Koirat.com

Koiran sanotaan muistuttavan omistajaansa ja toimivan egonpönkittäjänä. Nykyisin on ollut yllättävän paljon tutkimuksia siitä, miksi tietyntyyppiset omistajat ottavat tietyntyyppisen koiran, ts. miksi vaikka villakoira tuntuu omimmalta talutuskädessä verrattuna mäyräkoiraan. Jotkut rakastuvat jonkun vieraan maan kulttuuriin ja hankkivat sitä kautta jonkun maan alkuperäisroduista. Tai kuvitelkaa jos Blondin koston blondilla ei olisikaan chihuahuaa.. Ja ne klassiset, lapinkoiran omistajan ajatellaan arvostavan suomalaisia perinteitä, bordercollien omistaja on tavoitteellinen himotreenaja. Vaikka näinhän ei aina ole. Vasta luin jutun, jossa yritettiin todistaa, että rikolliset hankkivat herkemmin straffordshirenbullterrierin.

No, nyt ihan leikkimielellä, miksi sinulla on juuri sellainen koira kuin sinulla on, ja mitä se kertoo sinusta ? Luonnollisesti olet ottanut koiran, koska se sopii liikunnantarpeeltaan, kooltaan jne. nykyiseen elämäntilanteeseesi, mutta jos lähdetään pintapuolisemmin liikkeelle.

Minulla itselläni on mudi. Olen todella äkkipikainen ja temperamenttinen tyyppi, joten kovin pehmeä koira ei olisi tullut kysymykseenkään. Kun ensimmäisen kerran näin mudeja livenä koiranäyttelyssä, ja ne kaikki riehuivat omalla tavallaan ja olivat tajuttoman äänekkäitä, olin heti myyty. Teini-iässä olin punkkari ja mulla oli irokeesi, ja vieläkin sellainen pieni kapinahenki kytee sisällä. Mudit oli selkeästi samanlaisen huumorin omaavia rajoja kokeilevia koiria, ja tuntuivat saman tien sielunkumppaneilta.

Nykyään mun kaverit sanovat, että olen koirani ja koirani on minä - olemme rakastettavia, mutta ärsyttäviä, rauhallisia, mutta herkästi riehaantuvia - kaksipuolisia. Ja tietysti ulkoisesti musta koira mätsää tummanpuhuvaan lookkiini (:D), ja koska se on vähän harvinaisempi rotu, se samalla ilmaisee omaa erikoisuudentavoitteluani, johon syyllistyn usein. Arvoistani mudi kertoo varmasti sen, että en pidä ulkonäköä luonnetta korkeampana - mudi on aika säälittävän näköinen verrattuna moniin kauniinpiin rotuihin, mutta on toisaalta elämänjanoinen, sitkeä, ketterä ja terve. Tykkään sekä ihmisissä että eläimissä niistä rohkeista yksilöistä, jotka jollain omalla tapaa vain pomppaavat esiin, sellaisista, joita voi joko rakastaa tai vihata.

Jos miettisin, mikä taas olisi luonnottomin koira, minkä kanssa juoksentelisin lenkkipoluilla, varmaan kultainennoutaja. Rauhallinen, jokapaikanhöylä, kaikkien kaveri, aina kiltti ja ihana, luotettava, kaikkien suosikki.. Eih :D

Jos taas olisin ottanut koiran pelkästään, sataprosenttisesti ulkonäön perusteella, mulla olisi aika varmasti mustapilkkuinen dalmatiankoira. Se on tavattoman dramaattinen ja tyylikäs ilmestys. Toinen vaihtoehto voisi olla sinisilmäinen siperianhusky, samoista syistä, ja koska - yllättäen - näyttää hieman sudelta ja tuo mieleen kaikki loistokkaat pohjoisen tarinat, kuten vaikka Jack Londonin kirjat.

Bokseri on samanlainen lapsenmielinen häslä kun itsekkin. Energisyystaso vaihtuu härkistä sillistä tuuliviiriinä pyörimiseen nanosekunnissa. Ensin siis saatan vaan makoilla sohvalla ja seuraavassa hetkessä väännetään jo pullataikinaa. Bokserikin syttyy tekemiseen helposti joten samankaltaisuutta on havaittavissa. Auktoriteetteihin suhtaudun uhmakkaasti ja jos pomo tai muu "ylempi" on oikeassa niin ei mitään ongelmaa, mut jos taas pomo on v*ttumainen m*lkku niin kyllä se saa sen tietää. Lievää auktoriteettiongelmaa siis havaittavissa. Turhista en kuitenkaan kukkoile. Kuten ei koirakaan.

Elämään suhtaudun yleensä rennosti enkä turhaa stressiä asioista väännä. Itseään ei saa ottaa liian tosissaan ja välillä tuleekin pelleiltyä oikein kunnolla, kuten vedetään illanistujaisissa räppiä ja esitetään huumorilla kapakassa irstaita tanssimooveja. Olin taas löytäväni omia luonteenominaisuuksiani myös koirastani, joka erään kerran esitteli pensaalle hienoa keppiään ja yritti saada sen leikkimään.

Koirassa on myös havaittavissa periksiantamattomuutta, jota myös itseltä löytyy. Jos jotain haluaa niin sehän otetaan. P*rkeleiden kera tai ilman.

Jos ulkonäköä mietitään niin on meissä jotain samaa. Poimuja ei omasta pärstästä löydy, mutta samalaista jämäkkyyttä ja vankkuutta kyllä kropassa on. Lihaksia ei kyllä yhtä näyttävässä mittasuhteessa, mutta onpahan pelastusrengas jolla pysyä pinnalla. Sympaattinen perusilme on myös mielestäni hyvin samankaltainen.

Mä taidan olla jakautunut persoona mieleltäni. Kun mulla on rhodesiankoira ja käy-linjainen labbis. Siinä on kyllä koirat ihan eri ääripäistä

Hauska aihe

Ensimmäinen ikioma koira on Berni.
Kertoo musta varmaan eniten siitä, että rakastan ylikaiken kaikkea söpöä ja varsinkin eläimiä.
Kun nään jonkun elukan niin pitäähän sille alkaa lässyttämään ja eritoten kaikki karvapallot saa mun sisäisen lässyttäjän vauhtiin. Toi berni on just semmonen sydänten valtaaja jota tykkään esitellä kaikille, tää on mun nallekarhuni
Semmonen halittava karvakasa. Kertoo ehkä mun jotain mun hellemästä puolesta.
Luonteista mä en mitään samaa tahdo löytää.

Toinen koira on sekarotuinen pikimusta ikiliikkuja.
Samaa meissä on se, että tutussa seurassa mä oon useimmiten äänessä ja varsinkin parhaiden kaverien ja perheen kanssa oon se joka nauraa paljon, vääntää joka asiasta vitsiä ja puhua pölöttää kovaan ääneen koko ajan.
Vaikka tää koira osaa mun koirista olla se rasittavin, niin se on myös maailman paras harrastuskaveri ja samanlaisuutta löytyy myös siitä että kun jostain innostutaan niin sitten mennään täysillä!

Pienin koira on sekarotuinen tipsu-kleinpitz sekoitus. Se on arkajalka, mutta osaa olla myös todella jääräpäinen. Mäkin oon ujo uudessa porukassa, mutta musta löytyy todellista äkkipikasuutta ja osaan kyllä hyvin pitää puoleni jos tilanne niin vaatii!

Mun koirat ei ole minkään ääripään koiria ja se kertoo musta varmaan aika paljon. Mä oon tämmönen tavallinen tallaaja, jolle eläimet on vaan tosi lähellä sydäntä ja mulle on oikeestaan loppupeleissä sama miltä koirat näyttää. Eikä se kokokaan mitään ratkaise.
Mä osaan olla luonteeltani aika räväkkä, mut osaan olla myös asiallinen ja fiksu sillon kun sitä vaaditaan. Mä jaksan olla aktiivinen (harrastetaan agilityä ja jonkun verran tokoa toisen seropin kanssa), mut toisaalta tykkään löhötä sohvalla berni kainalossa.

Itse omistin aikoinani novascotiannoutajan. Se oli tosin osittain myös äitini (olin tällöin kymmenen vuoden). Monet totesivat yhdennäköisyyttä vertaamalla minun vaaleaa polkkatukkaa ja tolleripennun jättikorvia. Eikä siinä, sillä yhdennäköisyys oli huvittavan samankaltainen. (Nykyään ei onneksi ole samaa näköä havaittavissa.. )
Tollerin pennut ovat pienenä melko leikkisiä ja rasavillejä mitä itsekin olin. Kamala rämäpää. Äitiä ei toteltu, kun olin päähäni saanut jotain mitä piti toteuttaa
Hyvin seurallisia nämä ovat ja pitävät kaikista ihmisistä. Vaikka nautin väliin yksinolostakin, niin aikaa myöten totean että kyllä ne ihmiset on vaan tärkeitä ympärillä.
Yhtä aktiivinen ja ketterä en ole, enkä lihaksikas, mutta melko herkkä ja itsepäisyyttä löytyy tietyissä tilanteissa. Pääosin kuitenkin lempeä, kaikkien kanssa toimeentuleva (ellei kauhea riitapukari satu vastaan kävelemään..) ja päättäväinen. Oma perhe on kaikki kaikessa.. vieraisiin suhtaudun alkuun tollerin tavoin myös aluksi pidättyväisesti, mutta kun tutustuu niin johan sitä kavereita ollaan jos tunne on molemminpuolinen

Olipa hauska aihe !

Tää onkin mielenkiintoista, itse usein huomaan yhdistäväni koiran luonteenpiirteitä ihmiseen eli ajattelevani että ihminen on tietynlainen luonteeltaan koska sillä on sellainen koira. Esimerkiksi tunnen kaksi sinkkumiestä, joista toisella on welshinarttu ja toisella sakemanninarttu. Pidän tyyppejä ihan erilaisina vain sillä perusteella millaisina pidän valitseminaan rotuja (kumpaakaan ihmistä en tunne niin läheisesti että voisi vertailla muuten). Silloin tietty herää kysymys millaisena muut minua pitävät koirien perusteella

Mulle on tainnut käydä niin että otin sellaisen koiran jollainen ihminen haluaisi olla, ei niinkään millainen olen. Koira on energinen, määrätietoinen, erittäin älykäs ja itsetietoinen. Sellainen tyyppi johon katse kiinnittyy väkijoukossa vain olemuksen perusteella ja joka ottaa tilan haltuunsa tekemättä mitään erikoisia sirkustemppuja (tällaiset ihmiset vetävät myös mua puoleensa, vaikka itse en niihin kuulu). Emäntänsä on enemmän massaan hukkuvaa tyyppiä, mutta ehkä meissä on myös jotain samaa, emännässä vain pienemmällä asteikolla. Kuva vielä jossa asenne ja olemus tulee esiin:

Mörö taitaa aika paljon muistuttaa mua, on hellyydenkipeä, rohkea (uhkarohkea?) ja välillä aikamoinen luupää. Ja se pitää harvoista miehistä ().

Jos tupeeraan tukan, niin ollaan ulkonäöllisestikkin kuin samasta puusta veistettyjä

zevertti kirjoitti:

Esimerkiksi tunnen kaksi sinkkumiestä, joista toisella on welshinarttu ja toisella sakemanninarttu. Pidän tyyppejä ihan erilaisina vain sillä perusteella millaisina pidän valitseminaan rotuja (kumpaakaan ihmistä en tunne niin läheisesti että voisi vertailla muuten). Silloin tietty herää kysymys millaisena muut minua pitävät koirien perusteella

Tätä juurikin mietin, koska turhan usein teen johtopäätöksen ihmisestä hänen koiransa perusteella, kun muuten ei tunne. Tässäkin lähellä naapurin mummo cockerspanielinsa kanssa on äärimmäisen viehättävä ja suloinen, mutta sitten taas nuoret jantterit lökäpöksyissä ja huppu päässä joita hinaavat staffit kieltämättä saavat minut toisinaan vaihtamaan puolta.. (Staffi on täällä ehkä suosituin rotu, ja tää on sellainen raffi lähiö)

Hmm. Muistutetaankohan me toisiamme? Itse olen pessimisti, Dave optimisti. Itse olen kriittinen, Dave taas luottavainen ja (uhka-)uteliaanrohkea.

Yhtenäistä:
Hiljaisia, älähetään kun siihen on tarvetta, tai ainakin tuhistaan tuohuksissa.
Minustakin saa ystävän, jos tarjolla on tarpeeksi herkkuja :P.
Huonot kokemukset muistetaan pitkään.
Omapäisiä, mutta yhteistyökykyisiä.
Saako sanoa "orpoja", Daven ei tiedossa, omien kanssa en niin paljoa ole tekemisissä.
"Peruskohnoja" :D

Mä en kyllä kovinkaan paljon näe yhteneväisyyksiä itseni ja kiinanharjakoiran välillä. Läheisyydestä mä tykkään, kuten harjakoiratkin, mutta mä olen paaaaljon valikoivampi seuran suhteen. Jos koiran pitäisi kuvata omistajaansa, niin harjakoirat ja minä ei sovittaisi samaan yhtälöön.

Haaverotu saksanpaimenkoira olisikin enemmän mua kuvaava. Ehkä...

Tosi hauska aihe!

Hmm... Itse muistutan enemmän meidän sekarotuista luonteeltani mutta taas ulkonäöltäni enemmän meidän labukkaa Ei vaan, oon monta kertaa sanonu (ja mulle on huomautettu) että tuo seropi on niin täysin mun peili, kun taas labbis on avokin.

Ollaan tuon seropin kanssa samanlaisia pilkunviilajia, oman tien kulkioita ja lämmetään hitaasti vieraille. Sitten taas, tuttujen ja valittujen seurassa ollaan lämpimiä, huumorniekkoja ja hieman pellejä.
Treeneissä meidän samankaltaisuuden huomaa ehkä parhaiten. Tuon kanssa voin viilata liikettä ikuisuuksia, ja tuo ottaa sen ihan yhtä tosissaan kuin minäkin.
Labbis taas tekee vähän sinne päin-asenteella, ja saa tarpeekseen koko roskasta parin toiston jälkeen. Taas, tämä sopii avokille kuin nenä päähän mutta mua se ärsyttää aivan suunnattomasti.

Olen myös aika totinen luonteeltani, joka myös kuvastaa seropia. Molemmat unohdutaan välillä omiin ajatuksiimme Labbis taas vetelee eteenpäin hössöttäen ja kiinnostuen kaikesta, joka taas ei yhtään kuvaa omaa luonnettani mutta on taas niiiin avokkia.
Se mikä molemmissa koirissa on samaa ja minussa on ehkä se, että ollaan suht. herkkiä ottamaan nokkiimme vääryyksistä, tosin labbis unohtaa ne nopeasti, mutta seropi taas voi olla hyvinkin "pitkävihainen" ja sillä on norsun muisti. Nämä ominaisuudet löytyvät taas minusta, voin olla todella, todella pitkävihainen enkä välttämättä osaa antaa anteeksi jos koen että joku on esim. loukannut minua.
Labbis on oikea draama-queen, ja ehkä minussakin on tätä vikaa Molemmat osataan tehdä kärpäsestä norsun, vai miten se menikään...

Omat koirat eivät ole mitenkään ääripään edustajia, kaikki ovat kyllä mustia, myös meille kohta kotiutuva cockeri-pentu. Mitäköhän tämäkin minusta kertoo Ei tämä meidän värikartta ollut mitenkään tarkoitettu näin, jostain syystä nuo vaan ovat tuollaisia kaikki
Ulkonäöllisesti muistutan tosiaan enemmän tuota labbista, pieni ja vankka. Jos nyt jotain samankaltaisuutta haetaan seropista, niin tuolla tuntuu aina olevan "bad hairday", joka myös kuvastaa emäntää aika hyvin.

Tjaa en kauheasti selviä yhtäläisyykiä löydä itseni ja oman koiran välillä, mutta jos jotain, niin..

- Ollaan molemmat aika rauhallisia, mutta tarvittaessa innokkaita ja energisiä. Sisällä molempien lempipuuhaa on makoilu.
- Kummastakin on kivempi lenkkeillä kauniilla säällä kuin sadessa/tuulessa.
- Ollaan kumpikin hieman valikoivia seuramme suhteen; kaverin kanssa pitää oikeasti mätsätä, se on kaikista kivointa!
- Ja hieman kovapäisiä tietty!

Itse olen esimerkiksi huomannut koirapuistossa näitä pareja, jotka muistuttavat erehdyttävästi toisiaan: vinttikoiraihmiset ovat hyvin usein sellaisia vähän herkkiä ja usein pienikokoisia naisia, joilla koiria on vähintään kaksi, kultsujen omistajat ovat niitä, jotka tulevat kaikkien kanssa toimeen, mutta eivät välttämättä puhu rodustaan niin fanaattisesti kuin esimerkiksi saksanpaimenkoirien tai belgien omistajat. Buldoggi-rotujen omistajat ovat hieman rämäpäitä, joista koiriensa pieni röhkiminen ja kuolan määrä on vaan suloista ja he inhimillistävät koiriaan aika paljon.

Mulla on jenkkicockereita, ja en kyllä taida muistuttaa niitä yhtään! Enemmän minusta tuntuu, että olen valinnut rodun jossa on niitä ominaisuuksia joita itsessäni ei ole. En ole sellainen maailmoja syleilevällä tavalla kaikkia rakastava hömppä niin kuin nuo spanjelit.

Ehkä vanha shih tzuni on enemmän emäntänsä kaltainen: melko rauhallinen, harkitsevampi, mutta kuitenkin aika iloinen ja positiivinen.

Munkin on aika hankala löytää yhtymäkohtia itteni ja perhosen kanssa. Ainakaan ulkonäöllisesti...

Ehkä me ollaan kummatkin melko tempperamenttisia, eikä oteta kovin herkästi itteemme mutta kun niin käy, niin se on sitten sydänverellä kirjoitettu iänikuinen viha. Heh

Itteään on muuten pirun hankala arvioida näin, tai mulle ainakin tuottaa ongelmia yrittää nähdä ittensä ulkopuolisen silmin - mitkä on ne luonteenpiirteet mitkä mut määrittää.

Laumikset.. on niissä paljon samaa kyllä negatiiviset kokemukset muistetaan ikuisesti ja vieraita kohtaan tosi varautunut ja hitaasti lämpiävä, muutenkin sellainen rauhallinen tarkkailija joka ei helpolla enää teini-iän jälkee innostu riehumaan... Ne jotka omaan porukkaan sitte pääsee niitten puolesta mennäänki sitte vaikka läpi harmaan kiven

Muoks.. ja sitte tuo ulkoinen olemus vielä että samaa siinäkin en ole sieltä pienimmästä päästä itekään

Multa löytyy sekä manschesterinterrieri että bortsu. Yhtäläisyytenä meistä kolmesta löytyy sporttisuus niin ulkonäöllisesti kuin luonteenkin puolesta. Helppoja motivoida, jos osaa oikeista naruista vedellä. Samoin jos jotain todella halutaan, niin sen suhteen ollaan sinnikkäitä.
Manssin kanssa olla yhtä aamuäreitä ja vieraiden suhteen aluksi mieluiten katsellaan tilannetta, mutta sitten tosi ystävienkanssa ollaan tosiystäviä. Huonot kokemukset muistetaan kauan. Manssin tavoin rakastan sekä luonnossa liikkumista, mutta myös peiton alle lämpimään kääriytymistä.
Bortsuni tavoin taas saatan antaa alkuun mielikuvan helposta kaikkien kaverista, vaikka pinnan alla piileekin vahvojakin mielipiteitä.

Minäkin teen helposti päätelmiä tuntemattomammista ihmisistä koirien perusteella. Mielipiteeseen vaikuttaa ulkonäön ja rodun lisäksi myös koiran käyttäytyminen.

Minussa ja Larassa, tai yleensäkin brasseissa, on kyllä huomattavissa aika paljonkin samoja asioita. Jotkut jutut on kyllä ehkä enemmän selkeästi opittuja juttuja. Tai no, nythän sen sitten huomaa, kun tuli toinen koira. Tarkoitan esim. aamu-unisuutta, kummankin on ihan yhtä vaikea päästä aamuisin sängystä ylös. Iltaisin puolestaan voidaan touhuta kuinka myöhään tahansa, jos on tarve. Aamulla on kiva loikoilla sängyssä ja Larakin on selkeästi silloin rauhallisimmillaan.

Molemmat inhotaan kylmää ja märkää, talvet on aina vähän tyhmiä, kun kumpikin katseltaisiin sitä lunta ja kylmää mieluummin ikkunasta. Toisaalta, syksyisin minä nauttisin kyllä kävelyistä syyssateessa, kunhan on kunnon sadevarusteet, mutta Laraa ei saa kyllä ulos minkäänlaisissa kamppeissa. Ollaan muutenkin vähän sellaisia hienohelmoja kumpikin, kävellään metsässä polkuja pitkin ja väistellään kaikki lätäköt.

Luonteen puolesta en olisi voinut ottaa edes toisenlaista koiraa (ja sama pätee myös miehiin ). Olen itsekin aika rämäpäinen ja välillä tosi hankalakin, en voisi kuvitella lähelleni rauhallista, kilttiä ja mielyttämishaluista olentoa. Se olisi ihan liian tylsää, tarvitsen haastetta ja energiaa. Eli molemmat ollaan siis tempperamenttisia ja itsepäisiä. Joku kuvaili aiemmin, kuinka saattaa ensin makoilla rauhassa sohvalla ja sitten yhtäkkiä ollakin jo touhuamassa jotain, niin se päätee myös tänne.

Sosiaalisuuden kannalta ollaan myös aika samanlaisia, tosin Lara on ehkä hieman epäsosiaalisempi. Vieraiden seurassa ollaan aina vähän varautuneita, mutta tuttujen kanssa on kivaa. Toisinaan oma seura on kuitenkin paras seura ja silloin ei jaksa juuri minkäänlaista härdelliä. Myös sopeutuminen on samaa luokkaa. Uudet jutut on aina alkuun vähän nihkeitä, mutta totutaan nopeasti ja saattaa olla, että yhtäkkiä ne onkin ihan parhaita juttuja.

Ulkonäöllisesti ei kyllä varmaankaan muistuteta toisiamme juurikaan. Toisaalta, nyt kun Lara on vähän tukevammassa kunnossa, voisi sanoa että ollaan kumpikin semiurheilullisia ja semilaihoja. Ehkä meillä on kuitenkin samanlainen perusilme ja olemus: silmät seuraa kaikkea uteliaina ja kiinnostuneena, nenä haistelee kokoajan uusia tuulia ja paikallaan on vaikea pysyä, kun pitäisi nähdä ja kokea kaikki samaan aikaan.

Niin, ja molemmat rakastetaan yli kaiken kaikkia herkkuja.

Minulla ja japanese chinilläni kyllä luonteet mätsää täysin. Yhteistä meillä on ehdottomasti rauhallisuus ja olemme olemukseltamme molemmat aika hienostelijoita. Osaamme revitellä ja pitää hauskaa, mutta osataan olla kuitenkin pääasiassa fiksusti. Kumpikaan meistä ei juurikaan olla ulospäinsuuntaantuneita ja arvostellaan helposti toisen ulkonäön perusteella. Mutta sitten kun päästään tutustumaan, havaitaan henkilö/koira varsin mukavaksi, näytämme niille todellisen minämme. Myös kun meihin vaivautuu tutustumaan, löytää meistä todellisen sydänystävän ja lempeän kumppanin, jolta saa paljon haleja, pusuja, huomionosoituksia ja haluamme olla aina lähellä.

Ihana aihe :)

Minä ja Nala kuulemma olemme kuin kaksi marjaa, niin ulkoisesti kuin sisäisesti. Voisin vaikka pistää kuvatkin meistä :D. Tosi monta kertaa olen saanut kuulla kohteliaisuuden että me näytetään "ihan samalta" ollaan molemmat vaaleita, ruumiinrakenne samantyyppinen, kummallakin voimakkaat kajalit thih :D.

Me ollaan kumpainenkin tosi arkoja, pelätään ihan omituisia asioita kuten vieraita ihmisiä, väkijoukkoja jne. Ja samalla pyrimme peittämään pelon esittämällä rohkeampaa kuin on. Molemmilla kestää jonkun aikaa ennen kuin ystävystyy, mutta sitten kun on tutustunut ja lämmennyt niin on todellakin luottoystävä, jonka vuoksi tekisi mitä vain. Kumpaakin pelottaa olla liikaa yksin, ja mieluummin viihdymme yhden tai parin muun (tutun) otuksen seurassa.

Olemme epäileväisiä uuden ruoan kanssa, toisinaan nirsoja, toisinaan maistuu. Tunneskaalamme on voimakas ja olemme äärimmäisen kilttejä ja Rakastamme isolla ärrällä.

Rakastamme kulkea rauhassa metsässä, pelloilla yms. juoksennella pyrähdellen, kummallakin on huumorintajua :D. Eikä olla hienohelmoja, kuratassut ei häiritse. Tykkäämme nukkua kääryleinä... hehe.

Ja kummassakin löytyy pippuria tarvittaessa ;)

Labradorinnoutajan rotumääritelmässä labbiksen luonne määritellään seuraavasti: "Älykäs, innokas, tottelevainen ja yhteistyöhaluinen. Luonteeltaan ystävällinen, ei saa olla hyökkäävä eikä arka."

Itseasiassa älykkyyttä lukuunottamatta kaikki mätsää minuun varsin hyvin Saimin luonne vastaa lähestulkoon rotumääritelmää, tosin tottelevaisuudessa on vielä parantamisen varaa.. Itse taas kunnioitan valtavasti auktoriteetteja (liikaakin) ja harvoin kyseenalaistan esimerkiksi työnantajaa. Teen siis sen mitä sanotaan mukisematta. Muutenkin olen tämmöinen vössykkänössykkä kaikkien kaveri (eli ystävällinen eikä hyökkäävä) ja siihen päälle vielä puhelias (ei arka) eli aivan labbis!

Yhtäläisyyksiä löytyy myös mietittäessä Saimia yksilönä. Saimi jaksaa tehdä töitä innokkaasti vain, jos tekeminen on sen mielestä oikeasti kiinnostavaa ja jännää. Se herpaantuu kovin helposti, jos jotain kiinnostavampaa on tarjolla. Olen samanlainen, sillä kovin helposti esimerkiksi läksyjä tehdessä huomaankin jättäneeni tehtävän kesken ja surffaavani netissä.

Kun Saimi innostuu jostain, se tekee sitä täysillä niin kauan kunnes jotain jännempää tulee eteen. Siinäkin mielessä olen samanlainen. Saatan innostua jostain aiheesta valtavasti, olen sen kimpussa muutaman päivän ja sitten kiinnostus lopahtaa. Ehkäpä tästä johtuen minulla on liian monta paria odottavaa lapasta kaapin perukoilla neulomisinnostuksen lopahtamisen seurauksena..

Saimi ei ollut kovin itsevarma ennen Helsinkiin muuttoa ja jännitti jonkun verran vieraita ihmisiä. Itsekin jännitän tilanteita, joissa joutuu tutustumaan uusiin ihmisiin. Esimerkiksi uusi työpaikka, eri kampaajalle meno tms. jännittävät tosi paljon. Harvat huomaavat jännitystäni ja vierastamistani, kun peittelen kaiken pälpätykselläni.

Olemme molemmat äärimmäisen persoja ruualle ja tykkäämme nukkua avon kainalossa!