Ihana, kamala Facebook.
naukunen
Viestimäärä: 5081
BaeLiana
Viestimäärä: 1860
Mua ei mitenkään suunnattomasti ärsytä, vaikka kaverit istuvat puhelimet kourassa "koko ajan", mutta kyllä siihen kiinnittää huomioa ja kyllä se välillä tuntuu katkovan keskustelua. Lähinnä tuolle asialle tulee naureskeltua, kuten Barcelonassa parin kaverin seurassa aamupalalla: huoneessa huono yhteys, joten aulassa piti sitten sohia senkin edestä.
Kyllä mua silti oikeasti vähän kauhistuttaa, kun tulee hankittua se ensimmäinen älypuhelin joskus. Mä en tahdo olla noin koukussa sosiaaliseen mediaan! Tälläkin hetkellä saattaa mennä viikonloppu ilman Fb:iin kirjautumista (töissä nyt on kone auki aina) eikä ahdista mitenkään. Sitä paitsi, kyllähän sitä saa naurua aikaiseksi, kun vetäsee tuon oman parin euron vanhuksen esiin
löytökatti Sulho 2013 ->
porokoira Heili 2014 ->
http://baeliana.kuvat.fi/#/
nipanapa
Viestimäärä: 1859
Kavereiden puhelinroikunta aina vähän hämmentää, joskus myös ärsyttää. Mä otan kyllä muutenkin aika helposti itseeni kaikki tommoset epäkunnioittavat eleet. Yleensä silloin kun kaikki selailee jotain facebookkia (siis mitä te oikein ees teette sillä puhelimella koko ajan? ei mun facebookissa ainakaan tapahdu mitään kivaa, eikä mun kaverit oikein päivittele mitään, joten en tajuu miks se puhelin pitää olla esillä kaikissa illanistujaisissakin?) kaivan ton oman raihnasen nokiani esiin ja kommentoin jotain aiheesta, en mitenkään pahasti, mutta niin että yleensä muutkin vähän havahtuu siihen, että tässä nyt 6 tyyppiä istuu yhdessä ja kaikilla puhelimet kädessä. Metrossa on myös tosi outo fiilis aina, kun mun lisäks vain spurgut ei tuijota puhelimen tai ipadin näyttöä...
Viime viikonloppuna leffassa oli kyllä niin naurettava pariskunta, että ois tehnyt mieli kommentoida niille jotain, mutta en oikein tiennyt että mitä oisin ees voinut sanoa. Ne oli siis tämmösiä suunnilleen samaa ikäluokkaa eli parikymppisiä, tyttö siinä jotain statusta kirjoitti faceen ja poika sitten kielsi ettei häntä saa tägää siihen koska "mä yritän pitää tätä yksityiselämääni vähän salassa" ja "en haluu aina olla tavoitettavissa ja et kaikki tietää missä meen". En muista miten se sen ripitys jatkui, mutta käytännössä sen pointti oli vaan että älypuhelimet ja sosiaalinen media on ihan kakkosesta ja noloo. Kuuntelin sitä sen palopuhetta ja olin että ihan ok. Mutta kas, sitten kun se elokuva alkoi, kaivoi se poika oman älypuhelimensa ja piti sitä kädessä koko kolmen tunnin ajan ja vastasi jokaiseen viestiin jonka sai :D Niitä viestejä tuli myös aika paljon, istuin ton älykön vieressä siis ja ihmettelin sitä meininkiä. Urvelooo...
Lurch
Viestimäärä: 2091
nipanapa kirjoitti:
Metrossa on myös tosi outo fiilis aina, kun mun lisäks vain spurgut ei tuijota puhelimen tai ipadin näyttöä...
Joo tuo on julkisissa ihan älytöntä, ihmiset on aivan paniikissa jos se puhelimen näyttö ei ole sentin päässä nenästä. En tiedä minne ne pelkäävät katseensa harhautuvan, en minä ainakaan pakonomaisesti tuijota muita ihmisiä vaikka mulla ei luuri olekaan varastamassa keskittymistä. Oon monta kertaa herkutellut ajatuksella että ponkaisen yhtäkkiä ylös ja karjaisen täysin palkein mitä tahansa, olisi kiva nähdä kuinka monelta tulisi eritteet housuun kun tosimaailma jysähtäisi tajuntaan fb:n sijasta. Hauskaa on myös seurata niitä jotka meinaavat missata oman pysäkkinsä kun eivät malta keskeyttää sitä kännykän räpläämistä edes sen vertaa että katsoisivat missä ollaan menossa. Sitten juostaan letti suorana ja puolet tavaroista jää penkille.
virtahepo
Viestimäärä: 1788
Itsekkin olen aika kiinni puhelimessani ja whatsapp viestejä lentelee päivittäin useaan otteeseen, mutta se mikä ärsyttää eniten, on jos ollaan jossain kaverin kanssa kahvilla tms niin pitää kokoajan näpyttää puhelinta. Itsekin saatan vastata johonkin viestiin/puheluun, mutta pyrin kuitenkin silloin olemaan sen ihmisen enkä puhelimen kanssa.
innna
Viestimäärä: 4768
Kavereiden kanssa ollessa mikäli kaivan puhelimen esiin, teen sen syystä ja sanon myös mikä se syy on.
Muok. Tech -> digital.
"The only real radicalism in our time will come as it always has — from people who insist on thinking for themselves and who reject party-mindedness." - Christopher Hitchens
Lurch
Viestimäärä: 2091
Jos taas puhutaan noista jotka ripeltävät luurinsa kanssa jotain fb-päivityksiä silloin kun heillä on seuraa, niin sitä pidän ihan puhtaasti epäkohteliaana. En pahastu jos joku vastaa puheluun ja hoitaa sen järkevästi alta pois, mutta jos keskustelukumppanini selaisi kaiken aikaa facea/mitä tahansa ja saisin puhua yksikseni, kyllä se ärsyttäisi. Samoin jos luuri soi koko ajan ja siihen vastataan joka kerta ja jaaritellaan minuuttitolkulla, ajattelen myös silloin ettei seuraani näissä maisemissa kaivata.
nipanapa
Viestimäärä: 1859
myrkku
Viestimäärä: 2138
Lurch kirjoitti:
Eihän se keneltäkään pois olekaan enkä minä ainakaan siitä toisten puhelimien selaamisesta jossain julkisissa mitenkään ärsyynny, lähinnä se näky on aika surkuhupaisa ja tulee mieleen joku zombiepidemia kun melkein jokainen matkustaja tillottaa nollat taulussa puhelintaan. En siis ajattele että ihmisten pitäisi alkaa esimerkiksi yhtäkkiä sosialisoimaan keskenään (yäk), ja jos se on vaihtoehto niin olen nykytilanteeseen entistäkin tyytyväisempi. Olen vain huvittunut.
Mä laitan aina tämän kuvan kun ihmetellään nykyään ihmisten epäsosiaalisuutta julkisessa liikenteessä ja nenä kiinni kännykässä
Tokya
Viestimäärä: 2012
Oikeesti tekis ihan sika hyvää opetella siitä pois ja olla ihan rauhassa ne aamuset junamatkat/ravintolassa ruuan odotusaika/bussin odottaminen jne. Sitäpaitsi talvella usein jäätyy sormetkin.
Mua ehkä enemmän kiinnostais tietää, että milloin meistä tuli näin puhelinten/tablettien orjia ja osaako nykyset lapset ikinä rauhottua kun niillä ei _ikinä_ oo ollut sitä aikaa että ihan vaan oltiin ilman puhelinta
virtahepo
Viestimäärä: 1788
Mutta kotona, kun ei ole mitään tekemistä. On niin helppoa vain näpyttää älypuhelinta, selailla forumeita ja facebookkia, vaikkei siellä oikeasti tapahdu mitään 10 minuutin välein... Munkin pitäisi kyllä opetella siitä pois. Oikeasti vaikeinta on kun pitäisi ottaa pääsykoekirja käteen ja alkaa lukea, niin miten helposti sitä onkaan vaan sängyllä ja läprää puhelinta kirja sylissä... Mun pitäisi varmaan laittaa tohon joku aikarajoitus, että 5 minuuttia kerrallaan ja sitten se olisi 30 minuuttia kiinni, eikä voisi vastata kun puheluihin.
nipanapa
Viestimäärä: 1859
Tätä mäki oon miettinyt. Muistaakseni hesarissa oli joskus tässä joku aasialaistutkimus, jonka mukaan älypuhelimet heikentää keskittymiskykyä ja muistia ja lisää stressiä. En nyt onnistunut löytämään kyseistä juttua. Tutkimukset on aina tutkimuksia, suhtaudun vähän skeptisesti siihen miten tarkan kuvan ne todellisuudesta antaa, mutta kyllä noi ajatukset jäi silti takaraivoon muhimaan. Vähän jännittääkin, että mitä sitten kun jossain vaiheessa varmaan tulee pakostakin vaihto hienompaan puhelimeen, tuleeko musta samanlainen addikti kuin muista?Tokya kirjoitti:
Mua ehkä enemmän kiinnostais tietää, että milloin meistä tuli näin puhelinten/tablettien orjia ja osaako nykyset lapset ikinä rauhottua kun niillä ei _ikinä_ oo ollut sitä aikaa että ihan vaan oltiin ilman puhelinta
Lurch
Viestimäärä: 2091
myrkku kirjoitti:
Mä laitan aina tämän kuvan kun ihmetellään nykyään ihmisten epäsosiaalisuutta julkisessa liikenteessä ja nenä kiinni kännykässä
Hahah, touché. Minä olen monesti se joka istuu metro-lehti kourassa eikä katso kehenkään.
On kuitenkin sen verran puolustauduttava että osaan istua (ja toiseen suuntaan aina istunkin koska ehdin lukea lehden jo menomatkalla) myös paikoillani ja katsella vaikka ikkunasta ulos eikä koko ajan tarvitse tehdä mitään. Metrossa tietysti voi näyttää vähän epäilyttävältä jos joku kauhean kiinnostuneena katselee maisemia pilkkopimeässä tunnelissa, mutta näkee siinäkin vaunun heijastukset.
Johannna
Viestimäärä: 3878
Lurch
Viestimäärä: 2091
Johannna kirjoitti:
Tai ehkä ne toivoo, että saavat lahjoituksia.
...Ja tämä edellämainittu tyyppi tekee tuota ainakin minun nähdäkseni juuri tästä syystä. Se kerjäsi joskus aikoinaan fb:ssa rahoitusta yhteen omaan juttuunsa, ja kun se muutamia lahjoituksia sai niin yhtäkkiä alkoikin ilmestyä uutta tatuointia jne. eli en tiedä menivätkö ne lahjoitukset sitten ihan muualle kuin piti. Siitä pitäen se on säännöllisesti pyydellyt avustusta milloin ulkomaanmatkoihin ja milloin mihinkin.
Johannna
Viestimäärä: 3878
Toinen ihmetyksen aihe ; mulla on yks kaveri, joka päivittelee useamman kerran viikossa tyyliin : voi ei, nukuin pommiin, nyt on kiire!
Ööh, no ei sulla näköjään kovin kiire voi olla, kun ehtii facebookiinkin tästä kaikille ilmoittamaan.
syntaksivirhe
Viestimäärä: 1594
FI RU EE MVA BALT EE LV LT JMVA "Roxie" (n) 1/14 -sijoituksessa-
Johannna
Viestimäärä: 3878
Kaippa sitä silti saa ihmetellä joidenkin järjenjuoksua, vaikkapa just tuota, että jos on töistä jo myöhässä, ja silti on aikaa päivittää siitä facebookiin. Ainakin omassa arvomaailmassa tuossa on prioriteetit hieman hullunkuriset.
Tää topicci kun käsittääkseni käsittelee juurikin facebookkia, sen ihanuutta ja kamaluutta, mitä se sitten itse kullekin tarkoittaa.
syntaksivirhe
Viestimäärä: 1594
Johannna
Viestimäärä: 3878
Eikö ihmiset oikeasti keksi mitään mielikuvituksellisempia aprillipiloja, kun tuntuu että joka toisella naisella on statuksena "olen raskaana", tai ultrakuva. Jee.
KESKUSTELUN TILASTOJA: | Kpl: |
Rekisteröityneitä käyttäjiä | 28242 |
Moderaattoreita | 16 |
Viestiketjuja yhteensä | 6355 |
Viestejä yhteensä | 545792 |
Uudet käyttäjät tänään | 0 |
Viestiketjuja aloitettu tänään | 0 |
Viestejä kirjoitettu tänään | 0 |
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkki | Sipulu |
Peukkuja ylös | 265917 |
(Tilastot päivitetty viimeksi 18.05.2024 klo 06:45) |