UUTINEN - Maanantaina, 16.03.2015 klo 19:58
Koirankakat voivat olla haitallisia ihmisen terveydelle
Jokakeväinen koirankakkakeskustelu on taas käynnistynyt
Eviran edustaja professori Antti Oksanen muistuttaa, että suolinkaisten siirtyminen koirankakasta ihmiseen on mahdollista, vaikkakin epätodennäköistä. Tuore koirankakka voi myös levittää salmonellaa. Eniten koirankakka kuitenkin aiheuttaa esteettisiä haittoja.
Aiheesta lisää Savon Sanomissa
Koirat.com - 16.03.2015
Aiheeseen liittyviä uutisia:
- Säännöllinen madotus on turhaa - punkkikarkoitus ei
- Miksi koirankakka jäi keräämättä?
- Kennelliitto puuttuu kasvattajien epäasialliseen toimintaan sääntöjensä puitteissa
- Kakkatalkoot Porissa
- Tutkimuksessa ei saatu selville, miksi koirat syövät omaa kakkaansa
- Helsingissä selvitetään koirankakan ympäristövaikutuksia
- Eläinsuojeluvalvoja saa monenlaisia yhteydenottoja
- Aikuisten koirien madotustarve tulisi arvioida yksilökohtaisesti
- Barffaus ei ole parempi ruokavalio
- Mustilla ja Mirrillä kakkapussikampanja
- Vaarallisia nakinpalasia heitelty puistoihin Porissa
- Akaaseen koirankakkapussitelineitä
- Lukukoiratoimintaa yhtenäistetään
- Valencia ottaa DNA-näytteet käyttöön koirankakkaongelman ratkaisemiseksi
- Helsinkiin lisää koirakäymälöitä
- Lappeenranta mukaan koirankakkaroskis-hankkeeseen
- Paimennuksen EM-kisoihin tarvitaan 350 lammasta
- Kevään kyynpurematilastoissa suuria alueellisia eroja
- Ärhäkkää ripulia liikkeellä Kouvolassa
- Savonlinnan seudulle lisää kaverikoiria
- Ilotulitusta säikähtänyt koira saatiin kiinni viikon karkumatkan jälkeen
- Mikkelissä keräys kodittomille eläimille
- Kennelliitto selvittää koiranpidon vaikutusta ihmisen hyvinvointiin
- Kittilään lisää koirankakkaroskiksia
- Savonlinnalaiselle koirapuistolle etsitään rahaa
- Koirat tervetulleita Mikkelin torille
- Koira menehtyi jäihin
- Suomalaiskeksintö kakankeruun helpottamiseksi
- Eläinlääkärit kertovat koirien liikajalostuksesta
- Kemi julkaisi kartan koirankakkaroskiksista
- Koirille oma borrelioosirokote
- Koira karkasi auton alle - auton vahingot korvaa omistaja
- Koiria inhimillistetään liikaa
- Mikkeliläiset saivat uuden koiraurheilukeskuksen
- Koiravero ei tule takaisin Kuopioon
- Noormarkussa kakkojenkeruutempaus
- Luontoon viskatuista kakkapusseista tuli ongelma Tuusulassa
- Kakkatalkoilla koiranmyrkyttäjiä vastaan
- Koirankakkapusseissakin mainostetaan nykyään
- Koira pelastettiin jäistä Kuopiossa
- Espoo jakaa tarroja koirankakkaroskiksille
- Koirankakkaroskis-tarroja jaossa Oulussa
- Jämtlanninpystykorva Akka herätti isäntänsä - talossa tulipalo
- Varkaudessa loukkaantunut poliisikoira toipuu
- Saksanmetsästysterrieri pelastettiin luolasta
- Kadut puhtaiksi koirankakkaloton avulla Taiwanissa
- Kouvolan kaupunki jakaa koirankakkaroskis-tarroja
- Alumiinitolppia joudutaan vaihtamaan koirien takia
- Hyvä hirvikoira korvaa monta miestä
- Opaskoirankäyttäjät tarvitsevat vapaaehtoisia
- Kadonnut Remu-koira löytyi
- Susipuhelin suojelemaan metsästyskoiria
- Koirankakkakampanja toimi Kuopiossa
- Dna-näytteet avuksi koirankakkasotaan
- Mikkelin uusi löytöeläintalo valmistui
- Koiran äkillinen sairastapaus lievensi omistajan ylinopeussakkoja
- Eläinlääkäri ei suosittele kyytabletteja kyynpuremaan
- Savon Sanomien pääkirjoitus muistuttaa koirien kouluttamisen tärkeydestä
- Jokakeväinen koirankakka- ja myrkytys(huhu)ilmiö on taas täällä
- Koira menehtyi heikkoiihn jäihin Kuopiossa
- Mikkelissä koirankakkojen keruutempaus 1.4.2011
- Koirankakkaliputtaja hämmentää Tampereella
- Poliisikoira pelasti eksyneen vanhuksen
- Koirankakkakampanja Oulussa