Koirat.com

hehe, katsokaas se leffa, richard gere featuring akita, nimeä en muista (eng. hachiko dog's story). Aiemmin en pitäny akitaa minkään valtakunnan koirana, mutta nyt sitä jo miettii josko sellainen saattas joskus tähän talouteen astella..

griffon kirjoitti:

b) pelkästään ulkonäön takia (pystyssä olevat korvat juu, en vain osaa selittää miks en pidä pystykorvaisista roduista)

Tuo on kyllä hauska, minä taas nimenomaan pidän pystykorvaisista roduista ja koiralla minun makuuni kuuluu sellaiset olla :) Taittokorvat vielä menee, mutta luppakorvat ei iske. Pystyt korvat ja "peruskoiran" mistään liioittelematon rakenne niin tää kuolaa

Dominaattori kirjoitti:

hehe, katsokaas se leffa, richard gere featuring akita, nimeä en muista (eng. hachiko dog's story). Aiemmin en pitäny akitaa minkään valtakunnan koirana, mutta nyt sitä jo miettii josko sellainen saattas joskus tähän talouteen astella..

Oli muuten koskettava elokuva ja erityisen ihanan siitä teki se kun se on tositapahtumiin perustuva. Ja musta oli kiva katsoa koiraleffa jossa kerrankin erilainen koira pääosassa eikä näitä tyypillisiä noutajia mitä niissä nyt yleensä on. Rotuna akita ei sillä tavalla iske kun taas amerikkalainen malli on niin mun mieleen että voisin jopa ottaa itsellekkin.

monna83 kirjoitti:

Oli muuten koskettava elokuva ja erityisen ihanan siitä teki se kun se on tositapahtumiin perustuva. Ja musta oli kiva katsoa koiraleffa jossa kerrankin erilainen koira pääosassa eikä näitä tyypillisiä noutajia mitä niissä nyt yleensä on. Rotuna akita ei sillä tavalla iske kun taas amerikkalainen malli on niin mun mieleen että voisin jopa ottaa itsellekkin.

Sama, harmi vaan etten tule kokeilemaan ainakaan näiden lauman jatkoks, todnäk olis kohta kaks haudattavaa..

En ole sanan merkityksessä koiraihminen. En siis aseta koiraa kaiken yläpuolelle ja haluan elämääni muutakin kuin pelkkiä koiraharrastuksia. Koiran tehtävä on pitää mulle seuraa ja olla mukana yhteisessä toiminnassa ja minun tehtäväni on huolehtia siitä ja täyttää sen tarpeet. En pidä läheskään kaikista koirista ja esim. tanskandoggit on jo niin vakuuttavia että vähän jopa polvet mulla tutisee. Puhumattakaan jostain cane corsoista. Hui. Tietyn tyyppiset koirat eivät kiehdo millään tavalla ja naurattaa vaan kun joku bergamasco menee ohi koska koiran ei kuulu olla rastafari, bongi vain puuttuu Kadulla kääntyy kyllä pää ennemmin komean koiran perään kuin minkään miehen. Mutta samalla tavalla se mun pää kääntyy jos jollain on päällä vaikkapa jotain todella huvittavaa.

Joskus mua rasittaa se, että koira on olemassa. Ärsyttää se vapauden menettäminen ja se, että on siinä kiinni (aina tuntunut joskus satunnaisesti tuolta). Kuitenkin, se mitä se antaa on paljon enemmän kuin mitä se ottaa, mutta rehellisesti tietyt päivät on sellaisia. Tänäaamuna luut ja rustot olivat lattialla koskemattomina mutta kaukosäädin pirstaleina. Siinä kohtaa sitä mietti että ihan vapaaehtoisestiko tätä nyt sitten taas harrastaa. Ajatus meni ohi heti kun sai nuolaisun naamaan ja selällään rapsutuksista onnellisena möhkivän koiran.

Mutta ei, en siis ole koiraihminen. Kyllä, mua ketuttaa aamulla lähteä suoraan sängystä ulos ja tekisi mieli väsyneenä mennä nukkumaan eikä harjoitella koiran kanssa jotain mitä se voi sitten ulkona ollessaan unohtaa. Mutta sitä se on, arkea Ja vaikka elämä ilman koiraa onkin vapaata, on se myös jollain tasolla aika tyhjää. Ihan kuin osa olisi puuttunut. En kuitenkaan ole suunnattoman ihmisrakaskaan enkä kaipaa jatkuvasti sosiaalisia kontakteja saati täytä päiviäni kahvitteluilla hyvän päivän tuttujen kanssa etten vain joutuisi olemaan yksin, joten koira on mulle The seuralainen.

en osaa sanoa tähän aiheeseen mitään järkevää. mutta ^ tuli mieleen, etten yleensä pelkää isokokoisia koiria, yleensä ne isokokoiset koirulit, joita olen saanut koirapuistoissa rapsutella ovat olleet hyvin lauhkeita lampaita. Mutta kun kerran koirapuistossa sellainen jättimäinen lauhkea lammas rhodesian uros tuli rapsuteltavaksi, mietin hetken verran, että jos tällä napsahtaa päässä Nyt, niin mä olen alle sekunnissa riekaleina..

Hassua, kun ihmiset sanoo että mulla on ISO pentu. häh, sehän on tollanen pikkanen 20-kiloinen

Allekirjoittanut on koiraihminen ja ehkä paremmin sanottuna eläinihminen. Olen penskasta asti viihtynyt paremmin eläimien seurassa kuin ihmisten ja koko lapsuus ja teini-ikä luuhattiin hevsotallilla ja kotieläinpihalla vapaaehtoistyössä. Kesällä juostiin sitten yöt rapsuttelemassa laitumella hevosia ja lampaita, tarvittaessa nukuin öitä navetassa juottamassa pieniä karitsoja tunnin välein.
Mutta koirista tarkemmin; vaikka kaikki rodut eivät olekaan sellaisia, joita itselle ottaisi, niin melkeinpä jokainen koirayksilö saa minusta esiin lässyttävän aivokuolleen. Vaikka esim. cavalierit ovat nou nou itselle, sellaisenkin kohdatessa ja rapsuteltaessa alkaa suusta kuulua tahtomatta höpötystä tyyliin "voi kun sinäkin olet kaunis ja söpö lässynlässyn tuitui"

Välillä miettii, kuinka helppoa ja vapaata elämä olisikaan ilman koiria. Vaan sitten miettii, kuinka hemmetin tyhjää se olisi ilman noita toisinaan perseileviä, sekopäisiä elukoita. Nyt kun joudun olemaan seuraavat 5 päivää ilman Armasta ja 7 päivää ilman Ropia, niin jo ekana päivänä tuntuu todella vaikealta vaikka pitäisi nauttia vapaudesta ja siitä, että voi töiden jälkeen lähteä vaikka kaupungille.

Mutta kuten sanottua, eläimet ovat mielestäni paljon miellyttävänpää seuraa vieläkin kuin ihmiset. Äitini mielestä olen häiriintynyt, koska en halua lapsia, vaan koiria. Monet kaverit pitävät kajahtaneena, kun hankimme toisen koiran ja aikaa kuluu entistä enemmän niiden kanssa. Vaan itsellehän tässä onneksi eletään eikä muille.

SaMaJa kirjoitti:

vaikka kaikki rodut eivät olekaan sellaisia, joita itselle ottaisi, niin melkeinpä jokainen koirayksilö saa minusta esiin lässyttävän aivokuolleen.

Juuri saman ajattelin itse kirjoittaa. Roduista varmaan 80% on sellaisia, etten ikimaailmassa ottaisi niitä itselle, mutta lepertelyä riittää kyllä kaikille. Olen siis ilmeisesti koiraihminen, ja onhan noita neljä nurkkiin kertynyt, eli ei kai kannata paljon muuta väittääkään.

-

SaMaJa kirjoitti:

Välillä miettii, kuinka helppoa ja vapaata elämä olisikaan ilman koiria. Vaan sitten miettii, kuinka hemmetin tyhjää se olisi ilman noita toisinaan perseileviä, sekopäisiä elukoita.

Niimpä.

Mun täytyy myöntää että mä en jätä vapaaehtoisesti meidän pikkupoikia mummolaan (mun äidille) yökylään, koska mä en yksinkertaisesti saa nukuttua kun tiedän että ne on jossain muualla. Päivähoitoon voin jättää ihan mielellään mutta en yökylään. Mä en vain osaa nukkua jos siellä ei koko lauma koolla. Ajatuskin siitä, että jos joskus joutuisi viettämään koiratonta elämää, tuntuu aivan käsittämättömäm hirveältä. Noihin on kasvanut niin kiinni ja ei osaa ajatella elämää että aamulla ei tarvitsisikaan huolehtia pissatuksista. Mä en tosin osaa sanoa, olenko kasvanut kiinni vain näihin nykyisiin koiriin vai tunnenko samaa tuleviinkin koiriin.

monna: Uskoisin, että tuo kiinnikasvaminen ei ole vain yksilöihin kiintymistä... Meillä oli tässä muutama koiraton vuosi tytön (virheellisen? tai parantuneen) allergiadiagnoosin vuoksi ja KYLLÄ niinä vuosina kaipasin koiraa ja tähän uuteen pentuun olen 1,5kk:ssa kiintynyt ja kasvanut kiinni jo yhtä vahvasti kuin edesmenneisiin. Niinä koirattomina vuosina KAIPASIN koiran ulosviemistä aamuvarhain ja iltamyöhään ja tunsin oloni orvoksi kävellessäni lenkillä ilman sinne tänne pinkovaa seuralaista (lapset rattaissa eivät ole sama asia). Nyt olen onnellinen ja tunnen lenkkeilyn taas tarkoituksellisemmaksi.

Olen koiraihminen, mutta voisin kyllä myös kutsua itseäni yleisesti eläinihmiseksi. Kaikki karvaiset kaverit ovat mahdottoman ihania ja söpöjä. Omaksi lemmikiksi voisin kuitenkin ottaa vain koiran, en esim. kissaa tai jyrsijää, koska niiden sielunelämää en ymmärrä yhtä hyvin.

Kyllä hyvin monet koirat kadulla kiinnittävät huomioni, ja on monia rotuja joita voisin itselleni ottaa. Uskon, että miltei koko elämäni ajan minulla tulee olemaan ainakin yksi koira (kaksi on kuitenkin ehdoton maksimi), mutta voi olla että tulee myös koirattomia ajanjaksoja, ja uskon selviäväni niistä ihan hyvin.

Koiran hoitoon vieminen ei ole mikään ongelma, kun tiedän että koiralla on kaikki hyvin, eikä se minua tarvitse. Tänä kesänä se oli kuukauden putkeen vanhempieni kanssa kesälomareissulla, ja voi että nautin vapaudestani! Ikävä ei ollut oikeastaan hetkeäkään ja koira nautti olostaan.