Hullut hortonomit
Aberkios
Viestimäärä: 778
JenCa kirjoitti:
Hmm, uskaltaiskohan meidän parvekkeelle kokeilla amppelitomaattia tai -mansikkaa... Kumpikohan noista on kestävämpi?
Nyt on herneiden taimet kasvanut n. 15 senttisiksi ja basilika parisenttiseksi. Uskaltaako noi pistää partsille heti kun yöpakkaset loppuvat, vai pitääkö odottaa pidemmälle? Kannattaako taimet koulia omiin astioihinsa ennen ulos istutusta vai...?
Amppelimansikka on kaikella tapaa kestävämpi. Mansikkahan kasvaa avomaalla läpi vuoden. Amppelimansikka on tosin näitä tavallisia muotoja jonkin verran herkempi. Mansikan voi viedä parvekkeelle nyt jo, tomaatin pysyvästi vasta touko-kesäkuulla. Mansikasta saa varmemmin satoa.
Molemmat vaativat valoisan paikan tuottaakseen satoa. Toisaalta aivan paahteinenkaan paikka ei sovi. Yleensäkin aurinkoinen paikka vaatii tarkempaa kastelun seurantaa. Liikaa märkyyttä tulee varoa, samoin kuivahtamista. Tomaatin kuivahtaminen aiheuttaa versojen sokeripitoisuuden nousun lisäksi kasvin vastustuskyvyn laskun, näistä kumpainenkin lisää tuholaisriskiä.
Hernettä ei koulita, harvennetaan kyllä, mikäli kasvusto on liian tiuha. Basilika olisi syytä koulia kun se on noin 4 senttinen. Koulittavan kasvin juuristolla menee reilu viikko uudelleenistutuksesta toipumiseen, joten sitä tulee suojata liialta auringolta sekä tuulelta. Basilika on yrteistä kaikkein arin kylmälle (sekä kylmälle ilmalle että kylmälle kasteluvedelle), joten sen pysyvän ulosviemisen kanssa kannattaa odottaa kunnes yökylmät ovat loppuneet. Basilika on kylmyyden lisäksi herkkä kuivahtamiselle.
Aberkios
Viestimäärä: 778
Vilkko kirjoitti:
Mistä kukista te muut hortonomit haaveilette? Minä olen jo monta vuotta halunnut saada tuonenkielon, mutta niitäpä ei meinaa löytää mistään.
Löysin maaliskuulla esitetyn kysymyksen, mahtaneeko olla enää ajankohtainenkaan?
Olen joskus itsekin haeskellut tuonenkieloa ja sellaisen löytänytkin, nykyään niitä on 4 kpl, oman kasvatustyön tuloksena.
Kannattaa haeskella joko viherkasveihin erikoistuneista kaupoista tai vanhemmista "kulmakaupoista". Sen kysyntä on aika vähäistä, syynä lienee sen hinta. Joku aika sitten se oli taas kerran "muodissa", kiitos sisustuslehtien. "2000 -luvulla sen suosio on taas palannut vakiotasolleen. Kasvi on hidaskasvuinen ja siksi muihin viherkasveihin verrattuna aika hintava, palmujen luokkaa. Sitä on käytetty ja edelleen käytetään paljon sidontatöissä sen kestävyyden ja monikäyttöisyyden vuoksi. Siksi sitä oli aikoinaan sidontatöitä tekevillä kukkakaupoilla itsellään, nykyään sitä tuodaan sidontatöihin yksittäisinä lehtinä tukuttain Hollannista.
Kasvissa on vaakatasossa kasvava pääjuuri, josta alaspäin kasvavat varsinaiset juuret. Kun tämä pääjuuri kasvaessaan törmää ruukun seinään, kasvu loppuu siihen, joten on aika vaihtaa ruukku suurempaan, tai pilkkoa pääjuuri. Näistä pääjuuren kappaleista, joissa on kasvusilmu, kasvia lisätään. On siis mahdollista saada tällaisia kasvujaokkeita joltakin jolla niitä on annettavaksi asti. Kannattaa pitää silmät auki.
Tuonenkielo kasvaa omaan vakaaseen tahtiin, eikä siihen voi kikkailemalla (valaistusta tai lannoitusta lisäämällä tms) vaikuttaa. Se kun tulee toimeen vähällä valolla ja liiallinen (typpi)lannoitus saa lehdet repeilemään ja kirjavalehtisen muunnoksen muuttumaan yksivärisen vihreäksi.
Loreen
Viestimäärä: 51
eeelisa
Viestimäärä: 469
Aberkios
Viestimäärä: 778
Loreen kirjoitti:
Onkos kellään kokemusta parvekkeella kyönnöksen kasvattamisesta, joka kasvaisi nopeasti, olisi peittävä ja suht helppohoitoinen? Tähän asti olen kokeillut vesikrassia, kärhöä, hajuhernettä. Kaikki ovat jääneet vähän "ohuiksi." eivätkä ole kasvanut tarpeeksi nopeasti. Naapurin parvekkeelta on turhan hyvät näkymät meidän parvekkeelle, joten kunnon seinämä tekisi terää.
Päivänsini voisi olla varteenotettava vaihtoehto. Se kasvattaa laajan kasvuston ja kukkii ainakin valoisella paikalla yleensä kiitettävästi, vaikkakin yksittäinen kukka kestää nimensä mukaisesti vain yhden päivän. Nyt tulevalle kesälle kannattaa ehkä turvautua valmiisiin taimiin. Siemenistäkin se on helppo ja edullinen kasvatettava. Siemeniä ostaessa on tosin valmistauduttava tutkiviin katseisiin, sillä monet hörhöt ostavat niitä huumaustarkoituksiin, joten siemenkauppaa Päivänsinen osalta käydään usein "tiskin alta". Nimestään huolimatta kasvista on olemassa eri värivaihtoehtoja valkoisesta tumman sinipunaiseen asti.
katz90
Viestimäärä: 68
Mutta niin, ovatko nämä tosiaan vaikeita hallita vai voiko vähän tavallisempikin viherpeukalo pitää bosaipuuta ilman että se alle vuodessa on jo roskista koristamassa.
Ja tietääkö kukaan mahtaisiko traakipuu kasvattaa lehtiensä kärkiä mitenkään uudestaan? Suurin osa traakipuuni lehtien kärjistä on järsitty kissojen toimesta ei niin kauniiksi. Nyt uudet lehdet saaneet olla turvassa mutta ne lukuisat vanhat eivät niin olo silmälle ole
Vanis
Viestimäärä: 6114
Onko kúkaan istuttanut sammalta kiveen? Ajattelin yrittää sammal-piimäsekoitusta. Onko kellän kokemuksia?
Umber
Viestimäärä: 572
Avokadojen ja erilaiseten sitrushedelmien kasvattajat, ovatkos taimenne vielä pimeän talven jäljiltä hengissä? En raaski latvoa omiani, kun kuitenkin tapan, joten onkohan muuta konstia saada oksia aikaiseksi? auttaako esimerkiksi pieni poikittaisviilto kuoressa ?
Hoopon näköisiä alkavat olla, etenkin avokado, kun pituutta on jo 1,5m, mutta haaroista ei tietoakaan..
Amerikanakita 2014
maddy
Viestimäärä: 3542
Oli ihan pakko tulla koneelle kertomaan, että juuri löysin '09 vuoden Suomelasta ohjeet sammalen laittamisesta kiven päälle. Ohjeeksi annettiin hieroa kiven pintaan vanhaa piimää, johon on sekoitettu lehmänlantaa. Ja pinta siis pitää pitää kosteana, kunnes se alkaa sammaloitua. (Mitenkähän se tapahtuu, jollain muovilla? )Vanis kirjoitti:
Onko kúkaan istuttanut sammalta kiveen? Ajattelin yrittää sammal-piimäsekoitusta. Onko kellän kokemuksia?
Toinen konsti oli kokeilla sammaleen siirtämistä ja liimaamista kivien pintaan vettä sietävällä liimalla. Jos siis sun piimäkäsittelysi ei tuota hedelmää, voit kokeilla tuotakin.
tir
Viestimäärä: 245
mukaan tarttui mm. 2 lobeliaa ja sääkukka
laatikossa kasvaa parvekemansikka + 3 kirsikkatomaattia
Vanis
Viestimäärä: 6114
maddy kirjoitti:
Oli ihan pakko tulla koneelle kertomaan, että juuri löysin '09 vuoden Suomelasta ohjeet sammalen laittamisesta kiven päälle. Ohjeeksi annettiin hieroa kiven pintaan vanhaa piimää, johon on sekoitettu lehmänlantaa. Ja pinta siis pitää pitää kosteana, kunnes se alkaa sammaloitua. (Mitenkähän se tapahtuu, jollain muovilla? )
Toinen konsti oli kokeilla sammaleen siirtämistä ja liimaamista kivien pintaan vettä sietävällä liimalla. Jos siis sun piimäkäsittelysi ei tuota hedelmää, voit kokeilla tuotakin.
Kiitos vinkistä maddy! Kokeilen ensin tuota ensimmäistä Sammalen liimaaminen jotenkin ... arveluttaa
Aberkios
Viestimäärä: 778
Parempi vaihtoehto on tehdä lannoiteliuoksesta normaali, ohjeen mukainen, lannoitusseos kannuun, kaataa tämä seos riittävän suureen kanisteriin, johon lisätään vielä noin 9 kannullista vettä. Ravistetaan. Tätä laimennosta käytetään kasteluun joka kastelukerta. Kanisterin voi pitää parvekkeella, jolloin se on aina sopivan lämmintä. Kanisteria ravistellaan kevyesti ennen jokaista kastelukertaa, jotta mahdollisesti laskeutuneet ravintosuolat saadaan sekoittumaan tasaisesti vesimassaan.
Näin toimien ei tarvitse muistella "lannoituspäiviä", ja kasvien saama ravinnemäärä pysyy vakiona, eikä lannoituspulssien aiheuttamaa stressiä aiheudu. Vakavista juuristovaurioista puhumattakaan.
Jos samassa istutusastiassa on kahta eri ravinnevaatimustasoa edustavaa kasvia, esim pelargoneja ja krasseja, voidaan kasvualusta lannoittaa lievemmän tason (krassi) mukaan ja lisäksi toista (pelargoni) lisälannoittaa suihkuttamalla se lehdille (ylä- ja alapinnoille) pari kertaa viikossa laimeaa lannoiteliuosta.
vevve
Viestimäärä: 658
Mulla on siellä jo useamman vuden hengissä selvinnyt humala nyt mietin et laitan joko kärhöä tai viiniä,sit mulla ois ajatuksissa sellanen uusi korotettu kukkapenkki niin ja tänävuonna ajattelin panostaa hyötykasveihin ainakin yrttejä,raparperiä ja sit mietin et nostan noi etupihan mansikantaimet purkkii takapihalle :)
Mä oon laittanut kukkiakin pitkästä aikaa mut tahtosin sellasen hienon varrellisen jutun joko ruusun,marketan tai laventelin.
Tosi ihanaa kun lapset ei oo enää kuitenkaan niin pieniä et tuhois ihan kaiken :D
Nurmikko menee paikkailuksi,onneksi nyt sataa kunnolla niin on sit mukava alottaa.
Päätin muuten et kivet saa lähteä pois,niitä on nyt sit kuskattu useampaan kertaan (kauhee homma).
tir
Viestimäärä: 245
Kettuprinssi
Viestimäärä: 2473
Itse kasvatettua rosmariinia.
Salaatinversot.
Parvekkeella on lisäksi kissoille vehnäorasta sekä itselle hernettä, sekä tulossa murattia ja jotain kukkasta. Afrikkalaisen mustapavun onnistuin tappaamaan talven aikana, pitänee ostaa uusi tilalle kun kukkarosta löytyy taas rahaa.
Tämän pikkukaverin nimeä en muista, ostin kirpparilta kaksoset. Kummatkin pudottivat talveksi lehtensä, nyt toinen jälleen versoo, toinen taas ei.
Vanis
Viestimäärä: 6114
aavehamsteri
Viestimäärä: 1335
Mudi 7/2013
"Päätökset pitää tehdä oikeassa mielenvireessä ja mieluiten nopeasti, ettei vire mene ohi."
Aberkios
Viestimäärä: 778
Onhan mansikka astiassa, jossa on pohjareikä? Muussa tapauksessa kastelun kanssa pitää olla erityisen varovainen. Mansikka ei ole herkkä kuivahtamiselle, mutta märkyys saa sen juuret (imujuuriston) vaurioitumaan ja lehvästön homehtumaan. Mansikan kasvuastian pintamulta (3 cm) saa reilusti kuivahtaa kasteluitten välillä. Tuo 3 cm siinä tapauksessa, että kasvilla on muuten riittävä multasyvyys. Nyt vain tulisi juurien ulkopuolinen multa pöyhiä ilmavaksi ja olla tarkka kastelun kanssa tulevaisuudessa.
volkodav
Viestimäärä: 974
Melina
Viestimäärä: 3422
Melina 19.3.2011 kirjoitti:
Mä nyt sitten laitoin basilikaa ja timjamia ikkunan äärelle kasvamaan. Reilun viikon ovat olleet tuossa, innolla odotan, onnistuuko
Basilika on nyt siinä vaiheessa, että oon siitä jo pari kertaa napannu tuoretta satoa ruokaan :) Timjami saa vielä vähän kasvaa. Pari viikkoa tuon jälkeen laitoin korianteriakin kasvamaan ja sekin pärjäilee suht hyvin. Joskin vaatinee vielä muutaman viikon ennenkuin voi alkaa siitä korjata satoa.
KESKUSTELUN TILASTOJA: | Kpl: |
Rekisteröityneitä käyttäjiä | 28247 |
Moderaattoreita | 16 |
Viestiketjuja yhteensä | 6355 |
Viestejä yhteensä | 545793 |
Uudet käyttäjät tänään | 5 |
Viestiketjuja aloitettu tänään | 0 |
Viestejä kirjoitettu tänään | 1 |
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkki | Sipulu |
Peukkuja ylös | 265918 |
(Tilastot päivitetty viimeksi 18.05.2024 klo 19:00) |