UUTINEN - Tiistaina, 22.09.2015 klo 20:18
Yliopiston eläinsairaala hävisi oikeustaistelun koiran hoitokuluista
Helsingin yliopisto on hävinnyt Helsingin hovioikeudessa oikeustaistelun Amy-alaskanmalamuutin hoitokuluista ja MRSP-bakteeritartunnasta
Amy-koira tuotiin yliopiston pieneläinsairaalaan saamaan hoitoa puremahaavaan. Koirasta annettiin hoitokuluarvio joka kuitenkin tuplaantui seuraavana päivänä. Lisäksi koira sai MRSP-bakteeritartunnan, jonka lähteeksi epäiltiin yliopiston pieneläinsairaalaa. Helsingin yliopisto kiisti syytökset, mutta käräjäoikeus ja hovioikeus katsoivat molemmat, ettei koiran hoidon taso ollut sitä mitä oli syytä olettaa.
Aiheesta uutisoi alunperin Ilta-Sanomat
Koirat.com - 22.09.2015
Aiheeseen liittyviä uutisia:
- Venäjän rajalla työnsä aloittanut ruokakoira Aino on löytänyt jo 300kg kiellettyjä elintarvikkeita
- Tiibetinspanieliyhdistykseltä kavallettiin yli 75 000 euroa
- Koiravaljakon kyytiin pääsee etelässäkin
- Eläinlääkäriliiton puheenjohtaja varoittaa rescuekoirien tuonnista
- Helsingissä selvitetään koirankakan ympäristövaikutuksia
- Viikissä häädetään valkoposkihanhia koiran avulla
- Barffaus ei ole parempi ruokavalio
- Taiwanissa ei saa syödä enää koiranlihaa
- Luvaton koiratarha hämmentää Inarissa
- Eläinten hyvinvointifoorumi 2016 - Koirien ja koiraihmisten mieli- tapahtuma järjestetään tänään
- Koiravaljakkoharrastaja jahtaa ennätystä
- Eläintenpitokiellossa yli 400 ihmistä Suomessa
- Kloonattujen koiranpentujen myynnillä rahoitetaan ihmisten sairauksien tutkimusta
- Yliaktiivisilla koirilla on muuttunut verenkuva
- Koiran kanssa pussailu voi levittää pöpöjä
- Terveempi koira-tutkimukselle kerätään rahalahjoituksia
- Koira-lapsi allergiatutkimus käynnissä Turun Yliopistossa
- Kreikasta tuodulta koiralta löytyi penikkatauti
- Sakkoja koirien vapaanapitämisestä
- Koirien haukunnasta sakkoja
- Koira tunnisti omistajaa kohtaan negatiivisesti käyttäytyneet henkilöt
- Koe-eläin uralta eläköityneiden koirien uudelleensijoituksesta ensimmäiset kokemukset
- Tehokkaampia keinoja löytymässä koira-allergian hoitoon
- Sakkotuomio koiran trimmauksesta
- Koirien salakaupasta sakot
- Auton alle jäävä koira aiheuttaa ongelmia korvausten osalta
- Kennellitto perui sankarikoiran arvon kahdelta koiralta
- Lemmikkiketun kuolemasta sakkotuomio vinttikoirien omistajalle
- Miehelle pahoinpitelytuomio koiran käytöstä
- Raatelijakoirat määrättiin lopetettavaksi
- 3700 euron lasku raatelutapauksesta
- Koirien osamaksukauppa aiheuttaa ongelmia
- Vetokoirilla ei ole pakkasrajaa
- Koira tunnistaa kasvot
- Tanskassa kohu tiukasta koiralaista
- Landseer puri lasta - omistajalle sakkoja
- Liettuan kennelliitto ryhtyi kurinpitotoimiin netissä kiertäneen pahoinpitelyvideon johdosta
- Koiralauman kidutuksesta sakkoja
- Turun yliopisto kerää tietoa koirille tapahtuneista kyynpuremista
- Tutkijat yrittävät selvittää koirien ajatusmaailmaa
- Ohikulkijaa purrutta poliisikoiraa ei lopeteta
- Ksylitolia syöneet koirat kiidätettiin sairaalaan
- Hannes Lohen geenitutkimusta suunnataan nyt ahdistuneisuushäiriön tutkimiseen
- Koirien kantasoluhoidosta lupaavia tuloksia
- Kaukasianpaimenkoiran omistuskiista hovioikeudessa
- 22-vuotiaalle naiselle vankeutta koiriensa rääkkäyksestä
- Koiraperheiden lapset terveempiä
- Koirien herpes leviää Kainuussa
- Koira vähentää stressiä työpaikalla
- Vain puolet eläinrääkkääjistä eläintenpitokieltoon
- Koirat hermostuvat hevimusiikista
- Kulkukoira pilasi vankilapaon
- Metsästäjä ei ollut syyllinen koiransa aiheuttamaan autovahinkoon
- Koiria vapaana ulkoiluttaneelle sakot
- Sakkoja omistajalle koiran hyökättyä toisen kimppuun
- Takavarikoidut koirat sai myydä ennen oikeusprosessin alkua
- Kahden koiran kavaltamisesta ehdollista
- Koirien avulla lisää tietoa ihmisten sairauksista
- Koiraa parvekkeelta roikottaneelle eläintenpitokielto
- Kennelliitto ja SEY tuomitsevat turkkivärjäyksen jyrkästi
- Pitbullien omistaja tuomittiin käräjäoikeudessa
- Koiranpennun pahoinpitelystä vankeustuomio ja sakkoja
- Koirien jatkuvasta haukkumisesta sakot
- Koirasta saa hyviä mikrobeja
- Kainuussa koirasusi
- Eläintenpitokiellossa ollut hoiti koiria - koirat tuomittiin valtiolle