UUTINEN - Keskiviikkona, 04.04.2012 klo 21:08
Lukukoirat myös Kotkassa
Lukukoiratoiminta on käynnistynyt Kotkassa
Jo aiemmin lukukoiratoimintaa on ollut Helsingissä ja Espoossa. Tänään Kymen Sanomat uutisoi Kotkan pääkirjaston lukukoirista. Toiminnassa on mukana tällä hetkellä bedlingtoninterrieri Ada, griffon belge Piki ja shetlanninlammaskoira Jaxu. Lukukoirien tarkoituksena on kannustaa lapsia lukemaan.
Alkuperäinen uutinen on luettavissa Kymen Sanomien sivuilla
Koirat.com - 04.04.2012
Aiheeseen liittyviä uutisia:
- Kuusankoskella pahoinpidelty koira pääsi uuteen kotiin
- Koira auttaa löytämään kadonneet pesäpallot
- Sosiaalinen media on iso apu kadonneen koiran etsinnässä
- Lukukoiratoimintaa yhtenäistetään
- Helsinkiläiskoirille on tarjolla laaja palveluvalikoima
- Junioreiden agilityn EM-kisoissa Suomelle kultaa
- Kansalaisaloite rotanmyrkyn saamisen vaikeuttamiseksi
- Koirien salliminen kirjastossa ei ollut perustuslain vastaista
- Joululeivontaa - koirajoulutortut
- Marraskuussa Maretariumiin pääsee myös koiran kanssa
- Some-kohu sheltin turkin ajelemisesta
- Koirat.com aktiivin koira on kuin piisamirotta
- Pelastuskoirille uusi harjoituspaikka Kotkaan
- Lukukoira Börje voitti palkinnon Helsingin kirjamessuilla
- Lukukoiratoiminta jatkuu sittenkin Tampereella
- Tampere ei salli enää koiria kirjastoissa
- Kotkalaisnaiselle syyte koirien salakuljetuksesta
- Kouvolassa voi suorittaa kymppiluokan koiran kanssa
- Lukukoira saatiin myös Hämeenlinnaan
- Irlanninsusikoira pelastettiin sadevesikaivosta
- Lukukoiratoiminta laajenee yhä
- Koira kuristui remmiinsä
- Espoo jakaa tarroja koirankakkaroskiksille
- Homekoirista hyviä kokemuksia Kouvolassa
- Kouvolan kaupunki jakaa koirankakkaroskis-tarroja
- Karvakorvat kuulolla-kampanja käynnistyi Helsingissä
- Lukukoira auttaa lukemaanopettelussa
- Väkivaltaisesti kuollut koira löytyi Kouvolasta
- Kotkaan koiraurheiluhalli