UUTINEN - Maanantaina, 17.12.2012 klo 00:52
Nuoria toivotaan jatkamaan ajokoiraperinnettä
Pohjanmaalla ollaan huolissaan nuorten harrastajien vähäisestä määrästä ajokoiraharrastuksen parissa
Ajokoiraharrastajat vanhenevat eikä tilalle ole saatu tarpeeksi uusia nuoria jatkamaan harrastusta. Syyksi epäillään tiukentuneita aselakeja sekä kaupunkilaistumista. Ajokoirapiireissä kuitenkin ollaan tyytyväisiä siihen, että naisten osuus metsästysharrastuksen parissa on kasvanut.
Aiheesta uutisoi ensimmäisenä Kaleva
Koirat.com - 17.12.2012
Aiheeseen liittyviä uutisia:
- Uusi koirarotu Suomeen
- Koiranäyttelyiden osallistujamäärät laskussa
- Koirankasvattajan arkeen kuuluvat niin sukutaulut kuin pentuhuoneessa vietetyt yötkin
- Uutuuskirja esittelee presidenttien lemmikit
- Villikoiralauma arveluttaa Imatralla
- Koulukoira rauhoittaa oppilaita ja lisää yhteishenkeä
- Opaskoirakoulusta valmistuu vuosittain 30 uutta koiraa näkövammaisille
- Kotimainen kuivamuonasarja laajenee
- Aineettomat lahjat - Koirat.comin vinkit
- Koirat tarvitsevat lajityypillistä tekemistä eivätkä välttämättä paljoa harrastuksia
- Lakimuutos etenee - jatkossa isommatkin koirat saisivat metsästää kauriita
- Metsästäjät innostuivat koirankarvasta neulotuista villasukista
- Noutajapörssi auttaa yhdistämään koirattomat metsästäjät ja metsästyskelpoiset noutajat
- Koiraurheiluyhdistysten rinnalle on tullut yksityistä liiketoimintaa
- Rally-toko on yhdistelmä useampaa koiraurheilulajia
- Canicross on mukava yhteinen harrastus koiralle ja sen omistajalle
- Koirat ovat tervetulleita moniin oululaiskahviloihin
- Koiranpäivän teema on julkaistu
- Kennelliitto julkaisi vuoden 2017 rekisteröintitilastot
- Kuusankoskella pahoinpidelty koira pääsi uuteen kotiin
- Oravahaukkua yritettiin aikanaan kitkeä jalostuksella
- Kotimaisen koiranruoan ensimmäiset erät saatu kauppoihin
- Hajukätköetsintä on koiralle lajinomainen harrastus
- Koirille järjestettiin suppaustunti
- Paimenkoira auttaa eläintilalla
- Koiranpäivän teemana kotimaiset koirarodut
- Homekoira-ala kasvaa
- Kaverikoiria palkittiin
- Poliisikoiria lennätetään laskuvarjoilla estämään salametsästystä
- Harvinaiset keliolosuhteet peruuttavat ajokoirakokeita
- Seinäjoelle kakkapussitelineitä
- Rekisteröintitilastot julki: kotimaiset rodut kasvattavat suosiotaan
- Oulussa kerätään verenluovuttajalistaa
- Poliisikoira löysi eksyneen miehen
- Koiraharrastus kasvaa Suomessa hurjaa tahtia
- Suomenpystykorvan pennuista pulaa
- Punkkeja runsaasti jo Oulun seudulla
- Suomessa paljon harvinaisia koirarotuja
- Suosituimmat koirarodut julkaistu
- Koirahiihdon SM-kisat tänä viikonloppuna
- Kulttuurikoiratoiminnasta apua yksinäisyyteen ja vuorovaikutustaitoihin
- Monet jouluruoista ovat vaarallisia koiralle
- Lahjoja kerätään vähävaraisten perheiden lemmikeille
- Koira selvisi lähes kaksi viikkoa lumisessa tunturissa
- Joululeivontaa - koirajoulutortut
- Koiria joutunut suden hampaisiin etenkin Itä-Suomessa
- Team Rokka avustaa Tansaniassa norsunluun salakuljetuksen estämisessä
- Koirien voimailuharrastus yleistyy
- Suomalaiset koirarodut mukaan geenipankkiin
- Suomalaisprojekti auttaa torjumaan norsunluun salametsästystä
- Kaavamuutos siirtämässä Tuomarinkartanon vinttikoirakeskusta
- Joulunpyhien päivystyskäyntien syynä vierasesineet ja väärä ruoka
- Auton alle jäävä koira aiheuttaa ongelmia korvausten osalta
- Kennellitto perui sankarikoiran arvon kahdelta koiralta
- Metsästyskausi lisää löytöeläintalojen kiireitä
- Uusi koirapeli kannustaa nuoria hoitamaan koiria
- Koirat pidettävä kytkettynä - luonnossa on lisääntymisaika
- Maailmannäyttelyyn ilmoitettu jo 12 000 koiraa
- Koiranäyttelyiden kävijämäärät laskussa
- Kannuksen kennellinja oli Keski-Pohjanmaan ammattiopiston suosituin hakukohde
- Oulussa kartoitetaan koirapalveluita
- Kennelliitto julkaisi vuoden 2013 koirien rekisteröintimäärät
- Agilityharrastus pähkinänkuoressa
- Kouvolassa voi suorittaa kymppiluokan koiran kanssa
- Hyvä hirvikoira ei jää hirven alle
- Koirafrisbeen ensimmäiset kisat järjestetään elokuussa
- Mikkeliläiset saivat uuden koiraurheilukeskuksen
- Koiran ulkoilulle vaikea asettaa minimirajoja
- Tanja Karpela peräänkuuluttaa tarkempaa valvontaa koira-alalle
- Kuhmoon rakennetaan koirapuisto
- Vuokattiin avattiin koiraharrastushalli
- Koirahiihtoharrastus lisääntyy
- Suomen Kennelliitto julkaisi viime vuoden rekisteröintitilastot
- Kennelliitto kartoittaa kotimaisten rotujen geeniperimää
- Koira karkasi kiitotielle Helsinki-Vantaalla
- Uudessa-Seelannissa koulutetaan koiria ajamaan autoa
- Myrkytysepäilyt osoittautuivat vatsataudiksi
- Koiran pelastusoperaatio Orivedellä
- Sudet tappoivat taas yhden metsästyskoiran
- Petolintu vei koiran
- Uudet etusivun blogittajat aloittivat Koirat.comissa
- Kaukasianpaimenkoiran omistuskiista hovioikeudessa
- Koiria hylätään luontoon
- Koira pelasti vaasalaisnaisen
- Suomenajokoiralta löydettiin geenivirhe
- Vaasassa keräys kodittomille koirille ja kissoille
- Koirankakkaroskis-tarroja jaossa Oulussa
- Kokkolassa järjestetään yhteislenkkejä
- Sakkoja koiransa ruokinnan unohtaneelle
- Ajokoira pelastettiin vedestä
- Rotukoiria ennätysmäärä
- Videovinkki: Kari Järvisen haastattelu
- Koiratrimmaukselle suunnitteilla ammattitutkinto
- Ouluun avattiin koirien uimahalli
- Neljä koiraa pelastettiin palavasta asunnosta Oulussa
- Metsästäjä ei ollut syyllinen koiransa aiheuttamaan autovahinkoon
- Kuortaneelle koirapuisto
- Koirien kanssa harrastetaan yhä enemmän
- Sudet raatelivat metsästyskoiria itärajalla
- Joensuuhun avataan uusi koiraharrastushalli
- Omia koiria viedään eläinkotiin löytökoirina
- Lapsia näykkineen koiran omistajan tuomio säilyi hovioikeudessa
- Hyvä hirvikoira korvaa monta miestä
- Poliisille lisää rahakoiria
- Susipuhelin suojelemaan metsästyskoiria
- Metsästyskoira löysi huumeviljelmän
- Karhukoiran kouluttaminen luvanvaraiseksi
- Joensuuhun suunnitteilla lisää koirapuistoja
- Janakkalaan kaksi koirapuistoa
- Kajaaniin uusi halli koiraharrastajille
- Koira sytytti tulipalon alun
- Ei jouluruokaa koirille
- Sudet tappoivat reviirilleen tulleen itäsiperianlaikan
- Kaksi koiraa pelastettiin jäistä Pohjois-Karjalassa
- Koirat pidettävä kiinni luonnossa
- Koirankakkakampanja Oulussa