UUTINEN - Keskiviikkona, 06.07.2011 klo 13:36
Koirankakkakampanja toimi Kuopiossa
Valkeisenlammella Kuopiossa järjestetty koirankakkakampanja vähensi kakkojen määrää selvästi.
Toukokuun puolivälistä juhannukselle kestäneen kampanjan aikana koiranomistajia kannustettiin keräämään oman koiransa jätösten lisäksi muiden koirien jätökset. Nyt muidenkin alueiden asukkaat toivovat vastaavaa kampanjaa alueelleen. Valkeisenlammen koordinaattorin Leena Savinaisen mukaan kuka tahansa aktiivinen koiranomistaja voisi ottaa vastaavan kampanjan vetääkseen. Muuta ei tarvita, kuin tahtoa siivota alueelta koirien jätöksiä sekä puhua muitakin koiranomistajia mukaan siivoustalkoisiin.
Aiheesta uutisoi ensimmäisenä Savon Sanomat
Koirat.com - 06.07.2011
Aiheeseen liittyviä uutisia:
- Miksi koirankakka jäi keräämättä?
- Kotimainen kuivamuonasarja laajenee
- Kennelliitto puuttuu kasvattajien epäasialliseen toimintaan sääntöjensä puitteissa
- Kakkatalkoot Porissa
- Tutkimuksessa ei saatu selville, miksi koirat syövät omaa kakkaansa
- Helsingissä selvitetään koirankakan ympäristövaikutuksia
- Eläinsuojeluvalvoja saa monenlaisia yhteydenottoja
- Mustilla ja Mirrillä kakkapussikampanja
- Vaarallisia nakinpalasia heitelty puistoihin Porissa
- Akaaseen koirankakkapussitelineitä
- Lukukoiratoimintaa yhtenäistetään
- Valencia ottaa DNA-näytteet käyttöön koirankakkaongelman ratkaisemiseksi
- Helsinkiin lisää koirakäymälöitä
- Lappeenranta mukaan koirankakkaroskis-hankkeeseen
- Paimennuksen EM-kisoihin tarvitaan 350 lammasta
- Ärhäkkää ripulia liikkeellä Kouvolassa
- Savonlinnan seudulle lisää kaverikoiria
- Ilotulitusta säikähtänyt koira saatiin kiinni viikon karkumatkan jälkeen
- Konttiravintoloista herkkuja myös koirille
- Koirankakat voivat olla haitallisia ihmisen terveydelle
- Mikkelissä keräys kodittomille eläimille
- Kittilään lisää koirankakkaroskiksia
- Savonlinnalaiselle koirapuistolle etsitään rahaa
- Koirat tervetulleita Mikkelin torille
- Koira menehtyi jäihin
- Suomalaiskeksintö kakankeruun helpottamiseksi
- Kemi julkaisi kartan koirankakkaroskiksista
- Koira karkasi auton alle - auton vahingot korvaa omistaja
- Koiria inhimillistetään liikaa
- Mikkeliläiset saivat uuden koiraurheilukeskuksen
- Koiravero ei tule takaisin Kuopioon
- Lappeenrantaan uusi koirapuisto
- Noormarkussa kakkojenkeruutempaus
- Luontoon viskatuista kakkapusseista tuli ongelma Tuusulassa
- 24.4 vietettävän koiranpäivän teemana vastuu ympäristöstä
- Kakkatalkoilla koiranmyrkyttäjiä vastaan
- Koirankakkapusseissakin mainostetaan nykyään
- Koira pelastettiin jäistä Kuopiossa
- Espoo jakaa tarroja koirankakkaroskiksille
- Koirankakkaroskis-tarroja jaossa Oulussa
- Jämtlanninpystykorva Akka herätti isäntänsä - talossa tulipalo
- Varkaudessa loukkaantunut poliisikoira toipuu
- Saksanmetsästysterrieri pelastettiin luolasta
- Kadut puhtaiksi koirankakkaloton avulla Taiwanissa
- Kouvolan kaupunki jakaa koirankakkaroskis-tarroja
- Hyvä hirvikoira korvaa monta miestä
- Opaskoirankäyttäjät tarvitsevat vapaaehtoisia
- Kadonnut Remu-koira löytyi
- Susipuhelin suojelemaan metsästyskoiria
- Dna-näytteet avuksi koirankakkasotaan
- Mikkelin uusi löytöeläintalo valmistui
- Koiran äkillinen sairastapaus lievensi omistajan ylinopeussakkoja
- Savon Sanomien pääkirjoitus muistuttaa koirien kouluttamisen tärkeydestä
- Jokakeväinen koirankakka- ja myrkytys(huhu)ilmiö on taas täällä
- Koira menehtyi heikkoiihn jäihin Kuopiossa
- Mikkelissä koirankakkojen keruutempaus 1.4.2011
- Koirankakkaliputtaja hämmentää Tampereella
- Menovinkki: pystykorvapäivä Kuopiossa 18.9
- Poliisikoira pelasti eksyneen vanhuksen
- Koirankakkakampanja Oulussa