ iso alkukirjain, hauska lausua & muutenkin kivan kuulonen, ei turhia merkkejä
- en tajua tän merkitystä tai mistä se on tullut
Ava: 8
+ sopii nickiin & sen tunnelmaan, kiva syvyysvaikutelma
- ei kovin omaperäinen
Ak: 7½
+ suomenkieli kiva korostus muuten englanninkieliseen kokonaisuuteen, hauska
vastakohta nickiin & avaan
- ehkä vähän tylsä, iso alkukirjain häiritsee
- seuraava saa sit arvostella mut ja sipulun ku arvosteltii molemmat wrong

(Viestiä on muokattu tiistaina, 20.04.2010 klo 17:13)
Haukeroinen
Viestimäärä: 1057
Eewau
Nick: Ehkä vähän tämmönen tylsähkö, mut kumminkin vähän erillainen kun muut. 8-
Ava: Tääkin ehkä vähän massaan hukkuva, mut nätin värinen koiruli kyllä ;) 8-
Allekirj:--
Sipulu
Nick: Erillainen, ja erottuu joukosta. Tykkään. 8+
Ava:Joku mies, en tiiä kuka :D Ihan tuommonen perus-jäbä, mut jotenkin sopii Pululle tämä kuva :) 8
Allekirj: Aika tämmönen perus, mut ei silti mikää huono.. 7+

I want to be your favourite hello and hardest goodbye.
Myykin
Viestimäärä: 272
Haukeroinen
Nick: Kiva ku on tommosessa "adjektiivi" muodossa :) Mutta ehkä kuitenki vähän tylsä... 7½
Ava: Vähäsen tylsä mutta kivan värinen 7+
Allekirjoitus: Itse en oikein kunnolla noista enkun kielisista perusta mutta toi on ihan kiva eli siis 8-

Räyhähenki
Viestimäärä: 1116
Myykin
nick: tää on mun mielestä tosi kiva. jotenki sellanen mukava. ei tosin jää kovin hyvin mieleen, joten 9
ava: värikäs ois enempi mun makuun, ite en meinannu huonohkonäkösenä saada heti selvää värityksen takia. kunhan selvää saa niin kommentoisin hyväksi kuvaksi, kun liittyy nickiin. 9½
ak: aluks on infoa josta on vaikee sanoo mitään, enkä saa tuosta "päälausahsuksesta" oikein mitään irti. 7

"Hänet on tuomittu!
Sinut on tuomittu!
Koko joukko on tuomittu!
Vaan mihin?
Huomaa, etten sanonut."
Christopher Paolini ~ Eragon
ex. Sippuland
Sinut on tuomittu!
Koko joukko on tuomittu!
Vaan mihin?
Huomaa, etten sanonut."
Christopher Paolini ~ Eragon
ex. Sippuland
Sipulu
Viestimäärä: 16096
Ristiselkä
Nick: Suomenkielinen, iso alkukirjain. Niistä plussaa. Muuta en oikein osaa vielä sanoa, on hitusen totuttelemista kun on tottunut Sippulandiin. Mutta 7
Ava: Mustavalkoinen ja vähän synkeä mun makuun. Kuitenkin ihan hyvä kuvanlaatu 8
AK: Kursivointi häiritsee, mutta muuten ihan kiva ns. mietelause. Isot alkukirjaimet ja viivat siellä missä kuuluukin, hyvä :) 8
Nick: Suomenkielinen, iso alkukirjain. Niistä plussaa. Muuta en oikein osaa vielä sanoa, on hitusen totuttelemista kun on tottunut Sippulandiin. Mutta 7
Ava: Mustavalkoinen ja vähän synkeä mun makuun. Kuitenkin ihan hyvä kuvanlaatu 8
AK: Kursivointi häiritsee, mutta muuten ihan kiva ns. mietelause. Isot alkukirjaimet ja viivat siellä missä kuuluukin, hyvä :) 8
Varjo 12/2010 ♥
Myykin
Viestimäärä: 272
tuleaari
Viestimäärä: 4478
Myykin
nick: Ihan hauska :) Erottuu kivasti joukosta. Tosin omasta mielestäni tähän sopisi pieni alkukirjain, 8
ava: Ihan söpö ja sopii nickiin mutta aika väritön :/ 7
ak: Hmm hirveen sekava ja äää en tykkää kauheesti :( 6

Mä kävelen kotiin joka kerta eri polkuu katon maisemii ja astun jalat solmuun.
HaniPanda
Viestimäärä: 386
Sipulu
Viestimäärä: 16096
HaniPanda
Nick: Iso alkukirjain on kiva, mutta toinen iso kirjain keskellä häiritsee hurjasti. Nikki itsessään on tylsähkö 6
Ava: Pandan maskotti, se edellinen panda tuossa oli kivempi. Tulee vain se firma mieleen. 7
Ak: Isot N-kirjaimet häiritsee ja muutenkin jotenkin hitusen sekava ja ylimääräinen pilkku häiritsee :( 7

Haha :DD
Sipulu
Nick: Tulee aina vaan mieleen, sipuli, sipuli ja sipuli. Mutta sen puoleen se naurattaa joten plussaa 8+
Ava: En tykkää ihmisten kuvista avana, jotenkin... noh, anyway ei kiva 5
Ak: Tylsääääh. Enkku ihan kiva tuossa muuten. 6

Jou.
tuleaari
Viestimäärä: 4478
HaniPanda
nick: En tykkää yhtään :( Jotenki liian plöööööö esim pelkkä Hani tai Panda olis jo paljon parempi mut yhdistettynä ei mun silmiin ainakaa iske 5
ava: Ihan ok, sopii nickiin toki ja ihan sulonen mut ei nyt mikään ihmeellinen, 7
ak: Hmm aika tällane peeeerus mut ite henk.koht tykkään enemmän esim. lyricseistä joten ei iske tämä 5
nick: En tykkää yhtään :( Jotenki liian plöööööö esim pelkkä Hani tai Panda olis jo paljon parempi mut yhdistettynä ei mun silmiin ainakaa iske 5
ava: Ihan ok, sopii nickiin toki ja ihan sulonen mut ei nyt mikään ihmeellinen, 7
ak: Hmm aika tällane peeeerus mut ite henk.koht tykkään enemmän esim. lyricseistä joten ei iske tämä 5
Mä kävelen kotiin joka kerta eri polkuu katon maisemii ja astun jalat solmuun.
(Viestiä on muokattu keskiviikkona, 28.04.2010 klo 19:06)
Myykin
Viestimäärä: 272
Sarvikas
Viestimäärä: 1579
Myykin
Nicki on mieleenjäävä, pelkkä myy voisi olla ehkä liian lyhyt, mutta tuo toimii. Avaankin liittyen, muumijutut toimii aina. Vähän isompi kuva saisi vaan olla. Allekirjoitus on tuommoinen sillisalaatti, mistä mikään osio ei oikein toimi. Koiran nimi on sinänsä informatiivinen, mutten henkilökohtaisesti välitä.
Nicki: 9
Avatar: 8½
Ak: 5

come on night, take me home
jacknasty
Viestimäärä: 396
Sarvikas
nick: tykkään :) suomenkielinen, tähän sopii iso alkukirjain myös. tulee vähän sellainen särmikäs mielikuva, luonnonläheinen, metsä tai jotain sellaista. jää mieleen! 8½
ava: istuu kokonaisuuteen hyvin. tykkään tosta metsämaisemasta ja synkkyydestä, sekä pienestä vaeltajasta! ainoo mikä mun silmää häiritsee on et kuva on pystysuunnassa noin paljon isompi, mun silmää miellyttää tasasivunen ava enemmän. muuten tykkään paljon. 9+
ak: enkku on plussaa aina kun se ei oo väärin kirjoitettu :D sopii loistavasti avaan, ehkei nickiin niin paljon mut pikkujuttu. tykkään siitä et ei oo isoa alkukirjainta eikä pistettä, jää vähän mysteeriseksi. 9

welsh corgi pembroke Watson // s. 26.3.2014
Wallen
Viestimäärä: 9188
jacknasty
nimimerkki on ihan hurjan söpö jollain tapaa! :-) tää on vähän sekava, mutta silti jotenki omaa silti jotenki omaa silmää miellyttää ja ei tuu mitenkää tyhmä olo tota katellessa. pienet kirjaimet kaikki on plussaa tässä! 9
avatar on vähän tylsä. kivat värit, mutta siihen se jääkin. mä kaipaisin jotain erottuvampaa ja selkeempää kuvaa. 7
allekirjoitus on kiva. ilman isoja alkukirjaimia tosi kiva. teksti on just hyvä ja muutenkin nätti allekirjoitus. 9

mittelspitz unique bachelor "luka" // 1.12.2012
(Viestiä on muokattu lauantaina, 08.05.2010 klo 12:14)
Sipulu
Viestimäärä: 16096
Wallen
Nick: Tykkään. Pehmeä ja helposti lausuttava ihan "oikein" äännettynä, sekä näin suomalaisittain. Molempiparempi. Iso alkukirjain plussaa ja plussaa myös siitä, että WAAAALLL-EEEEEEEEE! <3 9
Ava: Hyi, onko ne nakuja? (Oho, ei ollutkaan!) Ei vaines, kivan neutraalit värit ja muuten hyvä rajaus, mutta päiden katkominen vähän harmittaa. Miehen pulsareista kuitenkin plussaa! 8
Ak: Mukava pätkä. Iso alkukirjain goood! Kursivointi ehkä hitusen häirii, mutta ihan kelpo sekin loppujen lopuksi. Ihan hyvä, ettei ole pistettä koska jostain syystä pisteet pilaa allekirjotukset. Minä en sitten tätä sanonut, jos joku kysyy....... 8

(Viestiä on muokattu lauantaina, 08.05.2010 klo 12:37)
SDNkorento
Viestimäärä: 32
Sipulu
Nick on tavallaan aika perussuomalainen nimimerkki, mutta tykkään kyllä. Se on hauska ja jotenkin suussa pehmeä kun sen sanoo. Iso alkukirjain edessä plussaa :) 8½
Avatar on tollanen aika perus, joku tuntematon tyyppi. Siinä on kuitenkin kiva sävyala, valo kohdistuu kivasti kasvoihin vähän alhaalta päin. 8+
Allekirjotus on ihan kiva pätkä Cat Stevensiä :) Mä ehkä laittaisin sen pisteen sinne loppuun, mutta makunsa kullakin :) 8-

Paper, snow, A GHOST!
KESKUSTELUN TILASTOJA: | Kpl: |
Rekisteröityneitä käyttäjiä | 28247 |
Moderaattoreita | 16 |
Viestiketjuja yhteensä | 6355 |
Viestejä yhteensä | 545793 |
Uudet käyttäjät tänään | 0 |
Viestiketjuja aloitettu tänään | 0 |
Viestejä kirjoitettu tänään | 0 |
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkki | Sipulu |
Peukkuja ylös | 265918 |
(Tilastot päivitetty viimeksi 19.05.2024 klo 03:45) |