Uusi pentutehtailutapaus julki
Satakunnassa on tullut ilmi uusi pentutehtailutapaus.
Novascotiannoutajapentueesta kaksi myytiin samalla kyydillä Rovaniemelle. Molemmat pennut oireilivat koko matkan Satakunnasta Rovaniemelle. Pennut vietiin heti eläinlääkärille, joka totesi niiden olevan vakavasti sairaita. Toinen pennuista lopetettiin, toinen taistelee hengestään.
Ylen uutisiin haastatellun Suomen Eläinsuojeluyhdistysten Liiton toiminnanjohtajan Helinä Ylisirniön mukaan vastaavat pentutehtailutapaukset ovat aivan liian yleisiä Suomessa. Pentutehtailijat osaavat myös kiertää lakia, eikä Suomen Kennelliitollakaan ole toimivaltaa kaikkia kasvattajia kohtaan. Ylisirniön mukaan pentutehtailu saadaan loppumaan vain, mikäli ihmiset lopettavat ostamasta pentuja tehtaista.
Pentutehtaalla tarkoitetaan yhtä tai usempaa henkilöä, jotka teettävät runsaasti pentuja välittämättä eläinsuojellullisista seikoista. Pentutehtaiden koiria ei ole terveystarkastettu (rodusta riippuen silmät, polvet, sydän, kyynärät ja/tai lonkat tulisi olla tarkistettu ennen pentujen teettämistä), nartuilla teetetään jokaisesta juoksusta pentuja, koirien sukusiitosprosentit ovat korkeat ja pennut myydään usein rekisteröimättöminä. Lisäksi pentutehtaat eivät useinkaan salli tavata pentujen vanhempia ja monesti myös pennut tarjoudutaan "ystävällisesti" tuomaan esim lähimmälle huoltoasemalle.
Hyvä kasvattaja haluaa aina tavata uudet pennunostajat ainakin kerran kasvotusten ja esittelee vähintään pentueen emän. Lisäksi hän on halukas kertomaan koiriensa terveystuloksista, päästää pennunostajat näkemään tilan, jossa pennut oleskelevat ja on kiinnostunut pennun tulevista kotioloista. Kasvattaja rekisteröi pennut eikä luovuta niitä ennen 7viikon ikää. Mikäli nämä kriteerit eivät täyty, on pennunostajan syytä olla varuillaan. Huonoissa oloissa asuvaa pentua ei tule ikinä ostaa, ei edes säälistä, koska tällöin pentutehtailijat jatkavat toimintaansa!
Ylen uutisten lisäksi aiheesta löytyy lisää Koirat.comin keskustelupalstalta , jossa kirjoittelee toinen uutisessa mainituista pennunostajista.
Aiheeseen liittyviä uutisia:
- Koirankasvattajan arkeen kuuluvat niin sukutaulut kuin pentuhuoneessa vietetyt yötkin
- Ihmisten mielenterveysongelmilla on paljon samankaltaisuuksia koirien pelkojen kanssa
- Aineettomat lahjat - Koirat.comin vinkit
- Helsingin Eläinsuojeluyhdistykselle uudet tilat
- Etähoitopalvelu vähentää eläinlääkärikäyntien tarvetta
- Koirillekin määrätään mielialalääkkeitä
- Florida kieltää vinttikoirakilpailut
- Hajutunnistuskoirille uusi käyttökohde - malaria
- Ruskeat labradorinnoutajat lyhytikäisempiä kuin mustat ja keltaiset
- Kennelliitto puuttuu kasvattajien epäasialliseen toimintaan sääntöjensä puitteissa
- SEY testasi - ihmiset menevät yhä pentutehtailijoiden ansaan
- Poliisiin perustetaan eläinrikosyksikkö
- Musti ja Mirri tarjoaa pentuvapaata työntekijöilleen
- Raivotautialueilta tuodut koirat aiheuttavat todellisen uhkan
- Koirien hajuerottelukoulutuksessa käytetään jopa tilattuja luteita
- Suomessa on arvion mukaan 700 000 koiraa
- Kaupunkilaiskoirilla enemmän allergioita kuin maalla asuvilla
- Kellarista löytyi koiranpentuja huonoissa oloissa - poliisi selvittää toiminnan laajuutta
- Pyörätuolilla kulkevasta koiravanhuksesta tehtiin eläinsuojeluilmoitus
- Evirassa tehdään päivittäin ruumiinavauksia lemmikeille
- Kalifornia kieltää pentutehtaat lailla
- Aktivisti käy yhden miehen sotaa pentukauppaa vastaan
- Eläinsuojeluvalvoja saa monenlaisia yhteydenottoja
- Taiwanissa ei saa syödä enää koiranlihaa
- Pieni Ele-kampanjalla kerätään varoja mm. avustajakoirille
- Eläinten hyvinvointifoorumi 2016 - Koirien ja koiraihmisten mieli- tapahtuma järjestetään tänään
- Eläintenpitokiellossa yli 400 ihmistä Suomessa
- Uudistuksia Kennelliitossa - Sopimuslomakkeet sekä terveydenhuolto-ohjelma
- Laiton pentukauppa kasvussa
- Talousvaikeudet näkyvät myös löytöeläinkodeissa
- Hesylle uusi toiminnanjohtaja
- Poliisilla ongelma myrkytettyjen lihapullien tutkinnassa
- Lahjoja kerätään vähävaraisten perheiden lemmikeille
- Koiraperheen lapsilla vähemmän stressiä
- Eläinlääkäritkään eivät tunne kunnolla borrelioosia
- Lyhytkalloisuus lyhentää koiran elinikää merkittävästi
- SEY julkaisi koiranosto-oppaan
- Koira otettiin mukaan vaalikampanjaan - kennelliitto tuomitsee
- Koiranlihafarmilta pelastettiin 57 koiraa
- Lemmikeillekin järjestetään jo laihdutuskilpailuja
- Pentuja myytiin väärennetyillä eläinlääkäritodistuksilla
- Kuusi cockerinpentua löydettiin kerrostalosta Kajaanissa
- Koirien salakaupasta sakot
- Liiallinen rakkaus pitkittää sairaiden lemmikkien tuskaa
- Rodunvalinnassa tulisi suosia terveyttä ulkonäön sijaan
- Turun Eläinsuojeluyhdistys järjestää ruokatempauksen
- Pentujen hinnoissa on eroja
- Rokotusvaatimukset muuttuivat
- Ehdollista vankeutta koiranpentujen salakuljetuksesta
- Kodittomilla koirilla huijattu rahaa
- Koirille tehdään yhä enemmän verensiirtoja
- Suurista koirista tullut luksusesineitä Hong Kongissa
- Lonkkakuvauspakko on edistänyt monen rodun terveyttä
- Kymmenet koirat joutuvat leikkauspöydälle joka kesä
- Valeostajat käräyttivät pentutehtailijan - ostajat olivat silti valmiita tekemään kaupat
- Myyjä määrättiin maksamaan osa sairaan pennun eläinlääkärikuluista
- Koirasta on hyötyä ihmisen terveydelle
- Siedätyshoitojen määrä on kasvussa
- Koiranpäivän teemana Hyvää elämää koiran kanssa
- Nenäpunkkia on joskus vaikea diagnosoida
- Koirien osamaksukauppa aiheuttaa ongelmia
- Kennelliitto julkaisi vuoden 2013 koirien rekisteröintimäärät
- Uusi tauti leviää suomalaiskoirien keskuudessa
- Koiranpentu menehtyi heikkoihin jäihin
- Terveysongelmat yleisin riidanaiheuttaja koirakaupassa
- Eläinlääkäriasemien liikevaihto kasvaa ja asemat ketjuuntuvat
- Kulkukoiratilanne kuohuttaa Romaniassa
- Koiria salakuljetetaan yhä enemmän
- Tuontikoirat lisäävät geenipoolia, mutta mukaan mahtuu myös pentutehtaiden tuotantoa
- Rescueyhdistykset eivät halua sekoittua ulkomaisiin pentutehtaisiin
- Koirat auttavat dementiapotilasta
- Backmanin perhe koulutti itselleen hypokoiran
- Koiralauman kidutuksesta sakkoja
- Tehtaasta ostettu pentu sairasti parvovirusta
- HUS huolissaan kasvaneesta rabiesriskistä
- Kun koira sairastaa: tarina Hallan kaverin kohtalosta
- Kansanedustaja haluaa puuttua pentutehtailuun
- 80% ruotsalaiskoirista on vakuutettu
- Suomen Kennelliitto julkaisi viime vuoden rekisteröintitilastot
- Koiran geeniperimä selvitettävissä yhdellä testillä
- Iso-Britanniasta löydettiin suuri pentutehdas
- Koirien kantasoluhoidosta lupaavia tuloksia
- Uudet etusivun blogittajat aloittivat Koirat.comissa
- Punkkipannan ja koiran kuoleman välille ei löytynyt yhteyttä
- HESY ja SEY muistuttavat pentukaupan vaaroista
- Nettihuijarit levittäytyivät myös koirakauppaan
- Koiria hylätään luontoon
- Koiraperheiden lapset terveempiä
- Koirat.com arvioi: Onnistu koirasi koulutuksessa – Tommyn kannustava koulutusopas
- Suomenajokoiralta löydettiin geenivirhe
- Lahtelaismiehelle sakkoja ja eläintenpitokielto
- Cotoneilta löydettiin vaarallinen geenimutaatio
- Painepaita jakaa mielipiteitä
- Vaasassa keräys kodittomille koirille ja kissoille
- Vain puolet eläinrääkkääjistä eläintenpitokieltoon
- Sakkoja koiransa ruokinnan unohtaneelle
- Kennelyskää liikkeellä
- Rico-amstaffin tapaus käräjillä
- Koirille oma uimahalli Helsinkiin
- Silmätarkastuslääkäri peräänkuuluttaa järkevyyttä jalostusvalintoihin
- Koirat.com arvioi: Kodin Eläinlääkeopas
- Ukrainassa tapettiin koiria jalkapallon EM-kisojen vuoksi
- Lääketietokeskukselta kirja lemmikkien lääkinnästä
- Koirahaave toteutui siedätyshoitojen avulla
- Omia koiria viedään eläinkotiin löytökoirina
- Koirat avuksi mielenterveyskuntoutukseen
- Ylijalostuksen pahimpina ongelmina hengitys- ja liikkumisvaikeudet
- Nettikaupassa huijattiin pennunostajaa
- Koira hylättiin metsään
- Koirien stressiä esiintyy luultua enemmän
- Koira haistaa keuhkosyövän jo varhaisvaiheessa
- Takavarikoidut koirat sai myydä ennen oikeusprosessin alkua
- Tylppäkuonoisten koirien lentokielto laajenee
- Geranioli haastaa permetriinin punkkikarkoitemarkkinoilla
- Lemmikkien tuontimääräykset tuntemattomia monille
- Lukukoira auttaa lukemaanopettelussa
- Cavalierin lopetusuhkaus ei ollut todellinen
- Koirien avulla lisää tietoa ihmisten sairauksista
- Sairaaksi jalostettu koirarotu halutaan lakkauttaa
- Turun uusi eläinhoitola valmistuu pian
- Mikkelin uusi löytöeläintalo valmistui
- Koiran äkillinen sairastapaus lievensi omistajan ylinopeussakkoja
- Eläinlääkäri ei suosittele kyytabletteja kyynpuremaan
- Kennelliitto ja SEY tuomitsevat turkkivärjäyksen jyrkästi
- Koiraemo söi toisen koiran pelastaakseen pentunsa
- Tunnettu kasvattajatuomari varoittaa ivermektiinin vaaroista
- Aktivistit pelastivat ruoaksi tarkoitetut koirat Kiinassa
- Idols-finalistin koira lakkasi syömästä
- Idols-laulaja valitsi koiranpennut
- Nainen sakkoihin koirien huonosta hoidosta
- Koiranpennun pahoinpitelystä vankeustuomio ja sakkoja
- Lemmikkien tunnistusmerkintää vaaditaan pakolliseksi
- Koira synnytti näyttelyssä
- Koirat haistavat paksusuolensyövän jo varhaisessa vaiheessa
- TV-vinkki maanantaille: Silminnäkijä - Pentutehtaat
- Maailman ensimmäinen tekotassukoira
- Ruotsissa nousi kohu tosi tv-ohjelmasta
- Vuoden 2010 suosituin rotu oli labradorinnoutaja
- Koirat eivät käyttäydy kuten ihmiset
- Koirasta saa hyviä mikrobeja
- Eläinlääkäriasema kieltäytyy hoitamasta Shar Peita
- Koirien diabeteksen seurantaan uusi menetelmä
- Turkulaisnaiselta löydettiin 20 nälkiintynyttä koiraa
- Vesikauhu leviää Balilla
- Ns. käsilaukkukoirien salakuljetus lisääntynyt
- Massachusettsissa kielletään vaimennusleikkaukset
- Punkkipanta aiheutti keminmaalaiskoirille voimakkaat sivuoireet
- Koira tunnistaa eturauhassyövän
- Ruotsissa paljastui törkeä koirien salakuljetusyritys
- Suomeen ensimmäinen hypokoira
- TV-vinkki sunnuntaille: Apua eläinten masennukseen, TV1 klo 21.10
- Eläintenpitokiellossa ollut hoiti koiria - koirat tuomittiin valtiolle
- Koiranpentu sai mykän pojan puhumaan - hiljeni heti kun pentu varastettiin
- Koiranpentu lievensi parkinsonin taudin oireita.
- Koiranpäivä 24.4