Geranioli haastaa permetriinin punkkikarkoitemarkkinoilla
Punkkikarkoitteet ovat etenkin rannikkoseudulla asuville tärkeitä kesäaikaan. Punkit levittävät tarttuvia tauteja niin ihmisiin kuin koiriinkin. Pitkään markkinajohtajana olleet permetriiniin pohjautuvat tuotteet ovat nyt saaneet haastajan.
Suomen punkkikarkoitemarkkinoilta löytyy kymmeniä tukes-hyväksyttyjä permetriinipohjaisia tuotteita. Tukes-hyväksynnän saadakseen tuotteen tehosta on oltava tutkittua tietoa. Nyt Suomeen on löytänyt tiensä myös ensimmäinen geranioliin perustuva tukes-hyväksytty tuote. Geraniolin vaikutustehoa on tutkittu Yhdysvalloissa ja tulokset ovat lupaavia. Monien tutkimusten mukaan geraniolilla on merkittävää karkoittavaa vaikutusta punkkeja ja hyttysiä vastaan. Eräässä tutkimuksessa verrattiin geraniolin ja deetin vaikutusta. Deetin teho oli hieman parempi, mutta toisaalta se on myös vaarallisempaa ympäristölle. Geraniolin etuna on myös sen luonnonmukaisuus, sitä kun saadaan suoraan luonnosta mm. sitruunaruohosta, siinä missä deet ja permetriini ovat synteettisesti valmistettuja.
Käyttäjäkokemukset permetriinipohjaisista tuotteista vaihtelevat. Toisten koiranomistajien mukaan se toimii erinomaisesti, toiset taas ovat löytäneet koirastaan punkkeja karkoitteesta huolimatta. Jotkut koiranomistajat ovat myös raportoineet permetriinin ikävistä sivuvaikutuksista. Geranioli on vielä verrattain uusi löytö, joten käyttäjäkokemuksia siitä ei toistaiseksi ole niin paljoa saatavilla.
Mitä mieltä Koirat.comin lukijat ovat? Onko jollakulla kokemuksia geraniolin tai permetriinin käytöstä punkkikarkoitteena? Keskustele aiheesta Koirat.comin keskustelupalstan terveys-osiossa
Lisää tietoa aiheesta löydät suomeksi tämän linkin takaa sekä englanniksi tämän linkin takaa.
Aiheeseen liittyviä uutisia:
- Säännöllinen madotus on turhaa - punkkikarkoitus ei
- Ihmisten mielenterveysongelmilla on paljon samankaltaisuuksia koirien pelkojen kanssa
- Etähoitopalvelu vähentää eläinlääkärikäyntien tarvetta
- Koirillekin määrätään mielialalääkkeitä
- Hajutunnistuskoirille uusi käyttökohde - malaria
- Ruskeat labradorinnoutajat lyhytikäisempiä kuin mustat ja keltaiset
- Raivotautialueilta tuodut koirat aiheuttavat todellisen uhkan
- Viikissä häädetään valkoposkihanhia koiran avulla
- Pieni Ele-kampanjalla kerätään varoja mm. avustajakoirille
- Lapselle lemmikki on usein sisarusta tärkeämpi
- Koirat ovat anteliaita
- Eläinten hyvinvointifoorumi 2016 - Koirien ja koiraihmisten mieli- tapahtuma järjestetään tänään
- Kloonattujen koiranpentujen myynnillä rahoitetaan ihmisten sairauksien tutkimusta
- Uudistuksia Kennelliitossa - Sopimuslomakkeet sekä terveydenhuolto-ohjelma
- Yliaktiivisilla koirilla on muuttunut verenkuva
- Halvallakin voi saada hyvää koiraruokaa
- Punkkeja runsaasti jo Oulun seudulla
- Hyvä suhde koiraan lisää omistajan onnellisuutta
- Terveempi koira-tutkimukselle kerätään rahalahjoituksia
- Koira-lapsi allergiatutkimus käynnissä Turun Yliopistossa
- Koiraperheen lapsilla vähemmän stressiä
- Lyhytkalloisuus lyhentää koiran elinikää merkittävästi
- Koira tunnisti omistajaa kohtaan negatiivisesti käyttäytyneet henkilöt
- Punkkikausi on alkanut - Turun yliopisto kerää näytteitä
- Lemmikeillekin järjestetään jo laihdutuskilpailuja
- Tehokkaampia keinoja löytymässä koira-allergian hoitoon
- Kennelliitto selvittää koiranpidon vaikutusta ihmisen hyvinvointiin
- Rodunvalinnassa tulisi suosia terveyttä ulkonäön sijaan
- Viisi koirarotua listattu sairaimmiksi
- Eläinlääkärimaksuja pidetään liian kalliina
- Koirille tehdään yhä enemmän verensiirtoja
- Lonkkakuvauspakko on edistänyt monen rodun terveyttä
- Kymmenet koirat joutuvat leikkauspöydälle joka kesä
- Punkkipelkoon ei ole syytä
- Koirasta on hyötyä ihmisen terveydelle
- Siedätyshoitojen määrä on kasvussa
- Koiranpäivän teemana Hyvää elämää koiran kanssa
- Helsingin kaupunki selvittää koirapalveluiden tarvetta
- Nenäpunkkia on joskus vaikea diagnosoida
- Punkkikausi on jo alkanut
- Koirille oma borrelioosirokote
- Tutkijat kehittävät koiratulkkia
- Koira tunnistaa kasvot
- Terveysongelmat yleisin riidanaiheuttaja koirakaupassa
- Eläinlääkäriasemien liikevaihto kasvaa ja asemat ketjuuntuvat
- Koira ymmärtää, mitä ihminen näkee ja kuulee
- Koirat auttavat dementiapotilasta
- Backmanin perhe koulutti itselleen hypokoiran
- Tutkijat yrittävät selvittää koirien ajatusmaailmaa
- Koiran läsnäolo työpaikalla vähentää stressiä
- Kun koira sairastaa: tarina Hallan kaverin kohtalosta
- 80% ruotsalaiskoirista on vakuutettu
- Kennelliitto kartoittaa kotimaisten rotujen geeniperimää
- Hannes Lohen geenitutkimusta suunnataan nyt ahdistuneisuushäiriön tutkimiseen
- Koirien kantasoluhoidosta lupaavia tuloksia
- Punkkipannan ja koiran kuoleman välille ei löytynyt yhteyttä
- Koiraperheiden lapset terveempiä
- Suomenajokoiralta löydettiin geenivirhe
- Cotoneilta löydettiin vaarallinen geenimutaatio
- Painepaita jakaa mielipiteitä
- Koira vähentää stressiä työpaikalla
- Koirat hermostuvat hevimusiikista
- Koirille oma uimahalli Helsinkiin
- Koirat.com arvioi: Kodin Eläinlääkeopas
- Lääketietokeskukselta kirja lemmikkien lääkinnästä
- Koirahaave toteutui siedätyshoitojen avulla
- Koirat avuksi mielenterveyskuntoutukseen
- Ylijalostuksen pahimpina ongelmina hengitys- ja liikkumisvaikeudet
- Tylppäkuonoisten koirien lentokielto laajenee
- Lemmikkien tuontimääräykset tuntemattomia monille
- Lukukoira auttaa lukemaanopettelussa
- Cavalierin lopetusuhkaus ei ollut todellinen
- Koirien avulla lisää tietoa ihmisten sairauksista
- Suomalaistutkija väittää: sekarotuinen on terveempi kuin puhdasrotuinen
- Eläinlääkäri ei suosittele kyytabletteja kyynpuremaan
- Tunnettu kasvattajatuomari varoittaa ivermektiinin vaaroista
- Koirat haistavat paksusuolensyövän jo varhaisessa vaiheessa
- Maailman ensimmäinen tekotassukoira
- Amerikkalaiskoira osaa yli tuhat sanaa
- Koirat eivät käyttäydy kuten ihmiset
- Koirasta saa hyviä mikrobeja
- Eläinlääkäriasema kieltäytyy hoitamasta Shar Peita
- Koirien diabeteksen seurantaan uusi menetelmä
- Vesikauhu leviää Balilla
- Ns. käsilaukkukoirien salakuljetus lisääntynyt
- Massachusettsissa kielletään vaimennusleikkaukset
- Punkkipanta aiheutti keminmaalaiskoirille voimakkaat sivuoireet
- Koira tunnistaa eturauhassyövän
- Ruotsissa paljastui törkeä koirien salakuljetusyritys
- Uusi pentutehtailutapaus julki
- Suomeen ensimmäinen hypokoira
- TV-vinkki sunnuntaille: Apua eläinten masennukseen, TV1 klo 21.10
- Koiranpentu lievensi parkinsonin taudin oireita.
- Uusi-Seelantilainen yliopisto teki tutkimuksen - koirat erottavat tunteita
- Koiranpäivä 24.4