UUTINEN - Torstaina, 26.10.2017 klo 21:23
Koira haistaa ihmisen pelon
Tuoreen tutkimuksen mukaan koira haistaa ihmisen pelon ja reagoi siihen ahdistumalla itsekin.
Tutkimuksessa kerättiin vapaaehtoisilta hikinäytteitä pelon, onnellisuuden ja neutraalin olotilan hetkillä. Tämän jälkeen tutkittava koira laitettiin samaan huoneeseen omistajansa ja hikinäytteen kanssa. Koirilta tutkittiin sekä sydämen sykettä että käyttäytymistä. Lopputuloksena oli, että koira todella haistaa ihmisen pelon.
Aiheesta uutisoi suomeksi ensimmäisenä Helsingin Sanomat
Alkuperäinen artikkeli on luettavissa englanniksi New Scientist-lehdestä
Koirat.com - 26.10.2017
Aiheeseen liittyviä uutisia:
- Ihmisten mielenterveysongelmilla on paljon samankaltaisuuksia koirien pelkojen kanssa
- Koirillekin määrätään mielialalääkkeitä
- Koirat tarvitsevat lajityypillistä tekemistä eivätkä välttämättä paljoa harrastuksia
- Koiran aggressiivinen käytös selittyy usein ihmisen väärillä valinnoilla
- Tutkimuksessa ei saatu selville, miksi koirat syövät omaa kakkaansa
- Eläinlääkäriliiton puheenjohtaja varoittaa rescuekoirien tuonnista
- Eroahdistuksen hoito vaatii pitkäjänteistä työtä
- Monien käytösongelmien takana on omistajalle sopimaton koirarotu
- Norwichinterrieri tunnisti omistajansa syövän
- Koira lievittää hammaslääkäripelkoa
- Koirat ovat anteliaita
- Koiran sisäiselle kellolle toisenlainen selitys
- Mitä löytökoiran ottaminen vaatii?
- Ruotsalaiset kauppaketjut luopuvat ilotulitteiden myynnistä koirien takia
- Eläinten hyvinvointifoorumi 2016 - Koirien ja koiraihmisten mieli- tapahtuma järjestetään tänään
- Koirien älykaulapanta auttaa lievittämään stressioireita
- Hyvä suhde koiraan lisää omistajan onnellisuutta
- Koiraperheen lapsilla vähemmän stressiä
- "Hassu" tapa voi olla oikeasti oire koiran sairaudesta tai vammasta
- Milloin on oikea aika eutanasialle?
- Koira tunnisti omistajaa kohtaan negatiivisesti käyttäytyneet henkilöt
- Vaaditaanko koirilta liian nopeasti sopeutumista?
- Koiratkin tarvitsevat aivojumppaa
- Vierasta koiraa ei saa silittää pään päältä
- Koirat vain remmilenkeille rakettimyynnin aikana
- Koira ymmärtää, mitä ihminen näkee ja kuulee
- Koiria inhimillistetään liikaa
- Koirankouluttajan erikoiset asiakkaat
- Liiallinen huomio voi laukaista eroahdistuksen
- Koirat vain remmilenkeille rakettimyynnin aikana
- Hannes Lohen geenitutkimusta suunnataan nyt ahdistuneisuushäiriön tutkimiseen
- Lemmikitkin kärsivät lomaltapaluustressistä
- Koirat.com arvioi: Onnistu koirasi koulutuksessa – Tommyn kannustava koulutusopas
- Painepaita jakaa mielipiteitä
- Koirien masennuslääkitys lisääntyy
- Koirat.com arvioi: Alexandra Horowitz - Koiran silmin: mitä koira näkee, haistaa ja ymmärtää
- Idols-finalistin koira lakkasi syömästä
- Koirat eivät käyttäydy kuten ihmiset
- Lapset eivät osaa lukea koiraa
- Uusi-Seelantilainen yliopisto teki tutkimuksen - koirat erottavat tunteita