Koirat.com

En minäkään jaksaisi pilkun tarkkaan alkaa laskea, kuka on maksanut mitäkin ja miten paljon ja alkaa sitten vaatia takaisin jotain kahdenkympin "velkaa". Jonkinlaisen kirjanpidon kuitenkin ymmärrän silloin, jos meinaa käydä niin, että toinen vain huvittelee omilla rahoillaan ja kaikki yhteiset menot jäävät toisen maksettavaksi.

Yhteistä tiliä meillä ei ole, mutta tuo kuulostaa ihan hyvältä systeemiltä, että yhteiselle tilille siirretään rahaa taloudenhoitoon ja muut omat rahat jäävät omaan käyttöön. Kokonaan yhteinen tili olisi ikävä siinä mielessä, jos itse olisi vaikka tehnyt hulluna töitä ja tilit meneekin sitten toisen ostamaan moottoripyörään. En myöskään hyvällä omallatunnolla shoppailisi toisen rahoilla.

Meillähän tilanne on se ollut jo pitkään, että mies on työssäkäyvänä ja hyvätuloisena maksanut suurimman osan kuluistamme. Monesti on myös ehdottanut, voiko ostaa mulle jotain kivaa, ja ilomielin otan välillä vastaan muutakin kuin ruokaa. Siivellä elely alkaa kuitenkin jo ärsyttää, ja odotankin innolla syksyä, jolloin aloitan työt. Odotan sitä, että voin ostaa kaupasta sitä, mitä haluan; sitä, että voin osallistua täysipainoisesti asumiskuluihimme; sitä, että voin vihdoin ostaa ihan huvin vuoksi (vaatteita, koirakamaa, tv-sarjoja, mitä vaan - aah); sitä, että voimme käydä ulkona syömässä ja elokuvissa eikä miehen tarvitse aina kustantaa meitä molempia; sitä, että asunnon remontin eteneminen ei ole pelkästään miehen rahoista ja kiinnostuksesta kiinni.

Meillä maksaa se kumpi sattuu kaivamaan ensin lompakon esiin. Eikä me oikein kyllä laskeskella että kumpi on maksanut ja mitä. Mitä sen on väliäkään kun talous on yhteinen. Jos mulla ei oo rahaa, mies antaa talousrahaa

^ Sama meillä. Mua ei tuo "siivellä eläminen" haittaa millään tavalla enkä edes osaa jotenkin ajatella asiaa.. Kun minä olin töissä ja mies opiskeli ja se tarvitsi jotain suurempaa, niin totta kai minä maksoin tai mun palkasta säästettiin. Nyt kun mies on menossa töihin niin kyllä se aivan varmasti tulee mun elämisiä yhtälailla kustantamaan. Täysin yhteinen talous, yhteiset rahat.

Ymmärrän kyllä ettei se kaikilla toimi näin.

Mua välillä ihmetyttää, miksi monet sanoo että eivät haluisi ikinä elää miehensä siivellä ja potevat siitä huonoa omaatuntoa jos/kun käyttävät puolison rahoja. Mä en näe siinä mitään pahaa ja pidän normaalina että se joka sillä hetkellä tienaa enemmän, elättää myös toisen puoliskon. Mulla ei tule huono omatunto jos käytän miehen rahoja omiin hömpötyksiin kunhan talous kuitenkin pysyy kunnossa että pystyy maksamaan myös asuntolainan, ruuat ym. tärkeimmät. Esim. meillä oli itsestään selvyys että mies maksaa nyt kesän aikana koirien (=mun harrastuksen) monen tonnin lääkärikulut vaikka koirat ei ole millään tavalla hänen vastuullaan. Odotan häneltä sitä ja hän odottaa multa sitten vastaavaa jos tilanne sattuu olemaan joskus toisin päin.

Ei muakaan haittais maksella yhteisiä syömisiä ja muitakin, jos olisin itse se rahakkaampi osapuoli. Vuosikaudet köyhänä osapuolena oleminen vaan alkaa olla jo kurjaa, kun täytyy pyytää rahaa toiselta ihan pelkkään kaupassa käymiseenkin. Varsinkin kun tiedän, ettei miehen työ ole mitään herkkua ja rahan eteen tosiaan tehdään töitä, ja itse vaan hengailen kotona koirien kanssa ja vietän leppoisaa (mutta rahatonta) vapaa-aikaa.

^Uskoisin, että kyllä sinä siellä kotona muutakin teet kuin vain hengailet... Kotonahan on aina työtä tehtäväksi ja sitä paitsi kyllä se koirien hoitokin toisinaan on muutakin kuin vain mukavaa ja hauskaa. Sitä paitsi se stressi, joka usein iskee päälle kun ei ole työtä niin on kyllä raskas kantaa ja käy ainakin ajoittain täysin työstä sekin.

Jos tätä soppaa vielä hämmentää "suurperheen" näkövinkkelistä, niin meillähän olisi ihan utopistisen hullu ajatus sellainen "sun rahat ja mun rahat" - siinä vaiheessa, kun lapsia on 3+ niin ei enää tulisi mieleenkään laskeskella kuitteja puoliksi ja tapella siitä, että kuka kustantaa mitäkin. Jos tarkkoja ollaan niin meillä on uusperhe, minä kun tulin tähän tuon esikoiseni kanssa aikanaan - pienemmät ovat sitten biologisestikin miehenkin. MUTTA edes esikoisen kohdalla ei ole niin, että minun pitäisi hänen kaikki menonsa kustantaa. Pojan siittäjä häipyi kuvioista jo kun odotin tuota alkumetreillä, eikä ole koskaan poikaa tavannut, joten nykyinen mieheni on ainoa ISÄ, joka lapsilla on. Eli meillä rahat ovat koko perheen rahoja ja lapsetkin aina saavat osansa perusteltuihin tarpeisiin esim. harrastuksiin.

Minulla kotivanhempana tulot ovat varsin olemattomia ja koostuvat lähinnä lapsilisistä ja noista muista Kelan rahoista (milloin vanhempainpäiväraha, milloin kotihoidontuki), eli sanomattakin on selvää, että suurimmat kulut hoitaa yleensä mies. Jos mieheni ei olisi yrittäjä niin varmaan meillä olisi yhteinen tili. Mutta kun tilanne on tämä niin tuo aina toisinaan maksaa oman palkkansa tililleni, jotta minun ei sitten tarvitse olla käsi pitkällä ennen kauppareissua siinä vaiheessa kun oma tilini alkaa näyttää tyhjältä. Ja minä kuitenkin käytän rahaa lähinnä perheen yhteisiin asioihin - kuten ruokaan ja lasten hankintoihin. Jos minä joskus "vaihdan alaa" ja siirryn kotoa jonnekin ulkopuolelle töihin niin tuskin muu muuttuu kuin se, että miehen ei enää tarvitse palkkojaan minun tililleni maksella. Minä en koe eläväni miehen siivellä vaikka sellaisena elämisenä monet kotiäitiyttä tuntuvat pitävän - jos joku minulle tulisi sanomaan niin voin kyllä lahjoittaa muutaman päivän elämästäni tuollaisia väittävälle. Kyllä tässä kuulkaa tehdään aika paljon muutakin kuin lorvitaan (tällä hetkellä on kyllä sitä ihanaa lorviaikaa, kun KAIKKI lapset, jopa nuorin nukkuvat tänään näköjään harvinaisen pitkään).

Kyllä mun mielestä on luonnollista ja oikein että parempituloinen maksaa suhteessa enemmän kuin pienempituloinen, oli se sitten kumpi vain. Mun mielestä ei ole tavallaan oikein että toinen joutuu venyttämään penniä jotta pystyy maksamaan kaiken puoliksi, ja toiselle jää vielä rahaa "tuhlattavaksikin" vaikka kuinka. Meidän suhteessa paremmin tienaava olin ekat vuodet minä, maksoin kaiken muun mutta mies maksoi autonsa (oli ostanut sen ennen meidän tapaamista) ja puhelinlaskunsa. Mies vaihtoi työpaikkaa ja maksettiin suunnilleen puoliksi kun tienattiin suunnilleen yhtä paljon, eli mieskin alkoi osallistumaan ruoka- ym. yhteisiin kuluihin. Ei me tarkasti olla ikinä pidetty kirjaa, kunhan suurin piirtein jaettu laskuja ettei toinen maksa kaikkea. Tällä hetkellä jo parin vuoden ajan miehellä on ollut huomattavasti korkeampi palkka ja nythän olen kotona vauvan kanssa joten tuloero on huima. Sen mukaan mies myös maksaa enemmän kuin minä, hälle on tärkeää että mullekin jää rahaa joka kuukausi myös semmoisiin extra-ostoksiin, vaikkei sellaisia tuliskaan niin että mahdollisuus kuitenkin on jos haluan, jopa sillä kustannuksella että hänelle itselleen ei joka kuukausi jäisi. Enkä mäkään aikanaan halunnut että mies käyttää kaiken rahansa yhteisiin juttuihin.

Maddy kirjoitti:

Sitten lisäbonuksena: Kuinka monen parisuhteessa mies on tarjoutunut maksamaan naisen ehkäisystä puolet? Tämä tuli lähinnä ensimmäisenä esimerkkinä mieleeni vain toiselle tulevista menoista, jotka kuitenkin johtuvat parisuhteesta.

Tuo onkin hyvä pointti, jota ei välttämättä tule ajateltua. Mulle ei hormonivalmisteet sovi tuon aurallisen migreenin kanssa, mutta ehkäisykuluihin osallistutaan molemmat; kumpi vaan sattuu kauppareissun sillä kertaa maksamaan.

mill kirjoitti:

[quote=Maddy]Sitten lisäbonuksena: Kuinka monen parisuhteessa mies on tarjoutunut maksamaan naisen ehkäisystä puolet? Tämä tuli lähinnä ensimmäisenä esimerkkinä mieleeni vain toiselle tulevista menoista, jotka kuitenkin johtuvat parisuhteesta.

Tuo onkin hyvä pointti, jota ei välttämättä tule ajateltua. Mulle ei hormonivalmisteet sovi tuon aurallisen migreenin kanssa, mutta ehkäisykuluihin osallistutaan molemmat; kumpi vaan sattuu kauppareissun sillä kertaa maksamaan.[/quote]

Sama meillä. Ja silloin kun mulla oli käytössä mm. laastari, mies kyllä maksoi puolet ihan omasta aloitteesta.

Mä maksan pillerini kyllä ihan itse kun olen niitä syönyt ennen miestäkin ihan sen vuoksi että rakastan sitä kun ei ole naistenvaivoja. Kymppi kuussa sinne tai tänne, vaikka pääseehän se toinenkin puolisko siitä vapaudesta nauttimaan.

Mä en osaa ymmärtää sitä, että kaikki tutkitaan niin kovin tarkkaan että mitä kukakin on maksanut. Meillä varmaan mies maksaa enemmän, mutta nyt kun mulla taas on vähän parempi hetki niin iskin sen tilille pari saturaista ja laitoin tonne meidän hätäkulhoon (eli mistä otetaan rahaa jos ei oo käteistä tmv) saman verran (ja sen rahan käyttää se kumpi sillä hetkellä tarvii). Maksoin myös pari sen laskua jotka löysin tosta pöydältä. En tiedä ollaanko "tasan" vai ei, mutta edelleen, väliäkö hällä. En edes voisi seurustella ihmisen kanssa joka laskis hirveän tarkkaan ne menot, tulisin varmaan hulluksi koska oon ite niin suurpiirteinen ihminen. Tuolla aiemmin oli mainittu siitä kavereille tarjoamisesta. Mä en laske niin, että jos mä tarjoan nyt niin toisen pitää tarjota seuraava. Tarjoaminen on sitä itseään -tarjoamista, ja teen sen siksi että haluan, en pakosta tai velvollisuudentunnosta. Toki niitä mä maksan nyt, maksa sä seuraava -tilanteita on, mutta se itse tarjoaminen on sitä että minä maksan halusta enkä odota saavani sitä takaisin.

Periaateessahan se on mulle ihan se ja sama, miten parisuhteessa kulut jaetaan, kunhan osapuolet ovat tyytyväisiä asiaan. Lainaampa aiemmin kirjoittamaani, ettei tarvitse toistaa:

maddy kirjoitti:

Ja nimenomaan siinä tilanteessa, että tuloerot ovat suuret, on tosi hankala elää elämää niin, että kaikki laitetaan puoliksi. Parempituloinen ei välttämättä edes ymmärrä, miten tiukkaa toisella on ja minkälaisia paineita hän asettaa toiselle ehdotellessaan erilaisia hankintoja, matkoja jne. Ja ihan oikeasti pelkästään se, että parempituloinen lykkää kauppakärryyn ruokia niiden hintoja sen kummemmin miettimättä, voi saada kylmän hien nousemaan heikompituloisen niskassa, jos kaikki pitää jakaa tasan.

Tilanteessa, jossa tuloerot pariskunnan osapuolilla on kovin suuret ja kaikki kulut halutaan jakaa puoliksi, on aika vaikea saada aikaan tasa-arvoista suhdetta, jossa parempituloinen ei joudu tinkimään elintasostaan tai tahtomattaan hiero sitä toisen naamaan.

Esimerkkejä tilanteista, joissa erisuuruiset tulot aiheuttavat ongelmia ja minun korvaani kulujen tasajako ei enää kuulosta ihan reilulta:
-opiskelija ja mahdollisesti hyväpalkkaisessakin työssä käyvä henkilö --> opiskelija menettää asumistuen parempituloisen kumppanin vuoksi, mutta maksaa silti puolet vuokrasta
-työssäkäyvä ja työtön, kun yhteisestä sopimuksesta (?) työtön ei muuta työn perässä toiselle paikkakunnalle
-työssäkäyvä ja työtön, kun työttömäksi jääneen rahat eivät riittäisi enää nykyiseen kämppään, mutta työssäkäyvä osapuoli ei ole innostunut muuttamaan
-kotiäiti(/-isä) ja työssäkäyvä --> yhteisten lasten hoitaminen kotona ei ole tuottavaa (ja tiukasti ajateltuna vain kodinhoidontuki on kotonaolevan tuloa, lapsilisä on yhteistä tuloa) mutta se on taatusti tärkeää. Erityisesti äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaalla olevan henkilön tulot ovat pakon sanelemana alhaisemmat.

maddy: unohdit tuosta viimeisestä sen, että jos/kun perhe tekee valinnan, että lapset hoidetaan KOULUIKÄISIKSI kotona niin siinä tulee väistämättä vuosia jolloin kotivanhempi on täysin tuottamaton. Suomessa tämä homma on todella yhteiskunnan puolesta halveksittua ja oma ja puolison arvostus ovat ainoita, jotka saavat jaksamaan. Työtön - työelämän käytettävissä oleva - on PALJON arvostetumpi yhteiskunnan puolelta kuin ihminen, joka hoitaa kotona yli kolmivuotiaita lapsiaan (ja toisaalta pienempiäkin, kun kotihoidontuki on huimat 300+ €)... No, off topicia näköjään nyt suollan joka ketjuun, mutta menköön..............................

maddy kirjoitti:

-opiskelija ja mahdollisesti hyväpalkkaisessakin työssä käyvä henkilö --> opiskelija menettää asumistuen parempituloisen kumppanin vuoksi, mutta maksaa silti puolet vuokrasta

Ei enää menetä Muutos tuli joskus puolitoista vuotta sitten, muistaakseni.

^OHO Koskeeko lakimuutos myös avioliittoa? Vai vaan avopareja...?

Jos siis puhutaan opintotuen asumislisästä, niin Kelan sivuilla sanotaan näin:

Kela kirjoitti:

Puolison tulot eivät enää 1.1.2009 lukien vaikuta asumislisän määrään.

^OUJEA :) voin sittenkin vielä joskus päästä opiskelemaan!!

Hienoa, että tuohon asumislisäjuttuun on tullut muutos!
Nyt ei tarvi Kelan enää myöskään tuomita sekasolussa asuvia kämppiksiä avopariksi, niinkuin ne ennen ovat tehneet ja sitten pitänyt käydä kaamee paperisota.

Meilläkin maksaa juttuja se, joka ekana sattuu ottaa rahapussin esiin ja myös sen mukaan, jos toisella on sillä hetkellä heikompi rahatilanne.
Yhteiselle tilille laitetaan joka kk molemmilta sama summa. Sieltä lähtee lainanlyhennys, lämmitysöljy yms. ja sinne kerääntyy samalla myös rempparahastoa.
Hyvin toimii!
Koiran kulut minä maksan kokonaan ja mies sitten yleensä kissan kulut.

Meillä maksetaan aika pitkälti puoliksi kaikki. Vuokra maksetaan puoliksi, ruoan ostaa se, jolla on lompakko ensimmäisenä esillä. Ainoastaan kaikki omat jutut menevät sitten omasta kukkarosta (siis vaatteet, harrastukset), niihin ei puolisko osallistu. Ja koiran kamat maksan minä, kun minun tuo hurtta on. Ehkäisyn maksaa nykyään kanssa se, kenellä se lompakko ekana esillä. Kun käytin pillereitä maksoin ne aina itse.

Meillä kyllä rahasta aina vääntöä, äijä on niin pirun tarkka rahasta. Minä olen enemmän sellainen huithapeli, en hirveästi mieti rahanmenoa, kun tuo yksi taas tuskailee jo sitä, jos viikon ruokaostoksiin on mennyt "liikaa rahaa" eli 20 euroa. Ja molemmat tosiaan ollaan opiskelijoita tällä hetkellä, eli tuilla eletään.

Onpas outoa olla yksin kotona. Omalla tavallaan jotenkin miellyttävää, kun voi tehdä kaiken omaan tahtiinsa eikä kuunnella toisen mielipiteitä, mutta toisaalta tuntuu koko ajan, että jotain puuttuu. Onhan tämä kyllä melkoista laatuaikaa nyt Ohmiksen kanssa, ei siinä mitään. Kesäkin vietetty koko ajan sellaisessa vilinässä ja vilskeessä niin tekee hyvää rauhoittua vähän. Pääsee kohta taas pyörittämään sitten arkea.

Olen itse joskus omistanut yhteisen käyttötilin parisuhteen toisen osapuolen kanssa ja sen kokemuksen perusteella näin jälkiviisaana on helppo sanoa NEVER AGAIN. Yhteinen taloustili voisi tulla kyseeseen jossain välissä, mutten aivan heppoisin mielin lähtisin enää siihen, että palkat/tuet menee molemmilla samalle käyttötilille. Syitä on monia, mutten haluaisi vapaaehtoisesti enää siihen tilanteeseen, että joudun laskemaan, mihin meidän rahat riittää, kun oma palkka riittää omaan toimeentuloon paremmin kuin hyvin.

Silloin kun kumpikin vielä opiskeli ja rahaa oli niukalti, me ei koskaan mietitty kuka on maksanut ja mitä. Kaikki rahat meni joka tapauksessa lähes viimeistä senttiä myöten, joten mitäs niitä laskemaan..
Nyt mies saa ihan mukavaa palkkaa täyspäiväsestä työstä ja minä vielä opiskelen. Edelleen meidän rahankäyttö on aika huithait kaaosta siinä mielessä, että mitään ei kummemmin lasketa. Se vaan maksaa joka maksaa. Viime kuukausina ollaan sentään vuokra maksettu tasan puoliksi. Mutta sekin on lähes koomista, kun muuten siinä rahankäytössä ei ole kummempaa päätä eikä häntää :D
Mutta meillä tämä järjestely on toiminut aina todella hyvin. Meillä on samantyylinen rahankäyttötapa, ei tuhlailla, hankintoja harkitaan yhdessä. Ukko ostaa enemmän/kalliimpaa ja se on ihan luonnollista, koska sillähän sitä rahaa on. Minä taas olen nyt opiskelijalinjalla ja jätän suuremmat ostokset suosiolla hyllyyn ja haaveilen vain uusista kengistä ja vaatteista.

Mun mielestä ois vaan ihanaa olla elättävänä :D Mutta sen pitäisi olla mihen aloitteesta. Eli itse en todellakaan ostele yhtään mitään ja ajattele, että kyllähän sillä miehellä rahaa on. Mutta jos mies itse tulisi kotiin lahjapakettien kanssa niin ei todellakaan haittaisi, päinvastoin. Harmi vaan, ettei mulle ole ihan sellaista miestä siunaantunut. Ostelee vaan itselleen kaikkea maan ja taivaan väliltä... no ei sentään, hyvä mies se on :)

Avokki veti villiksi Tukholmassa ja mentiinpä sitten kihloihin pari päivää sitten Oli kuulemma ostanut sormuksen jo ennen juhannusta, mutta nyt vasta oli sitten sopiva hetki - Kaknästornetissa siellä jossain +100m:n korkeudessa