Koirat.com

Toivon vastauksia harrastavilta koiranomistajilta joilla on tietoa ja omakohtaista kokemusta roduista ja lajeista.

¤ Koiralle tarjottava liikunnan määrä ja laatu
- 2-3 tuntia lenkkeilyä päivässä, reippaita kävelyitä sekä useamman kerran viikossa ulkoilua vapaana, näillä mennään nykyiseni kanssa

¤ Talon koko (kerrostalo tms, maalla vai kaupungissa)
- Kerrostalo kaksio rauhallisella alueella mutta keskustan tuntumassa, tulevaisuudessa kerrostalo toivottavasti vaihtuu rivitaloksi.

¤ Lapsien määrä
- Lapsia ei ole, eikä välttämättä tulekaan

¤ Aiemmat koirakokemukset
- Tällä hetkellä koiranvirkaa taloudessa hoitaa 4-vuotias uros göötti, luonteeltaan pehmeä mutta vaatii varman ohjaajan ja rajat, pääpiiretissään ollut aina suhteellisen helppo koira. Tämän edeltäjä oli uros springeri, luonteeltaan kova ja niin sanottu dominanssiagressiotapaus, alkutaival koiran kanssa oli kivikkoinen mutta hyvin opettavainen. Entisen työn/nykyisen harrastuksen kautta kokemusta myös aikuisista kouluttamattomista koirista ja niiden tapakasvatuksesta ja sosialistamisesta.

¤ Harrastustoiveet
- Etsin siis itselleni harrastuskoiraa ensisijaisesti hakuun ja TOKOon, mahdollisesti myös suojeluun jos koira on siihen soveltuva. Nykyisen koirani kanssa olen siis harrastanut vaihtelevasti vähän kaikkea: hakua, tokoa, agilityä ja pienimuotoisesti näyttelyitä, myös vähän jäljen alkeita. Tätä kautta innostuin pk-lajeista, mutta tavoitteellisen harrastamisen esteeksi muodostui rodun pk-oikeudettomuus, uudelle paikkakunnalle muuttamisen jälkeen emme ole edes päässeet hakuporukkaan mukaan ja tokokin on vähän niin ja näin.

¤ Turkkitoivomukset
- Ei oleellista, luonne ja ominaisuudet tärkeintä

¤ Minkä kokoinen koira
- Ei oleellista

¤ Koiran luonne (metsästysvietti, kovuus, itsepäisyys jne)
- Ei metsästysviettiä, tai vietti hyvin hallittavissa. Koulutettavuudeltaan hyvä ja hyvän työmotivaation omaava. Energinen ja hyvähermoinen, osaa rauhoittua kun ''työt'' on tehty eikä pakonomaisesti puuhaa jatkuvasti. Saa olla jossain määrin epäluuloinen ja välinpitämätön vieraita kohtaan.
(muoks)

¤ Rotuja/roturyhmiä, joita olet jo pohtinut
- Etusijalla pk-oikeudet omaavat rodut, tässä kohtaa te rakkaat KC:laiset astutte kehiin. Useat haaveilemani rodut ovat vaativia työ ja käyttökoiria, mitkä pk-oikeuden omavaat rodut ovat sellaisia joiden hankkimista voin realistisesti harkita?

Oh_no kirjoitti:

¤ Minkä kokoinen koira
- Ei oleellista

On se aika oleellista jos nimenomaan pk-puolelle halajat. Tottisosuudessa noudoista ropisee isoimmat pisteet ja metrinen hyppynouto on pienemmälle otukselle aika hemmetin raskas! Kertoisitko vähän lisää, mitä toivot koiran ominaisuuksilta? Pk-oikeudethan on varsin erilaisilla roduilla. Tahdotko vähän haastavampaa, räjähdysaltista työkoiraa vai vähän leppoisampaa kaveria? Vai kenties jotain rhodesiankoiran tyylistä? Mihin omat rahkeet tuntuisivat riittävän?

Jos suojelu kiinnostaa vähääkään, se rajaa rotuvalikoimaa huomattavasti. Suojelua ei tavoitteellisesti voi treenata läheskään kaikkien koirien kanssa, koska koiran luonne- tai koko- ja rakenneominaisuudet eivät riitä. Ja toisaalta kukaan vastuullinen hyvä maalimies ei halua käytää aikaansa ns. toivottoman tapauksen huvipurettamiseen.

Jos suojelua haluat harrastaa, rotuvaihtoehdoista tulevat lähinnä mieleen (käyttölinjainen) saksanpaimenkoira ja malinois, sekä harvinaisempina suojelurotuina dobermanni, rottweiler, airedalenterrieri ja suursnautseri, ehkä vielä beauceronkin. Yksittäistapauksia on varmasti muissakin roduissa, että koiralle on ainakin otettu puruja, mutta vähiin ne jäävät ja suojelukoetulokset vielä vähemmälle.

Sitten jos suojelun harrastaminen ei ole mikään ehdoton juttu, rotuvalikoima on paljon laveampi. Rodut, joilla on osallistumisoikeus pk-kokeisiin täällä.

Koon epäoleellisuudessa pointtina oli se että en odota koiran olevan tietyn kokoinen, vaan tietynlainen ominaisuuksiltaan.
Toivon suht tasaista ja vahvahermoista koiraa, joka tarpeen tullen kykenee vahvaan ja vietikkääseen suoritukseen. Olen valmis tekemään töitä saadakseni koiran toimimaan niin kotona kuin kentälläkin, koira saa siis olla haastava. Ja vaikka tahdonkin harrastaa tähdäten kisoihin, en kuitenkaan odota pistehirmua vaan ensisijaisesti koiraa jonka kanssa yhteiselo on mukavaa.
Sähköjänistä mulle ei saa missään nimessä antaa tai lopputuloksena on sekä onneton koira että onneton omistaja.

Muoks. Rushdie kerkes väliin, lista pk-oikeudet omaavista roduista on kyllä mulle tuttu. Mitenhän mä nyt itseäni selkeästi ilmaisisin... Haen siis haastavaa mutten missään nimessä kaikkein villkainta koiraa, jolla kestää pää kerros/rivitaloasumista, ensisijaisesti hakuun. Ja jos rotu joka täyttää edellä mainitut kriteerit on soveltuva suojeluun niin suunnataan lähimmän toppapukuisen häiskän kimppuun. Haku, toko ja suojelu siis lajit jotka kiinnostaa, mutta ensisijaisesti valitsen koiran sen perusteella pystynkö tarjoamaan sille puitteet joissa se voi elää onnellista koiranelämää. Sitten harrastetaan, koiran ehdoilla.
muoksmuoks...

Jos kerta koolla ei ole väliä, niin voisin suositella lapinporokoiraa. Niillä on pk-oikeudet, mutta henkilökohtasesti en ainakaan suojeluun suosittelisi. Porokoirat menee kerrostalossakin, kunhan vain saavat tarpeeksi aktiviteettiä. Tokoon porokoirat soveltuu, moni niitten kanssa tokoa harrastaa rodun piireissä. Porokoiria kuvataan älykkäiksi, jotka syttyvät tekemään, mutta ovat muuten rauhallisia, mutta tämäkin on toki aina yksilökysymys. Kooltaanhan ne kuuluvat näihin pienimpiin rotuihin, joilla pk-oikeudet ovat. Lappalaiskoirat ry:n sivuilta löytyy enempi tietoa, jos rotu ryhtyy kiinnostamaan.

(Käyttölinjainen) labradorinnoutaja tulee ensimmäisenä aloittajan kriteereistä ja toiveista mieleen, tosin suojelun saa tämän rodun kanssa toki unohtaa. Toisaalta tilalle tulisi mahdollisuus treenailla nomea. Työlabukat ovat keskimäärin todella rautahermoisia, tekemisenintoisia, taistelutahtoisia, väsymättömiä, vietikkäitä, mutta myös hyvin ihmisystävällisiä, eivät hillittömän vilkkaita sähliä, eivätkä juntturimmasta päästä kouluttaa. Koulutettavuus ja fysiikka riittävät varmasti pk-lajeissa ihan niin korkealle kuin ohjaajalla taidot ja into riittävät.

Tyrkkään vaihteeks tätä omaa rotua. Kävis kriteereihin. Mutta 'koulutettavuus hyvä' on suhteellinen käsite. Suursnautseri oppii kyllä vaikka mitä, se on viisas koira, mutta sen kouluttaminen vaatii huumorintajua, mielikuvitusta ja hyviä hermoja :D Se on riemumielinen ilottelija, joka tekee hommia mielellään ja oikein motivoituna erittäin hyvällä vietillä. Mutta, koska välillä koirassa on vauhtia enemmän kuin taitoa, on energia osattava kanavoida oikein.

Riiseni rakastaa omaa perhettään mutta vieraista se ei yleensä kiinnostu. Ei vihainen, mutta välinpitämätön. Se puolustaa ja vahtii omiaan viimeiseen saakka, jos sellainen tilanne eteen tulee. Työparina risuparta on innokas, tunnollinen ja hyvin koulutettuna tarkka, mutta myös itsenäinen.

Vaatii ehdottomasti elämäänsä johdonmukaiset rajat, mutta ei ole niitä koiria, jotka poljetaan ja alistetaan maanrakoon. Kunnioittaa ja palvelee ihmistä mielellään mutta haluaa vastavuoroisesti tulla itse arvostetuksi.

Riiseni on mulle ennestään tuttu, ja oikeastaan se haaveiden koira ja päiväunien kohde ollut jo vuosia, harrastin ennen parin riisenin kanssa samoissa ryhmissä. Riisenin koulutettavuutta en pidä ongelmana, mutta olen saanut sellaisen kuvan että ne vaativat todella paljon liikuntaa ja tekemistä sekä tilaa ympärilleen. Siksi olen lykännyt riisenihaavetta hamaan tulevaisuuteen, jos vaikka joskus olisi varaa ostaa oma talo tai muuten tulisi hankittua isompi asunto. Jos saa udella niin miten teillä kadi asutaan?

Oh_no kirjoitti:

Riisenin koulutettavuutta en pidä ongelmana, mutta olen saanut sellaisen kuvan että ne vaativat todella paljon liikuntaa ja tekemistä sekä tilaa ympärilleen.

Kaikki pk-rodut vaativat runsaasti liikuntaa ja aivotyötä, mutta eihän niitä sisätiloissa suoriteta. Jos nyt jo liikut päivittäin 2-3 tuntia ja osan siitä koira saa olla vapaana, niin ei varmaan ole ongelma millekään koiralle, päinvastoin! Siihen vielä harrastukset päälle ni eihän sulle jää vapaa-aikaa ollenkaan.

Ajattelin nyt ehdottaa tätä omaa rotua, eli miltä kuulostaisi australiankelpie? Pieniähän nuo on (urokset 46-51 cm, nartut 43-48 cm) verrattuna vaikka sakuun tai maliin, mutta ketteriä ja nopeita liikkeissään. Tekemisen intoa löytyy eikä varmana virta lopu kesken! Virtapiiri on suhteellinen käsite enkä osaa oikein verrata mihinkään (kokemusta ei oo ku pinseristä tota ennen), mutta oma otus ainakin hyppii seinille jos ei pääse päivittäin purkamaan höyryjä ja käyttämään päätään. Sisällä ollaan silti enimmäkseen rauhassa. Pk-oikeudet tosiaan löytyy ja kun yhdistelmän valitsee vähän tarkemmalla silmällä, saa todennäköisemmin mitä hakee. Esim. rakenteessa ja käyttöhistoriassa on jonkin verran eroja eri linjoissa. Suojelussa olen nähnyt muutaman, muttei tietääkseni ole mikään kovin yleinen rotu ko. lajin keskuudessa.

Onko lähelläkään toiveitasi vai meneekö ihan metsään?

Rez kirjoitti:

Jos nyt jo liikut päivittäin 2-3 tuntia ja osan siitä koira saa olla vapaana, niin ei varmaan ole ongelma millekään koiralle, päinvastoin! Siihen vielä harrastukset päälle ni eihän sulle jää vapaa-aikaa ollenkaan.

Mä olenkin aika tappavan tylsä tyyppi monien mielestä, vietän vapaa-aikani mieluummin koirien kanssa pöpelikössä kuin kavereiden kanssa kaupungilla. Jostain syystä en kelpietä ole itselleni koskaan ajatellut, luonnossakin olen tavannut vain yhden rodun edustajan. Pikainen tutustuminen rotuyhdistyksen sivuihin kuitenkin vaikutti yllättäen mielenkiintoiselta, ajattelemisen arvoinen ehdotus siis. Mietityttää vain että onko kelpie kuitenkin liian vieteri makuuni, pitäisi nähdä useampi koira kotona ja kentällä että saisin paremman kuvan rodusta käytännössä. Kuitenkin paimentavana koirana rotu tuntuu tutulta näin paimenkoiran jo valmiiksi omistavalle.

Lapparit ja noutajat ei kuitenkaan syystä tai toisesta iske.

Minun tapaamani kelpiet ovat olleet hyvin vilkkaita, mutta myös tasapainoisia koiria, eivät siis mitään sähköjäniksiä negatiivisessa mielessä. Suojeluharrastuksen kelppareiden kanssa saa kyllä unohtaa; vaikka jokunen kelpie olisi huvipuruissa käynytkin, niin ei kelpiestä kyllä suojeluharrastuskoiraksi ole. Saalisvietti rodulla varmasti riittää, aggressio tuskin, ja ovat niin pienikokoisia että rikot vain koiran jos alat sitä enempi puretella. Kansallisissa lajeissa hyvä kelpie sen sijaan on aivan elementissään.

Rushdie kirjoitti:

Minun tapaamani kelpiet ovat olleet hyvin vilkkaita, mutta myös tasapainoisia koiria, eivät siis mitään sähköjäniksiä negatiivisessa mielessä.

Mä välillä jopa kaipaan vähän lisää sitä sähköjänismäisyyttä! Oon itse niin vieteri, että välillä tykkäisin koirankin olevan vähän enemmän häslä. Toi tekee työtä nimenomaan työmentaliteetilla, joskus ehkä jopa otsa vähän kurtussa. Vauhtia ei puutu, mutku..

Oh_no kirjoitti:

Mietityttää vain että onko kelpie kuitenkin liian vieteri makuuni..

Tarkoitatko 'vieterillä' just semmosta ylimääräistä häsellystä? Mä en miellä kelpietä semmoseks (kuten en silti malia tai sakuakaan..). Mun keltsiä saa muuten tulla katsomaan jos rotu kiinnostaa.

Tarkotan just sitä semmosta ylimääräistä häiläämistä ja jatkuvaa eiminkäänvuoksi-touhottamista. Missäs päin sä rez asut?

^ Porissahan myö ainakin syksyyn saakka.

Poriin on meiltä kyllä aika pitkä matka. Mutta huomasin että meidän kaupungissa toimii kelpiekasvattaja, voisin melkeinpä ottaa häneen yhteyttä jos vaikka ehtisi koiriaan esitellä.

Osaako kukaan sanoa mitään australiankarjakoirasta tai katalonianpaimenkoirasta, muutakin kuin mitä rotujärjestöjen sivuilla kerrotaan?

^ Aika vähän kerroit aloitusviestissä millaisia luonnetoiveita sulla koiralle on, mutta katalasta löytyy kyllä sitten myös reippaasti vartiointiviettiä ja itsenäisyyttä.

Mitä olen katalonianpaimenkoiraan rotuna tutustunut, niin yleensä ongelmat piilevät juuri niissä kahdessa asiassa. On saattanut sattua ylilyöntejä vartioimisen kanssa (vartioinnin kohteeksi on saattanut reviirin lisäksi tulla myös koiran lelut, luut tms.) tai itsenäisen koiran kouluttaminen on koettu turhan haastavaksi. Palveluhaluisiahan katalat toki on, mutta eivät kuitenkaan siinä määrin että kestäisivät treenaamisessa toistoja yhtä paljon kuin muut palveluskoirarotuiset. Taitavat myös hieman enemmän kyseenalaistaa ihmiseltä saamiaan ohjeita.

Lisätietoa kataloista löydät painamalla tätä linkkiä. Luin aiemmin itse aika hyvän artikkelin katalonianpaimenkoiran alkuperään ja luonteeseen liittyen, mutta se näyttää hävinneen netistä tai sitten en vain löydä sitä. Höh.

Myös se seikka käytännön kannalta tulisi huomata, että katala on Suomessa melko harvinainen rotu. Pentua saattaisi siis joutua odottelemaan pitkänkin aikaa eikä valinnanvaraa loppujen lopuksi hirveästi löydy. Kanta nyt vaan on se mitä se on.

Nyt alkoi itseäkin naurattaa kun luin nuo luonnevaatimukseni. Välillä sitä ajattelee päässään ja unohtaa ettei muut ole ajatuksenlukioita. Oon kyllä yrittäny noissa viesteissä vähän tarkentaa mitä haen.
Kiitos kuitenkin katala-infosta.

Itse olen aikaisemmin ollut hyvinkin innostunut australiankarjakoirista ja mietin rotua itsellenikin yhtenä vaihtoehtona. Nyt viimeaikoina olen tutustunut useampaan yksilöön luonnossa, ja valitettavasti kiinnostukseni rotuun on näiden myötä lopahtanut kokonaan. En ole tavannut ensimmäistäkään karjista joka todella miellyttäisi minua luonteeltaan: on ollut flegmaattista jolta moottori puuttuu kokonaan, yksi helkkarin arka, terävä, epävarma ja yltiöalistuva, yksi tyhjää machoileva, eikä sekään tarpeeksi vilkas minun makuuni. Lisäksi rodun luustotilanne vaikuttaa aika surkealta ja kasvattajat tekevät ihan uskomattoman paskalonkkaisilla koirilla pentuja.

Karjakoirissa on aivan varmasti myös huippumukavia koiria, joiden kanssa pääsee harrastuslajeissa pitkälle. Rodunhan kuuluisi olla työkoira isolla t-kirjaimella ja juuri sellainen vähän vakavamman puoleinen puurtaja. Karjiksilla esiintyvä kuurous (josta huolimatta todella harva on mm. baer-testattu), huono luusto ja ei-niin-miellyttävä luonne ovat kuitenkin ainakin oman kiinnostukseni rotuun vieneet.

Australiankarjakoiraa olen katsellut sillä silmällä useampaakin otteeseen, luonnossa en tosin ole yhtään yksilöä tavannut mutta lukemani perusteella olen olut kiinnostunut, enkä tiennyt että karjisten tilanne olisi noin surkea. On harmillista että monet rodut ovat käytännössä jotakin ihan muuta kuin niiden kuuluisi olla.

Tuskin karjakoirankaan suhteen kannattaa toivoaan täysin menettää, yksilöitä löytyy varmasti moneen lähtöön ja parhaan kuvan niistä saat ehkäpä itse tutustumalla koiriin niiden kotonaan, harrastuksissa tai vaikka kimppalenkeillä. Karjiksista itse olen tosin huono sanomaan mitään sen enempää, mutta huomautuksena vain