UUTINEN - Sunnuntaina, 01.11.2015 klo 15:43
Marraskuussa Maretariumiin pääsee myös koiran kanssa
Kotkassa sijaitsevaan luonnonakvaario Maretariumiin pääsee marraskuussa koiran kanssa
Moni koiranomistaja potee huonoa omatuntoa, kun koira joutuu olemaan pitkiä aikoja yksin kotona. Maretariumin toimitusjohtaja, kahden cockerspanielin omistaja itsekin, haluaa vastata tähän ongelmaan.
Aiheesta uutisoi alunperin Kymen Sanomat
Koirat.com - 01.11.2015
Aiheeseen liittyviä uutisia:
- Uusi koirarotu Suomeen
- Koira avuksi energialaitokselle tunnistamaan kaukolämpövuotoja
- Uutuuskirja esittelee presidenttien lemmikit
- Koira vainuaa tölkkejä lenkeillään
- Kuusankoskella pahoinpidelty koira pääsi uuteen kotiin
- Kotimaisen koiranruoan ensimmäiset erät saatu kauppoihin
- Koira auttaa löytämään kadonneet pesäpallot
- Mustilla ja Mirrillä kakkapussikampanja
- Koiraharrastus kasvaa Suomessa hurjaa tahtia
- Ranen perhe järjestää hyväntekeväisyystapahtuman
- Kuukauden karkuteillä ollut saksanpaimenkoira löytyi
- Tampereella uudistettiin sääntöjä koiran kuljettamisesta bussissa
- Kansalaisaloite rotanmyrkyn saamisen vaikeuttamiseksi
- Koiranmyrkyttäjästä varoitus Janakkalassa
- Kuusi cockerinpentua löydettiin kerrostalosta Kajaanissa
- Cockerspanieli ja kiinanharjakoira BIS-koirat messukeskuksessa
- Apinapinseri on maailman kaunein
- Lapinporokoirasta BIS sunnuntaina
- Pelastuskoirille uusi harjoituspaikka Kotkaan
- Kotkalaisnaiselle syyte koirien salakuljetuksesta
- Kouvolassa voi suorittaa kymppiluokan koiran kanssa
- Irlanninsusikoira pelastettiin sadevesikaivosta
- Lukukoiratoiminta laajenee yhä
- Kakkatalkoilla koiranmyrkyttäjiä vastaan
- Koira kuristui remmiinsä
- Koira menehtyi lietealtaaseen
- Lukukoirat myös Kotkassa
- Homekoirista hyviä kokemuksia Kouvolassa
- Klaukkalan hylätty koiranpentu sai uuden kodin
- Koiranpentu hylättiin - poliisi kaipaa vihjeitä
- Kouvolan kaupunki jakaa koirankakkaroskis-tarroja
- Väkivaltaisesti kuollut koira löytyi Kouvolasta
- Janakkalaan kaksi koirapuistoa
- Kotkaan koiraurheiluhalli
- Jyväskylässä perätön koiranmyrkyttäjähuhu