Koirat.com

En nyt millään keksinyt tälle kysymykselle parasta palstaa, mutta kokeillaanpa täältä, koska täältä varmasti löytyy ihmisiä, joilla on kokemusta ko. aiheesta.

Eli pohdin oman urokseni laittamista tarjolle jalostukseen, koska uskoisin koiralla olevan tarjottavaa rodulle sekä luonteensa, ulkonäönsä (mm. ROP-voitto KR-näyttelyssä) että sukunsa puolesta (olematon ss% ja skk). Sillä oletuksella tietysti, että poitsu todetaan terveiksi myös lonkkien ja kyynärien osalta, silmät ja polvet on jo tutkittu.

Asia, mikä kiinnostaa on se, että oletteko te jalostusurosten omistajat havainneet muutosta koiran käytöksessä astumisen jälkeen? Toiset sanovat, että astunut uros ottaa rauhallisemmin narttujen juoksen aikoihin, koska oppii erottamaan ns. tärppipäivät. Toiset taas sanovat, että touhu sekoittaa koiran pään, eivätkä siksi anna uroksen astua esim. näyttelykaudella. Missä menee totuus? Kokemukset kiinnostavat.

Eri asiahan on se, että haluaako kukaan poitsua käyttää, mutta silti olisi kiva kuulla kokemuksia aiheesta ennen kun/jos edes laitan poitsun tarjolle. Meille kuitenkin muut harrastukset (agility ja TOKO) ovat ne ykkösjutut, enkä haluaisi, että nämä menevät plörinäksi astumisen takia. Että jos vaikuttaa siltä, että puolet uroksista jotenkin "pimahtavat" päästyään astumaan, niin tämä ei ehkä sitten ole meidän juttu.

No siis..itse uskon että kokemus rauhoittaa koiraa jonkin verran. Ystävälläni on rottweiler uros, joka on tosiaan rodulleen erinomainen yksilö. Pari kertaa kun sitä on käytetty nyt jalostukseen, niin kyllä koira luonne on rauhoittunut aivan urakalla. Se on nykyään kuin aivan toinen koira, koska se on rauhoittunut aivan uskomattoman paljon sillä ennen ystävälleni ei voinut tuoda edes kylään omaa koiraani vaikka sillä ei olisi ollut juoksuja edes lähelläkään..nykyään tuo koira ei enää jahtailekkaan toisia narttuja koko ajan, joten ihan positiivisesti jalostus tuohon rottweileriin ainenkin vaikutti. :)

Omasta kokemuksesta voisin sanoa ettei isukiksi tuleminen vaikuttanut koirani luonteeseen millään tavalla. Yhtä pöljä se on edelleen, ja samalla tavalla suhtautuu esim. narttuihin kun ennenkin.
Kun tyttö oli lähtenyt "kylästä" poitsu oli heti sen jälkeen taas aivan oma itsensä. (tavallista väsyneempi kyllä sen illan. :) )

sliippi kirjoitti:

Että jos vaikuttaa siltä, että puolet uroksista jotenkin "pimahtavat" päästyään astumaan, niin tämä ei ehkä sitten ole meidän juttu.

Jos koira on hallinnassa, se on hallinnassa, eikä siihen vaikuta se, onko se päässyt astumaan vai eikö se ole päässyt.

Minulla tuo nuorempi uros on astunut, vanhempi ei. Nuorempi on myös laumassa alempana ja nuoremman astuminen ei muuttanut urosten välistä arvojärjestystä. En osaa sanoa suhtautuisiko eritavalla juoksuisiin narttuihin kuin ennen astumista, koska ei ollut ihan juoksuisen kanssa ollut aiemmin. Ei ole ennen, eikä jälkeen astumisen harrastanut nylppäystä tms.
En varsinaisesti usko, että astuminen on vaikuttanut tuon luonteeseen juurikaan.

Kiitoksia vastauksista! Mukavaa kuulla kokemuksia, kun itsellä ei aiheesta kokemusta ole. Mietinkin, että sellaisen uroksen täytyy varmaan olla jo lähtökohtaisesti yliseksuaalinen, jos se astumisen jälkeen sekoaa kaikista muistakin nartuista totaalisesti. Tälle meidän poitsullehan ei-juoksuiset nartut ovat ihan vain leikkikavereita, eivätkä herätä muunlaista kiinnostusta.

Minun venäjäntoy -uros oli astumisen jälkeen ihan ylikiinnostunut muista oman rodun edustajista. Ihan sama oliko "kaveri" uros vai narttu, niin näyttelyissä se piippas niiden perään ja pari ekaa näyttelyä astumisen jälkeen oli ihan pelleilyä.. Rauhoittui kuitenkin jossain vaiheessa, mutta uhkasin kyllä etten enää ikinä anna tuota kellekään astutuslainaan ainakaan niin kauan, kun käy näyttelyssä...

Muuten en osaa sitten sanoa.. Astutuspaikalla yritti merkkailla joka nurkan, mutta kun oma narttuni tuli juoksuun, niin ei merkkaillut kotona ja myös lenkkeilytin koko juoksun ajan noita kahta yhdessä.

Meillä huomaa, että käytös jossain määrin muuttui toisia uroksia kohtaan astumisen jälkeen. Ei ole enää niin uros-sosiaalinen, mutta eipä tuon tarvitsekaan olla, kunhan omat eivät keskenään rähise.

Onko muilla kokemusta siitä että vähän sellainen nyhverön puoleinen uros muuttuisi paljon reippaammaksi ja miehisemmäksi astumisen jälkeen? Silloin kun Ernoa piti vielä käyttää jalostukseen ennen kuin todettiin nämä sen sairaudet, sille oli jo katsottu narttu/nartutkin valmiiksi. Kasvattaja sanoi että tälläiset Ernon tyyppiset "ujot pojat" muuttuvat naisen saamisen jälkeen paljon itsevarmemmiksi esim. näyttelyissä. Pitääkö tämä tosiaan paikkansa?

Kävihän Ernolla morsmaikku viime syksynä mutta eihän siitä mitään tullut. Haisteli, tuhahti, kävi nostamassa jalkaa verhoon ja painui pehkuihin. Liekkö vika ollut nartussa, Ernossa vai eikö niillä jostain syystä vain synkannut. Ja onneksi ei, kun Erno kuitenkin todettiin tuollaiseksi maanantaikappaleeksi.

Tähän samaan voisin heittää vähän ajatusta uroksen omistajan vastuusta uroksen liikakäyttöön. Mä en sen tarkemmin ole perehtynyt muiden rotujen rajoituksiin, eikös pevisaan kuuluvissa roduissa ole näitä rajoituksia että uroksella/nartulla saa olla vain tietty määrä pentuja? Omassa kääpiörodussa tekee oikein pahaa katsoa esim. omien koirien sukutaulua KoiraNet:istä. Luvut on aika päätä huimaavia joidenkin urosten osalta: 25 pentuetta, 19 pentuetta, 20 pentuetta, 29 pentuetta. Tämä 29 pentueen omaava isä löytyy molempien meidän pikkukoirien takaa. Tämä kai on ihan yleinen ilmiö mailmanlaajuisesti suht pienilukuisessa roduissa?

^ Mua kiinnostaa aina tuo urosten käytön määrä. Mikä yleensäkin on normaali ja suositeltava pentuemäärä? Esim. Armaksen isällä on nytten 4 pentuetta (vajaa 6v uros) tehtynä ja käsittääkseni aikovat edelleen käyttää jalostukseen, mutta minusta tuokin pentuemäärä on aika iso.
Itse olen ollut sitä mieltä, että mikäli Armas olisi jalostukseen sopiva, niin yksi pentue olisi aivan riittävä määrä.

^Riippuu yleensä hyvin pitkälti rodusta mikä pentuemäärä on liikaa. Pienessä rodussa vähänkin on paljon. Siksi itse olen sanonut osaan kyselyistä jo valitan-ei:tä ja vinkannut kyselijälle muita uroksia. Omassa rodussani en halua hirveän montaa pentuetta urokselle ja siksi en halua että urosta käytetään nuorena jo montaa kertaa, vaan haluan odotella ja katsella mitä aiemmista pennuista tulee ja antaa samalla uroksen kasvaa lisää. On ikävä todeta, että urosta on käytetty lukuisia kertoja nuorena ja sitten sillä pompsahtaa viisivuotiaana vaikka kaihi, epilepsia tms.

Se tää Kennelliiton paljon parjattu uus ohjeistushan puuttuis nimenomaan osaksi siihen, kuinka paljon urosta saa käyttää. Ja sehän ei sitten sovi, ei tietenkään, sehän tietää suoraan tulojen laskua. (Korjatkaa toki jos olen väärässä?)

Meillä uros rauhoittui astumisen jälkeen. Ennen se oli hulluna narttujen perään ja olisi ollut jatkuvasti härnäämässä ja nylkyttämässä narttuja (ja leikattujakin koiria, sekä uroksia että narttuja). Nykyään kiinnostuu nartuista vain tärppipäivinä ja muuten joko kokonaan ignooraa tai sitten leikkii normaalisti, ilman mitään lähentely-yrityksiä.
Helpotti oman laumankin elämää, koska nyt uros tarvitsee laittaa hoitoon vain narttujen tärppien ajaksi, eikä koko 3 viikoksi mitä juoksut kaikkine vaiheineen kestää meillä.

"Haisteli, tuhahti, kävi nostamassa jalkaa verhoon ja painui pehkuihin."

Itselleni riittäisi ainoastaan jo tuo syyksi siihen, että en haluaisi käyttää urosta jalostukseen, jos nartulla kuitenkin ne tärppipäivät olivat käsillä.

April kirjoitti:

"Haisteli, tuhahti, kävi nostamassa jalkaa verhoon ja painui pehkuihin."

Itselleni riittäisi ainoastaan jo tuo syyksi siihen, että en haluaisi käyttää urosta jalostukseen, jos nartulla kuitenkin ne tärppipäivät olivat käsillä.

Mä en tiedä koirien seksielämästä mitään, mutta olitko itse täydellinen ekalla kerralla...?

Ainakin ekaa kertaa hyppääviä oreja joudutaan välillä avustamaan rankastikin, eikä se niiden jalostusarvoa heikennä.

Itsekin olen monnan tapaan kauhistellut näitä griffonien pentueiden määriä ja nimenomaan suomalaisilla uroksilla. Mökön emä astutettiin ruotsalaisella uroksella, jonka takaa löytyy uroksia, joilla on vain muutama pentue, kun taas emän puolelta löytyy parhaimmillaan 29 pentueen uros..

Jannie, tottakai kukaan ei ole täydellinen ekalla kerralla, ihan normaalia että saatetaan kaivataan avustusta. Mutta jos ei kiinnosta pätkän vertaa, niin siinä mielestäni kuule vissi ero.

SaMaJa kirjoitti:

^ Mua kiinnostaa aina tuo urosten käytön määrä. Mikä yleensäkin on normaali ja suositeltava pentuemäärä? Esim. Armaksen isällä on nytten 4 pentuetta (vajaa 6v uros) tehtynä ja käsittääkseni aikovat edelleen käyttää jalostukseen, mutta minusta tuokin pentuemäärä on aika iso.

Piti käydä bokserin kohdalta tilanne tarkistamassa ku alko kiinnostaa. Jalostuksen tavoiteohjelmassa oli määritelty, et pentujen määrä käytetyllä uroksella ei saa yhden sukupolven aikana (sukupolvi 5 -vuotta) ylittää 5 %. Käytännössä tuo tarkoittaa, rekisteröintimäärien perusteella, et viiden vuoden sisään uroksella saa pentuja olla 50. Tuota voi melkein pitää sen uroksen koko elämän saldona, koska spondyloosin tutkiminen on nykyään pakollinen jalostukseen käytetävillä koirilla ja tämän selkäkuvauksen voi suorittaa vasta 2 -vuotiaalle.

Mitä katoin jalostusurosten pentueiden määrää koiranetin kautta niin isoin luku oli 6-vuotiaalla uroksella, jolla pentueita oli tähän päivään mennessä 15. Keskiarvoinen pentuemäärä oli 7 per uros. Toivottavasti tuo uus tavoiteohjelma näkyy jossain välissä.

pnkd kirjoitti:

Itsekin olen monnan tapaan kauhistellut näitä griffonien pentueiden määriä ja nimenomaan suomalaisilla uroksilla. Mökön emä astutettiin ruotsalaisella uroksella, jonka takaa löytyy uroksia, joilla on vain muutama pentue, kun taas emän puolelta löytyy parhaimmillaan 29 pentueen uros..

Meidän molempien poikien takaa löytyy juuri tämä samainen 29 pentueen belgeuros. Se nyt taitaa olla lähes jokaisen Suomalaisen griffonin sukupuussa..

Oi, yksi lempiavautumisaiheistani: siitosmatadorurokset!

Kääpiöpinseri on yksi roduista, jolla tulee tulevaisuudessa olemaan ongelmia sukusiitosprosenttien ja laskevan elinvoiman kanssa. Kasvattajat kaivavat kuoppaa omien jalkojensa alta käyttämällä uudelleen ja uudelleen samoja uroksia. Halutaan varmasti näyttelyissä menestyviä kasvatteja, eikä osata/haluta ajatella asiaa rodun tulevaisuuden kannalta.

Suosituimman uroksen saldo on tällä hetkellä 25 pentuetta ja 101 pentua viimeisen 2 vuoden sisällä! Uros itsessäänkin on vielä nuori (alle 4 vuotias) ulkomaantuonti maasta, jossa ei pahemmin terveystutkimuksia tunneta, joten teoriassahan tämäkin uros voi kantaa mukanaan kaikenlaisia perinnöllisiä sairauksia, jotka ilmenevät vasta myöhemmällä iällä. Uros tuottaa näyttelyissä hyvin menestyneitä jälkeläisiä, joten tämä ilmeisesti riittää kasvattajille syyksi käyttää tätä urosta uudelleen ja uudelleen. Hienointa tässä on, että tämän uroksen omistaja on ollut mukana laatimassa kääpiöpinserien jalostusstrategiaa, jossa mm. painotetaan sitä, että matador-uroksia ei tulisi käyttää... Jotkut kasvattajat ovat jopa käyttäneet useammalle nartulleen tätä samaa urosta, eli ovat yhdistäneet kaikki linjansa tähän urokseen. Joka tapauksessa, tämä yksi uros tulee varmaan tulevaisuudessa löytymään jokaisen kääpiöpinserin sukutaulusta.

Yhden toisen suositun uroksen oma ss% on 18,6 ja skk 5 sukupolvella 0,65. Minä en näe hirveästi järkeä tällaisen uroksen käyttämisessä, seurauksena on ainoastaan geenipoolin supistuminen. Varsinkin kun rodussa vielä toistaiseksi on suhteellisen hyvä tilanne, eli alhaisia ss% ja lähellä ykköstä olevia sukukatokertoimia löytyy. Tasokkaita uroksia on vaikka millä mitalla, joten miksi käyttää vain paria kolmea eri urosta?

Joskus huvikseni tutkin KV-näyttelyn osallistujalistan koirien isiä. N. viidestäkymmenestä koirasta lähes kaikki olivat kolmen eri uroksen jälkeläisiä. Selvähän se on, että nämä näiden jälkeläiset kun menestyvät näyttelyissä, niin niitä tullaan tulevaisuudessakin käyttämään jalostukseen. Herää vain kysymys, että ovatko nuo kolme urosta sitten ne koirat, joihin koko suomalainen kääpiöpinserikanta tulee tulevaisuudessa perustumaan. Jos näin käy, ei hyvältä näytä.

Ymmärrän vielä sen, että ns. tavallinen pulliainen ei välttämättä ymmärrä, mitä seurauksia jalostusuroksen liikakäytöllä voi olla. Mutta kasvattajien tämä tulisi tietää!

^^

^ Kasvattajillehan tämä vastuu nimenomaan lankeaa - ei tavallinen koiranomistaja välttämättä näe tarpeelliseksi tutkia sukutauluja ennen pennunvalintaa jos kaikki muu näyttää olevan kunnossa (tarvittavat tutkimukset ja nimekkäät vanhemmat). Minusta on hirvittävä ajatus, että sama uros esiintyy lähes kaikkien rodun yksilöiden sukutauluissa, kun muutenkin puhutaan jatkuvasti rotukoirien vähäisestä geenipoolista.. Mitä jos tältä urokselta löytyykin iän myötä perinnöllinen sairaus? Miksu supistamalla supistaa geenipoolia yhä kapeammaksi? Eikö olisi huomattavasti hedelmällisempää käyttää esimerkiksi hyvin menestyneen uroksen veljeä, joka ei ehkä ole niittänyt samaan tapaan tuloksia, mutta kantaa kuitenkin samoja geenejä tai käyttää narttu astutettavana ulkomailla ja tuoda uusia geenejä kantaan?