UUTINEN - Lauantaina, 25.02.2017 klo 12:53
Luomu on vasta tulossa suomalaisille koiranruokamarkkinoille
Suomesta ei saa vielä toistaiseksi juurikaan luomukoiranruokaa tai kotimaista koiranruokaa. Ihmisruokapuolen trendit ovat kuitenkin pikkuhiljaa siirtymässä myös koiranruokapuolelle.
Koiranomistajat ovat entistä kiinnostuneempia koiranruoan alkuperästä. Tämän on huomannut myös Laura Strömberg, joka on liikekumppaneidensa kanssa kehitellyt kotimaista koiranruokaa. Pääasiassa lähialueilta tulevista raaka-aineista valmistettua koiranruokaa aletaan valmistaa Pohjanmaalla kevään aikana.
Aiheesta lisää Maaseudun Tulevaisuudessa
Koirat.com - 25.02.2017
Aiheeseen liittyviä uutisia:
- Kotimainen kuivamuonasarja laajenee
- Kennelliitto puuttuu kasvattajien epäasialliseen toimintaan sääntöjensä puitteissa
- SEY testasi - ihmiset menevät yhä pentutehtailijoiden ansaan
- Poliisiin perustetaan eläinrikosyksikkö
- Kokkaa koiralle makupalat itse
- Suomessa on arvion mukaan 700 000 koiraa
- Koirien ravintolisien myynti kasvaa
- Rescueyhdistys vastaa kritiikkiin
- Kellarista löytyi koiranpentuja huonoissa oloissa - poliisi selvittää toiminnan laajuutta
- Kalifornia kieltää pentutehtaat lailla
- Kotimaisen koiranruoan ensimmäiset erät saatu kauppoihin
- Barffaus ei ole parempi ruokavalio
- Laiton pentukauppa kasvussa
- Halvallakin voi saada hyvää koiraruokaa
- Espanjan ja Suomen koirakulttuureissa on eroja
- Vegaaniruokavalio ongelmallinen koirille
- SEY julkaisi koiranosto-oppaan
- Konttiravintoloista herkkuja myös koirille
- HS:n kolumni: koirat syövät paremmin kuin lapset
- Pentuja myytiin väärennetyillä eläinlääkäritodistuksilla
- Kuusi cockerinpentua löydettiin kerrostalosta Kajaanissa
- Koirien salakaupasta sakot
- Turun Eläinsuojeluyhdistys järjestää ruokatempauksen
- Ehdollista vankeutta koiranpentujen salakuljetuksesta
- Kodittomilla koirilla huijattu rahaa
- Kymmenet koirat joutuvat leikkauspöydälle joka kesä
- Valeostajat käräyttivät pentutehtailijan - ostajat olivat silti valmiita tekemään kaupat
- Koirien osamaksukauppa aiheuttaa ongelmia
- Koiria salakuljetetaan yhä enemmän
- Tuontikoirat lisäävät geenipoolia, mutta mukaan mahtuu myös pentutehtaiden tuotantoa
- Tehtaasta ostettu pentu sairasti parvovirusta
- Ministerin mukaan pentutehtailua ei tarvitse kriminalisoida
- HUS huolissaan kasvaneesta rabiesriskistä
- Kansanedustaja haluaa puuttua pentutehtailuun
- Koiranruoka ei ole vaarallista ihmisille
- Koirakahvilat lisäävät ihmisten sosiaalisuutta
- Iso-Britanniasta löydettiin suuri pentutehdas
- HESY ja SEY muistuttavat pentukaupan vaaroista
- Nettihuijarit levittäytyivät myös koirakauppaan
- Bangladeshilaisen hiilijalanjälki on pienempi kuin kahden saksanpaimenkoiran
- Koirille kaksi kahvilaa Tampereelle
- Koiranruokayrityksellä pulaa possunkorvista
- Nettikaupassa huijattiin pennunostajaa
- Yli tuhat koiraa pelastettiin salakuljettajilta Thaimaassa
- Erä koiranruokaa vedetään pois markkinoilta
- Koiraemo söi toisen koiran pelastaakseen pentunsa
- Aktivistit pelastivat ruoaksi tarkoitetut koirat Kiinassa
- TV-vinkki maanantaille: Silminnäkijä - Pentutehtaat
- Turkulaisnaiselta löydettiin 20 nälkiintynyttä koiraa
- Ns. käsilaukkukoirien salakuljetus lisääntynyt
- Ruotsissa paljastui törkeä koirien salakuljetusyritys
- Uusi pentutehtailutapaus julki