Koirat.com

Kuuska kirjoitti:

Muistin eilen yhden riidan vuosien takaa silloisen poikakaverin kanssa, josta meinasi puhjeta kolmas maailmansota. Exä ei tykännyt siitä jos valutin jääkylmää vettä vesihanasta ja jätin hanan sinne "kylmän" puolelle, onhan se nyt herranpieksut iso ongelma, ku käsiä pestessä sieltä tulee sekunti kylmää vettä, kädethän vielä pelästyy niinku keitetyt munat.

Mut eikö hanasta tuu aina hetki kylmää vettä? Ainakin suihkustahan tulee ensin se vesi, joka on siihen letkuun jääny edellisen suihkutuksen jäljiltä ja vasta sen jälkeen alkaa tulla sitä uutta, toivotunlaista vettä. Vai onko toi nyt sit taas jotain miehen logiikkaa?

^ Se olikin loppupeleissä pääasiassa kosmeettinen vika, kun se vipu oli käännettynä oikealle eikä ollu keskellä niinkuin pitäisi..

Mä en kauheesti kyllä muista mitään "typeriä" riitoja. Sillon ku riidellään nii yleensä mä olen loukkaantunu jostain. Melkeinpä ainoa syy miks meillä itketään ja huudetaan.
Mua harmittaa kauheesti ku muistan aina, että meijän eka kunnon riita oli puolivuotispäivän kunniaks mut en kuolemaksenikaan enää muista, että mistä me riideltiin. Oli jo heti ekalla kerralla tosikysymyksessä, muistan vaan, että olin oikeesti tosi vihanen.

Nykyisen kanssa ollaan taidettu riidellä vain "fiksuista" aiheista, mutta exän kanssa tapeltiin milloin mistäkin. Ehkä typerin riita saatiin aikaiseksi kun exä kysyi miksi laitan maidon kahviin ennen sokeria, sokerihan sulaa paremmin kun kahvi on kuumempaa. Vastasin että totta tuokin, mutta sulaa se sokeri sinne kuitenkin. Tämä vastaus ei exälle kelvannut kun hän kerran oli tämän loistavan oivalluksen tehnyt, ja ilmiriitahan sitä tuli, tai oikeastaan kunnon tappelu. Kaiken lisäksi exän vanhemmilla, joiden kanssa en muutenkaan erityisen hyvin tullut toimeen. Exä ei uskaltanut koskaan kertoa vanhemmilleen totuutta, joten he elivät uskossa että minä siellä huvikseni raivosin ihan yksin

En nyt jostain syystä muista yhtään ainoaa vakavaa riitaa tuon miehen kanssa käyneeni tässä about viiden vuoden aikana. Yks syy on kyllä varmaan se, että en voi sietää huutamista, ja mies korottaa ääntään kiihdyksissään, jolloin minä lähden tilanteesta pois. Keskusteluun palataan sitten kun voidaan puhua normaalilla äänensävyllä. Enemmän me tosiaan jutellaan kaikista asioista, vaikka itsepäisiä ollaankin molemmat, mutta kun ajatukset kulkee suht samoilla aalloilla (välillä pelottavankin samoilla..), niin eipä siinä paljon riitoja saa aikaiseksi.

Me ei riidellä oikeastaan ikinä, paitsi joskus humalassa ja sekin on yleensä seuraavana päivänä unohdettu juttu. Kumpikaan ei oikein osaa riidellä ja mä alan riitatilanteessa lähes aina itkemään. Ja vihaan riitelyä yli kaiken, varsinkin just sellaista huutamista.

Emme ole oikeastaan kolmen ja puolen vuoden seurustelun aikana riidelleet ollenkaan kunnolla, mitä nyt joskus jotain pientä kinastelua, mikä nyt ei harmita kumpaakaan kuin ehkä sen kahden minuutin ajan. Saatan äityä temperamenttiseksi jos minua provosoi, mutta kumppani on sen verran leppoisa tapaus (miten voi olla edes mahdollista, että ihminen ei koskaan suutu?) että mahdollinen raivon siemen ei oikein pääse itämään kun sitä ei "ruokita". Olen pari kertaa sanonut hänelle aika rumasti, mutta minua se loppujen lopuksi on varmaan jäänyt enemmän harmittamaan. Kaiken lisäksi mies on oppinut tuntemaan, että jos olen äkäisenä, kyse on lähes aina siitä, että olen nälkäinen, väsynyt tai molempia.

Me tapellaan vain humalassa, ja silloin erittäin äänekkäästi. Ne ihanat riidat on sitten kyllä raikunu ja kauas. Seuraavana päivänä niille nauretaan sitten. Muutoin ollaan aika lailla asioista samaa mieltä, ja vaikka ei oltaiskaan niin ei niistä tapella tarvi. Mies inhoaa huutamista ja mä taas oon semmonen nollasta sataan nanosekunnissa niin on ollut vähän itsehillinnän opettelua tää, mutta ihan hyvin alkaa sekin sujua.

Sarvikas kirjoitti:

miten voi olla edes mahdollista, että ihminen ei koskaan suutu?

Tätä ominaisuutta minäkin olen ihmetellyt avossa. Tosi leppoisa tapaus ja ymmärtää jättää mun typerät kommentit huomioimatta jos mua kiukuttaa.

^ Mä olen miettinyt ihan samaa. Mä en oo ikinä nähnyt kun tuo mun mies suuttuu. No kerran suhteen alkuaikoina joku humalamustasukkaisuuspuuska sille tuli, joka ei todellakaan ole sen tapaista mutta en muuten. Niin ja kerran, kun sain loistavan idea leikata sen Liverpoolin-paitaan vähän koristeita

Meillä ei siis riidellä, ikinä. Kyllä mun äiti varsinkin aina sanoo että "älkää nyt riidelkö" kun me kinataan jostain tosi järkevästä esimerkiksi siitä onko slaaattilinko turhake vai ei Kovaäänisesti keskustellaan siis. Mutta ei me olla kyllä tosissaan ikinä riidelty ja yhteistä taivalta on 6 vuotta kasassa.

No niin! Nyt meilläkin sitten saatiin riita aikaiseksi. Tai ei se ehtinyt edes riitaan asti kun poistuin makuuhuoneeseen ja totesin että "kiitos vain kaikille tästäkin illasta".

Ensin koko illan saa kuulla lapsilta että olen ihan kamala. Halusin ensimmäistä kertaa viikkoon ihan vain istahtaa television ääreen ja katsoa elokuvan, joka tarkoitti sitä että pojat eivät nähneet jalkapalloa, jota siis ovat toljottaneet MM-kisojen alusta saakka joka IKINEN ilta. Peli meni nauhalle mutta eihän se nyt ole sama asia katsoa sitä huomen aamulla. Pidin pääni ja totesin kylmän viileästi että olen itsekin monesti väistänyt heidän ohjelmiensa takia ja katsonut omani sitten myöhemmin. No tietysti sain kuulla sitten kuinka tyhmä olen kun en anna heidän edes tehdä mitään kivaa. Tämä siis tarkoittaa käytännössä K18 pelien pelaamista ja ulkona juoksemista kahteentoista yöllä. Sillä ei ole merkitystä että myöskin heidän isänsä on nämä kieltänyt, minä olin kaikkeen syyllinen. Mukaan vedettiin jopa viime uusi vuosi jolloin pojat saivat omasta mielestään aivan liian vähän raketteja. "Säkin vain ostat jotain sipsejä uudeksi vuodeksi! Miksei niitäkin rahoja käytetä raketteihin?" Totesin vain tyynesti että hyvinpä sipsit teille kelpasivat ja kuinkahan paljon raketteja ajattelitte sillä kahdella eurolla saada. Tästä en nyt vielä pahemmin kiukustunut, ovathan nuo juuri murkkuikään tulossa ja kokeilevat rajojaan ja uhmaavat minkä kerkiävät. Osaavat kyllä myös pyytää anteeksi jälkikäteen pahoja sanojaan. Mutta iltahan jatkui..

Kun miehenpuoli tuli sitten kotiin jalkapallopelistä, ilmoitin hänellekin että haluan katsoa elokuvani loppuun. Tämä viskasi kaukosäätimen kiukkuisena pöydälle ja alkoi kiukuttelemaan kuin viisivuotias. Tietty tähän jo valmiiksi ärtyneenä tiuskaisin että minullakin on varmasti oikeus katsoa televisiota. Etenkin kun en ole viikkoon siihen koskenutkaan vaan olen kiltisti aina väistänyt kun tulee jalkapalloa. "No olisit sitten sanonut etukäteen niin olisin mennyt muualle katsomaan". Tuikkasin vain "pidä jalkapallosi" ja poistuin makuuhuoneeseen.

Olen todella pahoillani etten ymmärrä miksi yhtä ottelua ei voi jättää väliin. Etenkin silloin kun se menee nauhalle ja on sitä kautta täysin katsottavissa koska vain. Olen todella pahoillani että minua harmittaa istua joka ikinen ilta makuuhuoneessa tekemistä keksien koska en kestä jalkapalloa itse. Olen erityisen pahoillani siitä että pilasin pyhän lajin seuraamisen täydellisen harmonian sillä etten tajunnut viikkoa ennen kirjallisesti ilmoittaa haluavani katsoa yhden elokuvan televisiosta.

Erityisen pahoillani olen siitä etten ymmärtänyt alkuunkaan sitä että jalkapallo on jotain elämää suurempaa, joka menee kevyesti kaiken muun elämän yli niin, ettei pelin aikana tarvitse olla kiinnostunut kenenkään muun elämästä tai asioista tai etenkään kiinnostua siitä mitä toinen sanoo.

Yritän jatkossa olla parempi tyttöystävä..

^ Höh! Mun ajatusmaailmaan ei myöskään mahdu minkäänlainen penkkiurheilun katsominen. En siedä, en sitten yhtään. Tämä on varmaan jäänyt ihan lapsuudesta kun vaaria mentiin katsomaan ja se lastenlasten tervehtimisen sijaan huudatti töllöstä jalkapalloa/jääkiekkoa/olympialaisia/mitälie niin kovaa että ulos asti kuului. Mitään ei voinut kysyä tai puhua pelin aikana ja jos "oma joukkue" hävisi niin oltiin niin pahalla päällä että..

No, eno on tullut isäänsä ja on ihan samanlainen. Jotkut sukujuhlatkin ovat usein menneet ihan pieleen kun muutamat suvun miehistä linnoittautuivat olohuoneeseen katsomaan pallopeliä. Ja kun ne huutavat kuin pahaiset kakarat!
Mutta eipä mun eno pystynyt eräänä talvena lähtemään hiihtolenkille kun ei löytänyt sykemittariaan, eihän ilman sitä voi mitenkään hiihtää

Onneksi oma mies ei myöskään pidä penkkiurheilusta.

^Juurikin näin. Olen ollut tähän asti varsin kärsivällinen. En ole kertaakaan kitissyt kun muut katsovat jalkapalloa, onhan se heille tärkeää. Mutta on se nyt kumma jos minä en saa yhtä ainoaa kertaa katsoa omaa ohjelmaani!!!

Odotan innolla seuraavan BB-kauden alkamista.. Katsotaan kuka sitten saa istua makuuhuoneessa..

Mulla ja avolla tuli nyt 4 vuotta täyteen yhdessäoloa <3

=)

^Onnea!

^^Onnittelut!

Mulla ja avolla tulee myös nelisen vuotta täyteen.. heinäkuussa :)

Henniet, kiitos! unemelodie, kiitos ja onnittelut myös teille. =)

Eevus, onnea sinulle ja miehekkeelle vuosi päivästä!

Meilläkin tuli toukokuussa 6v täyteen.

On sitä huono muistinen. Oltiin maanantaina pankissa asioita hoitamassa ja virkailija kysyi miehen syntymäaikaa ja siellä tajusin että mies täytti viime maanantaina 33v! Ei sitä enää tässä vaiheessa suhdetta tuollasia muista.. Miten muilla, ostatteko synttärilahjoja pitkänkin yhdessä olon jälkeen? Me ollaan oikeastaan sovittu että ei mitään lahjoja enää tässä vaiheessa mutta kyllä mies muisti huhtikuussa mun synttärit ja toi ruusuja. Ja minä en muista sitten hänen synttäreitään..

Onnea Eevus!

Meillä saatiin rauha maahan kun keksin että YLE lähettää MM-kisoista suoria nettitv-lähetyksiä, jotka saa kätevästi heijastettua videotykillä makuuhuoneen seinälle. Näin mies saa nauttia jalkapallosta suoraan sängystä isolta ruudulta ja minä saan katsoa tv:stä mitä haluan eikä minun tarvitse piiloutua jalkapallon takia makuuhuoneeseen joka ilta. Enkös olekin maailman paras ja kekseliäin ja nerokkain tyttöystävä?

Fay kirjoitti:

eikä minun tarvitse piiloutua jalkapallon takia makuuhuoneeseen joka ilta.

Nyt miehen tarvitsee piiloutua jalkapallon takia makuuhuoneeseen joka ilta Loistoratkaisu