Koirat.com

No yritin miettiä että miten mä inhimmillistän mun koiriani mutta eipä kyllä tullut mitään mieleen =D Paitsi mietin aina ku koirien synttärit lähestyy et jotain tosi hyvää ruokaa ostan jne mutta yleensä sitten loppujen lopuksi unohdan koko homman
Pyysin tosa joskus mun yhdeltä kaverilta trimmerii lainaksi Tessalle ,et saisin sen turkkii lyhyemmäksi kun sillon oli kesä ja tesu kärsii kuumuudesta sillä niin paksu ja pitkä ja tiheä turkki mutta se vastasi että TESSAN TAKIA ei lainaa kun siitä tulisi kuulemma niin tyhmän näköinen jos sillä vain 3millinen karva.Ja mun mielestä siitä tulee paremman näköinen.Mun mielestä kuitenkin koiran ulkonäkö on sivuseikka jos se ei kärsi sitten niin paljoa.Ja tuskin koira katsoo itse ulkonäköään? Että kai toi on jotain inhimmillistämistä sitten?

Joo meilläkin harrastetaan tota eläinten dialogia, Duken "ääni" on kuin joillain juopolla jolla on hampaat tippunu..

Mä oon samaa mieltä, kuka se nyt olikaan joka sano että se on liikaa jos koira viedään rattaissa shoppailemaan metsälenkin sijasta. Myös nämä pinkit vaatehörhelöt on mun makuun liikaa, hurtan mantteli ajaa täysin saman asian.

Liika syöttäminen, (juottaminen! koira kuulemma tarvii ylppäreissä kuoharia) pukeminen, turkin laitto (eri asia kaikki bichonit yms. jotka tarvii sitä trimmausta ja turkinlaittoa, mutta ei sitä tarvi lakkaa ja geeliä siihen koiraan laittaa..)
Myös kaikki "no tarvii sekin vähän kermakakkua kun on mummin synttärit!" on liikaa, mutta mitä pahaa on koiran kakussa missä on omia nappuloita, makkaraa, maksaa ja öljyä. Duke syö noita muutenkin niin eipä mee maha sekaisin.

Hän koirasta sanottuna menee yli, tekis aina mieli sanoa ihmisille jotka puhuu mustista hän-persoonassa että haloo se on koira!

Inhimillistämisessä ei oo mitään pahaa kunhan koira ei kärsi siitä eikä jää mistään "koiranelämän kokemuksesta" paitsi.

^Mua ärsyttää kans hän-sanan käyttäminen koirasta. Kuulostaa ihan oudolta omaan korvaan.

Mä inhimillistän koiraa synttäreiden ja muiden juhlien kautta; koira saa lahjoja ja/tai asiaan kuuluvaa ruokaa. Nuo on mun mielestä semmosia asioita, jonka kautta "muistuttaa" itseään siitä, et se koira on tärkeä. Mä myös kuvailen Lunan käytöstä inhimillisiä sanoja käyttäen. Jos se esim. joutuu odottamaan sen aikaa ku pystytän agiesteitä niin koiralla on silloin itku-potku-raivari. Se siis möykkää sillon erilaisia ääniä käyttäen niin paljo ku vaan lähtee.

Kuten monilla muilla, niin Lunalla on oma ääni. Ääni taas riippuu paljon siitä miten se on käyttäytynyt. Jos se hienostelee niin sillon puhutaan tietty pikkurilli pystyssä hienostorouvan äänellä

Meillä koira saa maistella samoja ruoka-aineita mitä mekin syödään. Viimeksi maistettiin koiran kans persikkaa joka maistui molemmille. Kookos oli myös Lunan mieleen. Se nuolee taikinakupit, melkein tyhjät tuorejuustorasiat, voirasiat yms. ja lähinnän näissä on taka-ajatuksena se, et kierrätettäviä asioita ei erityisemmin tarvi koiran jäljiltä pestä ja astioihin ei jää taikinat kuivumaan. Kompostin ja pesukoneen korvike siis.

Koira myös nukkuu alkuyön meidän kans sängyssä. Sinne sillä ei toki ole asiaa ku luvan kanssa, mutta kuitenkin. Löytyy siltä toki oma paikka/peti ja koira tietääkin, ettei sitä siinä häiritä.

Kaikista eniten mua ärsyttää semmonen inhimillistäminen, jonka seurauksena koiralla ei ole mitään rajoja. Eihän sille rakkaalle murrelle voi äkäisesti sanoa kun se pian pahoittaa mielensä. Ja kakat.

jenniköpi kirjoitti:

Hän koirasta sanottuna menee yli, tekis aina mieli sanoa ihmisille jotka puhuu mustista hän-persoonassa että haloo se on koira!

Paikallisella ellukalla henkilökunta puhuu ainakin koirista juuri noin. Vähän se särähtää korvaan. Kun sieltä varaa aikaa, niin siellä sanotaan aina: "Älä annan hänelle ruokaa sinä päivänä" "Minkä ikäinen hän on?" "Onko hän kastroitu?" Ei mua toi haitaa mutta kuulostaa vaan niin hassulta.

Mä kyllä inhimillistän koiria. Puhun niille niin kuin ne ymmärtäisivät puhetta, mennytttä ja tulevaa. Kerron niille aina että "Tänään mamma ei jaksa käydä teidän kanssa pitkällä lenkillä, mutta huomenna mennään sitten uimaan. Eikö olekkin kivaa?" "Haluaako pikkupojat tänään mummolaan? Ai haluatte?! No mamma vie teidät päivähoitoon mummin luokse."

Lexan synttärit on kahden viikon päästä ja olen jo suunnitellut kakun Lexalle että siitä riittää sitten varmasti koko laumalle. Ihmisille tietysti tulee oma täytekakku juhlan kunniaksi. Äitini myös on aikonut ostaa lahjan Lexalle ja kysyikin että mitä se tarvii. Sanoin että vaellusrepun, saa nähdä saako Lexa mummilta sellaisen.

Tottakai eläimille täytyy puhua. Minä puhun rotillekkin, vaikka ne älyävät vielä vähemmän kuin koira.

Puhun myös vauvalle, joka ei sekään ymmärrä sen enempää

Kyllä koira ainakin sen verran ymmärtää äänensävyä, ilmeitä ja eleitä seurata, että tietää puhutaanko sille hyvällä vai pahalla. Ja se siten vaikuttaa koiran mielialaankin.
Eli toki pitääkin inhimillistää, hyvän maun rajoissa toki

kyllähän noille koiruuksille tulee välillä höpötettyä ummet ja lammet kun keskenään täällä mettän keskellä ollaan :) mutta rajansa kaikella tosiaan koiria ne ovat kuitenkin..

Haa, täällä on yksi joka puhuu koirista kolmannessa persoonassa. Käytän sitä sekä koirista että ihmisistä (ja vissiin muistakin eläimistä), se vaan tulee ikään kuin itsestään puhuessa. Muistan kun joskus lukioikäisenä rupesi itseäni häiritsemään kun puhuin ihmisistäkin aina "se", ja ilmeisesti sitten sen jälkeen kaikki rupesivatkin olemaan "hän". Ei nyt välttämättä aivan aina, mutta usein kuitenkin. Itse en koe sitä lainkaan haitallisena, mutta kaiketi se on joidenkin mielestä omituisen kuuloista kun eläinkin on puheessani "hän".

Kyllähän sitä koirille tulee höpöteltyä varsin paljon, vaikka tajuaakin ettei ne mitään ymmärrä. Ja sitten joskus kun sattumalta koira tekee jotain mistä on juuri ollut puhetta, niin saahan siitä mukavasti hupia :) Toki sekin mieltä lämmittää kun koira tunnistaa iloisen äänensävyn ja häntä heiluen tulee lähemmäs. Harrastettua tulee myös koiran "ajatusten lukemista". Mieleen tulee esimerkiksi se, kun käsitöitä harrastava ystäväni oli tenhyt Reinolle ampparipuvun (siis semmoisen keltamustaraitaisen "villapaidan"): en ole ikinä nähnyt Reinoa niin nolostuneen näköisenä kuin silloin kun puin sille kyseisen lahjapukimen. Puku oli sitten Reinon onneksi hivenen liian kittana, joten eipä tullut enempiä käytettyä.

Avon kanssa puhutaan ihan piruuttaan välillä meiän koirasta että "hän", oikeen silleen ylikorostuneesti: viimeeks kun oli koiralla punkki kuonossa niin sanoin avolle että "voitko ottaa ton punkin pois hänen kasvoistaan". Harrastetaan myös tota koiran ajatusten ääneen puhumista, samaa tehdään myös marsujen kanssa... Mut lähinnä tää nyt on tämmöstä hassuttelua vaan :)

Mä puhun koirille melkeen koko ajan.
Kelle mä puhuisin kun yksin asun
Toi pieni koira on kova "juttelemaan" takasin. Se tulee yleensä mun eteen ja pitää semmosta pientä murinaa/örinää ja sitten mä kysyn siltä "Mikä harmittaa?" Sit se murina vaan yltyy ja taas mä kyselen "Mikä harmittaa, mikä noin perkuleest harmittaa? Voivoi mein Viiiviä harmittaa"
Painotan aina ärriä ja sekös saa sen vaan enemmän örisemään
Kyllä mä tosin tajuan ettei se oikeasti mun kanssa keskustele.

Ja usein jos joku kysyy jotain koirista niin mä vastaan hän-muodossa. "Koska hän on vavva" "Hän on nyt hurjan nälkänen"

Ja kaikilla koirilla on myös oma äänensä. Tai puhetapansa. Ja mä olen tietenkin niitten ääni.
Bernin jutut on yleensä jotain mikä kertoo sen hölmöydestä ja siitä et se on usein vähän pihalla tästä maailmasta. Toi isompi seropi on semmonen ad/hd et sen jutut on lähinnä jotain kiljumista..

Mä saatan inhimmilllistää koiria aika paljonkin, mutten mielestäni semmosissa asioissa joissa ois koiralle haittaa.
Ne syö koiran ruokaa, ne saa liikuntaa, rajoja sekä hellyyttä siinä määrin missä koiran kuuluukin.
Se että puhun niille ei tee niiden elämästä varmaan yhtään hassumpaa ja on mulle vaan "hauskanpitoa"

Tollainen omaksi ja todellakin omaksi huviksi höpöttäminen, koiran "ajatusten" lukemine, vuoropuhelut on hauskoja juuri itsensä viihdyttämiskeinoja. Jos Urho körmyää ja meuhkaa ja mörisen sille et "mitä se siinä, kuka se kyrmyää, ukkopukko" en usko koiran ymmärtävän kuin äänenpainot ja eleet. Mutta tuntuishan sekin tyhmältä että mölisisi vain kuin koira
Vähän meni jo överiksi kun kaverini on alkanut kutsua poikaystäväänsä koiransa iskäksi, iskä vie pienen pihalle, iskä laittaa ruokaa etc. Vaikka siis itse äitittelen itseäni

Sulkaapatukkaa koiralle joka ilta, niinku what! Tää on juuri sitä ettei ymmärretä koiran olevan yksinkertainen eikä se ajattele koko päivää että illalla saan taas suklaata, jos en saa pahoitan mieleni. Koira kun elää hetkessä. Itsekin joskus kokenut pahaa oloa jos on mennyt töissä ylitöiksi, mutta koiralle se on ihan sama olenko pois 8 vai 9 tuntia. Tunti sinne tai tänne ei vaikuta, koira kuitenkin pyytäää ihan yhtälailla heti ulos vaikka olisi ollut lyhyempikin päivä. Överipitkät päivät on toki eri asia koska siiten täytyy jo miettiä koiran tarvetta päästä ulos.

Jonkin koiralehden kolumnissa oli kerran just tuosta eläinlääkäriaseman hänittelystä. Kolumnisti pohti mahdollisia syitä siihen ja heitti vaihtoehdoksi sen, olisivatko lääkärit joskus kehdanneet sanoa jonkun lemmikistä "se", mistä omistaja puolestaan olisi vetänyt herneen nenäänsä. Hänittelemällä ei kuitenkaan loukkaa ketään.

Olen niitä, jotka sanovat sekä ihmisestä että eläimestä se. Hän särähtää pahasti korvaan.

Inhimillistän ihan huomaamattani aika paljon. Lähinnä projisoin omia tunteita, olen esim usein sitä mieltä että koiraa ärsyttää, stressaa tai harmittaa joku asia. Oikeasti se olen minä joka on huonolla tuulella, koira vaan vaikka makoilee lattialla (siis mun mielestä makaa "masentuneena" tms :D ) ottamassa ettonet. Teen tätä aika paljon, mutta onneks meillä asuu yks fiksumpikin ihminen, joka aina muistuttaa mua asiasta (=avo).

Me puhutaan avokin kanssa paljon koiran äänellä, se on vaan meidän omaa kivaa, ei mitään vakavaa. Lähinnä sellasia että jos toinen sanoo "meen laittaa koiralle ruokaa" ja koira höristää korvia/pomppaa pystyyn, niin toinen vastaa koirana "ruokaa? RUOKAA?! Ruokaa minulle, paljon ruokaa, onko ruokaa nyt, missä ruoka, anna ruokaa, RUOKAA!". Tai jos käsken jotain ja koira tottelee laiskana, niin sitten pitää sen äänenä aina todeta jotain "tee **ttu ite.." tai "ikinä ei saa tehä mitään hauskaa" tms.

Pentuna meinas mennä siihen, että koiraa kohdellaan kuin vauvaa. Sitten sitä järkevöityi ja nykyään meillä koira on erittäin vahvasti koira.

Minäkin olen toisinaan inhimillistäjä. Koiria kyllä kohdellaan koirina, mutta kyllä mä olen havaitsevinani erilaisia tunnetiloja, mitä eläimillä ei pitäisi olla. Puhun koirien loukkaantumisesta ja mielensä pahoittamisesta, ja ihan varmasti ne osaavat osoittaa mieltään. En usko että on ihan sattumaa, että sisäsiisti koira pissaa sänkyyn toistuvasti uuden isännän ilmaannuttua kuvioihin. Olen jopa sortunut väittämään että joku koira ei "puhu mulle", kun mököttää yksin jossain nurkassa eikä ota kontaktia jonkun ikävämmän episodin jälkeen.
Aikoinaan Tao aina kanteli kissoista, kun ne tekivät jotain luvatonta. Tao tuli vaikka keskellä yötä kiljumaan makkariin, ja lopetti vasta kun kissat oli nostettu alas vaikkapa hyllyn päältä, missä eivät saaneet olla.

Meilläkin kyllä puhutaan "koirien äänellä" Jokaisella on omansa, ja ne kuvastavat niiden persoonaa
Hän-pronominin käyttöä eläimestä vierastan minäkin. Tosin puhekielessä en käytä sitä ihmisistäkään, mutta en näe kyllä mitään syytä käyttää sitä eläimistä.

Mä "hän"nittelen koiria töissä, se vaan on varmempi tapa puhua ettei kukaan saa mitää kilareita. Tai sitte saatan kysellä "mitäs te tänään tarvitte" yhdistäen siis omistajan ja koiran yksiköksi.

Mutta ketjua lukiessa tajusin, että mä käytän koirista paljon puhekielessä omia nimiään. Esimerkiksi jos joku kysyy, että "mitä se osaa" tms. niin vastaan yleensä "Ape ei niin hirveesti.../Ape nyt osaa vähän sitä sun tätä" sen sijaan että "ei se nyt niin hirveesti/se nyt osaa sitä tai tätä" eli välttelen nähtävästi "se" sanankäyttöä.

Meillä kaiken kaikkiaan inhimillistetään koiria aikas paljon, ne puhuu, ne saa itkupotkuraivareita, ne mököttää, ne saa tuliaisia/synttärilahjoja/spesiaaliherkkuja, kipeenä ne saa eri vapauksia kuin terveenä jne. Kaiken kaikkiaan ne on kuitenkin mun ajatusmaailmassa silti eläimiä.

^mä puhun Davesta kanssa kai just nimellä, jos joku tuntee ja muutoin hää on "he". Huomannut myös että moni täällä puhuu koirista "he tai she" tai sitten "han tai hon", suomalaisia kun ei ole rikastettu muilla kun "hän" muodolla, ainakin koiran sukupuoli tulee helposti esitettyä tavatessa, puhuttaessa.
Ei sillä, monista ihmisistä tulee lipsautetta aina, että "se" "mitä se teki"...

Lara on kyllä yleisesti se, mutta ei minua niin suunnattomasti häiritse kun muut puhuvat koirista hänenä. Eläinlääkärissä käyttävät hän -sanaa ja siinähän käyttävät. Tavallaan tietyissä tilanteissa se on tosi hyvä, koska olen huomannut että se saa aikaan vaikutelman, että he oikeasti välittävät koirasta. Tai siis, sen koiran takiahan minä sinne lääkäriin menen ja olen ihan tosissani huolissani, jos joku on vialla. Hän -sanan käyttö saa tuntemaan, että heillekin koira on jotain muuta, kuin vain esine mikä on rikki.

Jos puhun muille koiranomistajille, olen huomannut vältteleväni se tai hän -sanan käyttöä. Jos tiedän koiran nimen (otan sen kyllä usein selville heti alkuun), puhun koirasta aina sen nimeä käyttäen. Ainakin niin kauan, kunnes huomaan kumpaa sanaa omistaja itse käyttää.

Mutta, kettuilu tarkoituksessa Larasta käytetään kyllä myös hän sanaa. Tuon pikkuprinsessan yksi lempinimistä on Hänen Ylhäisyytensä, jonka yhteydessä on varsin oikein käyttää muutenkin hän sanaa.

Minä en kamalasti inhimillistä mitään eläimiä. Puhuttelen niitä kyllä ja "kyselen kuulumisia", kuten "mitäs se runtti tietää?". En kuitenkaan juurikaan tarinoi esimerkiksi päivän tapahtumia tai kerro mitä aion tehdä tai mitä tunnen. Puhun lähinnä silloin, kun koira tulee luokse ja se on juurikin sitä kuulumisten kyselyä.
Ainut missä suhteessa inhimillistän eläimiä on, että ne voivat mennä rollimaan kokemastaan vääryydestä esimerkiksi lapsille - komennan kovasti ja eläin menee jonkun toisen luokse = rollii. Silloin saatan hihkaista perään, että "mene nyt sinne vielä rollimaan" Ajattelen myös, että eläimiä voi v*tuttaa - jos toinen koira ei ala leikkimään toisen kanssa, toinen heittäytyy maahan ja alkaa joikaamaan ja vinkumaan = sitä v*tuttaa. Tai jos käsken rauhoittumaan ja nukkumaan, koira inisee vähän aikaa ja vatkaa kummalleko kyljelle sitä asettuisi = sitä ottaa päähän ja sen mielestä rauhoittuminen on turhauttavaa.

Johtuu ehkä myös siitä, ettei meillä päivällä ole lemmikkejä sisällä kuin vain käymätieltään. Ja jos on, ne nukkuu - ei kovin seurallista porukkaa.

Lapsuudessani mummolassa on hevonen, joka riehui tallissaan, jos ei päässyt savottaan tai pellolle. Se myöskin raivostui, jos ruoka ei tullut ajoissa. Se puski päällään vesiämpärin nurin ja hirnui ja vauhkosi.
Sitten kun se pääse metsään, se oli tyytyväinen. Koko hevonen oli päivän päätteeksi aivan hiestä märkänä. Siitä se nautti, kuormittumisesta.
Siitä aina puhuttiin, että se osoittaa mieltään tai on mustasukkainen.

Mäkin inhimillistän sanallisesti, en niinkään teoillani. Hugo on hän aina silloin tällöin, ja mä lässytän - paljon Välillä itekki havahtuu, että mitä pirua sitä suustaan suoltaa ulos, jutuilla ei ole päätä eikä häntää..
Just viimeks kun leikkasin Hugolta kynsiä, selitin samalla, että "niin kun sulla on etutassuissa yhteensä kymmenen kynttä, viisi kynttä per tassu ja me ollaan leikattu nyt vasta viisi kynttä - siis samasta tassusta, et ole mutaatti" xD Ja avo kattelee epätoivosena...
Muutenkin puhun Hugolle paljon, oon aina puhunut elukoille ylipäätään, se on tuntunut helpottavan. Ja eipä tartte olla tuppisuuna...

Enkä mä tiedä onko se sillä lailla eläimen inhimillistämistä ostaa synttärilahjoja jne, en tiedä sitten että käsitänkö sanan eri tavalla kuin muut? Meidän ostamat lahjat on ainakin ihan suoraan meidän ihmisten halusta ostettuja, en todellakaan usko Hugon arvostavan uutta synttärilelua yhtään sen enempää kuin vanhaa käytöstä poistettua sukkaakaan, mutta itestä tuntuu mukavalta.

Inhimillistäminen on mun silmissä enemmän sitä, että kannetaan pikkukoira joka paikkaan "kun se ei voi kävellä", puetaan sadesäällä "kun se ei tykkää kastua", että ei ylipäätään anneta koiran elää sitä tietynlaista koiranelämää mihin kuuluu olennaisena osana lika, pahat hajut, kovat äänet ja pienet haaverit. Toki niitä voi minimoida oman mukavuuden kannalta, mutta silloinkin pitää sitten olla selvä ero siihen, onko se kurapuku koiran tassujen vai sohvakaluston suojaksi.

Meilläkin on tuttua tuo koiran "äänellä" puhuminen ja ihmismäiset mielentilat, esim. just mökötys. Mun ja avon mielestä Milolla on ärrä-vika. Muutenkin tulee paljon juteltua Milolle, varsinkin jos ollaan kahdestaan. Mä myös puhun aina itsestäni mamina ja avo on isi, mutta kyllä me silti tiedetään tietysti, että ihan koira se on ja sitä sillä tavalla kohdellaan. Tosin avo usein aina sanoo, että ei Milo ole koira, vaan perheenjäsen.

Varon kyllä hännittelemästä koiria (saati muita eläimiä) ja vaikken varsinaisesti mikään lapsiystävällinen ole niin kyllä ihmetyttää että ihan lehdissäkin yms tiedotusvälineissä puhutaan vauvoista/alle kouluikäisistä että "se".. kyllä karahtaa korvaan vähintään yhtä paljon kun eläinten hännittely.
Oon kanssa törmännyt ell.asemalla koiran (jos ei nyt marsun) hännittelyyn enkä oikein tienny miten vastata Töissä puhuvat mun koirille (ja varsinkin pennulle) jos ne on mukana että "eikö se äiti anna teille ruokaa".. siellä en pomolle kehtaa oikasta, mutta omalle äidille oon tiukasti sanonu että olen emäntä enkä mikään äiti koirilleni..piste.

Men.. kyllä nyt kun tuli viikonlopuksi mäyräkoira hoitoon niin supatin Minkalle että "nyt meni Minkan päivä pilalle.. liikaa porukkaa?!" kun se näytti niin murjottavalle sängyllä maatessaan