UUTINEN - Sunnuntaina, 02.05.2010 klo 22:27
Uusi-Seelantilainen yliopisto teki tutkimuksen - koirat erottavat tunteita
Uusi-Seelantilainen Otagon yliopisto on julkaissut tekemänsä tutkimuksen, jonka mukaan koirat erottavat tunteita.
Tutkimuksessa koirille oli näytetty nauhoitteita erilaisista tunteista. Koiria myös käskytettiin niin, että kasvoilla oli erilaisia ilmeitä. Tutkimuksessa havaittiin, että koirat erottivat eri tunteita. Sitä, ovatko koirat todella empaattisia, ei kuitenkaan vielä tämän tutkimuksen perusteella voida sanoa. Tutkimusta aiotaan kuitenkin jatkaa vielä pidemmälle. Tarkoituksena on selvittää, osoittavatko koirat merkkejä fyysisestä stressistä.
Asiasta kertoi mm. 3news
Koirat.com - 02.05.2010
Aiheeseen liittyviä uutisia:
- Hajutunnistuskoirille uusi käyttökohde - malaria
- Koira haistaa ihmisen pelon
- Viikissä häädetään valkoposkihanhia koiran avulla
- Lapselle lemmikki on usein sisarusta tärkeämpi
- Koirat ovat anteliaita
- Kloonattujen koiranpentujen myynnillä rahoitetaan ihmisten sairauksien tutkimusta
- Koirien älykaulapanta auttaa lievittämään stressioireita
- Yliaktiivisilla koirilla on muuttunut verenkuva
- Halvallakin voi saada hyvää koiraruokaa
- Hyvä suhde koiraan lisää omistajan onnellisuutta
- Terveempi koira-tutkimukselle kerätään rahalahjoituksia
- Koira-lapsi allergiatutkimus käynnissä Turun Yliopistossa
- Koiraperheen lapsilla vähemmän stressiä
- Lyhytkalloisuus lyhentää koiran elinikää merkittävästi
- Koira tunnisti omistajaa kohtaan negatiivisesti käyttäytyneet henkilöt
- Punkkikausi on alkanut - Turun yliopisto kerää näytteitä
- Tehokkaampia keinoja löytymässä koira-allergian hoitoon
- Kennelliitto selvittää koiranpidon vaikutusta ihmisen hyvinvointiin
- Viisi koirarotua listattu sairaimmiksi
- Eläinlääkärimaksuja pidetään liian kalliina
- Koiranpäivän teemana Hyvää elämää koiran kanssa
- Helsingin kaupunki selvittää koirapalveluiden tarvetta
- Tutkijat kehittävät koiratulkkia
- Koira tunnistaa kasvot
- Koira ymmärtää, mitä ihminen näkee ja kuulee
- Tutkijat yrittävät selvittää koirien ajatusmaailmaa
- Koiran läsnäolo työpaikalla vähentää stressiä
- Kennelliitto kartoittaa kotimaisten rotujen geeniperimää
- Uudessa-Seelannissa koulutetaan koiria ajamaan autoa
- Hannes Lohen geenitutkimusta suunnataan nyt ahdistuneisuushäiriön tutkimiseen
- Koirien kantasoluhoidosta lupaavia tuloksia
- Koiraperheiden lapset terveempiä
- Suomenajokoiralta löydettiin geenivirhe
- Cotoneilta löydettiin vaarallinen geenimutaatio
- Koira vähentää stressiä työpaikalla
- Koirat hermostuvat hevimusiikista
- Geranioli haastaa permetriinin punkkikarkoitemarkkinoilla
- Koirien avulla lisää tietoa ihmisten sairauksista
- Suomalaistutkija väittää: sekarotuinen on terveempi kuin puhdasrotuinen
- Amerikkalaiskoira osaa yli tuhat sanaa
- Koirasta saa hyviä mikrobeja
- Koira tunnistaa eturauhassyövän