Koirat.com

Jos nyt tapahtuisi vahinko ja pällistelisit positiivista raskaustestiä vessapöntön reunalla ja muistelisit viime kuussa unohtunutta pilleriä tai puhjennutta kumia, voisitko edes ajatella pitäväsi alkunsa saaneen lapsen?

Itse olen vakaassa parisuhteessa, ja mikäli vahinko sattuisi, olisin todella hämilläni. Käytännössä olisin kykeneväinen huolehtimaan lapsesta. Minulla on vastuuntuntoa ja osaan laittaa toisen tarpeet omieni edelle. Lapsi saisi ruokaa ja hoivaa aina sitä tarvitessaan, repisin jaksamisen vaikka omasta selkänahasta. Omat harrastuksethan siinä jäisivät kokonaan pois, ja lähipiirini joutuisi tosi kovalle koetukselle. Olen ihminen, joka kovien tilanteiden aikana tukeutuu lähipiirin ihmisiin todella tiukasti.

Mutta jos ollaan rehellisiä: MINÄ EN HALUA LASTA. Tykkään kamalasti vapaudestani enkä ala tinkimään siitä jonkun kersan ja sen tarpeiden takia. Jos nyt olisin niin heikkomielinen etten aborttia pystyisi teetättämään, minusta tulisi kamala marttyyriäiti joka vyöryttäisi kaiken turhautumisensa lapsen niskaan. Se lapsi varmasti saisi meikäläisen synkkinä hetkinä kuulla olevansa syy siihen miksei äiti nuorena päässyt bilettämään.

Kysyin mieheltäkin, että mitä se tekisi jos olisin raskaana ja päättäisin pitää lapsen. Kuulemma lähtisi muukalaislegioonaan ja aloittaisi siellä uuden elämän uuden henkilöllisyyden turvin.

Ehkä me ei olla kuitenkaan optimaalisin pari hankkimaan lapsia nuorella iällä. :D Eikä minun edes olisi mahdollista paukahtaa teiniäidiksi, sillä olen teini enää pari säälittävää kuukautta.

No jos mä olisin raskaana (joka ei voisi kyllä olla mahdollista, koska en tee mitään asioita, joista voisi aiheutua sellaista...) tekisin ehdottomasti abortin. En varmaan saisi edes pitää sitä, olen sen verran nuori. Mutta jos nyt ajateltaisiin, että olisin pari vuotta vanhempi, en kestäisi sitä, että nuoruusvuodet pitäisi huolehtia lapsesta. Ja nyt tuntuu, etten aikuisenakaan halua lasta, mutta enhän voi tietää, mieli voi muuttua.

Millaisissa tilanteissa saa tehdä abortin, vai saako aina?

Haa, en todellakaan pitäis lasta. Mut mä voin perustella.
Ensinnäkin, mä oon 16, alotan lukion ekan vuoden. Oon siis tosi nuori ja pelkään ettei mun ruumis kestä raskautta. Tai pelkään ehkä enemmän miten mun ruumis muuttuu: maha venyy, tissit kasvaa ja imetyksen jälkeen alkaa roikkumaan, alakerta venyy ja paukkuu, Maria 16 vee ja virtsankarkailu ja toisen asteen repeämä. Ei kiitti <:
Mun elämä menis totaalisen raiteilta. Tulis tosiaan taukoo koulunkäynnistä, pitäis alkaa miettii jotain vakuutusmaksuja ja elatusmaksuja ja äitiyspäivärahoja ja muuta kakkaa. Mä en haluais asuu kotona ja sysätä sitä vastuuta omalle äipälle joten luultavasti muuttaisin, lisää paperihommia, tappelua rahasta.
Mä en edes pidä lapsista! Okei, sellasista hiljasista hymysuista joo, mut en kestäis herätä imettään jotain kitisevää lasta kaks kertaa yössä, kuunnella sitä itkuparkuvalivali kitinää tai vaihtaa mitään haisevia kakkavaippoja. Mä en jaksa korjata mitään ruokasotkuja, oksennuksia tai muuta.
Nikke ei pidä lapsista. Sillä on niin sama mielipide tästä, mä en tiedä et ottaisko ja lähtiskö se jos haluisin välttämättä jonkun ipanan tän ikäsenä :-D Mulla ei siis oo edes mitään motiivia pitää sitä kakaraa, kaiken lisäks mä en vastusta aborttia jos kyse on oikeesti vahingosta ja se raskaus on kuitenki pyritty ehkäsemään kaikin keinoin.
Kaiken lisäks mä en oo mikään paras ihminen kantamaan vastuuta toisen elämästä. Mä en aina pistä edelle sitä toisen parasta vaan oon välillä itsekäs. (Okei, kannan vastuun oman koiran elämästä mut se on totaalisen eri asia).
Joo. Eiköhän tässä oo jo tarpeeks syitä :D

Mä haluan lapsia, mutten tosiaan vielä :D Että jos nyt sattuis sellanen vahinko, että tulisin raskaaks, niin tuskin pitäisin lasta. Kumminkin haluun itteleni ammatin, joten koulut haluun suorittaa loppuun, ja haluisin itse olla kykeneväinen hoitamaan ja maksamaan lapsen kulut kokonaan, eli kai töissäkin pitäis olla :o Ja haluun mä vielä eläää villiä nuoruutta, en kaipaa vielä niin isoa vastuuta kun toisen ihmisen kasvatus. Kyllä sitä myöhemminki ehtii ;)

Mä en haluaisi pitää tässä iässä lasta. Kaikki on niin auki vielä tämän ikäisenä. Koulussa täytyy käydä ja muutenkin rahan tulo on minimi. Seurustelu ei ole vielä niiin kantavalla pohjalla, että asuttaisiin yhdessä ja molemmat osapuolet voisi hoitaa lasta samassa kodissa ja olla koko ajan lapsen lähettyvillä. Muutenkin haluaisin lapsen vasta sitten, kun on työ, oma koti, rakkaus.

En tiedä sitten miltä se tuntuis sitten jos se plussa pällistelis mua sieltä mittarin ruudusta, mutta nyt ainakin oon tuota mieltä, mitä ylempänä.

En todellakaan olisi valmis teiniäidiksi 8--D mä äiti .... hahhah.

Mä taidan olla ensimmäinen, joka pitäisi lapsen :D

Tunnen itseni sen verran hyvin, etten mä pystyisi mitään aborttia tekemään. Paljon mielummin veisin vaikeamman kautta opinnot loppuun yms. lapsen kanssa. Muutenkin mä kyllä uskon pärjääväni äitinä jo tämän ikäisenä (18v). Melkein voisin sanoa tietäväni. En ole ikinä ollut mikään bilettäjä, vastuuntuntoa löytyy ja kypsyyttä. Olen vakavassa parisuhteessa jne. jne. Mieskään ei ole mikään keskenkasvuinen teini, vaan ihan aikuinen, elämää nähnyt mies.

Meillähän tässä itseasiassa jo olikin raskaus meneillään, joten tuli näitä asioita jo punnittua. Valitettavasti kylläkin raskaus päättyi keskenmenoon...

kaverin kaveri tuli raskaaks kasiluokalla ja piti sen lapsen. en oo kuullu mitää et miten sille on menny, mutta ite en pystyis samaan. ainoo lapsi mistä mä pidän tässä maailmassa on mun 1,5v pikkuveli, joka on oikeesti maailman söpöin ja kiltein, mutta siis muuten kun en lapsista pidä niin en varmasti voisi kuvitella itselleni sellaista. ainakaan vielä. enkä mä vois ehkä ikinä synnyttää koska mun ala-asteen ope kerto et se meinas kuolla synnytyksessä, ja et synnytys ois naisen vaarallisin hetki koko elämässään tmv:D ja vaikkei pitäiskään paikkaansa niin ei toi synnytys muutenkaa oikee natsaa. enkä mä todellakaan kykenisi hoitamaan lasta. kyllä mä ehkä 15vuoden päästä voisin harkita adoptoimista. täähän on mun mielipide/ajatus teininä eli voipi olla että se kerkee tuossa ajassa vielä muuttumaan :)

Repesin kyllä mielessäni ajatukselle että yhtäkkiä olisin raskaana, 13vuotias :---D

Sanomattakin selvää varmaan kaikille että itse en olisi kykenevä pitämään lapsesta huolta. En tiedä niiden hoidosta tai tarpeista mitään, en OSAISI tehdä sen kanssa yhtään mitään enkä varmaankaan laillisesti edes saisi pitää sitä. Onneksi meikä on vielä (tietysti) neitsyt ja aion pysyäkin vielä pitkän aikaa niin ei tule tällaisia yllätyksiä.

Mä olen pohtinut tätä usein, enkä kyllä tiedä mitä tekisin. Pystyisin kyllä huolehtimaan muksusta, mutta... En jotenkaan koe olevani valmis huolehtimaan toisesta ihmisestä täysin. Ottamaan jonkun ihmisen elämää vastuulleni. Jouduin pohtimaan tätä nyt enempi, kun tajusin yhtäkkiä olevani parisuhteessa josta "johtuen" minulla on taas aktiivinen seksielämä, joten pitää kiinnittää vähän enempi huomiota miten noita e-pillereitä napsii. Nyt kun se on ollut vähän se ja sama, kun en yhden yön juttujakaan harrasta yhtään.

Mutta siis lapsia haluan, mutten vielä kotvaseen. Tykkään siitä, että voin mennä ja tulla eikä mikään kahlitse mua kotiin. Jo tuo kertoo mun mielestä sen, etten mä olisi valmis äidiksi.

En todellakaan, tuskin tulen koskaan olemaan. En siis halua lapsia. Oikeastaan inhoan niitä, rääkymistä, pulauttelua, rääkymistä, vaippoja, rääkymistä.. En jaksaisi todellakaan mitään yöherätyksiä neljältä aamulla enkä halua pyyhkiä naamoja ja perseitä monta vuotta. Tiedän millaista elämä on 0-6 vuotiaan kanssa, kun olen kahta kakaraa seurannut monta vuotta vierestä: Hermojaraastavaa, suurimmaksi osaksi ajasta. Synnyttäminen puistattaa jo ajatuksenakin. Eli en pitäisi.

Vaikken teini enää olekaan, ni voin vastata ajalta, jolloin olin vielä teini-ikäinen ja parisuhteessa :P Eli silloin en olisi kyennyt tekemään aborttia, vaan olisin ehdottomasti pitänyt lapsen. Tykkään lapsista todella ja haluan oman/omia lapsia. Ja asiasta puhuttiin jo tuolloin miekkosen kanssa ja eipä hänkään olisi lähtenyt lätkimään, vaikka olisin vahingossa raskaaksi tullut. Plussa raskaustestissä olisi minulle ollut enemmänkin ilonaihe kuin järkytys, vaikka toki se olisi muuttanut elämää todella paljon.
Mulla ei ole ollut eikä ole tarvetta elää "villiä nuoruutta" ja meuhata ympäriinsä, vaan viihdyn kotona, joten vauva ei olisi sen suhteen ollut ongelma.

Mutta teinivuodet on taaksejäänyttä elämää, enkä voi enää kokea teiniäitiyttä :D

Vaikkei ole mahiksiikaa tulla teiniäidiksi, nii jos se nyt olisi mahdollista niin pitäsin lapsen. Tekisin abortin vain ja ainoastaan jos oma henki olisi vaarassa, esim et munasolu olis kiinnittyny kohdun ulkopuolella tai jotain en mä tiiä. Mut abortti on murha mun mielestä,aina. En ikinä kuvitteliskaa tekeväni sitä vain siksi että en voi pitää lasta tai että siitä olisi ennustettu vammaista.
Enkä ikinä voisi ikinä luopua lapsesta antamalla sen aboptioon. En vaan voisi. Todellakan pitäisin sen olisi elämäntilanne mikä tahansa.
Mutta onneks tällainen ei ole mahdollista koska säästän itseni avioliittoon

Mut sinänsä ehkä sen abortin ajattelis eri tavalla, jos se lapsi ois vaikka kehitysvammanen :o Koska näin nyt on aika vaikee sanoa, et päätyisinkö sit oikeesti aborttiin, jos tulisin vahingossa raskaaks. Kai se vähän riippuis et mitä mieltä se isäkin olis ja näin... Mut kyll se kehitysvammasuus muuttais aika paljon asiaa, koska kumminkin sellanen lapsi tarvii VIELÄ enemmän ja kauemmin hoitoa kun normaali lapsi.. En halua kuullostaa raakalaiselta mut jos kuulisin et lapsi ois vakavasti kehitysvammanen, tekisin abortin.. :< Koska en haluais käyttää omaa koko loppuelämää siihen että joutuisin huolehtii siitä yhestä lapsesta 24/7. Tietty se vaikuttais tosi paljon muihinkin mahdollisiin myöhempiin lapsiin. Joo sori nyt meni kyllä vähän off topic :D

En todellakaan. :-D Jos nyt tulisin raskaaksi, se olisi abortti saman tien. Mä en halua lasta, en näe niitä edes hamaassa tulevaisuudessa ittelläni. Ja teksin abortin enemmänkin sen lapsen takia (joka tuskin saisi sitä hoivaa multa, mitä tarvitsisi), kuin itteni. "Kaveri" tuli raskaaksi kasilla, piti lapsen, mutta sysäsi sen vanhempiensa hoiviin, että voi itte jatkaa biletystä. Ei terve.

Mun mielestä kehitysvammaiset lapset ovat aivan yhtä arvokkaita kuin terveetkin! Mä en ikinä tekisi aborttia sen takia, että lapsi on vammainen. Mä tunnen monia kehitysvammaisia, jotka ovat itsenäistyneet, mutta vain vähän vanhempina kuin terveet nuoret ja tarvitsevat monissa arkisissa asioissa apua. Ja yleensä kehitysvammainen lapsi opettaa koko perhettä iloitsemaan pienistä asioista ja suvaitsemaan erilaisuutta, vaikka vaatiikin enemmän hoivaa ja huomiota.

Mun mielestä kehitysvammaisen lapsen pitäminen ja saattaminen maailmaan on lähinnä surullista sen lapsen kannalta. Tietenkin vammoja on erilaisia, mutta jos ajatellaan sellaista koko ikänsä lapsen tasolla olevaa ja pyörätuolissa kulkevaa ihmistä, niin en voi ymmärtää, miten joku äiti haluaa omalle lapselleen sellaisen elämän.

En olisi valmis missään nimessä, olen pari kertaa pelännyt olevani raskaana ja ajatellut molemmilla kerroilla ainoan oikean ratkaisun olevan abortti (ei siis ole kuitenkaan tarvinnut tehdä). Ei mulla ole tässä iässä ja elämäntilanteessa rahkeita - eikä kyllä kiinnostustakaan - kasvattaa muksua. Olen myös siinä suhteessa, noh, itsekäs, että tekisin todennäköisesti abortin, jos saisin tietää lapsen olevan kehitysvammainen. Mun psyyke ei kestäisi sitä ylimääräistä taakkaa, se olis liian raskasta. En haluais tuoda tähän maailmaan lasta, josta en pystyisi sitten pitämään huolta.

En ole missään vaiheessa väittänyt että kehitysvammaset ois vähemmän arvokkaita? Tarkotin vaaan että jos itsellä on mahdollisuus valita, pitääkö lapsen vai ei, ja lapsi on pahasti vammanen, niin kyllä musta sillon abortti on kaikkien kannalta parempi vaihtoehto.

Kehitysvammaisen ihmisen elämä voi olla hyvää, arvokasta ja onnellista. Ei ehkä niillä standardeilla, mitä meillä on asetettuna, mutta yhtä arvokasta silti. Toki erityisesti lievästi kehitysvammaisilla voi olla isojakin sopeutumisvaikeuksia, heillä kun kuitenkin äly riittää sen tajuamiseen, että on erilainen.

Ns. perinteinen kehitysvammaisuus eli nämä geneettiset kehitysvammaisuuden muodot on muutenkin käymässä harvinaisemmaksi. Yhä useempi kehitysvamma johtuu neurologisista syistä, ja sitä ei taas mitenkään voi havaita ennen lapsen syntymää, ja usein ne havaitaan vasta lapsen kasvaessa, lievä kehitysvammaisuus voi paljastua vasta kouluiässä. Kehitysvamma voi syntyä myös synnytyksen aikana tai välittömästi sen jälkeen. Aina ei ole siis mitenkään mahdollista edes valita.