UUTINEN - Lauantaina, 15.10.2016 klo 20:53
Helsinkiin lisää koirakäymälöitä
Helsingin kaupunki rakentaa lisää koirakäymälöitä eli koirien jätöksille tarkoitettuja hiekka-alueita.
Käymälöitä rakennetaan erityisesti tiheään asutuille alueille. Tavoitteena on parantaa yleistä viihtyvyyttä sekä suojella kaupungin kasvillisuutta. Jo käytössä olevista koirakäymälöistä on tullut kahdenlaista palautetta: osa koiranomistajista pitää käymälöitä käytännöllisinä, osa taas kokee ne hankalaksi.
Aiheesta lisää Helsingin uutisissa
Koirat.com - 15.10.2016
Aiheeseen liittyviä uutisia:
- Miksi koirankakka jäi keräämättä?
- Koirien ulkoilutuskiellossa Vantaan Kuusijärvellä epäselvyyksiä
- Kakkatalkoot Porissa
- Tutkimuksessa ei saatu selville, miksi koirat syövät omaa kakkaansa
- Helsingissä selvitetään koirankakan ympäristövaikutuksia
- Tampere luopuu koiraverosta
- Koiravero poistumassa Helsingistä
- Koirien määrä kasvaa Helsingissä väkilukua nopeammin
- Viikissä häädetään valkoposkihanhia koiran avulla
- Mustilla ja Mirrillä kakkapussikampanja
- Vaarallisia nakinpalasia heitelty puistoihin Porissa
- Akaaseen koirankakkapussitelineitä
- Valencia ottaa DNA-näytteet käyttöön koirankakkaongelman ratkaisemiseksi
- Lappeenranta mukaan koirankakkaroskis-hankkeeseen
- Helsinkiläiskoirille on tarjolla laaja palveluvalikoima
- Ärhäkkää ripulia liikkeellä Kouvolassa
- Koirien salliminen kirjastossa ei ollut perustuslain vastaista
- Koira autossa kesäkuumalla - saako ikkunan rikkoa?
- Koirankakat voivat olla haitallisia ihmisen terveydelle
- Varastettu koira palautettiin
- Kaavamuutos siirtämässä Tuomarinkartanon vinttikoirakeskusta
- Koirien salakaupasta sakot
- Kittilään lisää koirankakkaroskiksia
- Suomalaiskeksintö kakankeruun helpottamiseksi
- Maailmannäyttelystä tulee vuoden suurin koiratapahtuma
- Raatelijakoirat määrättiin lopetettavaksi
- Kemi julkaisi kartan koirankakkaroskiksista
- Helsingin kaupunki selvittää koirapalveluiden tarvetta
- Helsingin hyökkääjäkoirat tuomittiin valtiolle
- Helsingin rotukoirista postinumeroalueittain tehtiin selvitys
- Huumekoira teki ison löydön jo harjoitteluaikana
- Karkuteillä ollut koira saatiin kiinni viiden kuukauden jälkeen
- Lukukoira Börje voitti palkinnon Helsingin kirjamessuilla
- Koiravarkaita Helsingissä
- Varastettu koira saatiin takaisin Facebookin avulla
- Noormarkussa kakkojenkeruutempaus
- Luontoon viskatuista kakkapusseista tuli ongelma Tuusulassa
- Kakkatalkoilla koiranmyrkyttäjiä vastaan
- Ksylitolia syöneet koirat kiidätettiin sairaalaan
- Koira karkasi kiitotielle Helsinki-Vantaalla
- Koirankakkapusseissakin mainostetaan nykyään
- Helsinki Design Weekin yhteydessä järjestetään koiratapahtuma 13.9
- Akitamarssi Helsingissä torstaina 9.8
- Tahvo-koiran tappanut rottweiler tuomittiin valtiolle
- Koiralle lässyttämisen MM-kisat Helsingissä 10.6.2012
- Pääkaupunkiseudun koirapuistoja kunnostetaan
- Espoo jakaa tarroja koirankakkaroskiksille
- Helsingin Herttoniemessä kauhua kylvänyt rottweiler takavarikoitiin
- Koirankakkaroskis-tarroja jaossa Oulussa
- Koirille designpuisto
- Koirille oma uimahalli Helsinkiin
- Kadut puhtaiksi koirankakkaloton avulla Taiwanissa
- Kouvolan kaupunki jakaa koirankakkaroskis-tarroja
- Messukeskuksen näyttelyyn ilmoittautui 14 000 koiraa
- Näyttelyssä synnyttäneen koiran omistajalle sanktio
- Alumiinitolppia joudutaan vaihtamaan koirien takia
- Karvakorvat kuulolla-kampanja käynnistyi Helsingissä
- Bostoninterrieri sekoitti junaliikenteen
- Koirankakkakampanja toimi Kuopiossa
- Dna-näytteet avuksi koirankakkasotaan
- Kahden koiran kavaltamisesta ehdollista
- Kennelliitto ja SEY tuomitsevat turkkivärjäyksen jyrkästi
- Pitbullien omistaja tuomittiin käräjäoikeudessa
- Jokakeväinen koirankakka- ja myrkytys(huhu)ilmiö on taas täällä
- Lukittavat koiraparkit yleistyneet ruokakauppojen edustoilla
- Mikkelissä koirankakkojen keruutempaus 1.4.2011
- Koirankakkaliputtaja hämmentää Tampereella
- Mäyräkoira karkasi lentokentällä
- Koira yritettiin varastaa kaupan edestä
- Koira terassiseuraksi
- Koirankakkakampanja Oulussa