KOIRARODUT - Keskiviikkona, 08.09.2010 klo 19:49
Bostoninterrieri
Rimpe91
Viestimäärä: 130
Tiitus
Viestimäärä: 720
Hyvä.
Tiitus
Viestimäärä: 720
Minkäslaisia lenkkejä teillä tehdään? Jos Nipsu&Molla ovat täällä hoidossa niin yleensä tuossa metikössä tai sitten kävellään ihan kunnollinen 1-2h lenkki/hiekkakentällä juoksentelua/tokoilua ja sitten jos hyvä ilma niin saavat myös takapihalla juoksennella/leikkiä niin paljon kun jaksavat.
Fedor
Viestimäärä: 5
Vien aamulla ensimmäiseksi sellaselle 15-20 minuutin lenkille että saa hoidettua tarpeensa ja haisteltua aamun uutiset. Illemmalla auringonlaskun aikaan sitten vähän pidempi, 30-40 minuutin lenkki. Mittaa ehkä kilometrin verran kuitenkin vain, sellasessa pikku puistikossa kävellään ja pysähdellään nuuhkimaan kaikkea mahdollista ja kiusaamaan sammakoita (vai oiskohan ne rupikonnia, Fedor kuitenkin tykkää painella niitä käpälällään saadakseen ne hyppelehtimään, hauskan näköistä)...
Eilen oikeastaan ekaa kertaa käytiin vähän oikein juoksulenkin tapaisellakin, kun sattui olemaan ukkosmyrskyn jäljiltä viileä alkuilta. Tavoite olisi, että Fedor oppisi juoksemaan suht fiksusti mun vierellä, vielä se on vähän sellasta puoliksi sivuttain menemistä ja hihnan suuhun ottamista, mutta ehkä se siitä vähitellen ymmärtää pelin hengen ja alkaa siirtää katsetta eteenpäin ja pitää tasaisempaa vauhtia. Hällä kun riittää virtaa aika hyvin, pidemmät ja vauhdikkaammat lenkit varmaan auttaisivat siihen ettei olisi sitten kotona koko ajan tökkimässä pallolla nilkkaan ja komentamassa leikkimään :)
Asutaan omakotitalossa eli kyllä hän omallekin pihalle pääsee välillä kirmailemaan, mutta olen sitä mieltä että 2-3 kertaa päivässä on hyvä käydä kävelyllä tai lenkillä portin ulkopuolellakin.

Pistäkäähä lisää kuvia teidän ihanista bostoneista.
Tiitus
Viestimäärä: 720
Täs aatellu et jos hankkis naksuttimen ja ehdollistais Nipsun ja Mollan siihe ja sit kävis opettaa "maahan" käskyä, tokoiluu ja kaikenlaisii sirkustemppuja. Minkäslaisia koulutustyylejä työ/te käytätte? (Tiedän kouluttamisesta AIKA paljon, koska perehtyny siihen asiaa tosi paljon, koska kiinnostaa koirankoulutus. Eli siis lukenu monia kirjoja koulutuksesta ja eri tyyleistä jne... )
Rimpe91
Viestimäärä: 130
Meillä vaihtelee, mutta pyritään päivittäin meneen semmonen pidempikin lenkkin (30-60min). Nyt on muutto hässäkän takia jääny lenkit vähän lyhemmiks, mutta Aune on varmaan lääkkeiden seurauksena + tän muuton takia ollut tosi väsyny nytten, ei meinaa edes pissalle lähteä kirveelläkään. Normaali tilanteessa kuitenkin saattaa jostain huomata jos päivän pidempi lenkki on jäänyt väliin...
http://lobb.nettisivu.org
Tiitus
Viestimäärä: 720
Kuorsaako muute teilläpäin bostonit? Molla on ainut joka kuorsaa ja kuorsaa yleensä silloin jos on "pahassa" asennossa (hengitysvaikeuksia, astma). Nipsun en oo kuullu ku kerran kuorsaavan.
Rimpe91
Viestimäärä: 130
Tiitus
Viestimäärä: 720
pois*
(Viestiä on muokattu perjantaina, 01.10.2010 klo 23:04)
Tiitus
Viestimäärä: 720
Täs aatellu et jos hankkis naksuttimen ja ehdollistais Nipsun ja Mollan siihe ja sit kävis opettaa "maahan" käskyä, tokoiluu ja kaikenlaisii sirkustemppuja. Minkäslaisia koulutustyylejä työ/te käytätte? (Tiedän kouluttamisesta AIKA paljon, koska perehtyny siihen asiaa tosi paljon, koska kiinnostaa koirankoulutus. Eli siis lukenu monia kirjoja koulutuksesta ja eri tyyleistä jne... )
Tiitus
Viestimäärä: 720
Maanantain varmaan käyn eläinkaupas ihastelee koirakamoja ja hankin sen naksun.
(äiti ei varmaa tykkäää mut ei sellane paljoo maksa ja omapaha on rahani)
Mitäs bostonit/omistajat tekee/teki tänä viikonloppuna? Mulla oli tänää syndet joten kaverilla ollut ja bostoneita ikävä. Vielä kun malttais oottaa 1vko-1,5vko.
Söpöstely kuvia tähän perään:

(Viestiä on muokattu maanantaina, 04.10.2010 klo 19:38)
Rimpe91
Viestimäärä: 130
Täällä ollaan oltu töissä ja Aune on viettänyt äidilläni päivän. Nyt ois tarkotus lähtee kotio päin ja sitten illalla käydään vähän juhlistamassa kaverin synttäreitä. Huomenna mennään sit koko porukka mun serkun synttäreille. Ollaan kaikki, koiraa myöten ihan "kuolleita" tän viikon rallista. Muuttoo, synttäreitä, töitä ja sitten vielä oli se Aunen lääkäri.. Nyt alkaa riittään
Synttäri onnittelut siis sinnekkin!
En jostain syystä nää taaskaan kuvia...
Synttäri onnittelut siis sinnekkin!
En jostain syystä nää taaskaan kuvia...
http://lobb.nettisivu.org
Tiitus
Viestimäärä: 720
Kiitos! Jooh ei näy mullakaa noi kuvat. Kokeilen uudestaan...
Näkyykö nyt?
Ja nyt menee yli bostoni keskustelun mutta ei voi minkää...
eli oot rimpe hankkimas valkkaria? Sellanen tänne ilmestyy kesällä 2011 ellei bostoneita synny. Oon kasvattajan kanssa tehnyt jo "alkuvarauksen" ja jutellu/kysellyt paljon.

(Viestiä on muokattu lauantaina, 02.10.2010 klo 18:20)
Tiitus
Viestimäärä: 720
Tänään sitten ostin sellasen luun muotoisen naksuttimen, josta saa siitä ääntä säädettyä ja rannehihna ja ostin kanssa sellaisen täyskumisen renkaan, donitsi vinkulelun, leijona vinkulelunja sellaisen aktivointi lelu hommelin Oisin voinut vaikka tyhjentää ne hyllyt jos olisi tarpeeksi rahaa.
Haetaan bostonit Kotkasta maanantai klo.16-17 jälkeen!! Jeee!
Haetaan bostonit Kotkasta maanantai klo.16-17 jälkeen!! Jeee!
(Viestiä on muokattu tiistaina, 05.10.2010 klo 14:56)
Rimpe91
Viestimäärä: 130
Ääh, se valkkari homma meni siinä vaiheessa pieleen kun ei meillä oo vielä riittävästi tilaa...
Jaa sää semmosen vaihdon ehkä teet, noh mikäs siinä, hieno koirahan tuo ja toivottavasti itekkin saan joskus sellasen.
Nonii nyt on sit löytyny paljo kaikkee uutta
En nyt jaksa kirjottaa enempää, oon tosi väsyny töitten jälkeen.. Kirjottelen joskus tässä paremmin kuhan saadaan oma netti.
Jaa sää semmosen vaihdon ehkä teet, noh mikäs siinä, hieno koirahan tuo ja toivottavasti itekkin saan joskus sellasen.
Nonii nyt on sit löytyny paljo kaikkee uutta
En nyt jaksa kirjottaa enempää, oon tosi väsyny töitten jälkeen.. Kirjottelen joskus tässä paremmin kuhan saadaan oma netti.
http://lobb.nettisivu.org
Tiitus
Viestimäärä: 720
Mihis kaikki bostoni ihmiset hävisi? Nipsu & Molla tuleekin jo ehkä sunnuntai joka on 10.10.-10.
Tiitus
Viestimäärä: 720
Vielä pitäis malttaa ootella n.1½ päivää, mutta onneks viikonlopuks on tekemistä niin menee siinä sitten aika. Haetaan siis koirulit sunnuntai iltapäivällä/illalla.
Paljonkos ootte muutes bostoneista maksanut?
Aloitan varmaan maanantaina naksuttimen käytön ja EHKÄ joku päivä käydään tutustuu tuolla agilityhallilla ja varmaan joku päivä tehdään joku ISO lenkki tuolla lähi metsässä niin saa duracel puput kuluttaa energiaa. Joudun valitettavasti melkein heti jättää 1päiväks koirat äidin vastuulle, koska miulla on ti-ke yökoulu , mutta onneks oon kotona jo keskiviikkona puolenpäivän aikoihi. Pääsevät tiistaina äitini työpaikalle touhuamaan eikä joudu olee itekseen.
Ja tätä on luettu YLI 1000 kertaa, mutta silti myö 2-4tyyppii täällä vaan jaaritellaan. Luulisi ees olevan vähän enemmän porukkaa joilla on bostoni tai on muuten vaan kiinnostunut rodusta. Edistyy kyllä tää keskustelu tälleikin.

(Viestiä on muokattu perjantaina, 08.10.2010 klo 18:06)
griffon
moderaattori
Viestimäärä: 5797
Tiitus kirjoitti:
Ja tätä on luettu YLI 1000 kertaa, mutta silti myö 2-4tyyppii täällä vaan jaaritellaan. Luulisi ees olevan vähän enemmän porukkaa joilla on bostoni tai on muuten vaan kiinnostunut rodusta. Edistyy kyllä tää keskustelu tälleikin.
Pitää muistaa, että tätä palstaa pääsee lukemaan kuka tahansa "ulkopuolinen" = rekkaamaton ja jokainen ketjun selaus lisää lukukertojen määrää.
Lisäksi joka kerta kun esim modet kurkkaa ketjun läpi, onko siellä mitään ei-sallittua, järjestelmä laskee sen yhdeksi lukukerraksi. Esimerkiksi itse kurkkaan ketjut läpi useita kertoja päivässä eli aina kun piipahdan palstalla. Jos näen että on uusia viestejä tullut - luen ne viimeisimmät -> ja taas tuli yksi lukukerta lisää
Tiitus
Viestimäärä: 720
Juuh, tiedän kyllä, mutta tuli vaa sanottua, koska tiedän että täällä palstalla on muitakin bostoni ihmisiä joita ei vaan sitten kiinnosta tai jtn.
KESKUSTELUN TILASTOJA: | Kpl: |
Rekisteröityneitä käyttäjiä | 28248 |
Moderaattoreita | 16 |
Viestiketjuja yhteensä | 6355 |
Viestejä yhteensä | 545793 |
Uudet käyttäjät tänään | 1 |
Viestiketjuja aloitettu tänään | 0 |
Viestejä kirjoitettu tänään | 0 |
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkki | Sipulu |
Peukkuja ylös | 265918 |
(Tilastot päivitetty viimeksi 19.05.2024 klo 13:30) |