Ohjeet ja säännöt
Takaisin
ROTUKYSELYT - Tiistaina, 08.01.2013 klo 11:20

Mikä rotu opiskelijalle kerrostaloon?

Siirry sivulle: 1 2

karkkaroo

karkkaroo
Viestimäärä: 15

MIKä ROTU OPISKELIJALLE KERROSTALOON? - Tiistaina, 08.01.2013 klo 11:20  
+
0
¤ Koiralle tarjottava liikunnan määrä ja laatu
Aamulenkki, päivällä 1-2h, illalla pieni iltalenkki/reippaampi lenkki

¤ Talon koko (kerrostalo tms, maalla vai kaupungissa)
Kerrostalo kaksio 42 neliötä, ainakin muutamia vuosia eteenpäin

¤ Lapsien määrä
Ei yhtään, mutta tulevaisuudessa suunnitelmissa koiran elinaikana

¤ Aiemmat koirakokemukset
Metsästyskoirista kokemusta n. 7 vuotta ajalta

¤ Harrastustoiveet
Lenkkeily ja olen myös kiinnostus näyttelytouhuista

¤ Turkkitoivomukset
Melko helppohoitoinen tai hiukan vaativa

¤ Minkä kokoinen koira
Pieni/keskikokoinen

¤ Koiran luonne (metsästysvietti, kovuus, itsepäisyys jne)
Metsästysvietillä ei niin väliä, melko helppokoulutettava mutta itseltäni löytyy myös tahtoa kouluttaa vähän vaikeamminkin oppivaa koiraa, ihmisystävällinen ja miellyttämishaluinen, mutta kuitenkin pärjää itsestäänkin

¤ Rotuja/roturyhmiä, joita olet jo pohtinut
Shiba ja Basenji
Japaninpystykorva Nala 03/2013

NiiNu

NiiNu
Viestimäärä: 1727

VS: MIKä ROTU OPISKELIJALLE KERROSTALOON? - Tiistaina, 08.01.2013 klo 11:35  
+
0
En kummemmin ehdi tässä nyt miettimään ja ehdottamaan rotuja, mutta sen mitä itse tiedän shiboista ja basenjeista, niin miellyttämisen halua niiltä ei juuri löydy joten koulutettavuus voi olla todella haasteellista. Shibat ainakin tekevät mitä pyydetään jos niitä sattuu huvittamaan ja palkka on tarpeeksi hyvä. Shibat ovat kyllä ihmisystävällisiä, mutta eivät ole vieraista ihmisistä mitenkään kiinnostuneita ja saattavat esim. väistää kosketusta jos vieras ihminen yrittää rapsuttaa. Basenjeista en osaa sanoa, mutta käsitykseni mukaan ovat hyvin samankaltaisia.
Shelttityttö Hertta, s. 05/2012

saije

saije
Viestimäärä: 4425

VS: MIKä ROTU OPISKELIJALLE KERROSTALOON? - Tiistaina, 08.01.2013 klo 14:35  
+
0
Basenjeista minulla on jonkin verran tietoa ja ne eivät kyllä edellä mainitun mukaan tosiaan omaa miellyttämisenhalua ollenkaan. Basenji on erittäin itsetietoinen koira joka tekee asiat juuri kuin itse haluaa. Omaa vahvan riistavietin, joka vaikuttaa toki koiran irtipidettävyyteen. Mikäli sinulle ei ole tärkeintä että koira tekee aina juuri kuin haluat ja sinulla on huumorintajua koiran kouluttamiseen ja koiraan yleensä, voi basenji olla tutustumisen arvoinen rotu. Miten menikään se sanonta; Ruunaa käsketään, oriilta pyydetään ja tammalle lähetetään hakemus, niin basenji on ehdottomasti tamma.
Basenji ei vieraista ihmistä perusta, vaan mieluiten jää syrjään. Mikäli haet ihmisystävyydellä koiraa joka haluaa tervehtiä ihmisiä iloisesti ja kerjäten rapstuksia, ei ole basenjille luonteenmaista.
En varsinaisesti osaa tiettyä rotua ehdottaa, mutta löytyiskö mahdollsesti roturyhmästä 1 mieluisaa rotua?
Valkoinen ruotsinhirvikoira "Nimue" Syntynyt 26/3/11 ♀
Valkoinenpaimenkoira "Nila" Syntynyt 14/12/12 ♀
Valkoinenpaimenkoira "Loru" Syntynyt 13/9/15 ♀
Karjalankarhukoira "Lyyra" Syntynyt 15/6/17 ♀

karkkaroo

karkkaroo
Viestimäärä: 15

VS: MIKä ROTU OPISKELIJALLE KERROSTALOON? - Tiistaina, 08.01.2013 klo 15:00  
+
0

saije kirjoitti:

Basenjeista minulla on jonkin verran tietoa ja ne eivät kyllä edellä mainitun mukaan tosiaan omaa miellyttämisenhalua ollenkaan. Basenji on erittäin itsetietoinen koira joka tekee asiat juuri kuin itse haluaa. Omaa vahvan riistavietin, joka vaikuttaa toki koiran irtipidettävyyteen. Mikäli sinulle ei ole tärkeintä että koira tekee aina juuri kuin haluat ja sinulla on huumorintajua koiran kouluttamiseen ja koiraan yleensä, voi basenji olla tutustumisen arvoinen rotu. Miten menikään se sanonta; Ruunaa käsketään, oriilta pyydetään ja tammalle lähetetään hakemus, niin basenji on ehdottomasti tamma.
Basenji ei vieraista ihmistä perusta, vaan mieluiten jää syrjään. Mikäli haet ihmisystävyydellä koiraa joka haluaa tervehtiä ihmisiä iloisesti ja kerjäten rapstuksia, ei ole basenjille luonteenmaista.
En varsinaisesti osaa tiettyä rotua ehdottaa, mutta löytyiskö mahdollsesti roturyhmästä 1 mieluisaa rotua?





Mielessäni on 1 ryhmästä käynyt vain Welsh Corhi Cardigan! Basenji on ollutkin vain toissijaisena ja lisää kokemuksia niistäkin kaipailin!
Japaninpystykorva Nala 03/2013

griffon

moderaattori
griffon
Viestimäärä: 5797

VS: MIKä ROTU OPISKELIJALLE KERROSTALOON? - Tiistaina, 08.01.2013 klo 15:35  
+
0
^Koirarodut -palstalla näyttää olevan vähän keskustelua basenjista. Laita kysymyksesi vaikka sinne, jos rodun harrastajat huomaavat sen paremmin. Tässä suora linkki keskusteluun
Minkä nuorena oppii, sen vanhana unohtaa
Kuvia omista koirista
Muistoissa Laku 2002-2013

ooa

ooa
Viestimäärä: 780

VS: MIKä ROTU OPISKELIJALLE KERROSTALOON? - Tiistaina, 08.01.2013 klo 21:20  
+
0
Itseltäni löytyy kaksi shibaa, joiden perusteella voin vastata muutamaan kohtaan pohdinnassasi.

Liikuntamäärä on varmaan ihan sopiva, ja shiba sopeutuu kerrostaloon hyvin. Toki omissa koirissa huomasin omakotitaloon muuttaessa erilaista virkeyttä ja intoa puuhailla vapaana ulkona/kaivaa koloja ja koirat saavat vapaasti toteuttaa itseään saalistaen pienjyrsijöitä ja tuumaillessa ohikulkijoita.

Lapsista toinen koiristani ei välitä, hakeutuu niiden seurasta pois, vaikka oma lapsi on elänyt koiran mukana koko koiran elämän ajan. Koira ei ole kokenut lapsilta ikinä hännästä vetoa tai häirintää, omaa perheenjäsentä koira siis sietää ja välillä leikkii, muiden lapset ei miellytä.

Turkki on mielettömän helppo, se pysyy puhtaana, hylkii likaa ja lämmittää kovillakin pakkasilla. Karvat tippuvat n. kaksi kertaa vuodessa ja silloin sitä on PALJON!

Riistaviettiä löytyy, shibasta toki riippuen, mutta meillä molemmat ovat hyvinkin vietikkäitä ja lähtevät hajujen perään, sekä häviävät näköyhteyden saaliiseen saadessaan. Korvat katoavat ja takaisin tullaan, joko saalis suussa tai sitten kun jälki on hävinnyt. Haastetta vapaana pitämiseen siis löytyy.

Shiba ei ole perinteisesti "helppo" koulutettava. Sitä ei voi verrata mitenkään mm. paimenkoiraan tai miellyttämise haluiseen seurakoiraan. Se on itsenäiseen työskentelyyn jalostettu metsästyskoira, joka kyllä kunnioittaa ja on lojaali arvoiselleen omistajalleen, mutta miellyttäminen on täysin toissijaista. Täytyy kuitenkin muistaa, että shibakin on koira! Kyllä sitäkin on mahdollista kouluttaa, mutta se vaatii omistajalta kekseliäisyyttä, pitkää pinnaa ja shiban luonteen huomioonottamista sekä hyvän palkan löytämistä. Shiba ei yleisesti kestä kovinkaan paljon toistoja ja motivaatio loppuu nopeasti, jos se ei koe hyötyvänsä opittavasta asiasta.

Shiba on ystävällinen omistajalleen, ja parasta onkin nähdä helikopterikorvat ja mieletön hymy esim. aamuisin ja kotiintullessa, mutta muut ihmiset ei paljoakaan shibaa kiinnosta. Toinen meidän koirista käy ehkä haistamassa vieraita kadulla tai meillä kotona, ja pysyttelee sitten sopivan välimatkan päässä välinpitämättömänä. Toinen, meidän "epäshiba" rakastaa kaikkia ihmisiä. Sillä ei ole niin väliä, kunhan joku vain rapsuttaa.

Shiba ei myöskään ole perinteinen koirapuistokoira, ja vaikka pennun sosiaalistamisen tekisi kuinka hyvin tahansa ei se siltikään aikuistuttuaan tule välttämättä toimeen samaa sukupuolta olevien koirien kanssa.

Kannattaa tutustua shibaan livenä, jonkin harrastajan luona, niin luonteestakin voisi saada vähän enemmän selkoa.
Shibatrio <3

Erjis

Erjis
Viestimäärä: 145

VS: MIKä ROTU OPISKELIJALLE KERROSTALOON? - Torstaina, 10.01.2013 klo 21:52  
+
0
Cirneco dell'etna? Cirneco on keskikokoinen (42-50 cm, 8-12 kg) lyhytkarvainen koira. Cirnecon turkki on alusvillaton ja karvanlähtö on yleensä vähäistä. Turkin hoidoksi riittää pesu tarpeen vaatiessa.

Luonteeltaan cirneco on ystävällinen, iloinen, eloisa, leikkisä, älykäs ja hyvin läheisyydenhaluinen ja seurallinen koira. Cirneco rakastaa pusuja ja rapsutuksia ja sen lempipaikka on sohvalla ihmisensä kainalossa tai sängyssä peiton alla vierellä (jos se sallitaan). Cirneco tulee yleensä kaikenikäisten ihmisten kanssa hyvin tomeen, myös lasten kanssa. Nuorena cirneco on yleensä erittäin vilkas, mutta aikuisena kotioloissa yleensä melko rauhallinen koira, mutta aina valmis tarvittaessa leikkimään ja toimintaan.

Cirneco tarvitsee määrätietoisen ja johdonmukaisen, mutta lempeän peruskasvatuksen. Älykkäänä koirana cirneco oppii nopeasti asiat, kun motivointikeinona käytetään palkkiota (kehuja sekä namia tai lelua). Cirneco yleensä nauttii uusien asioiden opettelusta yhdessä omistajansa kanssa. Miellyttämisenhalua cirnecolla ei ole esimerkiksi palveluskoirien tapaan, mutta kyllä se aika hyvin kuitenkin tottelee, vaikka ei aina ensimmäisestä käskystä tai ihan heti. :) Cirnecolla on enemmän miellyttämisenhalua kuin basenjilla ja se on sitä huomattavasti helpompi rotu muutenkin. Aikuinen hyvin sosiaalistettu ja peruskasvatettu cirneco on yleensä helppo ja vaivaton ja mitä mukavin seuralainen. Monelle cirneco on mennyt ensimmäiseksi koiraksi.

Cirneco tarvitsee yhden pidemmän noin tunnin lenkin päivässä parin lyhyemmän lenkin lisäksi, mutta ei yleensä turhaudu, vaikka pitkät lenkit jäisivät silloin tällöin väliin. Cirnecoa olisi hyvä juoksuttaa ainakin pari kertaa viikossa vapaana turvallisella alueella poissa autoteiden läheisyydestä.

Cirnecolla on riistaviettiä, joten sitä on hyvä pitää vapaana vain turvallisella alueella poissa autoteiden lähettyviltä. Vapaana ollessaan se pysyttelee yleensä lähettyvillä, mutta esimerkiksi rusakon nähdessään lähtee melko varmuudellla perään.

Cirneco sopii hyvin kerrostalon asukiksi ja kaupunkilaiskoiraksi. Cirneco on myös kätevän kokoinen, sillä sitä jaksaa kantaa tarvittaessa hetken vaikkapa rullaportaissa ja se mahtuu yleisissä kulkuneuvoissa syliin, vaikka ei ihan pikkukoira olekaan. Se menee kuitenkin yllättävän pieneen tilaan.

Cirnecon kanssa voi halutessaan ja yksilöstä riippuen harrastaa näyttelyiden lisäksi vinttikoirien maasto- ja ratajuoksua, agilityä, verijälkeä ja koiratanssia.

Cirneco on koirarotu terveemmästä päästä.

Tutustu rotuun meidän sivuillamme ja rotuyhdistyksen sivuilla. Jos rotu kiinnostaa, kysele sähköpostitse lisää.

Lyhyt cirnecoesittelyvideo
Cara-pennun ensimmäinen päivä kotonaan
Tosca agilitykisoissa
Dina maastojuoksukisoissa
Koiratanssia cirnecon kanssa 4.16 minuutin kohdalla

***************************************************************
Erja ja Iosono cirneco dell'etnat & italianvinttikoirat

Iosono facebookissa ja instragramissa


***************************************************************

karkkaroo

karkkaroo
Viestimäärä: 15

VS: MIKä ROTU OPISKELIJALLE KERROSTALOON? - Perjantaina, 11.01.2013 klo 07:24  
+
0
^ Kiitos kun jaksoir noinkin pitkän tarinan kertoa!! En ole itse edes kuullut ko. rodusta, mutta tuokin vaikutti mielenkiintoiselta ja sellaiselta koiralta jota itselleni haen tällä hetkellä! :)


// Edellisen kirjoittajan koko viestin lainauksen kuvineen turhana poisti griffon
Japaninpystykorva Nala 03/2013

(Viestiä on muokattu perjantaina, 11.01.2013 klo 09:19)

Akwaba

Akwaba
Viestimäärä: 14

VS: MIKä ROTU OPISKELIJALLE KERROSTALOON? - Tiistaina, 19.02.2013 klo 21:40  
+
0
Eivät basenjit ja shibat noin hankalia ole kouluttaa kuin urbaanilegendat antavat ymmärtää.

Basenjista ei saa tottelevaisuusvaliota, mutta sen kanssa pärjää hyvin möllitokokisoissa ja alokasluokassa sekä arkitottelevaisuuskursseilla basenjit ovat luokkansa priimuksia nopeaoppisuuden takia. Basenjista saa agilityvalion, jos vain ohjaajalla on riittävän ripeät kintut, sillä basenjia ei ohjata etäkäskyillä kuten bordercollieta, vaan se haluaa tehdä yhdessä ohjaajan kanssa myötäillen ohjaajan kehon liikkeitä. Muutama basenji on jäljestysvalio, mutta varsinainen ykköslaji basenjille on vinttikoirien maasto- ja ratajuoksukilpailut. Siinä viehekone tekee juoksutustyöt ja ihmiset nauttivat kun koirilla on hauskaa. Basenji nukkuu vuorokauden putkeen rankan kisapäivän jälkeen. Basenjeja on halikoirina, koiratanssijoina, näyttelytähtinä, rallytokoilijoina - ohjaajan mielikuvituksen puute on pahin rajoite (esim. jämähtäminen palveluskoiramaiseen koulutusmuotoon pakotteineen, silloin kuin basenji haluaa tehdä asioita yhdessä tasavertaisena kumppanina). Basenjin miellyttämishalu on omistajasta itsestään kiinni: karrikoituna esimerkkinä sanoisin, että tylsä armeijamainen omistaja ei sovi huumorintajuiselle basenjille, kun taas boheemi omistajapelle saa basenjin palvomaan itseään.

Basenji on koira, joka kulkee helposti mukana ja sitä kannatta kuljettaa mukana kaikkialla, jolloin siitä tulee sosiaalinen ja huomaamaton - suorastaan helppo!

Basenjirodun suurin ongelma on se, että laiskat ihmiset himoitsevat niitä, koska niiden turkkia ei tarvitse lainkaan hoitaa. Basenji ei lenkitä itse itseään takapihalla, vaan tarvitsee lenkkeilyseuraa. Basenji purkaa ylimääräistä energiaa tuhotöihin. Perheissä, joissa basenjien kanssa harrastetaan säännöllisesti, basenjit eivät tuhoa mitään. Huonolla ilmalla basenji viihtyy parhaiten unenomaisessa tilassa sohvalla omistajansa kanssa, eikä sitä kannata sisällä aktivoida muutoin kuin aivojumpalla.
(Viestiä on muokattu tiistaina, 19.02.2013 klo 21:48)

Koirissa

Koirissa
Viestimäärä: 6

VS: MIKä ROTU OPISKELIJALLE KERROSTALOON? - Lauantaina, 23.02.2013 klo 14:01  
+
0

karkkaroo kirjoitti:

Mielessäni on 1 ryhmästä käynyt vain Welsh Corhi Cardigan! Basenji on ollutkin vain toissijaisena ja lisää kokemuksia niistäkin kaipailin!



No mulla on kokemusta Corgi-Pemu ja Basenji -yhdistelmästä. Tämän yhdistelmän ainoa ongelma oli se, että lyhytikäinen ja hitaampi corgi hankittiin pari vuotta ennen pitkäikäistä ja energisempää basenjia. Toisinpäin tämä yhdistelmä olisi ollut ideaali eli ensin hankitaan basenji, odotetaan vajaa 5 vuotta ja sitten vasta hankitaan corgi. Tällöin ne voisivat jakaa elämänsä samankuntoisina ja -energiatasoisina.

Molempien kanssa on harrastettu agilityä, tokoa ja koiratanssia. Basenji on parempi agilityssä ja koiratanssissa, mutta corgi tokossa. Molemmat olivat herkkupeppuja, jolloin tekivät vaikka kolmoisvoltin namupalan toivossa eli molemmat rodut ovat helppoja kouluttaa.

Nyt kuvan 10-vuotias basenji joutuu viettämään 5 yksinäistä vanhuusvuotta, sillä nuori energinen pentu ei tule enää kysymykseen.

Kuva on otettu jouluna 2003.
Suosittelen basenjipentuja: www.akwababasenjis.com
Etsin osa-omistuskotia tulevalle basenjiurospennulle Espoon lähettyviltä.
(Viestiä on muokattu lauantaina, 23.02.2013 klo 14:14)

Dera

Dera
Viestimäärä: 1451

VS: MIKä ROTU OPISKELIJALLE KERROSTALOON? - Keskiviikkona, 27.02.2013 klo 20:21  
+
0

Akwaba kirjoitti:

Eivät basenjit ja shibat noin hankalia ole kouluttaa kuin urbaanilegendat antavat ymmärtää.

Tuskinpa koirien omistajien mielipiteet perustuvat urbaanilegendaan. Uskon ainakin, että ooa kahden oman shiban ja lukuisan tutun shiban käyttäytymistä ja luonnetta tarkkailleena osaa sanoa aika vahvasti sen yleisen linjan, mikä esimerkiksi shiboilla on luonteessa ja käytöksessä. Ja allekirjoitan kyllä ooan tekstin täysin, tosin meidän Mori on usein vähän sosiaalisempi ihmisiä kohtaan, ainakin toistaiseksi. Mutta pentuhan se on vielä. Liian sinisilmäinen ei alkukantaisten kanssa voi olla, mutta eivät nämä mahdottomia ole. Aina parhaan kuvan koirista saa itse tutustumalla niihin livenä. Suosittelen kyselemään monilta eri kasvattajilta näkökulmia luonteeseen ja rodun sopivuuteen juuri sinulle. Shiboista ja shibojen kasvattajista saa hyvin tietoa esimerkiksi Suomen Shiba ry:n sivuilta.

Akwaba kirjoitti:

Basenjin miellyttämishalu on omistajasta itsestään kiinni: karrikoituna esimerkkinä sanoisin, että tylsä armeijamainen omistaja ei sovi huumorintajuiselle basenjille, kun taas boheemi omistajapelle saa basenjin palvomaan itseään.

Sanoisin kyllä, että miellyttämisenhalu sen sanan virallisessa merkityksessä on hyvin koirakohtaista, mutta yleisesti ottaen näillä kahdella rodulla ihan minimaalista esimerkiksi juuri paimeniin verrattuna. Se, miten hyvin koiransa saa motivoitua esim nameilla tai leluilla luo samanlaisen kuvan miellyttämisenhalusta. Mutta toistaiseksi en ole vielä yhtään shibaa tai basenjia nähnyt, joka hyppäisi kaivoon omistajan pyynnöstä vain siksi, että omistaja on näin pyytänyt ja koira ei siitä mitään hyödy. Uskollisuus on myös täysin eri asia kuin miellyttämisenhalu.

Basujen historia ei ehkä ole se kaikista ruusuisin ja ymmärtääkseni basujen kasvatuksessa on otettu isoja askeleita eteenpäin kohti seurakoiramaisempaa luonnetta ja suurempia ostajaryhmiä ja hyvä näin. Useimmat kuitenkin myöntävät, että edelleen on tehtävää, jotta päästään sinne asti, mihin tavoitellaan.

Basu (ja shiba) ovat rotuja, jotka eivät sovi kaikille. On ihmisiä, joilla ei luonne tai pitkäjänteisyys ja johdonmukaisuus näille riitä ja on sellaisia, joiden mielestä kys. rodut eivät sovi heidän tarkoituksiinsa. Helpompia ja parempiakin harrastuskoiria on, mutta saa näistäkin kuorittua vaikka millaisia valioita jos vaan jaksaa nähdä vaivaa ja tietää mistä naruista vetää. Tämä kuitenkin vaatii jo syvempää perehtymistä asiaan, sillä pelkästään motivoiminen ainakin shibojen kohdalla voi olla vaikeaa.
Myönnettäkööt, että basenjeista ei hirveästi ole kokemusta yhtä murkkuikäistä urosta lukuunottamatta, mutta aluksi basu oli itsellänikin suunnitteilla shiban tilalle ja tästä syystä olen jonkun verran tietoa rodusta useilta eri kasvattajilta kaivellut. Osa kasvattajista kertoi ihan suoraa kaunistelematta oman rotunsa epäkohtia ja olen hyvin tyytyväinen siihen. Olemalla rehellinen myös rodun huonoista puolista vältetään virhearvioinnit ja saadaan paremmin taattua hyvä koti pennuille. En halua kritisoida kommentillani ketään, toivon vain, että tämä kommentti saa aloittajan miettimään rotuja myös boksin ulkopuolelta ja hakemaan vielä lisää tietoa roduista.

Jos shiba vielä kiinnostaa rotuna, niin meidän keskenkasvuista shibapoikaa saa tulla moikkaamaan (asutaan Keravalla). :wink:
Shiba, Mori ♂
Blogi

Akwaba

Akwaba
Viestimäärä: 14

VS: MIKä ROTU OPISKELIJALLE KERROSTALOON? - Torstaina, 28.02.2013 klo 16:09  
+
0
Ikävä kuulla, että shibojen luonteen kehitys on jämähtänyt paikoilleen :(

Basenjirodussa on tapahtunut merkittävää kehitystä viimeisen 10 vuoden aikana tuontien ja rotuunoton kautta. Vielä 10 vuotta sitten basenjiyhdistelmien sukusiitos oli usein yli 10 % ja Suomen basenjikanta perustui samoihin koiriin, kun taas nykyisin 0 % sukusiitos on enemmän sääntö kuin poikkeus ja basenjigeenipooli on erittäin laaja; tämän todisti viime vuonna tehty 50 koiran otoksen DLA-geenitesti (yli 80 % heterotsygootteja eli eriperinteisiä). Nyt voidaan harjoittaa aktiivisempaa jalostuskarsintaa!

USA:sta on viime vuosina tuotu runsaasti basenjeja, jotka on jalostettu ensisijaisesti seurakoiraksi, joilla on erittäin korkea miellyttämishalu ja heikko metsästysvietti. Suomessa tasapainoillaan näiden kahden ominaisuuden välillä, sillä emme halua basenjirodun eriytyvän näyttö- ja käyttölinjaan, kuten monen muun rodun kanssa on käynyt. Nykyisin basenjin ostajan kannattaa tutkia jokainen yhdistelmä ja sen tuotokset tarkoin ennen ostopäätöksen tekemistä, sillä pentueen sisälläkin vaihtelu on voimakas 0% sukusiitoksen takia.

Tulevan basenjipentueen Rosa-emoon voi tutustua Oulussa sekä Rosan emoon Espoossa. Akwaba eli tervetuloa!
(Viestiä on muokattu torstaina, 28.02.2013 klo 16:12)

ooa

ooa
Viestimäärä: 780

VS: MIKä ROTU OPISKELIJALLE KERROSTALOON? - Torstaina, 28.02.2013 klo 19:58  
+
0
Akwaba, ihan mielenkiinnosta kysyn mihin suuntaan shiban luonteen tulisi muuttua ja miksi?
Shibatrio <3

Dera

Dera
Viestimäärä: 1451

VS: MIKä ROTU OPISKELIJALLE KERROSTALOON? - Torstaina, 28.02.2013 klo 21:44  
+
0

Akwaba kirjoitti:

Ikävä kuulla, että shibojen luonteen kehitys on jämähtänyt paikoilleen :(

Tätä lausetta kummaksun kyllä nyt. Millä tavoin shibojen kehitys on jämähtänyt paikoilleen? Olisi hyvä kuulla vastauksesi myös tuohon ooan kysymykseen. Itseänikin kiinnostaa tietää tämä.

Akwaba kirjoitti:

Basenjirodussa on tapahtunut merkittävää kehitystä viimeisen 10 vuoden aikana tuontien ja rotuunoton kautta. Vielä 10 vuotta sitten basenjiyhdistelmien sukusiitos oli usein yli 10 % ja Suomen basenjikanta perustui samoihin koiriin, kun taas nykyisin 0 % sukusiitos on enemmän sääntö kuin poikkeus ja basenjigeenipooli on erittäin laaja; tämän todisti viime vuonna tehty 50 koiran otoksen DLA-geenitesti (yli 80 % heterotsygootteja eli eriperinteisiä). Nyt voidaan harjoittaa aktiivisempaa jalostuskarsintaa!

USA:sta on viime vuosina tuotu runsaasti basenjeja, jotka on jalostettu ensisijaisesti seurakoiraksi, joilla on erittäin korkea miellyttämishalu ja heikko metsästysvietti. Suomessa tasapainoillaan näiden kahden ominaisuuden välillä, sillä emme halua basenjirodun eriytyvän näyttö- ja käyttölinjaan, kuten monen muun rodun kanssa on käynyt. Nykyisin basenjin ostajan kannattaa tutkia jokainen yhdistelmä ja sen tuotokset tarkoin ennen ostopäätöksen tekemistä, sillä pentueen sisälläkin vaihtelu on voimakas 0% sukusiitoksen takia.

Kumma juttu, ilmeisesti sinne sekaan eksyy myös niitä huonoja yksilöitä edelleen. Ainakin näin annettiin selvästi ymmärtää basenjin taustoja selvitellessä suomalaisilta kasvattajilta. Liian monella oli kerrottavanaan basujen aggressiivisuustaipumuksista, liian vahvasta metsästysvietistä seurakoirakäyttöön nähden, ja siitä miten tarkka koulutuksessa pitää olla, ettei mennä metsään. Moni muu rotu antaa kuitenkin pienet virheet koulutuksessa anteeksi ja niitä virheitä on mahdollista korjata myöhemminkin, minun ymmärtääkseni näin ei ole basujen kohdalla.

Tuo viimeinen kappaleesi on hieman ristiriitainen. Jalostuksessa on selvästi menty eteenpäin siinä, että sukusiitosprosentti on saatu laskettua (ainakin lähes) nollaan, mutta onko sen kustannuksella esimerkiksi luonteesta jouduttu karsimaan? Kuulostaa hassulta, että ostajan tulisi itse olla erittäin tarkkana ettei saa ns. maanantaikappaletta itselleen. Ainakin itse saan sellaisen kuvan, että basenjien kasvatuksessa on vielä pitkä matka sinne, minne yritetään päästä.
Shiba, Mori ♂
Blogi

Akwaba

Akwaba
Viestimäärä: 14

VS: MIKä ROTU OPISKELIJALLE KERROSTALOON? - Perjantaina, 01.03.2013 klo 13:15  
+
0
Ilmeisesti shiba-rodun ostajakunta on pysynyt samana? Silloin ei ole tarvetta muutta rotua.

Basenjirodun kohderyhmä on totaalisesti muuttunut tämän vuosituhannen aikana: nykyisin sitä kysellään ensisijaisesti kerrostaloasuntoihin kaupunkeihin (haukkumattoman ominaisuutensa takia), jossa sen on pakko olla hyväluonteinen ja miellyttämishaluinen selviytyäkseen.

Basenjikasvattajat, joiden monistamat basenjit eivät sovellu nykyiseen kaupunkiympäristöön haastavan luonteensa takia, mainostavat myyvänsä "vain kotikoiria". Tämä on kaunis kiertoilmaisu "maanantaikappaleelle" kuten Dera haluaa aggressiiviset basenjit luokitella.

Olet oikeassa, että basenjilaatu vaihtelee tällä hetkellä voimakkaasti (kuten geenipoolikin) eri kasvattajilla ja kasvattajien eri pentueissa, koska elämme keskellä muutosmurrosta. Vanhat kasvattajat haluavat säilyttää basenjin "kotikoirana" ja uudet tulokkaat haluavat muuttaa basenjin paremmaksi harrastuskoiraksi. Se kumpi puoli voittaa, riippuu täysin siitä, ovatko basenjinostajat valveutuneita ja osaavat verrata eri pentueita kriittisesti keskenään ja vaatia parempaa laatua. Enää basenjia ei kannata ostaa ensimmäisestä paikasta, vaan kannattaa vierailla vähintään kahdessa eri kennelissä ennen ostopäätöksen tekoa.

ooa

ooa
Viestimäärä: 780

VS: MIKä ROTU OPISKELIJALLE KERROSTALOON? - Perjantaina, 01.03.2013 klo 14:12  
+
0
Voisinpa heitttää mutu-tuntumalla veikkauksen, että suurin osa shiboista elää juuri kaupunkiympäristössä ja kerrostaloissa. Itsekin shiban kanssa Helsingissä eläneenä en kokenut sitä mitenkään hankalaksi. En tiedä minkälainen käsitys Akwaba sinulla on rodun luonteesta ja mitä määrittelet "hyväluontoiseksi" koiraksi jos shiba ei siihen määritelmään sovi.

Miellyttämisenhalun "puute" ei tee mielestäni koirasta kaupunkikelvotonta, vaan tällöin asettaa omistajalle haasteita kouluttamiselle. Sehän ei missään nimessä ole mahdotonta, mutta selkeästi haastavampaa verrattuna miellyttämisenhaluisempaan rotuun, joka haluaa palvella ihmistä hinnalla millä hyvänsä.

Itselleni shiba on "se oikea" rotu ja shiban luonne on juuri yksi suurimmista syistä miksi shiba on perheeseen muuttanut. Jos luonnetta aiottaisiin radikaalisti muuttaa seurakoiramaisemmaksi, ei shiba enää olisi shiba.
Shibatrio <3

Dera

Dera
Viestimäärä: 1451

VS: MIKä ROTU OPISKELIJALLE KERROSTALOON? - Perjantaina, 01.03.2013 klo 19:54  
+
0
^ Komppaan tätä kovasti.

Kuten ite jo yllä sanoin, alkuperäisenä tarkoituksena mun oli ottaa basu itselleni ja voi kyllä, kasvattajia kontaktoitiin paljon enemmän kuin se yksi jolla oli pennut heti saatavilla. Mutta kuten monesta asiasta voi päätellä, basenji ei minun talouteeni kotiutunut, vaan tuli shiba ja se tuli juuri sen kyseisen rodun ominaisuuksien vuoksi. Vastaavasti basenji jäi pois laskuista sen rodun ominaisuuksien takia ja se ei sellaisenaan minulle kyseisessä tilanteessa sopinut ja näin jälkeenpäin olen ihan tyytyväinen päätökseeni, sillä basenji ei ole minulle se oikea rotu. Itse asun kerrostalossa pk-seudun vieressä eikä meillä ole tämän asian kanssa mitään ongelmaa nykyisen koiran kanssa.

Kennelliiton tilaston mukaan shiboja on rekisteröity vuonna 2011 64kpl ja 2012 89kpl. Muutos on siis 39,1% ylöspäin (eli 25 koiran verran). Rekisteröityjen koirien määrän pienuus selittyy tietysti osittain sillä, että rotu on edelleen melko pieni Suomessa (tilastossa sijalla 124, basenji taas sijalla 143 ja vertailun vuoksi labbis kärjessä -> totaaliluvuissa shiboja kennelliiton rekisterissä 699, basuja 1720 ja vertailukohteella labbis 48097) ja pentuja syntyy kerralla yleensä 1-4, eikä juoksujen määrääkään voida lisätä vain siksi, että pentuja voitaisiin tehdä enemmän vuodessa. Jokaiselle shibakasvattajalle on kuitenkin päivänselvää, että kysyntää on reilusti enemmän kuin tarjontaa ja en toistaiseksi ole kuullut keneltäkään, että pentuja olisi jäänyt käsiin. Shibojen heikkous onkin siinä, että pentuja syntyy vuosittain liian vähän kysyntään nähden. Asian eteen tehdään koko ajan töitä ja kasvava shibakanta mahdollistaa myös paremman tarjonnan.
Tuonteja tulee Suomeen tasaiseen tahtiin (5-15kpl/vuosi viimeisen 5 vuoden aikana), jotta geenipooli pysyisi monipuolisena. Tähänkään tilastoon ei voi oikein vaikuttaa, kun tuonteja ei voi tuoda enempää kuin mitä ulkomailta annetaan ja täytyyhän nekin jollain määrin seuloa, jotta shiban rotutyypinomaiset toivotut piirteet säilyvät jalostuskäyttöisissä koirissa. Lisäksi Suomen shibayhdityksen jäsenmäärä on tasaisesti kasvanut viime vuosina. Maalaisjärjellä nämä tilastot kertovat, että joko muutamankymmenen shibatädin kämpät pursuaa kymmenittäin tai sadoittain shiboja, tai sitten uusiakin shibaihmisiä joukkoon on tullut. Ostajakuntaa ja sitä, miten uudet ostajat eroavat vanhoista on hyvin vaikeaa kartoittaa, mutta jos asiaa tutkitaan esittämältäsi kantilta, niin kyllä shibastakin on moneksi. Shiboja löytyy näyttelyistä, agilitysta, tokosta, rallytokosta, jäljestämästä (+verijälki), koiratanssista, kaverikoirista ja konekarhukokeista. Pk-oikeuksiahan shiboilla ei ole, mutta ei muistaakseni ole basuillakaan. Korjatkaa jos muistan väärin. Shiba sopii moneen lajiin ihan omistajasta ja tämän kiinnostuksista sekä tavoitteista riippuen. Shibasta saa myös sen kotikoiran, jos haluaa ja mielestäni kotikoiraksi sopeutuminen ei ole ollenkaan huono ominaisuus. Sehän vain todistaa, että shiba sopeutuu myös sellaiseen talouteen, jossa sen kanssa ei aktiivisesti harrasteta mitään tiettyä koiraurheilulajia.
(Tiedot poimittu Kennelliiton KoiraNetistä)

Tiedustellessani basenjeista minulle ei koskaan mainostettu basenjia sellaisena rotuna, että se soveltuisi vain kotikoiraksi maalaiskylän perimmäisen kallion ja kuusikon taakse. Jos kasvattajat olisivat näin rotuaan markkinoineet, en olisi voinut edes harkita rotua itselleni, sillä tosiaan asun kerrostalossa. Kasvattajat kertoivat, että basenji soveltuu niin kaupunkiin kuin maalle, mutta että rodussa esiintyy edelleen turhankin voimakasta metsästysviettiä ja valitettavasti satunnaisesti myös aggressiivisuutta (en kiistä että se olisi ainoastaan kyseisen rodun heikkous/epäkohta tai etteikö näitä tulisi aina tarkastella yksilökohtaisesti -> onko aggressiivisuus perinnöllistä vai ei?). Näin ilmaistuna asia ei mitenkään liity siihen, missä koiria pidetään. En halua puuttua siihen, onko basenjeja "monistettu", kuten itse asian ilmaiset, sillä se ei alunperin ollut asia johon kiinnitin ensimmäisessä viestissäsi huomiota. En kuitenkaan väitä, että tällainen monistaminen olisi suotavaa ja rodun kehitystä ajatellen kannattavaa.

Haukkumattomuus ei ole sama asia kuin äänettömyys, ja on sinäänsä hassua, että vain osa basenjien kasvattajista myöntää tämän. Ostajan täytyy monesti itse tämä asia selvittää, sillä moni tietokirjakin antaa asiasta virheellistä tietoa. Onneksi pari kasvattajaa osasi tästäkin kertoa, että basenjilla (kuten shiballakin) on laaja ääniskaala eikä sitä tulisi virheellisesti tulkita äänettömäksi.

Olisin erittäin kiinnostunut tutustumaan miellyttämisenhaluiseen basenjiin. Sellaiseen, joka tosiaan hyppää sinne kaivoon vain koska ihminen sitä siltä pyytää, vaikka koira ei siitä mitään hyötyisi, eikä kaivoon hyppääminen parantaisi millään tavoin ihmisen tai koiran elämää.

Akwaba, puhuit ensin, että shiban luonne on pysynyt muuttumattomana ja että se on ikävää. Et edelleenkään vastannut kysymykseen, että mitä luonteessa pitäisi muuttaa tai miksi se on ikävää ettei se ole muuttunut. Mitä vikaa shibojen ostajakannassa on, jotta siihen pitäisi puuttua ja muuttaa? Ilmeisesti kyseinen ostajakanta on rotua ajatellen ollut tähän asti kannattava, sillä rotu on pysynyt elinvoimaisena ja kasvattanut vuosien aikana suosiotaan. Jos rodun suosio on jatkuvassa kasvussa, niin onko tarvetta tehdä muutoksia rodun tyypillisiin luonteenpiirteisiin? Mikä shibasta enää tekee shiban, jos se jalostetaan samanlaiseksi kuin labbis tai kultsu?
Shiba, Mori ♂
Blogi

griffon

moderaattori
griffon
Viestimäärä: 5797

VS: MIKä ROTU OPISKELIJALLE KERROSTALOON? - Lauantaina, 02.03.2013 klo 12:00  
+
0
^Ja sitten takaisin aiheeseen = ehdottamaan rotuja aloittajalle.
Keskustelua shibasta voi jatkaa rotupalstalla shiban omassa keskustelussa
Minkä nuorena oppii, sen vanhana unohtaa
Kuvia omista koirista
Muistoissa Laku 2002-2013

ooa

ooa
Viestimäärä: 780

VS: MIKä ROTU OPISKELIJALLE KERROSTALOON? - Lauantaina, 02.03.2013 klo 14:13  
+
0
Tän itseasiassa vois varmaan siirtääkin sinne osittain griffon?
karkkaroon kanssa ollaan käyty keskustelua yv:n ja rotuun tutustuminen on alkanut :)
Shibatrio <3

karkkaroo

karkkaroo
Viestimäärä: 15

VS: MIKä ROTU OPISKELIJALLE KERROSTALOON? - Maanantaina, 18.03.2013 klo 13:10  
+
0
Olen paljon saanut ja etsinyt tietoa shiboista. Ja saanut tutustua niihin myös aivan livenä. Mutta lähdettyäni kyselemään shiboista kasvattajilta ja joille olisi tulossa pentuja, niin olen saanut valitettavasti vain kasvattajilta n. 2/10 järkevän ja asiaan auttavan vastauksen... Tuntuu, että shiba kasvattajia ei edes kiinnosta myydä ns. "ulkopuoliselle" pentua tai auttaa edes uutta rodusta kiinnostunutta. Saatan olla todellakin väärässä. Mutta olen ottannut useampaankin otteeseen eri kasvattajiin ja shibaihmisiin yhteyttä ulkomaita myöten, mutta lähes tuloksetta.. En tiedä sitten mistä kaikki shibansa hankkivat tai täytyykö sitten luoda vain niin hyvät suhteet, jotta sellaisen saa. Ymmärrän myös sen, että shiba on vielä harvinainen rotu suomessa ja pentua saa kenties odottaa vaikka kuinka kauan ennenkuin sen saa, mutta olisin toivonut kasvattajilta, että olisivat edes vastanneet kyselyihini. Tämä on vain minun mielipiteeni ja monella muulla on/saattaa olla paljon parempia kokemuksia...
Japaninpystykorva Nala 03/2013


  Siirry sivulle: 1 2
Ohjeet ja säännöt
Takaisin
KESKUSTELUN TILASTOJA:Kpl:
Rekisteröityneitä käyttäjiä28213
Moderaattoreita16
Viestiketjuja yhteensä6341
Viestejä yhteensä545737
Uudet käyttäjät tänään1
Viestiketjuja aloitettu tänään0
Viestejä kirjoitettu tänään2
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkkiSipulu
Peukkuja ylös265906
(Tilastot päivitetty viimeksi 06.05.2024 klo 22:30)