UUTINEN - Perjantaina, 08.03.2019 klo 09:23
Uutuuskirja esittelee presidenttien lemmikit
Tällä viikolla julkaistu tietokirja esittelee niin nykyisen valtakunnan ykköskoira Lennun kuin myöskin mm. Suomen ensimmäisen presidentin, Ståhlbergin kaksi koiraa.
Meri Eskolan kirjoittamassa teoksessa kerrotaan presidenttien lemmikkien taustoista, niiden hauskoista tempauksista sekä esiintymisistä julkisuudessa.
Aiheesta uutisoi Iltalehti
Koirat.com - 08.03.2019
Aiheeseen liittyviä uutisia:
- Uusi koirarotu Suomeen
- Koira avuksi energialaitokselle tunnistamaan kaukolämpövuotoja
- Koirankasvattajan arkeen kuuluvat niin sukutaulut kuin pentuhuoneessa vietetyt yötkin
- Koira vainuaa tölkkejä lenkeillään
- Lakimuutos etenee - jatkossa isommatkin koirat saisivat metsästää kauriita
- Video Tuffe-mopsista leviää sosiaalisessa mediassa
- Brittiläinen elokuvateatteriketju järjestää säännöllisesti koiraystävällisiä näytöksiä
- Koirat pääsevät elokuvan ensi-iltanäytökseen mukaan
- Uusi suomalainen kirja koiranjalostuksesta on julkaistu
- Kennelliitto julkaisi vuoden 2017 rekisteröintitilastot
- Kuusankoskella pahoinpidelty koira pääsi uuteen kotiin
- Oravahaukkua yritettiin aikanaan kitkeä jalostuksella
- Kauan kadoksissa ollut koira löytyi kuolleena - juorujen määrä hämmensi omistajaa
- Koiranpäivän teemana kotimaiset koirarodut
- Lennun julkisten esiintymisten määrä ei lisäänny
- Harvinaiset keliolosuhteet peruuttavat ajokoirakokeita
- Rekisteröintitilastot julki: kotimaiset rodut kasvattavat suosiotaan
- Koiraharrastus kasvaa Suomessa hurjaa tahtia
- Koirat huomioitiin luontopolulla
- Tampereella uudistettiin sääntöjä koiran kuljettamisesta bussissa
- Kävelytesti tulossa osaksi lyhytkuonoisten rotujen jalostusohjesääntöä
- Suomenpystykorvan pennuista pulaa
- Kennelliitto avaa verkkomuseon
- Suosituimmat koirarodut julkaistu
- Koira selvisi lähes kaksi viikkoa lumisessa tunturissa
- Marraskuussa Maretariumiin pääsee myös koiran kanssa
- Kapteeni teki ylimääräisen välilaskun pelastaakseen koiran
- Suomalaiset koirarodut mukaan geenipankkiin
- Neljän hengen joukkue Suomesta paragilityn MM-kisoihin
- Eläinlääkäritkään eivät tunne kunnolla borrelioosia
- Koirat.com aktiivin koira on kuin piisamirotta
- Kuusi cockerinpentua löydettiin kerrostalosta Kajaanissa
- Cockerspanieli ja kiinanharjakoira BIS-koirat messukeskuksessa
- Auton alle jäävä koira aiheuttaa ongelmia korvausten osalta
- Apinapinseri on maailman kaunein
- Maailmannäyttelyyn ilmoitettu jo 12 000 koiraa
- Kennelliitto julkaisi vuoden 2013 koirien rekisteröintimäärät
- Lapinporokoirasta BIS sunnuntaina
- Hyvä hirvikoira ei jää hirven alle
- Koiravero ei tule takaisin Kuopioon
- Suomen Kennelliitto julkaisi viime vuoden rekisteröintitilastot
- Kennelliitto kartoittaa kotimaisten rotujen geeniperimää
- Koira karkasi kiitotielle Helsinki-Vantaalla
- Nuoria toivotaan jatkamaan ajokoiraperinnettä
- Lhasa apso oli BIS voittajanäyttelyssä
- 19 uutta sankarikoiraa
- Suomenajokoiralta löydettiin geenivirhe
- Ajokoira pelastettiin vedestä
- Koirat.com arvioi: Mustin tassukirja kaikenkarvaisista koirista
- Jämtlanninpystykorva Akka herätti isäntänsä - talossa tulipalo
- Rotukoiria ennätysmäärä
- Koiranpentu hylättiin - poliisi kaipaa vihjeitä
- Sudet raatelivat metsästyskoiria itärajalla
- Bostoninterrieri sekoitti junaliikenteen
- Kaksi koiraa pelastettiin jäistä Pohjois-Karjalassa
- Menovinkki: pystykorvapäivä Kuopiossa 18.9
- Koirat pelastavat ihmisiä Italian uimarannoilla