Koirat.com

Elikkä minullakin on toinen koira suunnitelmissa parin vuoden sisään.

¤ Koiralle tarjottava liikunnan määrä ja laatu
Normaalien pissityslenkkien lisäksi pyrin tarjoamaan arkisin vähintään n. tunnin mittaisen, reipastahtisen pidemmän lenkin. Treenipäivinä ja viikonloppuisin monesti tulee liikuttua enemmän. Vapaana juoksutus onnistuu vaikka päivittäin ja pikkupoika rrrrakastaisi leikkikaveria.

Tällä hetkellä ohjattuja treenejä on 2-3 kappaletta viikossa. Todennäköisesti tuo nykyinen koira saa jossain vaiheessa eläköityä tavoitteellisemmasta tokosta, koska sen kanssa tähtäimet tuskin tulevat olemaan alokasluokkaa korkeammalla (ei vaan ole ihan omin laji herralle), joten parit ohjatut treenit + normaalit kotiharrastelut varmaan tulevat olemaan tulevankin koiran viikkoohjelmassa.

Aktiivisuustasonsa puolesta koira saisi olla suht sopeutuvainen. Ei siis sellainen, joka tarvitsee joka päivä 3 tunnin aktivoinnit, jotta taloa ei lähdetä sisustamaan. Päivittäisissä aktivoinneissa kuitenkin tulee olemaan vaihteluita, joskus liikutaan enemmän ja joskus joutuu pärjäämään vaikka vain puolen tunnin lenkillä. Kääpiöpinseri on ollut siinä mielessä mainio rotu, että selviää tarvittaessa vaikka nurkkapissatuksilla, mutta aina löytyy virtaa toimintaan, eikä koira ahdistu, jos jonain päivänä tehdään vähemmän.

¤ Talon koko (kerrostalo tms, maalla vai kaupungissa)
Tällä hetkellä 55 neliöinen kerrostalokaksio lähiössä. Voi vaihtua isompaan tai olla vaihtumatta. Itse en näe asunnon kokoa minkäänlaisena rajoitteena, sillä liikkuminen kuitenkin hoidetaan asunnon ulkopuolella ja tietysti tuo nykyinen koira ei itsessäänkään vie paljon tilaa. Hyvin tännekin toinen mahtuu.

¤ Lapsien määrä
Tällä hetkellä 0 (siis kahden aikuisen ihmisen talous), parin vuoden sisään tuskin tulossa, mutta koirien elinaikana (toivottavasti) kyllä. Koira saa kylläkin paljon lapsikontakteja kaikenikäisistä, sillä kaveripiiristä näitä löytyy enemmänkin.

¤ Aiemmat koirakokemukset
Olen asunut luokkaa 23 vuotta koirataloudessa. Tuttavapiireissä on ollut rotuja laidasta laitaan, omassa perheessä on ollut vuosien varrella 3 kääpiöpinseriä ja yksi kaniinimäyräkoira. Koiria olen opetellut kouluttamaan siitä lähtien, kun siitä jotain ymmärsin, eli about 7 vuoden iästä - tosin aina löytyy tältä saralta uutta opittavaa. Omat koulutuskokemukset tosin rajoittuvat lähinnä tuohon kääpiöpinserisakkiin. Tällä hetkellä koiranvirkaa toimittaa 2 vuotias kääpiöpinseriuros, jonka kanssa harrastan agilityä ja tokoa kisatähtäimellä.

¤ Harrastustoiveet
Haen erityisesti tokoon ja agilityyn harrastus- ja (toivottavasti myös) kisakaveria. Koiralla siis saisi olla moottoria myös tavoitteellisempaan harrastamiseen.

¤ Turkkitoivomukset
Helppo. Toivomus olisi tietysti lyhyt- ja sileäkarvainen, mutta hakemaani luonnetta ei taida löytyä ihan suoraan tällaisesta turkista. Koira saisi mieluiten olla satunnaisesti harjailtavaa "wash & go"-mallia. Trimmattavat rodut ovat ehdoton nou nou.

¤ Minkä kokoinen koira
Pieni-keskikokoinen.

¤ Koiran luonne (metsästysvietti, kovuus, itsepäisyys jne)
Nykyiseen verrattuna kaipaisin hiukan pehmeämpää koiraa, jolla olisi hiukan luontaista miellyttämisenhalua. Kääkän taustat kuitenkin tulevat rotanmetsästyksestä, jolloin koira työskenteli yksin, eivätkä nämä ole luontaisia ihmisen kanssa työskentelijöitä. Saalisviettiä saisi mielellään löytyä, riistaviettiä mielellään ei. Vieraita kohtaan koira saa olla "terveellä tavalla varautunut", mutta en pane pahakseni myös noutajamallista "rakastan kaikkea mikä liikkuu"-luonnetta. Arkuus on iso "ei".

Unelmakoirani siis olisi hiukan miellyttämisenhalua omaava, rohkea, toimintakykyinen ja aktiivinen (mutta sopeutuvainen). Toistonkestävyyttä toivoisin. Kovuuden suhteen haen varmaan lähinnä jotain luonnetestiasteikolla "+1 hieman pehmeä" läheltä liippaavaa. Himppusta omaa tahtoa en pane pahakseni, tahdokkaista koirista kun on varsin paljon kokemusta.

Muuta
Eniten omaa silmää miellyttävät "peruskoiramaiset", rakenteeltaan liioittelemattomat rodut. Rotu saisi myös olla aika terve.

¤ Rotuja/roturyhmiä, joita olet jo pohtinut
Pääsääntöisesti olen nyt katsellut FCI1-roturyhmän koiria.
- shetlanninlammaskoira (tällä hetkellä tuntuu vahvimmalta vaihtoehdolta, tosin kokovaihtelut ja mahdollinen arkuus/liiallinen pehmeys mietityttävät)
- lancashire heeler (luonteen puolesta aika nappi, mutta pitkä runko vähän arveluttaa)
- myös mudia ja kelpietä olen miettinyt, mutta aktiivisuustason puolesta nämä taitavat olla vähän liikaa (vai?)
- lapinporokoirakin on käynyt vahvasti mielessä, mutta en tiedä, että onko se karvanlähtöaika vähän liian traumatisoiva kääpiöpinseriin tottuneelle
- ja se tuttu ja turvallinen kääpiöpinseri (mutta tällä hetkellä katse on pääosin muissa roduissa, tokokaverista kun haaveilen)

Joten ehdotuksia vaan tulemaan! Tiedän, että kriteerini voivat vaikuttaa varsin tiukoilta, joten ehdotelkaa rohkeasti myös läheltä liippaavia rotuja. Joistan asioista (poislukien turkki) olen valmis joustamaan, jos rotu vaikuttaa muuten todella passelilta.

^Kääpiöpinserin karvanlähdöstä en varsinaisesti tiedä, mutta itselle henk.koht dopperin tikkukarvan jatkuva irtoaminen oli raivostuttavampaa kuin lpk:n karvanlähtö. Ja joo, toki noilla kun se karva lähtee niin sitä ihan tosissaan lähtee. Muutenhan nuo ovat hirmuisen helppohoitoisia turkiltaan. Ei tarvitse harjata (paitsi karvanlähtöaikana, jos haluaa säästää hermojaan), ei tarvitse pukea, eikä se tuon mittainen turkki kauheasti kuraannukkaan.
Hirveän toistonkestäviä lpk:t eivät ole.

Kyllähän sheltti istuu noihin kriteereihin hyvin! Mä en olis huolissani tosta arkuudesta, koska jos käyttää vaivaa pennun etsintään ja tutustuu vanhempiin huolella sekä sosiaalistaa pennun hyvin, niin en usko, että saat arkaa shelttiä. Pehmeitä sheltit kyllä on, mutta kannattaa siinäkin asiassa kattoa vanhempien luonteita. Kattelin äsken sheltin jalostuksen tavoiteohjelmaa ja siellä oli tilastot luonnetestatuista shelteistä. Vuosina 1898-2004 on testattu 126 shelttiä ja nartuilla kovuus on jakautunut näin: -2: 16 koiraa, +1: 50 koiraa ja +3: kolme koiraa ja uroksilla näin: -2: 20 koiraa, +1: 37 koiraa. Kaikkien testattujen shelttien osalta luoksepäästävyys jakautui näin: -1 selvästi pidättyväinen: 2 koiraa, +1 mielistelevä: 3 koiraa, +2 luoksepäästävä hieman pidättyväinen: 59 koiraa, +3 Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin: 62 koiraa. Eli ton perusteella sheltin luonne ei edes ole mitenkään kovin pidättyväinen, vaan löytyy myös paljon avoimia koiria. JTO:ssa sanottiin myös näin:

On toivottavaa että arkoja ja pelokkaita shetlanninlammaskoiria ei käytetä jalostukseen koska pelokkuus periytyy voimakkaasti. Virheellinen pelokkuus ja arkuus vaikeuttavat koiran
jokapäiväistä elämää nyky-yhteiskunnassa. Oman perheen ja ystävien parissa
shetlanninlammaskoira on villi ja iloinen. Rotu sopii ensimmäiseksi koiraksi, ja
miellyttämishalunsa vuoksi shetlanninlammaskoira sopii myös mainiosti harrastuskoiraksi.

Shetlanninlammaskoiran kouluttaminen on helppoa moneen muuhun rotuun verrattuna.
Tämän päivän shetlanninlammaskoira on luonteeltaan rotumääritelmän luonnekuvauksen mukainen. Näyttelyarvosteluiden perusteella luonteet ovat tulleet paremmiksi, arat koirat on jätetty näyttelyissä palkitsematta ja pois jalostuksesta. Luonteisiin on alettu kiinnittää myös entistä enemmän huomiota jalostuksessa. Nykypäivän shetlanninlammaskoira on monipuolinen harrastuskoira jolle varma, reipas ja avoin luonne on perusedellytys.

Musta tuntuu, että shelttien luonteet on oikeasti muuttuneet parempaan suuntaan ja arkoja shelttejä tulee vähemmän vastaan. Itelle Alissan luonne on just passeli ja se menis luultavasti luoksepäästävyyden osalta tohon +2 luokkaan.

Kokovaihtelu on kyllä kurja juttu, jos agiin tähtää, mutta siinä täytyy vaan toivoa, että ois tuuria mukana.

^Yhteensä testatuista 126 koirasta kovuudesta tuloksen -2 (pehmeä) on saanut siis 29% koirista. Pelkästään uroksista peräti 35% koirista saanut tuloksen -2. (Ja kun testattavien koirien määrä on noin pieni, niin epäilen, että suurta osaa kotioloissa jo huomattavaa pehmeyttä ilmentävistä ei testiin ikinä viedä peloteltavaksi.)

Itse olen huomattavan pehmeyden lisäksi shelteissä tavannut hirvittävästi yksinkertaisesti hyvin herkkiä ja ohjaajapehmeitä koiria.

Toivon tosissaan, että shelttien luonteen lähtisivät yleisestiottaen parempaan suuntaan. Itselläni ei ole valitettavasti hirveän hyvä kuva ko rodusta yllämainitujen takia, mikä on sääli. Pieni paimenkoira noin muuten olisi itseänikin miellyttävä rotu lauman jatkeeksi "sitten joskus".

sliippi kirjoitti:

- lancashire heeler (luonteen puolesta aika nappi, mutta pitkä runko vähän arveluttaa)

Jos luonne miellyttää, heeleri voisi tosiaan sopiakin. Niitä löytyy nimittäin vähän korkeampiraajaisina ja sitten vähän matalempina pötkylöinä. Ulkomuoto on todellakin melko kirjava, joten siitä vaan katsomaan sopivia vanhempia, joiden rakenne itseä miellyttää! Ihanteellinen heeleri on avoin, rohkea ja toimelias koira, joka tykkää yhdessätekemisestä. Rodun rekisteröintimäärät ovat kasvaneet melkoisesti viimeisessä kymmenessä vuodessa, mikä väkisinkin on johtanut siihen, että luonteiden kirjo on melkoinen. Joten heelerinpentua etsiessä kannattaa todellakin kiinnittää huomiota haluamansa rakenteen lisäksi vanhempien luonteeseen. Se on sinänsä tehty melko helpoksi, kun heeleriporukat on aika aktiivisesti järkännyt luonnetestejä ja yhden vai pari MH-luonnekuvauspäivääkin, joten heelereitä on aika paljon myös testattu tältä osin.

Sitten jääkin enää terveys ja siitä etenkin linssiluksaatio-mörkö, joka on jalostuksessa yksi päähuomionkohteita terveyden puolesta. Todellisuudessaa linssiluksaatiotapauksia ei ole määrällisesti montaa, mutta huono tuuri voi tietty osua juuri omalle kohdalle. Sairaus on resessiivisesti periytyvä ja siihen on geenitesti, joka ei kuitenkaan käsittääkseni ole osoittautunut täysin varmaksi. Riski linssiluksaatiokoiran saamiseen on kuitenkin verrattain pieni. Toinen verrattain yleinen juttu on patellaluksaatio, kuten monilla muillakin pikkuroduilla. Ja itse olen sitä mieltä, että myös lonkkiin pitäisi kiinnittää jalostuksessa huomiota, koska heelereistä löytyy niitäkin, joilla on niin huonot lonkat, että ne oireilevat.

Ootko muuten tanskalais-ruotsalaista pihakoiraa miettinyt? Se olisi ainakin wash-n-go turkilla varustettu ja agilityyn oikein mukava kaveri. Luonteeltaan varmastikin kääkkää miellyttämishaluisempi, mutta ei välttämättä se ihanteellisin tokokoira, jos valioksi asti tähtää. Mutta ei tokoileva pihis mikään harvinaisuuskaan olisi.

Linkkejä:
Suomen Lancashire Heeler yhdistys
Suomen Tanskalais-ruotsalaiset pihakoirat ry

Sarahia, tietty toi otos on aika pieni ja sekin on totta, että testiin viedään helpommin esim. harrastavia koiria kuin ihan kotikoiria. Olis kiva nähdä tilastoja luonnetesteistä myös vuosilta 2004-2011, ku en niitä löytänyt.

Miten toi herkkyys ja ohjaajapehmeys on ilmennyt sun tapaamissa shelteissä?

Mä oon kyllä sitä mieltä, että hyvän harrastussheltin löytäminen ei ole vaikeaa. Nykypäivänä on paljon kasvattajia, jotka kiinnittää huomiota koiriensa luonteisiin. Ja mietin tota pehmeyttäkin... Alissa on aika pehmeä, en kyllä tiedä, minkälaisen arvion se saisi, jos veisin sen luonnetestiin, luulen, että tulos olisi +1. Mä en oo kuullu sheltistä, jonka omistajalla ois ollu ongelmia koiransa pehmeyden kanssa. Alissa ainakin hakee turvaa musta ja luulen, että tolla luottamuksella voi hiukan vähentää pehmeydestä aiheutuvia ongelmia. Kun mietin Alissaa, niin meillä ei ole pehmeydestä aiheutuvia ongelmia ja koira toimii myös harrastuksissa hyvin. Arkipäivässä koira ei välttämättä koe niin suurta psyykkistä rasitusta kuin testissä ja ohjaaja pystyy paremmin ennakoimaan tilanteita ja rohkaisemaan koiraa. Lisäksi luonnetesti on alunperin kehitetty palveluskoirille, joten esim. mukautetun testin tekeminen sheltille vois olla hyvä asia. Positiivista on se, että JTO:ssa otetaan kantaa luonteen kehittämiseen ja sitä koitetaan parantaa ja parempaan suuntaan onkin jo menty.

Ja vielä, kyllä shelttien tulokset harrastusrintamalla puhuu myös omaa kieltään. Esim. vuonna 2009 (en löytänyt uudempaa tilastoa) 19% agilityvalioista oli shelttejä ja tokovalioitakin on useita. Kun pentua etsiessä kiinnittää vanhempien luonteisiin huomiota ja selvittää, miten ne toimii arjessa ja harrastuksissa, niin varmasti löytää itselleen mukavan harrastuskaverin, jonka kanssa on mahdollisuus menestyä.

Sinä noissa toiveissasi kuvailit göötin-eli länsigöötanmaanpystykorvan. Tutustu ihmeessa rotuu, näistä on moneen menoon:D

^Huomasithan palstan säännöistä, missä sanotaan mm näin:

¤ Perustele ehdotuksesi. Pelkkä "kun ne on niin ihqui" ei riitä. Voit kertoa rodusta lyhyen kuvauksen. Huomioi, että kerrot rodusta yleisesti, ei vaan siitä omasta mussukasta.
¤ Anna linkki rotuyhdistyksen/rodusta kertovalle sivustolle, jotta aloittajan on helpompi etsiä tietoa ehdotetusta rodusta.

Tännehän on tullut mukavasti vastauksia, jei! Kiitoksia tasapuolisesti kaikille!

Tutuli, mäkin sinänsä uskon, että luonteeseen pääsee vaikuttamaan paljon, kun vaan selvittää huolella vanhempien ja suvun luonteet niin pitkälle kuin mahdollista ja valitsee pennun "tervepäisestä" yhdistelmästä. Toki hyväluontoiset vanhemmat tekevät niitä "maanantaikappaleita" - rodussa kuin rodussa - samoin myös aroista vanhemmista voi tulla rohkea pentu. Kääkissäkin esiintyy jonkin verran heikkohermoisuutta/liiallista pehmeyttä/arkuutta, jonka takia päädyin ottamaan nykyisen koiran kasvattajalta, joka tiesi suvun luonteista useamman polven taakse (omaa kasvatustyötä). Varmaan joku tämäntyyppinen yhdistelmä olisi sheltinkin tapauksessa haussa.

Mutta mutta, mikään kiirehän minulla ei ole ja jos shelttiin päädyn, sopivaa yhdistelmää olen valmis odottelemaan vaikka vuosia (kuten minkä tahansa muunkin rodun tapauksessa). Sheltissä miellyttäisi juurikin tuo monipuolisuus ja hienot näytöt rodun piirissä agilityn ja tokon suhteen. Että sopivan koiran ja ohjaajan päätyessä yhteen, sheltistä saa kyllä hienon harrastuskaverin.

Onko olemassa jotain shelttikasvattajaa, joka keskittyisi erityisesti tähän "käyttö"puoleen ja luonneominaisuuksiin? Pistätkö vaikka yksärillä kennelin nimen, jos tiedät jonkun tällaisen.

maddy, tarupi on pyörinyt joskus varsin vahvastikin mielessä. Sinänsä mielenkiintoinen rotu ja miellyttää minua monessa suhteessa. Mutta olen vähän ollut siinä käsityksessä, että esim. toko ei välttämättä ole ihan niitä omimpia lajeja tällekään rodulle.

Heeleriin rotuna olen päässyt tutustumaan enemmän erään kaveripariskunnan kautta, joiden heelernarttu on välillä minulla hoitokoirana. Aivan huipputapaus luonteen puolesta, sellainen rohkea rämäpää, mutta kuitenkin sopivasti "paimenkoiramainen". Aina välillä olen suunnitellut, että jos en palauttaisikaan sitä enää heille takaisin. Olet ihan oikeassa, että rodussa on todella paljon kirjoa, eli löytyy niitä lyhytselkäisempiäkin yksilöitä ja muutenkin hyvin erikokoista ja -näköistä koiraa.

Toi göötti on myös varsin mielenkiintoinen rotu. Miten näillä tämä aktiivisuuspuoli? Olen jotenkin ollut siinä käsityksessä, että göötit olisivat sellaisia superhyperaktiivisia, ja tarvitsisivat just minimissään sen 3 tuntia toimintaa joka päivä. Että menisikö göötti kuitenkin meikäläisten viikko-ohjelmalla? Gööteistä kuulisin kuitenkin mielelläni lisää, erityisesti koulutettavuudesta. Nämä vaikuttavat varsin monipuolisilta tapauksilta ja tykkään kovasti göötin "isokoiramaisesta" ulkonäöstä. Aiheuttaako pitkä runko näille jotain ongelmia?

Entäpäs tämä kooikerhondje? :)

Puolipitkä turkki ja sheltin tapaan jotkut yksilöt ovat ehkä hiukan liian varautuneita välillä vieraita kohtaan, mutta muuten natsaisi kyllä harrastus-, aktiivisuus- ja kokotoiveisiin :). Riistaviettiä löytyy joiltain yksilöiltä enemmän metsästystaustan takia, mutta yleisesti ottaen se on kyllä hyvin koulutuksella hallittavissa.

^^Mä itseasiassa tänään lenkillä mietiskelin, et shelttikasvattajissa on näkyvissä jakautumista kahteen "koulukuntaan". On niitä, jotka keskittyy kasvattamaan hyviä näyttelykoiria ja niitä, jotka kasvattaa harrastuskoiria. Näyttelykoirien kasvattajat ei anna luonteelle niin suurta painoarvoa, sillä eihän kehän kiertäminen ja kotikoiran rooli vaadi luonteelta niin paljon kuin hyvältä harrastuskoiralta voisi olettaa. Monet kasvattajat taas harrastaa shelttiensä kanssa aktiivisesti ja panostaa todella myös luonteisiin ja esim. just luonnetestaa koiriaan. Sillon, kun itsellä ei ollut vielä shelttiä, niin mä ainakin kattelin pentua vain harrastavilta kasvattajilta, koska koin, että se kertoo myös koiran luonteesta jotain. Alissan molemmat vanhemmat kisaa tokossa ja agissa ja emä on myös luonnetesattu hyvin pistein ja sain todellakin sellaisen koiran, jonka kanssa on kiva harrastaa.

Musta tuntuu, että sheltin rooli on koko ajan muuttumassa kivasta kotikoirasta ja näyttelyiden tähdestä arvostetuksi harrastuskoiraksi ja sitä myöden on koko ajan helpompaa löytää koira, joka sopii moneen menoon. Monella ihmisellä on negatiivisia kokemuksia sheltistä ja luulen, että se johtuu osittain siitä, että sheltti mielletään helpoksi koiraksi, jolloin koiran kasvatukseen ja sosiaalistamiseen ei jakseta panostaa. Kun soppaan lisää vielä sen, että sheltti on herkkä ja pidättyväisyyteen taipuvainen koira, niin ei ole mikään ihme, että vastaan on tullut paljon huonosti käyttäytyviä koiria. Sosiaalistamisen tärkeyttä ei voi varmaan liikaa korostaa sheltin kohdalla.

Mä rupesin itse asiassa tekemään vähän aikaa sitten itselleni listaa shelttikasvattajista, kun itelläkin on haaveissa toinen shetlantilainen parin vuoden sisään. Vielä siinä listassa ei oo kovin montaa kasvattajaa ja oon niitä vasta nopeesti käyny läpi, mutta voi toki laittaa sulle noikin kasvattajat yv:nä. Ite alotin vaan kattelemaan KoiraNettiä läpi ja googlettelin kasvattajia. Shelttikasvattajissa on onneks varaa valita.

Mä voin kyllä kehua shelttiä, tosin suomalaisista shelteistä en kauheasti tiedä. Sama rotu nyt kuitenkin, joten eiköhän ne luonteenpiirteet pääosin samoja ole.

Sheltit ovat yleensä pehmeitä, mutta esim. mun on kyllä pakko sanoa että oma koirani ei ole ollenkaan pehmeä. Se ei pelkää noin lähtökohtaisesti mitään, ja jos sille sattuu jotain ikävää, se ei muista sitä edes sekunnin päästä enää. Se on kuitenkin varsin ohjaajapehmeä, ei kyseenalaista mitään ja tottelee aina, mutta ei ole yhtään nöyristelevä eikä silti mikään perskärpänen vaan paimenkoiraksi vähän turhankin itsenäinen. Mulla on lisäksi terrieri joten jonkinlaista vertailupohjaa on ihan päivittäisessä elämässä. Tämä sheltti luottaa ehkä vähän turhan paljon muhun ja hyppäisi vaikka kalliolta jos käskisin, mitä terrieri ei todellakaan tekisi mutta harrastuskoirana se on äärimmäisen helppo. Sheltti on näistä kyllä perusluonteeltaan vähän epäluuloisempi, se siis kulkee esim. pimeässä helposti häntä pystyssä ja jos tapahtuu jotain yllättävää se vilkaisee miten ragoin (ja jos hermostun niin koira kiihtyy, vaikka yrittäisin käyttäytyä ihan normaalisti), kun taas terrieri ei juuri huomioi ympäristöään. Mutta sheltti ei silti säiky mitään normaaleja asioita, jos jotain tippuu sen päälle se nyt toki väistää mutta menee sitten katsomaan mitä se oli, ikinä ei ole mennyt mitään karkuun.

Suomessahan sheltti on hirmuisen suosittu (näyttely-) rotu, ja varmaan luonne on ainakin jossain vaiheessa jalostuksessa jäänyt vähän ulkomuodon jalkoihin, mutta kuitenkin Suomessa on shelttejä paljon menestyvinä harrastuskoirina, joten varmaan sitä luonnettakin löytyy. Itse en tunne kovin läheisesti kuin pari suomalaista shelttiä, mutta ne joita olen tavannut, ovat olleet ihan tasapainoisia ja reippaita, kivoja seurakoiria ja toimivia harrastuskoiria. Arkaa shelttiä en ole tavannut koskaan, niitä ei ehkä kovin kauas kotoa viedäkään. Ja pitää muistaa että omistajalla on kuitenkin suuri merkitys siinä koiran käytöksessä, etenkin tällaisessa rodussa joka on aivan äärimmäisen hyvä lukemaan ihmistä, ja shelttiä hankitaan paljon ensikoiraksi. Yhdistelmä epävarma, kokematon omistaja ja erittäin voimakkaasti omistajan mukaan orientoituva koira ei varmaan saa aikaa reipasta ja pelotonta koiraa, koiran perintötekijöistä riippumatta. Mun mielestä se, että on aikaisempaa kokemusta vähän toisenlaisista koirista on jo oikein hyvä lähtökohta, ei tule kohdeltua sitä shelttiäkään mitenkään silkkihansikkain.

Ja mulle itselleni tämä on myös ensimmäinen paimenkoira, aikaisempaa lähempää kokemusta mulla ei ollut oikeastaan mistään ykkösryhmäläisistä, mitä nyt toki joissain treeneissä seurattuna, mutta edes lähipiirissä ei ole ollut paimenia parin kaverin sakemannia lukuunottamatta. Ja tämä on mulle kyllä aivan täydellinen koira Tämä on äärettömän aktiivinen ja ollaan aina liikuttu paljon sekä olen kuljettanut sitä joka paikassa mukana, ettei sen tarvitse möllöttää yksin kotona. Mulle tuli kyllä yllätyksenä kuinka äärettömän hyvin se osaa lukea ihmisiä (on hyvin avoin ja rakastaa kaikkia muita ihmisiä paitsi yhtä naista, josta MINÄ tiedän ettei hän ko. koirasta pidä kun on sen sanonut, mutta ei ole sitä koiralle koskaan tarkoituksella näyttänyt vaan päin vastoin yrittää syöttää sille herkkuja ja puhella niin kuin olisi kovinkin ihastunut koiraan. Mä en huomaa naisen käytöksessä mitään erilaista kuin kenenkään muunkaan, mutta koira ei suostu menemään tämän lähelle eikä ottamaan niitä herkkuja) mikä saattaa toisaalta toki olla myös ongelma, mutta mun mielestä se on ollut vain kiehtovaa verrattuna muihin koiriini, jotka eivät ole niinkään ihmisistä piitanneet. Itse olen kuitenkin perusluonteeltani varsin rauhallinen mikä varmaan helpottaa juuri tällaisen koiran kanssa olemista, koira itse kun ei ole millään tavalla rauhallinen vaan aina tekemässä kaiken mahdollisimman täysillä.

Edit. ja mä kyllä uskon että noihin toiveisiin sopii moni muukin rotu, ja kääkkä oli muuten mulla itsellänikin vaihtoehtona nykyisen koiran rotua pohtiessani. En halua olla mikään shelttisaarnaaja siitä nyt vain osaan eniten sanoa, vaikkakin lähinnä omasta koirastani enkä niinkään koko rodusta jossa varmasti esiintyy paljon vaihtelua ihan joka suhteessa. Mun mielestä on vain aina kiva jos joku aktiivinen koiraihminen miettii shelttiä harrastuskoiraksi, kun sitä yleensä Suomessa pidetään sellaisena turhanräkyttäjänä joka otetaan silloin kun rahkeet ei muuhun riitä. Esim. täällä mun kotimaassa sheltti on harviainen rotu ja sitä on lähinnä vain harrastajilla, koska tavallisen kotikoiran etsijät eivät ole sellaisesta koskaan kuulleetkaan, ja siksi yleinen suhtautuminenkin on ihan erilaista. Ja sheltti ON helppo rotu myös ensikoiraksi koska se on varsin nöyrä ja etenkin hyvin helppo kouluttaa ilman kummempia taitoja, mutta silti siitä on paljon muuhunkin

Hyvä, et joku muukin tuli tänne "saarnaamaan" sheltistä.

Paulchen kirjoitti:

Mun mielestä on vain aina kiva jos joku aktiivinen koiraihminen miettii shelttiä harrastuskoiraksi, kun sitä yleensä Suomessa pidetään sellaisena turhanräkyttäjänä joka otetaan silloin kun rahkeet ei muuhun riitä.

Niinpä! Tälläkin palstalla on saanut kuulla monenlaista kommenttia siitä, miten sheltit on arkoja, pehmeitä, aivan hirveitä koiria, jotka pelkää ihan kaikkea, räkyttää taukoamatta yms. Kuitenkin hyväluonteinen sheltti oikeanlaisella omistajalla voi olla ihan mahtava harrastuskaveri, joten on tosi sääli, jos koko rotu leimataan sellaiseksi tai joku jättää ottamatta sheltin vain sen huonon maineen takia. En toki kiellä, ettei niitä oikesti arkoja ja todella pehmeitäkin yksilöitäkin olisi olemassa, mutta tosiaan jokainen päättää itse, mistä sen koiransa ottaa.

^Minusta on sääli, että rotu on mennyt noin huonoon suuntaan. Ja vielä suurempi sääli minusta on, että monet sheltti-ihmiset tuntuvat vähättelevän ongelmaa. Itse näen sheltin hyvin potentiaalisena rotuna, mutta mikäli suuri näkemys rodun ihmisillä on se, ettei ongelmia luonnepuolella ole, niin eivät ne luonteet parempaankaan siitä muutu. Täällä koirat.comissakin on usein ollut näitä shelttikeskusteluita, joissa shelttien omistajat täysin tyrmäävät väitteitä aroista, hermostuneista ja pelokkaista shelteistä. Se on suurelta osin se asia mistä itse olen huolissani. Jos rodun tilanne on se, että rodussa on paljon luonnepuolelta heikompia yksilöitä, niin rodun ihmisten olisi hyvä tiedostaa se ja ennemmin kertoa, että tilanne tosiaan on näin, mutta niitä hyviäkin löytyy. Ei väittää, että shetti ei ole arka, se on vain pidättyväinen ja ihmiset luulevat araksi, kuten täällä on joskus nähty olevan. Muistan myös ihan täältä koirat.comista jutun, jossa sheltin omistaja kertoi koiransa säikähtäneen kotona kaapin oven avausta niin, että sen jälkeen koira oli kaksi tuntia eteisessä. Lisäksi omia kokemuksia on paljon hermostuneista, aroista shelteistä.

sliippi kirjoitti:

maddy, tarupi on pyörinyt joskus varsin vahvastikin mielessä. Sinänsä mielenkiintoinen rotu ja miellyttää minua monessa suhteessa. Mutta olen vähän ollut siinä käsityksessä, että esim. toko ei välttämättä ole ihan niitä omimpia lajeja tällekään rodulle.

Olet ollut ihan oikeassa käsityksessä. Ongelma ei ole siinä, että pihakoira ei haluaisi tehdä yhteistyötä tai olisi hankalasti motivoitava. Ne eivät kuitenkaan ole ihan hirveän toistonkestäviä ja kyllästyvät nopeasti (esim. mun pihis kyllästyy usein siinä vaiheessa kun keksii, mistä uudessa tempussa on kyse - ongelmanratkaisu on kivaa), jos mitään uutta ei tapahdu. Paikallamakuun harjoittelu voi esim. kosahtaa siihen, että yritetään sen paikka olemisen sijasta ne noin sata muuta juttua, joilla palkan voisin saada nopeammin, ihan vain siksi että se yrittäminen on paljon kivempaa kuin paikallaolo, vaikka siitä palkka tulisi varmasti. Pihakoira on siis toki innokas tekemään ja olemaan mieliksi, mutta ei se kärsivällisin tokokoira. Jos sen sijaan olet itse kärsivällinen kouluttaja, älä unohda rotua ihan kokonaan ;)

Muoks. Vähän pitää vielä tuskistella, se noudon opettaminen, voi että se noudon opettaminen... :D

^^No mä luulisin, että rotu on mennyt enemmänkin parempaan suuntaan. Vielä reilu parikymmentä vuotta sitten ei monellakaan rodulla kiinnitetty luonteeseen juurikaan huomiota, koska oli ihan normaalia että koirat oli vähän ärhäköitä ja jos nyt joku puri vähän vieraitakin, ei siitä kukaan huudellut ympäri nettiä. Saati sitten sitä aiemmin, mun muisti ei valitettavasti kauemmas yllä

Mä en ole tavannut ikinä arkaa shelttiä. Kai se sitten on vähättelyä mutta enpä voi sille mitään. Aroista shelteistä olen lukenut vain netissä enkä kiellä etteikö niitä olisi olemassa. Tosin en käy näyttelyissä enkä missään shelttitapaamisissa, vaan tapaamani koirat ovat lähinnä harrastuskoiria ja lenkillä vastaantulevia. Olen käynyt muutaman shelttikasvattajan luona (yksi Suomessa, loput Saksassa) enkä ole tavannut näiden luona ainoatakaan arkaa koiraa, vaikka esim. kyseisellä suomalaisella kasvattajalla oli muistaakseni 15 shelttiä.

Riippuu toki mitä pitää arkana. Jotkut sheltit ovat epävarmoja, mutta uskoisin että se on usein enemmänkin omistajasta kiinni. Sheltti nyt kuitenkin on pehmeä paimenkoira, ja sen ei tarvitse olla erityisen rohkea. Olen kyllä nähnyt useita arkoja sekä aivan sairaalloisen arkoja koiria, mutta en kuitenkaan vielä sen perusteella osaa vetää johtopäätöksiä kyseisten rotujen (mm. saksapaimenkoira ja lapinkoira) yleisestä tilanteesta.

Sarahia kirjoitti:

Minusta on sääli, että rotu on mennyt noin huonoon suuntaan. Ja vielä suurempi sääli minusta on, että monet sheltti-ihmiset tuntuvat vähättelevän ongelmaa. Itse näen sheltin hyvin potentiaalisena rotuna, mutta mikäli suuri näkemys rodun ihmisillä on se, ettei ongelmia luonnepuolella ole, niin eivät ne luonteet parempaankaan siitä muutu. Täällä koirat.comissakin on usein ollut näitä shelttikeskusteluita, joissa shelttien omistajat täysin tyrmäävät väitteitä aroista, hermostuneista ja pelokkaista shelteistä. Se on suurelta osin se asia mistä itse olen huolissani.

Mäkin oon samaa mieltä kuin Paulchen, mutu-tuntumalla sanoisin, että shelttien luonteet on menny parempaan suuntaan, samaa sanottiin myös JTO:ssa. Mä en oo ainakaan vähätellyt ongelmaa, siksi kirjoitin edellisessä viestissäni näin: Kuitenkin hyväluonteinen sheltti oikeanlaisella omistajalla voi olla ihan mahtava harrastuskaveri, joten on tosi sääli, jos koko rotu leimataan sellaiseksi tai joku jättää ottamatta sheltin vain sen huonon maineen takia. En toki kiellä, ettei niitä oikesti arkoja ja todella pehmeitäkin yksilöitäkin olisi olemassa, mutta tosiaan jokainen päättää itse, mistä sen koiransa ottaa. Ja lisäksi juuri aiemmin mainitsin, että nykypäivänä yhä useampi kasvattaja kiinnittää sheltin luonteeseen erittäin paljon huomiota, koska kyse on tosiaan rodusta, jonka monet ottaa harrastuskoiraksi. Mä en siis kiellä, etteikö niitä ongelmia olisi rodun luonteen kanssa, mutta mua ärsyttää se, että koko rotu leimataan esim. muutaman huonon shelttikokemuksen takia.

Sarahia kirjoitti:

Jos rodun tilanne on se, että rodussa on paljon luonnepuolelta heikompia yksilöitä, niin rodun ihmisten olisi hyvä tiedostaa se ja ennemmin kertoa, että tilanne tosiaan on näin, mutta niitä hyviäkin löytyy. Ei väittää, että sheltti ei ole arka, se on vain pidättyväinen ja ihmiset luulevat araksi, kuten täällä on joskus nähty olevan. Muistan myös ihan täältä koirat.comista jutun, jossa sheltin omistaja kertoi koiransa säikähtäneen kotona kaapin oven avausta niin, että sen jälkeen koira oli kaksi tuntia eteisessä. Lisäksi omia kokemuksia on paljon hermostuneista, aroista shelteistä.

Mä en ainakaan koskaan ole selittänyt arkuutta pidättyväisyydellä (vaikka sekin on totta, että oikeasti monet ihmiset ei ymmärrä pidättyväistä koiraa). Ekaan viestiini kirjotin shelttien luonnetestien tuloksista, joiden mukaan suurin osa testatuista shelteistä oli vain hiukan pidättyväisiä (59 kpl) ja suuri osa oli avoimia (62 kpl). Jostain syystä kuitenkin monen ihmisen kokemus shelteistä on se, että ne on arkoja. Tämäkin on mun mielestä todiste sille "teorialle", etä monet kokemattomat koiranomistajat tekee sheltistä aran. Luonnetestiin viedään helpommin koira, jonka kanssa on tehty kaikenlaista, harrastettu ja sosiaalistettu hyvin ja tämä näkyy noissa tuloksissa. Kun sitten vaikkapa lapisperhe ottaa itelleen "helpon ja kivan kotikoiran" ja ei panosta sen sosiaalistamiseen, niin soppa on valmis. Pidättyväisestä koirasta saa aran, jos se ei saa pentu- ja nuoruusaikoina tarpeeksi ihmiskontakteja. Alissakin oli pentuna "ujo", nykyään enää vain hiukan pidättyväinen, en edes uskalla miettiä, millainen siitä ois tullu, jos en olis huomioinu asiaa. Mä muistan, miten mun mieltä lämmitti yks kommentti, jonka sain agilityn alkeiskurssin pääsykokeessa Alissan pusutellessa tehtäväpisteen arvioijaa: "Ei tää ainakaan arka oo!"

Sarahia kirjoitti:

Muistan myös ihan täältä koirat.comista jutun, jossa sheltin omistaja kertoi koiransa säikähtäneen kotona kaapin oven avausta niin, että sen jälkeen koira oli kaksi tuntia eteisessä. Lisäksi omia kokemuksia on paljon hermostuneista, aroista shelteistä.

Jep, se oli mun Alissa. Lienee paikallaan hiukan selventää tapahtumaa, ettei kellekkään jää mielikuvaa, et sheltit säikkyy kaapin oven avaamistakin. Toi kyseinen juttu tapahtu Alissan ollessa herkässä murrosiässä, jossa monet muutkin koirat säikkyy hassuja juttuja. Tossa kyseessä ei ollut tavallinen kaappi, vaan rulokaappi, jonka ovi aukeaa ylös-alas suunnassa liukuen. Ton kyseisen kaapin ovi on hiukan rikki ja se aukeaa kovaa rämähtäen. Tota kaappia en ollu avannu kertaakaan Alissan ollessa mulla (siellä ei oo mitään tärkeitä juttuja), joten en yhtään ihmettele, et se pelästy sitä rämähdystä, joka tuli yllättäen. Monet paimenkoirat on ääniherkkiä, ei liene epätavallista, että paimenkoira pelkää esim. ilotulitusta, niin pelkää Alissakin. Alissa on tietyissä asioissa herkkä, mutta arjessa sen pehmeys ei juurikaan näy, tai haittaa meidän elämää. (Mua jotenkin huvitti kirjottaa kauhee selitys yhestä kaapinavauksesta... ) Voisitko vielä kertoa noista sun omista shelttikokemuksista?

Eli mun pointti on se, että arkoja, pehmeitä ja hermostuneita shelttejä on, mutta niissäkin tapauksissa taitava omistaja olisi voinut parantaa tilennetta paljon. Lisäksi sheltin luonne on musta mennyt parempaan suuntaa ja hyvää harrastuskoiraa ei oo vaikea löytää. Tänäänkin mun oma "hermoheikko" shetlantilainen viiletti turkki hulmuten agiradalla...

Mitenkään sheltteihin kommentoimatta (ne ei ole mun rotu sit yhtään, vaikka olen niitä mahtaviakin yksilöitä tavannut), mun mielestä ei missään rodussa pitäisi olla "oletusarvona" esim. paukkuarkuus. Vaikka se ei ole epätavallista, niin se ei silti ole normaalia, vaan kertoo kyllä jotain koiran hermoista.

^Toi on kyllä totta, mutta paimenkoirien ääniherkkyys juontaa juurensa aika syvälle ja se on periytyvää. Tässä lainaus yheltä sivustolta:

Ääniherkkyys on melko lailla kaikenlaisten koirien ongelma. Paimenkoirien sanotaan olevan ääniherkempiä kuin muiden rotujen. Tämä väite perustuu luultavasti siihen, että paimenten kuuluu reagoida uusiin asioihin nopeasti ja melko vahvasti. Ne ovat pääsääntöisesti vilkkaita koiria, joten niiden reaktiotkin ovat helpommin huomattavissa kuin rauhallisten ja vähemmän aktiivisten rotujen edustajien.

Lisäksi monet koirat saattaa olla esim. laukausvarmoja, mutta pelätä silti jonkin muunlaisia paukahduksia. Esim. meillä pentukurssilla ammuttiin laukauksia ja Alissa ei pelänny niitä yhtään. Samoin kerran lenkillä lähellä jonkun auton pakoputki paukahteli monta kerta peräkkäin kuuluvasti, niin Alissa vaan vilkas mua ja jatko haistelua. Välillä on kyllä vaikea tulkita koiraa ja koittaa ymmärtää, miks se pelkää joitain ääniä ja jotkut omaankin korvaan kovat äänet ei sitä pelota lainkaan...

Tutuli kirjoitti:

Mä en siis kiellä, etteikö niitä ongelmia olisi rodun luonteen kanssa, mutta mua ärsyttää se, että koko rotu leimataan esim. muutaman huonon shelttikokemuksen takia.

Tuttu tunne näiden "lyttykuonojen" kanssa, kun joka ikinen rotu, millä on vähänkään lyhyempi kuono, niputetaan samaan kastiin = äärimmäisen sairaaksi ja hengitysvaikeuksista kärsiviksi röhisijöiksi. Ja nimenomaan rotuja tuntemattomien kommentteina, muutaman lytyn tavanneena

Mutta hei, jatketaan tätä sheltti -keskustelua rodun omassa ketjussa, jookos? Keskitytään tässä niihin aloittajan rotutoiveisiin.